Archives for huhtikuu 2021

Pampai Langan kuulumisia

24/04/2021

Musta pieniamerikanpaimenkoira makaa harmaalla sohvalla ja katsoo kameraan. — Käytän kuvituksena kuvia Langasta eri ikävaiheissa. Tämän kuvan otin viikko sitten.

Koirajuttuja ei hirveästi ole tullut jaettua täällä blogissa, mutta yleisön pyynnöstä kerron tänään Langan kuulumisia. Lanka on rodultaan pieniamerikanpaimenkoira (Voi kyllä, kirjoitusasu muutettiin yhdyssanaksi), joka on uusi rotu ja edelleen harvinainen Suomessa. Ensimmäinen postaukseni Langasta saa viikoittain osumia Googlen kautta, joten on ehkä senkin takia aika päivitellä junnun kuulumisia.

Kennelliiton rekisterin mukaan Suomen rekisterissä on tällä hetkellä 184 pieniamerikanpaimenkoiraa, joista 82 rekisteröitiin viime vuonna.

Langalla on nyt ikää 10 kuukautta. Hän painaa tasan 11 kg, ja korkeutta hänellä on n. 42,5 cm, joka on aivan rotumääritelmä ylärajalla. Rakenteeltaan Lanka on vankka ja voimakas, aivan kuten pieni australianpaimenkoira, josta rotu on jalostettu.

Se, kuinka lämpimästi rodusta puhun, riippuu täysin päivästä.

Se, kuinka lämpimästi rodusta puhun, riippuu täysin päivästä. On päiviä, jolloin kadun syvästi paimenkoiran ottamista, ja sitten on niitä päiviä kun en ymmärrä, miksi odotin näin pitkään paimenkoiran ottamista. Tänään on onneksi ollut ihan hyvä päivä!

Kuten kaikkien rotujen sisällä, koirien luonteet vaihtelevat suuresti myös pampaiden joukossa. Lanka on luonteeltaan ehkä sieltä haastavimmasta päästä. Hänellä on voimakas vartiointivietti ja hän on hyvin reaktiivinen, ja reagoi voimakkaasti äänellään KAIKKEEN. Aggressiivinen Lanka ei ole, ennemminkin yllättävät tilanteet ja vieraat koirat hän on kokenut pelottavina. Onneksi Lanka ei ole ensimmäinen koirani, muuten olisimme pulassa.

Hihnakäytöksen työstämisen aloitimme marraskuussa eli puoli vuotta sitten. Nyt tunnelin päässä alkaa näkyä valoa, eikä lenkillä jokaista koiraa haukuta enää hullunlailla. Täydellisiä ohitustilanteita on harvoin, mutta niitäkin on jo saavutettu. Ihmiset, pyörät, mopot ja hiihtäjät Lanka hyväksyi nopeasti harjoittelun alettua.

Hihnakäytöksen opettelua vaikeutti ja vaikeuttaa tietenkin pandemia, koska ”ihmisten ilmoille” ja vieraisiin paikkoihin Lanka on päässyt vähän liian vähän. Lanka teki myös ensimmäistä juoksuaan (joka luojan kiitos alkoi juuri) tooodella pitkään, ja se tietenkin sekoitti myös nuoren koiran päätä. Nyt juoksun alettua Lanka on käyttäytynyt yllättävänkin järkevästi.

Haasteita on aiheuttanut myös Langan ja Villan (7 kg) kokoero. Lenkillä Lanka riehaantuu helposti, ja villiintyessään saattaa juosta Villaa päin tai ”paimentaa” Villaa roikkumalla niskassa. Jätä-käsky on onkin meillä ahkerassa käytössä. Välihuomio: Pölyn (3 kg) auktoriteetti on niin suuri, että Lanka varoo visusti loukkaamasta mummelin henkilökohtaista tilaa. Ensimmäiset kerrat agilitytreeneissä olivat myös haastavia, sillä tekemisen sijaan Lanka keskittyi maskipäisen kouluttajan haukkumiseen. Töitä on siis saanut tehdä.

Huomaa kyllä, että rotu on tehty työskentelemään ihmisten kanssa.

Kotona Lanka toimii kuin ihmisen mieli – pampain tunneäly on jotain aivan omaa luokkaansa. Huomaa kyllä, että rotu on tehty työskentelemään ihmisten kanssa. Pojan ja Langan leikit yltyvät välillä rajuiksi lapsen puolesta. Taapero saa esimerkiksi maata ja rullata Langan päällä täydellä painollaan, mutta Lanka ei reagoi edes päätään nostamalla.

Koulutettavuus on myös täysin omaa luokkaansa spitzeihin verrattuna. Lanka oppii nopeasti, ja olen opettanut hänelle kasan turhia temppuja vain, koska hän oppii ne parissa päivässä (eilen kokeiltiin lasin tasapainoittelemista otsan päällä. Kaikkea tuo koira antaakin itselleen tehdä).

Agilitykentällä olemme kummatkin intopinkeenä ja onnesta soikeana. En malta odottaa, että Lanka kasvaa kunnolla ja pääsemme treenaamaan tosissaan. Kentällä Lanka on myös rohkea: Täyskorkean puomin hän suoritti itsenäisesti kesken kontaktitreenin, ja parin viikon päästä siitä hän päätti itse kokeilla, miltä A:n huipulla näyttää (sitä toki ei vielä treenata nuoren iän takia).

Pinossa_posterlounge_MG_8899 — Lanka 5 kk

Aktivointia Lanka vaatii joka päivä. Lenkin voimme jättää väliin yhtenä päivänä, mutta silloin tarjoilen iltaruoan heittämällä nappulat etsittäväksi takapihalle. Peruslenkkimme kestää 30–40 minuuttia, josta ainakin puolet ajasta Lanka saa juosta sielunsa kyllyydestä. Tämän lisäksi Lanka hengailee takapihalla pitkin päivää. Aivotyöskentelyä eli erilaisia temppuja ja harjoituksia teemme kuutena päivänä viikossa, joista kerran viikossa käymme agilityhallilla.

Puruluita Lanka tuhoaa aikamoista vauhtia, ja niitä hän myös piilottelee pitkin asuntoa. Taas eilen illalla yksi löytyi sängystä peiton alta… Luita tai ruokaa Lanka ei varsinaisesti kotona vahdi, mutta ei hän luuta mielellään poiskaan anna toiselle koiralle. Taapero saa napata luun suoraan suusta.

pinossa_MG_1410 — Lanka 10 kk, Pöly 10 v ja Villa 9 v

Ehkä ihaninta Langassa on hänen tarpeensa saada halata joka päivä. Iltaisin Lanka hyppää viereeni sohvalle, ja hellästi laskee päänsä syliini, olkapäälle tai leuan alle haliakseen hetken. Niinä hetkinä koen yhteyttä, jollaista minulla ei ole koiran kanssa ennen ollut. Ihan kuin Lanka osaisi lukea ajatuksia.

Koiraharrastajien kesken sanotaan, että paimenkoirien kanssa kaiken saa puoli-ilmaiseksi. Lanka on helppo kouluttaa, mutta helpolla mikään ei kyllä ole tullut. Mutta vaikka meillä on ollut haasteemme, hyvät puolet peittoavat huonot moninkertaisesti. Olen täysin rakastunut rotuun!

PS. Lanka rakastaa vettä.

Kotihäpeä

20/04/2021

Kotihäpeä on tuttu termi minulle vuosien takaa. Parin viimeisen viikon aikana se on osunut silmiini useasti – varmaankin lisääntynyt kotona oleminen on nostanut sen pinnalle. Kiinnostuin aiheesta todella, kun luin Instagramista erään vaikuttajan julkaiseman kommentin, jossa sisustuslehtien koettiin myyvän jotain utopistista elämäntapaa, johon kukaan ei oikeasti yllä.

Huomasin triggeröityväni aiheesta, sillä onhan meidän koti ollut sisustuslehdessä jopa kahdesti viimeisen viiden vuoden aikana. Ja ainakin omasta mielestäni meidän koti on ihan tavallisen perheen koti, jota ei ole sisustettu perityllä kotimaisella designilla tai vanhalla rahalla. Tämä koti on sisustettu ennen kaikkea ajalla ja kokeilemalla. Vaikka onhan täällä tehty myös pankin rahoittamaa remonttia, ja sitä kautta nostettu sitä ”sisustuslehtipotentiaalia”.

Tunnenko minä kotihäpeää? Ensimmäinen ajatukseni oli ”en”. Hetken pohdittuani tajusin, että en koskaan, siis koskaan, voisi päästää meille vierasta ihmistä sisälle ilman siivoamista. Edelleen pahoittelen arkisotkuja ystävilleni, jotka ovat nähneet kotimme kaikissa tilanteissa ja elämänvaihessa. Olen jopa kehittänyt sotilaallisen tarkan 20 minuutin pikasiivouksen yllättäviä vierailuja varten. Harmittelen sotkua, enkä halua näyttää sitä muille. Taidankin siis tuntea kotihäpeää.

Sato julkaisi syksyllä 2020 tutkimuksen, jonka mukaan 49 % vastaajista kertoi kokevansa kotihäpeää ainakin joskus (naiset useammin kuin miehet). 35 % vastaajista koki somessa ja muissa medioissa esiteltyjen kotien luovan paineita oman kodin sisustamiseen.

Koska elän pienoisessa sisustussomekuplassa, kysyin seuraajiltani Instagramissa, tuntevatko he kotihäpeää ja mistä. Selvästi suurin osa vastasi sotkun olevan suurin kotihäpeä aiheuttaja. Ei siis ihme, että Saton tutkimuksen mukaan peräti 90 % suomalaisista siivoaa ennen vieraiden tuloa.

Aina ei vain ole voimavaroja pitää kotia siistinä. Tämä korostuu, kun ystäväpiirissä on ihmisiä, joiden koti on oikeasti siis koko ajan.

Keittiönpsykologina ajattelen, että sotkuisen kodin ajatellaan kertovan liikaa negatiivisia asioita sen asukkaista. Epäsiisti, epäjärjestelmällinen, laiska. Sellaisia ajatuksia sotkuiseen kotiin saatetaan liittää, vaikka arjessa syntyvät elämisen jäljet kuuluvat lähes jokaisen kotiin. Mielenkiintoista oli, että asia toimii myös toisin päin: Muutama seuraajistani kertoi kokevansa kotihäpeää liian siististä kodista, koska he ajattelivat liian siistin kodin kertovan heidän olevan nipoja tai pikkutarkkoja – vaikka kaikki heistä kertoivat yksinkertaisesti vain arvostavan järjestystä ja laittavansa kahvikupit tiskikoneeseen aina käytön jälkeen automaattisesti. Pystyisinpä itse samaan!

Kyselyyni vastanneet kertoivat kokevansa kotihäpeää myös kodin pintamateriaaleihin, sisustusratkaisuihin ja asumismuotoon liittyen. Monissa vastauksissa nousi esille ajatus siitä, ettei oma koti vaikuta tarpeeksi arvokkaalta muiden silmissä.

Välillä hävettää asua vuokralla kerrostalossa, kun kavereilla on kauniit omakotitalot.

Asun vuokralla ja sisustan second handilla. Välillä koen, ettei koti ole riittävän aikuinen.

Tähän liittyy meihin suomalaisiin iskostettu ajatus siitä, että omistusasunto ja varsinkin omakotitalo olisi aina tavoittelemisen arvoinen asia. Vaikka itse asun omistusasunnossa ja haaveilen rakennuttavani omakotitalon, en kuitenkaan koe sitä paremmaksi tai arvokkaammaksi tavaksi asua. Se on vain sitä, mitä itse haluan asumiselta tällä hetkellä. Ymmärrän toki, ettei kaikkien ole mahdollista hankkia omistusasuntoa, ja siinä mielessä se voidaan edelleen kokea tietynlaisena statussymbolina. Mutta kaikki eivät myöskään halua omistaa asuntoa, ja se on ihan yhtä hyvä tapa asua ja elää.

Remonttibudjetti on rajallinen, eikä kaikkea ole saatu tehtyä.

Jos kodin laittaminen on harrastus tai sisustaminen tärkeää, aiheuttavat remontoimattomat tilat häpeää. Varsinkin kalliita kylpyhuoneremontteja joutuu usein odottamaan, ja täysin toimivat, mutta vain epäesteettiset märkätilat, ovat tiloja, joita ei mielellään somessa esitellä. Tähän tunteeseen voin samaistua todella paljon, sillä muistan edelleen sen onnen tunteen vuodelta 2015, kun pääsin toteuttamaan kylppäriremontin tänne ja sain ensimmäistä kertaa kauniin kylpyhuoneen.

Käydessäni vastauksia läpi ja kirjoittaessani tätä tajusin, kuinka etuoikeutetussa ja ennen kaikkea onnekkaassa asemassa olimme tätä kotia remontoidessamme. Saimme budjetin kohdilleen sattuman myötä, ja meillä oli kahdestaan myös aikaa ja taitoa laittaa kodin pinnat uusiksi. Lisäksi ystäväpiiriimme kuuluu alan ammattilaisia, jotka auttoivat meitä mm. juuri kylpyhuoneen kanssa. Silloin vuonna 2015 remonttibudjettimme oli n. 30 000 euroa, ja se sisälsi ison kylppärin, keittiön ja melkein kaikki pinnat.

Koska pelikenttäni on some, haluan palata vielä siihen ja sen aiheuttamiin paineisiin. Kaikkihan me tiedämme, ettei siellä koskaan näy koko totuus. Oman sisältöni kautta olen pyrkinyt (tarinoissa) näyttämään arkisotkua, epämääräisiä kasoja ja kuvauksen ajaksi sivuun siirrettyjä tavararöykkiöitä. Feedissä ja täällä blogissa julkaisemani kuvat ovat kuitenkin pääsääntöisesti harkittuja ja siloteltuja, joten tietenkin niistä saattaa jäädä katsojalle tunne, että meillä on aina kaikki ihan tiptop.

Feedissä haluan esitellä kotiamme mahdollisimman hyvässä valossa, koska koen kuvieni olevan siellä ennen kaikkea inspiraatiota varten – en minä ainakaan jaksa inspiroitua muiden epämääräisistä kasoista. Toki tässäkin ehdottomuuteni on muuttunut, sillä vielä pari vuotta sitten olin todella tarkka, ettei koirien lelukorista pilkistänyt vaan liian räikeää lelua

Myös kuvakulmilla ja kuvankäsittelyllä on valtava ero siihen, miltä joku tila todellisuudessa näyttää. Olohuoneemme sohvalta on matkaa takaoveen pari metriä. Punainen matto oikeasti siis täyttää koko olohuoneeksi kutsumamme alueen. Kuvissa tila näyttää aina vähintään 5 neliötä suuremmalta. Kuvankäsittelyllä taas vaikkapa kellastunut mäntykatto saadaan hetkessä raikkaammaksi ja valoisammaksi – ei siis todellakaan pidä verrata omaa kotia täydellisiin somekoteihin.

Pääseekö kotihäpeästi eroon? Tätä varten olisi varmaan pitänyt haastatella oikeaa asiantuntijaa, mutta väittäisin, että siitä voi päästä eroon. Siitä irtautuminen vaatii ehkä lempeyttä itseään kohtaan ja oivalluksen siitä, että sinä asut ja elät itseäsi varten. Käytännönvinkkinä varmasti toimii karsinta ja sitä kautta kodin järjestyksen ylläpidon helpottaminen. Kun tavaraa ei ole liikaa, sille löytyy paikka (itse koen liiallisen tavaran myös henkisesti kuormittavana taakkana, ja joka kerta kaappien siivoamisen jälkeen koen oloni astetta kevyemmäksi), ja niin arkikaaos on helpommin hallittavissa.

Sisustaminen taaperoperheessä

10/04/2021

Tammikuussa Saa kurkistaa -blogissa pohdittiin lapsiperheen sisustusta ja sitä, millainen sisustus pienten lasten kanssa toimii. Saan välillä kysymyksiä siitä, miten meidän runsas tyyli toimii taaperon kanssa, ja siksi ajattelin kirjoittaa aiheesta myös omasta näkökulmastani.

Aihe täytyy aloittaa toteamalla, että kaikki perheet ja ennen kaikkea lapset ovat yksilöitä. Toiset eivät koskaan kiinnostu kukista tai koriste-esineistä, ja toiset haluaisivat tutkia niitä kielloista huolimatta. Meidän tilanteemme asettuu kahden ääripään väliin. J on aina ollut meneväinen ja aikaan saava lapsi. Kukat ja erityisesti multa on häntä kiehtonut, mutta maljakot ja muut koriste-esineet ovat saaneet olla aina rauhassa.

Turvallisuus on tietenkin tärkeä tekijä, kun puhutaan lapsiperheen sisustuksesta. Meillä turvallisuutta ei toteutettu liimaamalla muovitulppia pöydän kulmiin ja pistorasioihin (sille ei ollut ikinä tarvetta). Sen sijaan käänsimme kylpyhuoneiden ovenkahvat sekä asensimme lapsilukot keittiön ja kodinhoitohuoneen kaappeihin. Eräs päivä nimittäin löysin pojan istumassa olohuoneen sohvalta hedelmäveitsi kädessään – yhtäkkiä hän vaan jo ylttikin siihen ylimpään vetolaatikkoon!

En ole suostunut muuttamaan tapaani sisustaa taaperon ehdoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että olen hyväksynyt riskin, että jotain hajoaa. Ruokapöydän pinta on kokenut kovia, samoin sohvapöytä. Elämisen jälkiä on parissa vuodessa tullut kymmenen vuoden edestä. Mutta täytyy sanoa, että ei meillä juurikaan mitään ole hajonnut pojan käsissä.

Olen käynyt lapsen kanssa myös monta keskustelua siitä, miten tavaroita pitää kohdella ja miksi. Home via Lauraa lainatakseni, tämä on sitä järkevää tavarakasvatusta, joka lapsen kanssa kannattaa aloittaa jo pienestä pitäen.

En ole suostunut muuttamaan tapaani sisustaa taaperon ehdoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että olen hyväksynyt riskin, että jotain hajoaa.

Omaan tapaani kasvattaa liittyy kokemuksien kautta oppiminen, enkä siksi juuri koskaan kiellä mitään ilman selitystä tai ilman, että lapsi saisi tutustua asiaan tarkemmin. Kuumaa kynttilää tutkimme yhdessä läheltä, ja lasimaljakon pyysin laittamaan nätisti omalle paikalleen kertoen, miksi ne menevät helposti rikki ja mitä siitä seuraisi: iso sotku ja äidille paha mieli. Tietenkin tässä oli se riski, että maljakko saattaisi päätyä palasina lattialle.

Meillä lapsi saa tehdä asioita ja osallistua arjen askareisiin. J on kova kiipeilemään, ja haluaa aina osallistua esimerkiksi ruuanlaittoon. Sitä varten olemme hankkineet porrasjakkaran, jolla pojan on turvallista kiivetä auttamaan ja seuraamaan päivällisen valmistumista (joskus toki hän haluaa osallistua vähän liikaakin).

Materiaalien ja pintojen kestävyys ja pestävyys on hyvä ottaa huomioon uusissa hankinnoissa. Esimerkiksi sohvan irrotettavat ja pesukoneessa pestävät päälliset ovat todella hyvät. En ole koskaan ollut pöytäliina-ihmisiä, mutta koen, että elämä taaperon kanssa on hiukan helpompaa ilman liinaa, kun pöydän voi vaan pyyhkiä puhtaaksi. Toisaalta, vahakankainen ja helposti pyyhittävä liina saattaisi suojata pöydän pintaa kolhuilta. Meidän DIY-pöydän pinta on edullista mäntyä, joka voidaan helposti hioa tai vaihtaa.

Jotta aktiivisen taaperon kanssa koti pysyy edes jotenkin järjestyksessä, koen tärkeäksi, että kotona on paikka kaikelle. Leluille on varattu sopiva määrä säilytystilaa ja -koreja, ja ne ovat helposti lapsen saatavilla.

Eteisen tavarakaaosta helpottaa, kun esillä on vain ne käytössä olevat kengät, takit ja rukkaset (ja että niillekin on varattu riittävästi tilaa). Meillä on onneksi suuri laatoitettu eteinen, mutta se ei poista ahdasta tuulikaappia, jossa kurakaudella säilytimme vaunuja. Vaunuille meillä on niin vähän enää käyttöä, että ajattelimme laittaa ne myyntiin. Pärjäämme varmasti matkarattailla tämän loppuajan. Tavaroita käynkin säännöllisesti läpi pistäen kiertoon turhat.

Arkea helpottaa kummasti, jos lapsiperheen ja juuri teidän tarpeet on otettu huomioon koko asuntoa suunnitellessa. Toimiva pohjaratkaisu, riittävä määrä säilytystilaa, kuraeteinen ja tarpeeksi tilava kylpyhuone ovat esimerkkejä arjen toimivista lapsiperheratkaisuista. Monelle suuri eteinen saattaa jäädä vain haaveeksi, mutta väittäisin, että jokaisesta kodista on mahdollisuus tehdä astetta toimivampi hyvällä suunnittelulla ja realistisilla tavoitteilla. Jos esimerkiksi vaikka juuri eteisen säilytystilat ovat ongelma, silloin täytyy useimmiten suorittaa karsintaa tai järjestää ylimääräisille vaatekappaleille säilytystilaa muualta niin, että jokaiselle kenkäparille löytyy paikka kenkähyllyltä ja takille paikka naulakosta.

Lapsen kasvaessa kodille ja tarpeille pitää antaa mahdollisuus muuttua. Lapsi tuo mukanaan lisää tavaraa, ja kasvaessa hän alkaa vaatia myös omaa tilaa. Lapsen huone myöskään harvoin pysyy muuttumattomana vuosien ajan, vaan se kehittyy lapsen mukana. Meillä J:n huone on kokenut jo kolme muutoskierrosta parissa vuodessa.