• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for kesäkuu 2021

Terassin huolto terassiöljyllä

27/06/2021

pinossa__MG_1928

Viime viikonloppuna viikon kuumimman päivän kunniaksi päätimme öljytä etu- ja takapihan terassit – meillä on kyllä uskomaton kyky valita aina se paras mahdollinen ajankohta näille remonteille!

pinossa__MG_1892

pinossa__MG_1916

Lauantai-aamuna kävimme hakemassa terassin pesuun soveltuvaa pesuainetta sekä kaksi 2,7 litran purkkia terassiöljyä. Koska terassin edellinen käsittely oli tehty ruskealla ja ikkunat sekä ovet ovat myös ruskeita, päädyimme ruskeaan Tikkurilan Valtti Plus Terassiöljyyn.

Ruskean lisäksi öljyä on saatavilla harmaa ja musta. Mustaksi sävytetty öljy kieltämättä houkutteli, mutta ajattelin ruskean olevan varmempi valita kuumalle, lasitetulle terassille. Periaattessa olisimme varmaan voineet myös yhdistää mustan ja ruskean laittamalla ohuen kerroksen kumpaakin sävyä.

pinossa__MG_1910

pinossa__MG_1903

Öljyn levittämiseen ostimme sienimäisen terassiöljylastan, joka osoittautui käteväksi. Lastan lisäksi käytimme pensseliä ahtaissa kohdissa ja lautojen väleissä, koska lasta ei mahtunut niihin.

Helteisessä säässä annoimme terassin kuivua pesun jälkeen noin tunnin ajan, ja sen tuntui paahteessa riittävältä ajalta, vaikka yhden netistä löytämäni ohjeen mukaan puun pitäisi antaa kuivua jopa päiviä pesun jälkeen.

Käsittelimme terassin öljyllä kahteen kertaan paremman peittävyyden aikaansaamiseksi (päädyimme Tikkurilan öljyyn juurikin paremman värisävyn ja pigmentin takia). Laudat imivät öljyn hyvin, joten emme välissä pyyhkineet imeytymätöntä öljyä pois. Ensimmäisen öljykerroksen jälkeen ruskea sävy oli todella punertava, melkein oranssi. Toisella kerroksella väri taittui enemmän viileämpään ruskeaan ja sopi niin paremmin muihin ruskeihiin puuosiin.

Terassin öljyäminen2

terassin öljyäminen

Kuten näistä ennen ja jälkeen -kuvista näkee, terassi kaipasi jo kipeästi huoltoa. Lopputuloksesta tuli todella hyvä, ja kumpikin terassi näyttää nyt kuin uudelta! Myös grillistä jääneet rasvajäljet ja etuterassin nastakenkien jättämät reiät häipyivät näkyvistä käsittelyn ansiosta. Ainoana miinuspuolena todettakoon, että nyt koirien hiekkaiset tassunjäljet näkyvät tummempaa pintaa vasten aiempaa paremmin (katsokaa terassin etureunaa alla olevassa kuvasssa). Toisaalta taas terassin kalusteet ja sisustus nousevat esiin kauniimmin kontrastin ansiosta.

pinossa__MG_1901

Toivottavasti teillä oli ihana juhannus! ☀️

Filed in: koti, remontti, sisustus • by Essi Raivio • 2 Comments

Viisaalla karsimisella helpompi arki

17/06/2021

pinossa__MG_1834

Viimeisen parin vuoden aikana keskeinen teemani arjen pyörittämisestä on ollut karsiminen. Tällä en tarkoita minimalismia tai kaikesta luopumista, vaan olen pyrkinyt helpottamaan elämääni tekemällä valintoja tai hankintoja, jotka aidosti helpottavat elämääni.

Meillä on taapero ja kolme koiraa, eli metatyötä ja ihan oikeita kotitöitä riittää. Ajattelenkin elämää helpottavan karsimisen henkisen ja fyysisen työn vähentämisenä niissä kohdin, kun se on mahdollista.

pinossa__MG_1618

Pian äidiksi tulemisen jälkeen tein itselleni suuren päätöksen ja kompromissin, ja päätin luopua punaisesta hiusväristä. Rakastin ja rakastan edelleen tuota väriä, ja kaiholla katselen vanhoja kuviani tuolta ajalta. Se vaan oli niin hieno. Ja samalla valtavan työläs ylläpitää. Siinä missä punaista väriä piti huoltaa kuukausittain, nyt raidoilla piristetyn luonnollisen hiusvärini kanssa voin venyttää kampaajakäyntien väliä kuukausiksi.

Toinen ulkonäköön liittyvä, aika tuore, päätös oli vaihtaa hormonikierukka e-pillereihin. Kierukan laittamisen jälkeen ihoni alkoi oireilla, enkä saanut näppylöitä kuriin millään. Toivon, että e-pillereihin siirtyminen helpottaa iho-oireitani, jolloin minun ei enää tarvitse stressata finneistä ja niiden huonontamasta itsetunnosta. Vaikka siis lisäsin aamuiselle tehtävälistalleni pienen asian, toivon sen helpottavan elämääni henkiseltä kannalta.

pinossa__MG_1796-HDR

Ylläpitosiivousta helpottamaan hankimme robotti-imurin noin vuosi sitten. Robotti käy meillä muutaman kerran viikossa, ja se on kyllä kätevä. Edelleen saattaa kulua pitkäkin aika, etten itse imuroi ollenkaan. Nyt tosin koirilla on karvanlähtöaika, joten sohva menee parissa päivässä jo aika karsean näköiseksi. Sen puolesta perinteinen imuri on kaivettava esille säännöllisemmin, mutta silti helpottaa, kun arkisin joku muu hoitaa suurimmat pölypallot ja hiekkakasat pois lattioilta.

>pinossa__MG_1789

J:n ollessa pieni, hankimme lähes kaikki vaatteet käytettyinä. Tämä sopi ekologiseen ajatusmaailmaani – varsinkin, kun vauvojen vaatteet ehtivät yleensä olla käytössä vain pienen hetken. Lisäksi säästimme näin satoja euroja. Koronan takia vähensin kirppareilla kiertelyä, ja se johti siihen, että aloimme ostaa vaatteet uutena. Nyt kirppareilla voisi taas käydä, mutta koen helpommaksi ostaa vaatteet edelleen uutena tilaamalla ne netistä.

Tämä päätös ei ole täysin linjassa vastuullisen ajatusmallini kanssa, mutta annoin itselleni luvan joustaa hieman ajansäästön nimissä (älkää edes ehdottako tähän vaihtoehdoksi facekirppareita, niissä minulla palaa hermo heti). Meille pieneksi jääneet vaatteet laitan kuitenkin aina kiertoon toiselle käyttäjälle.

pinossa__MG_1822

Eeva Kolu kuvaa osuvasti Hiljainen tehtävälista -postauksessaan sitä, kuinka jokainen tavara vaatii meiltä jotakin. Se on totta. Ja se syö energiaa. Omalla kohdallani tämä konkretisoitui, kun katselin lähes vuoden eteisen peilikaapissa roikkuvaa takkia, jonka vetoketju piti korjata (koirat vähän maistelivat sitä). Vuoden ajan ajattelin lähes päivittäin ”koskakohan tuollekin projektille löytyisi aikaa” tai ”äh, taaskaan en saanut aikaiseksi korjata tuota”. Helkkari, eihän siinä ollut mitään järkeä. Heitin takin pois ja kappas – kaapista huutelu loppui siihen ja elämä keveni taas hiukkasen.

Samasta tekstistä inspiroituneena kävin läpi (jälleen) kriittisesti vaatekaappini sisällön. Laitoin kiertoon kaikki vaatteet, joita pitäisi käyttää edes joskus tai joihin voisin mahtua ehkä, jos laihduttaisin pari kiloa. Jätin kaappiin vain ne vaatteet, joissa viihdyn tai joita tarvitsen. Edelleen kaapissa on ehkä liikaa vaatetta, mutta jokaisella karsintakierroksella olen vähän viisaampi sen suhteen, mitä vaatteilta kaipaan ja mitä vaatekaappini saattaisi tarvita.

pinossa__MG_1801

Ironista kyllä, en ole noudattanut karsimisen ideologiaa kaikilla elämän osa-alueilla, ja se on nyt vähän kostautunut. Kesäkauden treenaan koirien kanssa agilitya kahtena iltana viikossa yksien viikkotreenien sijaan. Se tarkoittaa sitä, että kahtena iltana viikossa en käytännössä katsoen ehdi tehdä kotona mitään. Treenit rytmittävät myös päivällisiä niin, että pyrin valmistamaan treeni-illaksi ruoan ennakkoon tai tarjoamaan nopeita (puoli)eineksiä. Tämä lisää tietenkin ruokailuun liittyvää ajatus- ja metatyötä. Tästä viisastuneena päätin talvikauden treenata kouluttajan kanssa vain kerran viikossa.

Lopuksi täytyy mainita, että Homevialauran Kaunis järjestys -podi on toiminut fiksussa karsimisessa itselleni suurena inspiraationlähteenä. Vahva suositus! Laura osaa muutenkin elämän järjestämisen ja karsimisen tavalla, jota itse voin vain ihailla.

PS. Ekstravinkkinä helpompaan arkeen voin kertoa, että jos rankan päivän jälkeen uhmaileva taapero tuntuu vähän raskaalta, hurautan illaksi vanhemmilleni. Pokkana ulkoistan lastenhoidon ja yleensä lapsen uhmailukin unohtuu siinä samalla. Muista aina valita taistelusi. 😉

Filed in: äitiys, kuulumisia, mielipide, perhe, puheenaihe • by Essi Raivio • 4 Comments

Toiveita tulevalle kesälle

01/06/2021

pinossa_MG_1607

Saanko päivitellä hetken: Mihin toukokuu katosi? Nyt on jo kesä. Ja kohta kesäloma! Viime kesänä olin edelleen osittain lomautettu, ja pidin lomaa sen takia vain kaksi viikkoa. Toisen viikon olimme reissussa Turussa ja Tampereella. Nyt suunnitelmani on olla lomalla koko heinäkuu, ja haluaisin taas lähteä edes muutamaksi päiväksi kotimaanmatkalla. Koronan suhteen näyttäisi siltä, että kotimaanmatka olisi vieläpä ihan ok toteuttaa.

pinossa_MG_1600

Koen, että ansaitsemme täksi kesäksi jotain pientä ekstraa, koska elokuussa meidän piti sanoa tahdon. Alkuvuodesta emme uskaltaneet ottaa riskiä pandemian kanssa, ja päätimme siirtää häät vuoteen 2022. Päätös tuntuu edelleen oikealta eikä harmita, vaikka radiossa kuulin jonkun asiantuntijan sanovan, että maskeista päästäisiin eroon juhannuksen jälkeen. Rehellisesti täytyy myös sanoa, että kevät on ollut niin täyteen buukattu, että ehkä häiden suunnittelu olisi ollut liikaa.

Tänä kesänä kotimaanmatkailu voi varmasti hyvin, joten kesäloman suunnitelmat kannattaa löydä lukkoon ja majoitukset varata mahdollisimman pian. Kesän matkakohteena olen pyöritellyt mielessäni Naantalia ja tietenkin Muumimaailmaa. Jos jollain on hyviä vinkkejä 2,5-vuotiasta ajatellen, niin niitä otetaan vastaan! Myös Naantalin ravintolatarjonta kiinnostaa, koska kyllähän nyt syöminen on reissun kuin reissun kohokohta.

pinossa_MG_1613

Pientä reissua tärkeämpää on se, että saamme kesällä viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Päiväksi bussilla Helsinkiin, retki hiekkarannalle Sääksiin tai takapihalla syöty piknik ovat varmasti taaperolla riittäviä kokemuksia. Tärkeintä on, että mukana on koko perhe.

J on helppo lapsi, ja hänen kanssaan reissaaminen on aina ollut vaivatonta. Jo pelkästään senkin takia oikeasti odotan kesää, koska haluan vain lähteä yhdessä jonnekin. Minne tahansa. Kunhan saan tarjota J:lle uusia kokemuksia ja nähdä niiden aiheuttaman ilon. Toki voisin nytkin suunnitella jotain pientä viikonlopuiksi, mutta hektisen arjen keskellä haluan pyhittää viikonloput kotona olemiselle ja säästä energiaani.

pinossa_MG_1602

Haluani lähteä kuvaa osuvasti se, että viime viikonloppuna kävin noutamassa uudet silmälasit. Lasien noutoa aloin odottaa jo alkuviikosta, koska se antoi minulle syyn lähteä kauppakeskukseen – ajatella! Niin sitä odottaa ja tulee onnelliseksi pienistä asioita, kun niitä ei hetkeen ole saanut kokea.

Täytin maaliskuussa 30, ja toivoisin, että pääsisin juhlimaan pyöreitä myöhässä ystävieni kanssa kesällä. Viime kesänä järjestimme Miksulle kolmekymppiset, ja edelleen muistelen pihajuhlia lämmöllä. Juhlat olivat vuoden ainoat ja varmasti siksi niin ihanat.

pinossa_MG_1614-HDR

Toki kesälle olen suunnittelut myös pari sisustus- ja remppaprojektia. Pääsiäisen tienoilla suunnittelin keittiön saarekkeeseen parannuksen, ja nyt kun ulkona tarkenee leikellä rimoja ja maalata, olisi projekti tarkoitus aloittaa. Myös kylpyhuoneen valaistus pitäisi uusia kokonaan. Sen osalta pitäisi vaan päättää, onko viisaampaa repiä koko sisäkatto alas vai yrittää pujotella uudet LEDit vanhojen halogeenien aukkoihin.

PS. Robotti-imuri Julian on todella tyhmällä tuulella. Kävin vapauttamassa hänet kahdesti tämän postauksen kirjoittamisen aikana.

Filed in: fiilistely, kuulumisia • by Essi Raivio • 2 Comments

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·