• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for joulukuu 2019

Tilinpäätös 2019

31/12/2019

pinossa_IMG_3576

En ajatellut sen kummemmin summata yhteen vuotta 2019, olisihan sen tiivistäminen yhteen postaukseen lähes mahdotonta. Silti aamulla herätessäni minulle tuli tunne, että tämä vuosi ansaitsisi vielä yhden blogipostauksen ja kiitoksen.

pinossa_IMG_3580

Vuosi 2019 oli mitä ihanin, uuvuttavin ja ikimuistoisin, vaikka univelan takia yksityiskohdat ovatkin osittain hieman sumeita.

Elämäni ja arvomaailmani meni rymisten sekaisin, kun vuotta oli ehditty elää vasta kahdeksan päivää, ja vähän kahden jälkeen yöllä J teki minusta äidin. Ensimmäisenä yönä en uskaltanut vaihtaa asentoa, vaikka sairaalasängyn patja olikin ikävästi lintassa juuri lonkan kohdalta. Nukahtaakaan en uskaltanut pienen ihmeen tuhistessa rinnalla. Olimme sairaalassa kolme päivää, ja muistan edelleen ihmeellisen hyvin noiden päivien tapahtumat. Erityisen hyvin muistan hoitajat, jotka auttoivat meitä uuden elämämme alussa ymmärtäväisesti ja kärsivällisesti. Tunnen edelleen suurta kiitollisuutta heitä kohtaan.

pinossa_IMG_3573

Ensimmäinen viikkoni äitinä oli täynnä pelkoa ja epävarmuutta, mutta niistä ajoista olen kasvanut vanhempana paljon. Ajoittain jopa tunnen, että homma on ihan hyvin hanskassa, ja että tuosta taaperonalusta kasvaa vielä ihan kelvollinen yksilö.

Vuosi sitten elin siinä uskossa, että äitiyslomalla minulla olisi aikaa panostaa blogiin enemmän kuin koskaan. Aikaa ehkä olisi lopulta ollutkin, mutta jaksamiseni ja voimavarani kohdistuivat täysin toisaalle. Varsinkin keväällä ja kesällä tunsin laiminlyöneeni blogiani liikaa, mutta kyllähän te ymmärsitte sen, miksi julkaisutahtini hiljeni.

pinossa_IMG_3579

Vuonna 2019 kirjoitin 97 blogipostausta (tämä mukaan lukien) ja niistä 18 kategorisoin yhteistyö-tägin alle. Siirryin Indieplacelle marraskuussa 2018, ja loppuvuotta 2019 kohden onnistuin kasvattamaan blogin lukijamäärän taas Casa Blogeilta muuttoa edeltävälle tasolle. Yhteistöiden kautta laskuttamani summa tuplaantui, ja se mahdollisti kotona olemisen ilman rahahuolia. Summa vastaa noin kahden kuukauden mediaanipalkkaa, joten järkyttävän suuresta lisätulosta ei puhuta, mutta merkittävä se kyllä jo on.

Vuoden luetuimmat postaukseni olivat muuten:

  1. Suomalaiskotien klassikot
  2. Ehkä maailman paras suklaakakkupohja
  3. Maailman parhaat mokkapalat
  4. Ikkunakarmien maalaus
  5. Kahvi ja hiljaisuus – uusi suosikkiyhdistelmäni

pinossa_IMG_3582

Haparoivin askelin palasin toimistoelämään marraskuussa, mutta töiden aloitus sujui onneksi odotettua helpommin. Tähän vaikuttivat suuresti työkaverini ja tietenkin Miksu, jonka kotiin jääminen auttoi minua keskittymään hetkeksi vain työkuvioihin. On aina vaikeaa hypätä mukaan keskeneräisiin projekteihin, mutta jo viikossa koin päässeeni hyvin jyvälle siitä missä mentiin.

Loppuvuosi asetti aivan uudet haasteet arjelle, mutta se vaikein sopeutumisvaihe on vasta edessä, kun Miksu palaa 2.1. töihin. J on avoin ja reipas lapsi, joten en hetkeäkään epäile etteikö hän viihtyvän päiväkodissa. Kaikki päiväkodin aloittamisen ympärillä pyörivät asiat vain hiukan jännittävät. Mutta elämä opettaa, ja arki asettuu varmasti omaan uomaansa pian.

pinossa_IMG_3574

Muita kohokohtia vuodelle on vaikea nimetä, koska kaikki ne liittyvät enemmän tai vähemmän vanhemmuuteen ja J:n kehitykseen. Yksi suuri asia täytyy kuitenkin nostaa esille, ja se on kesällä sovittu hääpäivä vuoden 2021 elokuulle. En vielä ole aloittanut häiden suunnittelua, mutta hiljalleen sekin projekti pitäisi aloittaa.

Ennen kaikkea tämä vuosi on opettanut minulle anteeksiantoa, ymmärtäväisyyttä ja kärsivällisyyttä, niin itseäni kuin muitakin kohtaan. En väitä vuoden olleen helppo, mutta se on mielestäni kasvattanut minusta parhaan tämänhetkisen version itsestäni. Kiitos 2019, olit meille hyvä.

Hyvää uutta vuotta!

 

Filed in: äitiys, fiilistely, kuulumisia, perhe, puheenaihe • by Essi • 2 Comments

Lupaan parempia aamuja

30/12/2019

Kaupallinen yhteistyö, Nespresso

pinossa_NESPRESSOIMG_3307

Tätä vuotta on jäljellä enää hetki, ja nyt voisi olla hyvä hetki istahtaa alas kahvikupillisen ääreen pohtimaan tulevaa vuotta ja mahdollisia uudenvuodenlupauksia.

Hiljentäminen ja pysähtyminen ovat olleet pinnalla blogisiskoni kanavissa viime aikoina, ja nyt ruuhkavuosien kolkuttaessa ovelle, olen itsekin alkanut perehtyä enemmän pysähtymisen konseptiin. En koskaan tee varsinaisia lupauksia uudelle vuodelle, mutta nyt voisin suoda itselleni enemmän hetkiä, jolloin pysähtyä – vaikkapa lupaamalla parempia aamuja.

pinossa_NESPRESSOIMG_3298

Arkiaamuni ovat pääsääntöisesti menneet näin: Herästyskello soi 6.15, ja torkuttamisen jälkeen nousen ylös, ruokin koirat ja juon litran sitruuna-hunajavettä seisten. Sen jälkeen laitan vähän ripsaria, puen ja keitän kahvit termariin. Ennen keitin kahvin mukaani perinteisellä kahvinkeittimellä, mutta saatuani käyttöön Nespresso VertuoPlus kapselikoneen, olen siirtynyt siihen mm. nopeussyistä. Autoon hyppään viimeistään 7.10, mutta mieluusti jo hiukan ennen seitsemää.

Koko prosessin tarkoitus on selvitä ulos ovesta mahdollisimman nopeasti, mutta oikeasti nautin hitaista aamuista. Haluaisin, että voisin rauhassa herätä päivään ja juoda aamukahvin kotona pöydän ääressä istuen. Tässä vaiheessa en ole valmis nipistämään yöunistani heräämällä viideltä, varsinkin kun päiväkoti-elämä alkaa pian, joten hitaat aamut jääköön nyt toistaiseksi viikonloppuun.

pinossa_NESPRESSOIMG_3270

Olemme Miksun kanssa heränneet nyt viikonloppuisin eri aikaan, jotta edes toinen meistä saisi nukkua hieman pidempään. Toivoisin kuitenkin, että voisimme herätä useammin yhdessä, ja kattaa pöytään kotibrunssin, jonka äärellä voisimme rauhassa istua vähän liian pitkään. Voisinkin nyt tulevan vuoden kunniaksi luvata, että tästä lähtien meidän perheessä nautitaan sunnuntaibrunssi ainakin kaksi kertaa kuukaudessa.

pinossa_NESPRESSOIMG_3273

Kunnollinen brunssi vaatii onnistuakseen kahvia, ja sen osa-alueen olen ottanut jo hoitoon oman elämäni kotibaristana. Nespresson VertuoPlus -kahvikoneen avulla tehty caffe latte (koneella ensin vahva espresso lasin pohjalle, ja päälle kaadetaan kattilassa lämmitettyä maitoa. Maidon voi halutessaan maustaa sokerilla ja vaniljalla.) maistuu melkein jopa paremmalle kuin kahvilassa, ja uusilla Limited Edition -kausimauilla kahvihetkiin saa kivasti vaihtelua.

Vinkki! Asiaan vihkiytynyt kotibarista nostaa caffe lattensa seuraavalle tasolle maidonvaahdottimella, jonka senkin löytää Nespresson valikoimasta. 

pinossa_NESPRESSOIMG_3286

Uudet Nordic Limited Edition -kahvit ovat saaneet inspiraationsa pohjoismaisista kahviperinteistä, ja makuina kahveissa ovat mm. prinsessakakku ja kanelikierre. Maut on kahveihin saatu pelkästään luonnollisilla aromeilla, eivätkä ne siksi maistu lainkaan keinotekoisille. Omaan makuuni prinsessakakku on hiukan liian marsipaaninen, mutta avomies on yksin juonut jo paketillisen kyseistä makua. Kausimakujen ohella Vertuo-valikoimaan kuuluu lähes 30 kahvimakua, joista omia suosikkejani ovat tällä hetkellä Bianco Forte ja Decaffeinato Intenso, josta valmistuu erityisen herkullinen kofeiiniton caffe latte.

Kahvikapselit valmistetaan alumiinista, joten ne ovat täysin kierrätettäviä. Alumiininen kapseli pitää kahvin myös tuoreena, joten kahvi maistuu aina yhtä hyvältä. Vertuolla pystyy valmistamaan viittä erikokoista kahvia, joten kupillisessa on aina sopiva määrä, eikä hukkaa synny. Vertuo lukee automaattisesti kapselista oikean koon, joten itse ei tarvitse osata kuin painaa nappia. Kone on myös helppo pestä samaista nappia painamalla.

pinossa_NESPRESSOIMG_3294

Siinä missä päivä vaatii käynnistyäkseen kahvia, on kahvi minulle myös hyvä syy istua hetkeksi alas, onhan kahvitauon kulttuuri on niin vahvasti iskostettu meihin suomalaisiin. Kahvitauko on usein minulle myös pieni somevapaa hetki, sillä pienikätisenä vasurina tarvitsen somettamiseen kumpaakin kättä, mikä ei tietenkään onnistu kahvikuppia syleillessä.

pinossa_NESPRESSOIMG_3316

Ja vielä lopuksi vinkkinä, jos kaipaat helpotusta omaan kotibaristan uraasi: Nespresso VertuoPlus on nyt tarjouksessa 149,00 € (ovh. 249 €) 19.1. asti. Tarjous löytyy täältä.

Filed in: keittiö, puheenaihe, ruoka, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

Enemmän irti takkatulesta – Lämmitys- ja sisustusmielessä

28/12/2019

Kaupallinen yhteistyö, NunnaUuni

pinossa_NUNNAUUNIIMG_3318

Olemme käyttäneet uutta NunnaUunin vuolukivitakkaamme nyt reilun kuukauden. Olemme olleet päätökseemme vaihtaa takka uudempaan malliin todella tyytyväisiä, ja NunnaUunin uuden innovaation ansiosta saamme nauttia tunnelmallisesta takkatulesta nyt täysin rinnoin.

pinossa_NUNNAUUNIIMG_3333

Takan vaihto, kuten mikä tahansa hieman suurempi remppaprojekti, voi tuntua alkuun haastavalta, ja esimerkiksi sopivan tavarantoimittajan valinta voi olla vaikeaa.

NunnaUunin toimittamaan vuolukivitakkaan päädyimme siksi, koska olimme olleet tyytyväisiä vanhaan NunnaUunin takkaamme (ulkonäköä lukuun ottamatta). Pidämme siitä, kuinka Mammutti-vuolukivi varaa lämpöä ja luovuttaa sitä hitaasti. NunnaUuniin kallistuimme myös siksi, koska heiltä takan sai tyylikkäällä silkin himmeällä laattapinnoitteella, ja takan eteen tuleva kipinäsuoja pystyttiin tekemään samasta laatasta – saneerauskohteessa pienet yksityiskohdat ovat todella tärkeitä, jotta muutos on onnistunut ja istuu kokonaisuuteen. Ilmastoasiat ovat olleet esillä blogissani tasaisesti, ja koska NunnaUunin Kultainen Tuli -innovaation ansiosta heidän takkojensa päästöt ovat nykyisin lähes olemattomat, oli takkatoimittajan valinta meille lopulta aika helppoa.

pinossa_NUNNAUUNIIMG_3323

Kultainen Tuli ja puhdas palaminen perustuu ilmanohjaukseen, jonka ansiosta puu kaasuuntuu tasaisesti ja palaa koko ajan korkeassa 800–1200 °C:een lämpötilassa. Selvimmin tämä näkyy palamisessa, kun takka on syttynyt kunnolla, ja oranssi lepattavat liekki muuttuu kirkkaaksi, kaasutakkamaiseksi liekiksi, joka tanssii hitaasti polttopuiden ympärillä. Aluksi hidas liekki näytti vähän hassulta ja tuntui, ettei puu pala kunnolla, vaikka tilanne olikin juuri päinvastainen. Onhan sininen liekki paljon oranssia kuumempi.

Koska puu palaa paremmin, on NunnaUunin Kultaisen Tulen arinalla varustetuissa tulipesissä savukaasun hiukkaspitoisuus jopa kahdeksan kertaa pienempi tavalliseen rakoarinatakkaan verrattuna. Samalla haitalliset PAH-yhdisteet ja nokeentuminen vähenevät.

pinossa_NUNNAUUNIIMG_3338

Eron vanhaan takkaan ja palamisprosessiin huomaa siitä, että lasiluukku pysyy kirkkaana ja puhtaana. Saammekin nauttia uuden takkamme sisustuksellisesta puolesta nyt koko rahan edestä, sillä sen lisäksi että vanhan takkamme luukku oli asennettu päin seinää, oli se myös jatkuvasti likainen noesta – niin, ja saammehan myös enemmän lämpöarvoa irti nyt, kun puut palavat täydellisesti. Vastaavasti myös tuhkaluukku ei tunnu täyttyvän millään, vaikka avomies ensin miettikin uuden takan pienen tuhkaluukun kokoa. Eron näkee myös katsoessaan ulos katolle, koska piipusta leijailee nyt lähes näkymätöntä utua ”oikean” savun sijaan.

pinossa_NUNNAUUNIIMG_3321

Sen lisäksi, että piipusta nouseva savu on parempaa naapureiden kannalta, on uusi takka myös lapsiturvallisempi. Tietenkin takan luukku kuumenee, eikä J:tä voi jättää vahtimatta takan ollessa käytössä, mutta luukku kuumenee huomattavasti vähemmän vanhaan verrattuna. Takan kyljet eivät myöskään kuumene polttavan kuumiksi, ja tuntuukin, että takka varastoi lämmön syvemmälle ja luovuttaa sitä hitaammin. Pöydän ääressä voi nyt myös istua tulen ollessa pesässä, sillä takka ei hehku niin kuumana. Vanha takkamme varmisti aina tehokkaasti sen, että kahvivieraamme luopuivat ylimääräisistä vaatekerroksista.

pinossa_NUNNAUUNIIMG_3345

Vanhan takan purusta ja uuden asennuksesta voit lukea aikaisemmasta yhteistyöpostauksesta.

Filed in: koti, olohuone, sisustus, sisustusideat, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·