Sain Instagramissa lukijatoiveen kirjoittaa hankinnoista, joita teimme J:lle päiväkodin aloittamista varten. Täytyy tunnustaa, että itsekin koin ja koen edelleen olevani vähän pihalla siitä, mitä kaikkea lapsi tarvitsee mukaan päiväkotiin. Meille on onneksi sattunut niin ihana päiväkotihenkilökunta, että he ovat auttaneet ja ystävällisesti kertoneet, jos jotain voisi pakata reppuun seuraavaa päivää varten.
Käytännöllisyyttä kunnioittaen ensimmäinen hyvä hankinta on tietenkin reppu tai laukku, johon lapsen tavarat voi pakata. Itse päädyimme TinyCottons-merkin canvasreppuun, joka on kevyt ja tarpeeksi kompaktin kokoinen.
Reppu, kuten kaikki muutkin päiväkotiin vietävä tavara, on hyvä nimikoida, jotta päiväkodin henkilökunta osaa yhdistää ne oikeaan lapseen. Tilasimme Tarramonsterilta kaksia erilaisia tarroja, ja niistä pyöreät Mini Pilkut olen kokenut paremmiksi ja käytännöllisemmiksi. Pitkänmalliset tarrat (50 x 10 mm) ovat hieman liian pitkiä esimerkiksi pesulappuihin kiinnitettäväksi. Jos nyt tilaisin lisää tarroja pyöreiden ohella, valitsisin Mini Boxi -tarrat.
Vaikeimmaksi hankinnaksi koin itse sopivat ulkoiluvaatteet. En vielä tiedä, mitä kaikkea ulkoiluvaatetta J voisi tarvita, enkä myöskään oikein uskalla luottaa vielä omaan arviooni sopivasta koosta. Olen varautuja ja jos vain voisin, hankkisin koko vuoden ulkoiluvaatteet kerralla (työskennellessäni Sokoksen lastenosastolla näin ihan liian monta kertaa sen, kun sopiva haalari tai hanskat olivat loppu kaikista myymälöistä). Koska lapsen kasvun arvioiminen lähes vuoden päähän on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, yritin pitäytyä hankinnoissa nyt vain lähikuukausissa.
Meiltä löytyi valmiiksi jo toppahaalari ja ohut villapuku, mutta kovia pakkasia varten ostimme Name It:stä paksumman merinovillaisen haalarin. Kengiksi meille on vielä riittänyt Reiman Antura-töppöset (jotka vaativat pakkasilla villasukan), mutta tulevia kuukausia varten ostin meille valmiiksi jo perinteiset Kuomat koossa 22. J:n jalka vastaa nyt kokoa 21, mutta näin pienillä jalat kasvavat nopeasti, ja lisäksi kenkään on hyvä huomioida villasukkavara (+2 cm).
Polarn O. Pyretin alesta löysimme ihanat raidalliset kumisaappaat (koko 23). Kumisaappaiden koossa yritin huomioida jalan kasvun ja myös sen, että alkukeväästä kumisaappaissa saattaa olla vielä villasukka.
Jumbon Jesper JUNIORista ostimme alesta kevääksi raidallisen välikausihaalarin. Vaikka en Jesper JUNIOR -myymälöiden visuaalisesta puolesta niin välitä, on heillä ihania Suomessa suunniteltuja ulkovaatteita. Välikausihaalarille jäi hintaa muistaakseni noin 25 euroa, joka oli minusta kelpo hinta vedenpitävälle haalarille. Haalari on kokoa 86 (nyt sisävaatteissa J:lle menee koko 80).
Vaikka haalari itsessään on vedenpitävä, ostimme silti vielä erikseen kurahousut ihan vaan Prismasta. Päiväkodissa ulkoillaan kaksi kertaa päivässä, eikä märkä haalari välttämättä ehdi kuivua ulkoilukertojen välissä. Lisäksi kurahousut/-haalari on helpompi päiväkodissa suihkuttaa puhtaaksi ja laittaa kuivumaan – tai näin ainakin olen kuullut.
Prismasta ostimme myös edulliset kurarukkaset ja välikausihanskat. Myyjäuraltani kyllä muistan, että hanskoihin panostaminen on suositeltavaa, mutta itse ajattelin pelata ensin varman päälle ja katsoa, millainen tarve ja kulutus hanskoilla oikeasti on keväällä. Talvihanskoina meillä on käytössä nyt Reiman Tassu-topparukkaset, joiden tekniset ominaisuudet ovat ainakin vielä toistaiseksi hieman ylimitoitettu käyttöön nähden.
Talvi ja kevättalvi voi säiden osalta olla vaikeasti ennustettavissa, joten haalarin ja muiden ulkovaatteiden ohella päiväkotiin on hyvä varata mukaan esimerkiksi villasukat, välihanskat, kauluri ja kypärämyssy. Sisävaatteissakin kannattaa huomioida kerrospukeutuminen. Me ratkaisimme asian pakkaamalla varahousujen, -sukkien ja -bodyn lisäksi mukaan sukkahousut ja hupparin. Lisäksi repusta löytyy ohut merinovillainen kauluri ja Miksun mummin tekemät villasukat. Kovia pakkasia varten pitäisi hankkia vielä kypärämyssy, sillä en usko talvipipomme ihan yksin riittävän.
Aamulla puemme J:lle mukavat ja helposti puettavat sisävaatteet. Vaatteita olemme ostaneet mm. Lindexiltä, Kapphalilta ja marketeista, ja tällä käytöllä olemme olleet niihin ihan tyytyväisiä – tietenkin polvet ovat kuluneet puhki ohuimmista housuista, mutta se oli ihan odotettavissa. Sopiva määrä sisävaatteita meille on n. 9 asua (body, housut ja sukat). Koon 62 ja 68 vaatteita meillä oli aivan liikaa, ja osa niistä lähti kiertoon käyttämättöminä.
Lastentarvikkeissa tarjontaa on laidasta laitaan ja jokaiseen ongelmaan. Olen yrittänyt pitää maalaisjärjen mukana hankinnoissa, ja jättänyt suosiolla pullonlämmittimet ja höyrysterilointilaitteet ostamatta. Mieluummin ostan tarpeellista vähän myöhässä kuin täysin turhaa ennakkoon (tämä on kieltämättä vähän ristiriidassa sen kanssa, että tykkään varautua aina hyvissä ajoin ja kaikkeen).
Postauksesta tuli aika pitkä, joten alle listaan vielä kootusti ne asiat, jotka voivat olla tarpeellisia lapsen aloittaessa päiväkotihoidon.
Mitä lapselle mukaan päiväkotiin:
- reppu
- tutti ja tuttinauha
- vaipat (yleensä henkilökunta toivoo teippivaippoja)
- pillimuki tai muu muki, mistä lapsi osaa juoda (meillä on päiväkodin puolesta käytössä nokkamukit, josta J oppikin juomaan muutaman päivän jälkeen)
- unilelu
- vaihtovaatteet (mukavat vaatteet, joissa elämä saa näkyä)
- säähän sopivat ulkoiluvaatteet (kurahaalari, kumisaappaat, rukkaset jne.)
- ulkoiluun sopivat kengät (esim. Kuomat tai kumisaappaat ja tarvittaessa niihin villasukka)
- Herra Hakkarainen -pastilleja (liukenevat paremmin pienen taaperon suuhun kuin päiväkodin tarjoamat pastillit)
- Bepanthen, sinkkivoide tai muut mahdolliset lääkkeet
- mahdollisesti omat ruuat, jos lapsi ei vielä syö päiväkodin tarjoamaa ruokaa.
- sisätossut, nämä unohtuivat ensin listalta, koska meidän päiväkodissa niitä ei vaadita.
- kesällä aurinkorasva ja vesipullo
Oma listamme varmasti täydentyy vielä tulevien kuukausien aikana, ja mielelläni otan sen suhteen vastaan vinkkejä kokeneemmilta vanhemmilta!