• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for tammikuu 2019

Hän on täällä

13/01/2019

Pinossa_IMG_7317

Ehkä jo osasitte arvata tai huomasitte Instasta, miksi blogissa on viime päivät ollut hieman hiljaista: Ihana terve poikamme saapui maailmaan 12 päivää ennen laskettua aikaa tiistaina 8.1.

Valtavasta mahastani ja lääkärin ennustuksissa huolimatta maailmaan tupsahti solakka ja pitkäraajainen poika mitoilla 52 cm ja 3 418 g. Itse synnytys sujui hyvin, ja sairaalasta pääsimme kotiin torstaina. Karvalapset ottivat tulokkaan vastaan paremmin kuin hyvin, ja uusi ja ihmeellinen arkemme on muutenkin lähtenyt rullaamaan sujuvasti. Vielä ainakin toistaiseksi poika vaikuttaa rauhalliselta ja nukkuu hyvin.

Keskitymme nyt hetken aikaa pesimään kaikessa rauhassa kotona, enkä ota paineita blogipostauksista nyt hetkeen. Palailen sitten kuulumisten ja uusien postauksien kera myöhemmin.

Sen verran vielä vaan sanon, että eihän tätä tunnetta voi sanoin kuvailla <3

Filed in: äitiys, fiilistely, kuulumisia, lapset, perhe, raskaus • by Essi • 12 Comments

Saako lapsemme näkyä somessa?

06/01/2019

Pinossa_boho_bedroomIMG_7277

H-hetki lähenee, ja on aika nostaa kissa pöydälle: Tullaanko vastasyntynyttä lastamme näkemään some-kanavissani?

Ennen raskaaksi tulemista olin ehdottoman varma, etten tulisi koskaan julkaisemaan lapsemme kasvokuvia somessa. Lapsi voisi kyllä esiintyä kuvissani, mutta aina tunnistamattomana. Raskauden edetessä olen kuitenkin alkanut katsella suloisia vauvakuvia vähän toisella silmällä (kuten esimerkiksi @themrsproject-tilin ihania kuvia), ja alkanut hieman pyörtää päätöstäni. Lapsen synnyttyä hän luonnollisesti täyttää kaikki päiväni, joten olisi jopa hieman outoakin jakaa kuulumisiani someen ilman häntä.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7273

Lapsen mielipidettä asiaan en tietenkään voi kysyä vielä moneen vuoteen, mutta siltikään en ole yksin päätöstä tekemässä. Avomieheni ei julkaise sisältöä aktiivisesti somessa, eikä hänellä ole tarvetta julkaista siellä kuvia lapsestammekaan. Hänen mielipiteensä siis viimeisimmän keskustelun pohjalta on se, ettei lapsi tule esiintymään somessa lainkaan. Painotan tässä kuitenkin viimeisintä keskustelua, sillä saahan mieskin vielä höllätä mieltään kuten minäkin 😉

Usein kun kysytään, miksi lapsen kuvia ei saisi somessa julkaista, perustellaan kanta lapsen yksityisyyden suojelemisella. Ymmärrän lapsen yksityisyyden suojelemisen tärkeyden, mutta valitettava fakta on se, että vaikka en esimerkiksi lapsen nimeä koskaan julkisesti blogissani kertoisi, olisi se varmasti silti selvitettävissä. Muutamassa vuodessa olen jättänyt itsestäni aika leveän polun leivänmuruja netin syövereihin, jonka avulla muun muassa asuinpaikkani on todella nopeasti paikannettu – ja lapsen tiedot äkkiäkös siinä sivussa. En usko, että kukaan koskaan olisi kiinnostunut kyseisistä tiedoista, mutta aina voin varmuuden vuoksi tehdä niiden etsimisestä hieman hankalampaa, sen sijaan, että suoraan ojentaisin ne hopeatarjottimella.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7286

Jos asiaa tarkastellaan lakipykälien kautta, niin henkilötietolain kanta lapsen kuvien julkaisuun on yksiselitteinen: Jos lapsi on tunnistettavissa kuvasta, pitäisi julkaisuun saada aina lapsen lupa. Pienen lapsen kohdalla tämä ei tietenkään onnistu, mutta koska lapsi on sitten oikeasti tarpeeksi vanha luvan antamiseen?

Väitän, ettei suurin osa meistä ole tunnistettavissa enää omista vauva-ajan kuvistaan. Siihen perusteluun nojaten voisin uskaltaa julkaista kuvia lapsestamme sylivauvana. Toisaalta olisi hassua lopettaa kuvien julkaiseminen sitten, kun lapsi alkaisi mielestämme näyttää ”tarpeeksi itseltään”. Sitä paitsi vanhempina, jotka näkevät lasta päivittäin, emme varmastikaan osaisi edes määritellä tuota rajaa tarpeeksi hyvin.

Tärkein syy, miksi en julkaisisi lapsen kuvia somessa lainkaan, on pelko niiden päätymisestä vääriin käsiin. Jo pelkästään sisustuskuvia varastetaan ja kopioidaan törkeästi todella paljon, joten miksi lasten kuvat olisivat tässä mikään poikkeus. Tietenkään en koskaan julkaisisi kuvaa esimerkiksi lapsen kylpyhetkestä – siitä ei meidän perheessä tarvitse edes keskustella. Mikäli kuvia joskus julkaisen, täytyy niiden aina olla hyvän maun mukaisia ja sellaisia, jotka eivät myöhemminkään saata lasta noloon tai epämukavaan tilanteeseen.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7278

On hieman eri asia pohtia, julkaiseeko kuvia vain yksityisissä kanavissa, jossa ne ovat periaatteessa vain ystävien ja tuttujen nähtävillä. Parhaat kuvani ovat Instagramissa tavoittaneet yli 100 000 ihmistä, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään pieni ja rajattu ystäväpiiri, jolle kuva olisi nähtävillä. Omalla henkilökohtaisella Facebook-tililläni kuvien julkaiseminen tuntuukin heti paljon helpommalta ja vaarattomammalta. Vaikka tietenkään sekään ei ole tae siitä, että kuvat olisivat suojassa mahdolliselta väärinkäytöltä.

Jokaiselle vanhemmalle se oma lapsi on tietenkin aina se kaikista ihanin ja suloisin, jonka kuvia ylpeänä haluaisikin esitellä sukulaisille ja tuttaville. Siksi ymmärrän hyvin myös niitä vanhempia, jotka julkaisevat lapsistaan tunnistettavia kuvia julkisilla some-tileillä. Heistä jokainen on varmasti tietoinen mahdollisista riskeistä, ja varmasti myös valmis poistamaan jokaisen julkaisemansa kuvan, jos lapsi jossain vaiheessa sitä itse haluaa (vaikka sehän ei varsinaisesti enää asiaa korjaakaan).

Emme vielä ole tehneet asiasta viimeistä päätöstä, vaikka pian asia tulee enemmän kuin oleelliseksi. Olisikin mielenkiintoista kuulla teidän kantanne ja mielipiteenne asiaan. Miksi julkaisette tai ette julkaise lastenne kuvia somessa?

Filed in: äitiys, kuulumisia, lapset, mielipide, perhe, puheenaihe, random • by Essi • 12 Comments

Eniten ottaa päähän kaikki

02/01/2019

Pinossa_keittioIMG_7252

Mahtavaa alkanutta uutta vuotta ja tammikuuta kaikille! Tämä uusi ja jännittäviä muutoksia mukanaan tuova vuosi olisi ihanaa aloittaa inspiroivilla ja oivaltavilla sanoilla, mutta valitettavasti mielentilani ei tällä hetkellä salli aivojeni suoltaa ulos mitään inspiroivaa, ihanaa tai maata mullistavaa. Koska tällä hetkellä ottaa taas vaihteeksi päähän kaikki.

Pinossa_keittioIMG_7249

Unettomuus, liitoskivut, kömpelyys ja pelkästään vasemmalla kyljellä makaaminen alkaa nyt oikeasti riittää. Öisin saan nukutuksi enää muutaman tunnin, vaikka nyt pitäisi levätä sinne varastoon. Päiväunetkaan eivät oikein ota onnistuakseen, ja siitä syystä päiväni ovat viimeisen viikon koostuneet lähinnä suoratoistopalveluiden tuijottamisesta. Sarjamaratonin välissä yritän hieman siivota, käydä kaupassa tai valokuvata, mutta niiden osalta menestys on aika olematonta. Tummat alueet silmien alla ovat levinneet jo nenänpäähän asti, ja käsi sydämellä vannon, etten edes pahimpana krapula-aamuna ole näyttänyt yhtä kuolleelta kuin juuri nyt.

Väsymys todella koettelee hermoja, ja sen takia pelkään kilahtavani ihan koska tahansa, ihan kenelle tahansa ja ihan mistä tahansa. Netti on liian hidas, naapuri päästää lenkillä tavatessa oman koiransa liian lähelle omiani ja avomies nieleskelee liian kuuluvasti. Edes laskettu aika -kalenterini eli pienen lahjan saaminen joka toinen päivä ei riitä piristämään mieltäni enää.

Pinossa_keittioIMG_7253

On tietenkin ihan luonnollista, että tässä vaiheessa kaikki ajatukset pyörivät vauvan ja synnytyksen ympärillä, mutta sekin alkaa kasvattaa jo tattia otsassa. Olen tallentanut luonnoksiini lukuisia aiheita, joista olisi mielenkiintoista kirjoittaa, mutta en raskaushuurujen sumentamilta aivoilta ole saanut aikaiseksi. Viime aikoina postaukseni ovatkin olleet enemmän tai vähemmän raskauden iloista avautumista. Pahoitteluni siitä!

Kirjoittaessani iltaisin avomies usein kyselee, mistä kirjoitan tällä kertaa. Normaalisti minusta on suloista, kun avomies on kiinnostunut tekemisistäni ja kyselee hommieni perään, mutta tällä hetkellä tekisin mieli tiuskaista takaisin ”tarviiko siinä nyt koko ajan kyylätä h*lvetti ja nieleskellä noin äänekkäästi!”.

Pinossa_keittioIMG_7256

Joulukoristeet sain sentään siivottua jo pois ja kuten kuvista näkyy, koti alkaa hiljalleen muotoutua joulun jälkeiseen elämään uusien sisustusasetelmien muodossa. Että eiköhän se tästä, tuskin synnytystä tarvitsee enää kovin montaa viikkoa odottaa (in my dreams, vasta kuitenkin 37+4 menossa…)

 

PS. Jos jotakin positiivista tai inspiroivaa pitää tästä postauksesta hakea, niin eikö tämä ole nyt sitä kaikkien kaipaamaan päiväkirjamaista arkirealismia? 😉

PPS. Vasta nyt huomasin, kuinka osuvat kirjavalinnat olinkaan tehnyt tähän asetelmaan!

Filed in: bloggaus, kuulumisia, random, raskaus, sisustus • by Essi • 8 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • 2

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·