• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for maaliskuu 2021

30

26/03/2021

pinossa_MG_1255

Kymmenen vuotta sitten mietin, että kolmekymppisenä ollaan aikuisia. Tiedetään mitä elämältä halutaan, ja että elämä on jollain tapaa valmis – niin vähän sitä silloin tiesi. Nyt nimittäin tuntuu ihan samalta.

Vaikka kyllähän tässä on kasvanut ihmisenä, ja jossain asioissa on vähän viisaampikin, mutta se parikymppinen on minussa sitkeästi edelleen: se tyyppi, joka tanssii itsekseen ihan muuten vaan, popittaa autossa Guettaa, nauraa kissavideoille ja uskoo, että kaikella on aina tarkoitus. Nyt sillä tyypillä on tämän lisäksi maailman ihanin lapsi, sijoitusasunto ja työpaikka ammatissa, johon on päässyt puhtaasi opettelemalla ja uskomalla omiin kykyihinsä.

30v

Miksu kysyi viikko sitten, missä se kolmenkympinkriisini oikein on. Vastasin, että ei minulla ole nyt aikaa kriisille. Se on ihan totta, mutta minusta myös rehellisesti tuntuu, että aina se tämänhetkinen ikä on se paras ikä.

pinossa_MG_1350

Tämä vuosi on todella tylsä hetki täyttää pyöreitä. Sisälläni asuva italialainen mamma kohottaa viinilasillisen suruunsa, koska juhlat jäävät nyt pitämättä (ja ravintolaillallinen syömättä, prkl!). Mutta on turhaa syventää otsaan hiljalleen ilmestynyttä ryppyä murehtimalla asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa. Tehdään parasta siitä, mitä meillä tällä hetkellä on.

PS. Meidän makkarissa tuoksuu ihan kukkakaupalta.

Filed in: fiilistely, kuulumisia • by Essi • 3 Comments

Pojan huoneen uusi järjestys ja liukuovien maalaus kalkkimaalilla

22/03/2021

Pinossa_MG_1185-HDR

Taaperon huoneessa meni järjestys uusiksi, kun siirsimme leikkikeittiön olohuoneesta sinne. Keittiö asennettiin sängyn paikalle, ja sänky muutettiin huoneen toiselle puolelle keinutuolin tilalle.

Samalla kun kerran vauhtiin päästiin, päädyimme poistamaan lipaston yläpuolella olevan mustan hyllyn. Sen tilalle laitoimme pienen taulukollaasin. Lipaston viereen seinään kiinnitimme myös kaksi norsu-koukkua, jotka ehtivät odottaa käyttöön pääsyä vuoden verran.

Pinossa_MG_1200

Pinossa_MG_1197

J:n huoneen liukuovet ovat alkuperäiset 90-luvulta. En ole ihan varma ovien materiaalista, mutta sen väri oli ajan saatossa kellastunut, ja se teki huoneeseen vähän tunkkaisen tunnelman. Kaapissa minulla sattui olemaan pieni purkki valkoista kalkkimaalia, ja vähän extempore päätin kokeilla, kuinka suhteellisen liukkaan kalustelevyn maalaus sillä onnistuisi. Hyvinhän se onnistui! Maali riitti juuri ja juuri kahteen kerrokseen, ja meidän käytöllä ja kulutuksella se on pysynyt hyvin (toisin kuin sängyssä).

Pinossa_MG_1195

Myös iso keltainen rahi on uusi. Tai no, uusi ja uusi. Rahin ostin Torista muistaakseni 2018, ja se oli meillä hetken olohuoneessa. Sittemmin rahi muutti varastoon parvelle, ja siivouksen yhteydessä olimme aikeissa laittaa sen kiertoon, mutta J ihastuikin siihen. Niinpä hain Eurokankaasta keltaista vohvelikangasta, ja verhoilin rahin uudestaan.

Uudella järjestyksellä huoneesta tuli toimivampi leikkimistä ajatellen, ja olemmekin alkaneet viettää enemmän aikaa siellä. Poika viihtyy joskus myös itsekseen omassa huoneessaan leikkimässä.

Pinossa_MG_1191

J oli juuri ennen huoneen uudelleenjärjestelyä alkanut nukkua yöt heräämättä, joten vähän jännitin, kuinka sängyn siirto vaikuttaa pojan uniin. Onneksi sillä ei ollut merkitystä, ja olemme edelleen saaneet nauttia hyvistä yöunista. Tällä hetkellä poika nukkuu lähes aina heräämättä 20/20.30–06/07 välin, ja tuntuu kyllä hyvältä saada nukkua vaikean univaiheen jälkeen.

Filed in: lastenhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • 6 Comments

DIY-tiimalasiruukku ja kuulumisia

14/03/2021

Pinossa_makuuhuone_MG_0909

Olipahan taas tiukat pari viikkoa. Täällä blogissa jäi päivittäminen vähemmälle, mutta J sairastui tuossa kevyeen 10 päivän flunssaan. Samaan aikaan töissä oli monta rautaa tulessa, joten aikamoisessa survivormoodissa mentiin. Käväisin itsekin ensimmäisessä koronatestissä tuossa välissä.

Pinossa_makuuhuone_MG_0917

Yritän ottaa nyt rennosti ja keräillä energiaa tulevaan viikkoon. Eilen Miksu teki hurjan hyvää työtä ja jynssäsi kylppärin, saunan ja kodinhoitohuoneen. Siisti kylppäri sai heti aikaan illuusion elämänhallinnasta, joka ainakin minulla katoaa hetkellisesti odottamattomien käänteiden edessä. Vahvistaakseni illuusiota leivoin eilen pizzataikinan täksi päiväksi. Täytteeksi suunnittelin päärynää, sinihomejuustoa ja saksanpähkinää.

Pinossa_makuuhuone_MG_0907

Kuin kruunatakseen viimeiset pari viikkoa, olen pitkään kärsinyt oikean silmän elohiirestä. Samperin rasittava vaiva, joka paheni eilen (ehkä stressin laukeamisen johdosta?). Instagramissa minulle ehdotettiin kalsiumia ja magnesiumia vaivaan. Täytyy kokeilla, jos tämä ei nyt hellitä.

Pinossa_makuuhuone_MG_0915

Somessa on parhaillaan käynnissä mielenkiintoinen keskustelu vanhemmuudesta ja siitä, miksi varsinkin äitiys usein esitetään niin negatiivisessa valossa. Äitiyttä arvostellaan valtavasti varsinkin toisten naisten toimesta, eikä somessa nosteta esille riittävästi vanhemmuuden positiivisia puolia. Tekisi mieli ottaa osaa keskusteluun, mutta aivoni kykenevät tällä hetkellä prosessoimaan vain välttämättömän.

Lyhyesti täytyy kuitenkin sanoa, että koen itse(kin) syyllistyväni usein juuri tuohon negatiivisten asioiden esille tuomiseen – juuri sillä tavalla tämäkin postaus alkoi. Mutta ei se ole tietenkään koko totuus. Joskus on helppoja kausia ja vaikeita hetkiä. Toisinaan on vaikeita kausia helpoilla hetkillä.

Vastapainona yritän jatkossa miettiä tulokulmaani tarkemmin. Tämä pitkä sairasloma on pitänyt nimittäin sisällään myös hyvää: Nyt korostetusti huomasin, kuinka paljon J:n puhe onkaan kehittynyt! Arki taaperon kanssa on helpottunut kummasti, kun lapsi osaa itse sanoittaa tunteitaan ja ajatuksiaan. Hän on myös oppinut leikkimään itsekseen.

Pinossa_DIY tiimalasiruukku_MG_1173-2

Mutta hypätäänpä nyt lopuksi siihen otsikon lupaamaan DIY-juttuun. Instagramista bongasin hauskan DIY-ruukun idean, jota piti päästä testaamaan. Viime viikonloppuna löysin kirpparilta edullisesti kaksi ruukkua, jotka liimasin yhteen tiimalasiksi. Ruukut maalasin kalkkimaalilla ja tadaa, helppo ja nopea ruukku oli valmis! Keloistani löytyy video ruukun tekemisestä.

Filed in: DIY, fiilistely, kuulumisia, perhe, puheenaihe • by Essi • Leave a Comment

  • 1
  • 2
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·