Heinäkuussa Iina haastoi bloggarit kertomaan blogiensa syntytarinat. Tartuin silloin haasteeseen, mutta aihe jäi medium miinus asteiseksi luonnokseksi arkistoihini tähän päivään asti.
Idea omasta blogista syntyi 2016. Olin tuolloin työskennellyt hetken markkinointiassistenttina ja tutustunut sitä kautta muotiblogeihin. Samoihin aikoihin huomasin, ettei kirjoittamiseni taso vastannut sitä, mitä sen olisi pitänyt työssäni vastata. Tein jatkuvasti nolojakin kirjoitusvirheitä, enkä osannut oikolukea tekstiäni lainkaan. Lähetin muun muassa Hesariin mainoksen, jossa luki ”kesä kassi” – voitte vain kuvitella kuinka paljon se edelleen hävettää minua. Ajattelin, että oman blogin kirjoittaminen voisi olla ratkaisu siihen, kuinka minusta tulisi parempi tekstintuottaja.
Disclamer: Teen edelleen kirjoitusvirheitä, ja varsinkin yhdyssanat tuottavat minulle suuria vaikeuksia. Onneksi googlaamalla on nykyään helppo selvittää oikea kirjoitusasu 😀
Innostun nopeasti, joten ideasta ei kauaakaan kulunut, kun jo julkaisin ensimmäisen tekstini syyskuussa 2016. Teksti alkoi sanoilla:
”Miksi? Siinäpä vasta kysymys. Viime aikoina päässä on alkanut pyöriä ajatus siitä, että haluaisin laittaa pystyyn oman blogin, jossa voisin jakaa ajatuksiani muodista, sisustamisesta ja ruuanlaitosta. Siis sellainen perus lifestyle-blogi.”
Tuolloin nimesin blogini mystiseksi St. Blackiksi (why, oh why?!), ja aiheet todellakin liikkuivat laidasta laitaan. Nopeasti minulle kuitenkin selvisi, ettei sillisalaattiblogilla olisi mitään mahdollisuuksia blogien viidakossa, ja että sisustusaiheet keräsivät aina eniten lukijoita. Muistan vielä, kuinka mieletöntä oli saada blogiin ensimmäisen kerran reilusti yli 100 kävijää päivässä. Se tapahtui, kun julkaisin tekstin nykyisestä sohvapöydästämme. Yhtä jännittävää oli saada ensimmäinen yhteistyöni maaliskuussa 2017.
Marraskuusta 2017 St. Black syntyi uudestaan Pinossa-blogiksi, kun pääsin osaksi Casa Blogeja. Siirron yhteydessä blogin vanha nimi oli luontevaa haudata, ja aloitinkin blogini tavallaan puhtaalta pöydältä. Casan alla viihdyin vuoden verran, ja lokakuussa 2018 muutin blogini kanssa jälleen: tällä kertaa oman domainin alle. Samalla liityin osaksi Lifien verkostoa. Toisen muuton myötä jouduin taas tavallaan aloittamaan alusta, ja vasta viime aikoina olen saanut kurottua umpeen muuton aiheuttaman lukijakadon.
Blogini täytti syyskuun alussa kolme (tietenkin unohdin blogisynttärit kokonaan), ja vuosien saatossa te lukijat olette kehittyneet kanssani. J:n syntymän jälkeen mukaan on liittynyt paljon äitejä, ja se on ollut selkeästi suurin ja ihanin muutos teissä lukijoissa. Teistä saamani virtuaalisen vertaistuen voima on valtava.
Kolmessa vuodessa olen saanut blogini kautta enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Kuulostaa kliseeltä, mutta kliseet ovat kliseitä hyvästä syystä. Olen tutustunut upeisiin ihmisiin, kehittynyt valokuvaajana ja kirjoittajana, ja sitä kautta saanut jopa nykyisen työni sisällöntuottajana. Lisäksi blogista on muodostunut minulle jopa jo merkittävä sivutulo. Lisäksi olen saanut mahdollisuuksia, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman blogia: eilen pääsin esimerkiksi tutustumaan Italian suurlähetystön tiloihin.
Helpolla kaikki tämä ei tietenkään ole tullut, klisee numero kaksi, vaan tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut järkyttävän määrän työtunteja, opiskelua ja itsekseen kiroilua iltaisin etsiessäni blogin ulkoasun koodista oikeaa kohtaa.
Blogini on edelleen verrattaen pieni, mutta se ei yhtään vähennä sitä ylpeyttä, jota koen bloggaamiseni tasosta nyt. Ja ennen kaikkea arvostan suuresti teitä lukijoita, koska ilman teitä tämä ei tietenkään olisi mahdollista.
Nyt olisikin kiva tietää, onko teistä joku ollut oikeasti mukana jo ensimmäisistä kuukausista asti?
