• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for joulukuu 2018

RV36 – Raskausoireet, jotka olisin voinut jättää väliin

19/12/2018

Pinossa_RV36IMG_7172

”Voi, raskaus on naisen ihaninta aikaa, nauti joka hetkestä!”. Yeah right. Anteeksi nyt vaan, mutta missä on se luvattu hehku, energia ja ylitsepursuava onni, jota silloin ensimmäisellä kolmanneksella minulle lupailtiin?

Laskettuun aikaan on jäljellä vielä 32 päivää. Huom. Vielä, ei enää. Tammikuisia on alkanut jo putkahdella maailmaan, ja vaikka ensin toivoin todella, että meidän pikkuisemme malttaisi pysyä yksiössään vielä vuodenvaihteen yli, olen nyt alkanut hieman hellittää mielipidettäni. En pistäisi vastaan, vaikka synnytys käynnistyisikin jo tänään (joka valitettavasti ei taida olla kovin todennäköistä).

Pinossa_RV36IMG_7143

En missään vaiheessa odottanutkaan raskauden olevan pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta samalla en myöskään odottanut sen olevan näin uuvuttavaa. Ja pahinta on tietenkin ajatella, että nämä viimeiset 30 päivää tulevat olemaan ne kaikista vaikeimmat – puhumattakaan siitä viimeisestä viikosta! Vaikka raskaus on sujunut minulla pääsääntöisesti oppikirjan mukaan, olen silti näiden viimeisten viikkojen aikana tullut tutuiksi erinäisten raskausoireiden kanssa, jotka olisin tarkemman tarkastelun jälkeen voinut jättää väliin.

Ensimmäinen ”negatiivinen” raskausoireeni oli väsymys, joka alkoi kesäkuussa ja jatkuikin hellittämättömänä syksyyn asti. Viiden tunnin hereillä olon jälkeen olin valmis painumaan takaisin pehkuihin vähintään kahdeksaksi tunniksi. Kesällä sain myös radi-diagnoosin, joka ei onneksi tähän mennessä ole vaatinut satunnaisten mittailujen ja säännöllisen ateriarytmin lisäksi muita toimenpiteitä. Nyt kuitenkin sokeriarvoni ovat lähteneet herkuttelun jälkeen nousemaan, ja sekös jos jokin piristää näin joulunalusviikolla, varsinkin kun neuvolassa jo nyt lupailtiin yli 4 kg:n vauvaa. Onneksi olemme saaneet lahjaksi vasta kaksi konvehtirasiaa…

Pinossa_RV36IMG_7125

Liitoskivut alkoivat viikolla 29, samoihin aikoihin kuin poika kääntyi pysyvästi pää alaspäin. Hetkeksi liitoskivut hellittivät, mutta nyt viimeisen parin viikon aikana mikään ei ole tuntunut tepsivän niihin. Vähiten kipua tuntuu seistessä ja todella hitaasti kävellessä ja pahinta se on taas yrittäessäni vaihtaa yöllä kylkeä tai noustessani ylös sängystä. Osittain liitoskivuista johtuen kykenenkin nukkumaan enää vain muutaman tunnin pätkissä, mutta katkonaisiin yöuniin olen tottunut jo pelottavankin hyvin – tai sitten vain olen jo niin tasaisen väsynyt, etten tunne enää eroa. Muut syyt yöllisiin heräämisiin ovat esimerkiksi lonkan puutuminen, vauvan liikkeet tai närästys, jonka myös sain oppia tuntemaan raskauden myötä.

Painoa minulle on tullut lisää tähän mennessä 15 kiloa. Olen yrittänyt olla stressaamatta siitä, vaikka jo ihan geenienkin puolesta osasin odottaa 20 lisäkiloa. Nyt kilot alkavat kuitenkin tuntumaan kropassa ja päässä, vaikka onneksi tiedän ainakin osan johtuvan pelkästään turvotuksesta.

Nesteturvotusta minulle on kertynyt tasaisesti koko raskauden ajan, mutta lievänä yllätyksenä minulle on tullut se, kuinka moni ruumiinosa voikaan oikeasti turvota tässä yhdeksän kuukauden aikana. Henkisesti pahimmalta turvotus tuntuu kasvoissa, enkä ole enää viikkoihin tunnistanutkaan omaa peilikuvaani (ja siksi kameraan katsominen tuntuu nyt erityisen haastavalta, samoin Instagram-tarinoiden teko). Ennen raskautta en voinut kuvitellakaan, kuinka paljon nenän ja huulien kasvaminen voikaan muuttaa kasvonpiirteitä! No, tulipahan nyt ainakin kokeiltua huulten täyttö samaan rahaan.

Pinossa_RV36IMG_7175

Erityisen pahalta turvotus tuntuu myös sormissa ja kämmenissä, jotka olivat ennen se kaikista photogeneettisin piirteeni. Käsien turvotus tuntuu myös aamuisin nivelsärkynä ja yleisenä heikkoutena sormivoimissa. Jalkojen turpoamisesta tuskin tarvitsee edes mainita, mutta onneksi näin talvella sääriä ei paljoa tarvitse esitelläkään. Uudet nauhalliset ja kokoa suuremmat talvikengät jouduin ostamaan, koska lumen jäätyä maahan lenkkarit eivät vaikuttaneet enää kovin käytännölliseltä vaihtoehdolta – ja koska liitoskipujen kanssa liukastelu ei todellakaan tunnu hyvältä.

Kasvavan vatsan, kilojen, liitoskipujen ja väsymyksen mukanaan tuoma hitaus ja kömpelyys on alkanut tuntua. Siinä missä ennen sain siivottua kämpän kuvauskuntoon tunnissa, kuluu siihen nyt tuplaten pidempi aika kahdella lepotauolla. Olen aina ollut omatoiminen ja aikaansaava, joten nostoavun pyytäminen tai oman jaksamisen yliarvioiminen yksinkertaisesti ärsyttää. Kaikki ympärilläni, erityisesti avomies, muistuttavat minua jatkuvasti ottamaan rauhallisesti ja olemaan stressaamatta tekemättömistä asioista, mutta itseäni lähinnä ahdistaa tulla kohdelluksi jotenkin rajoittuneena. Fyysiset seikat ovat kuitenkin pakottaneet minut hidastamaan, ja tiedän sen oikeasti olevan ihan tarkoituskin näin raskauden viime metreillä. Sitä paitsi, fyysisen suorituskyvyn saan ehkä vielä takaisin synnytyksen jälkeen, mutta samaa ei voi välttämättä sanoa unettomuuden sumentamasta ajatuksenjuoksusta.

Näiden oireiden lisäksi olen saanut kokea muutamia muita pikkuoireita kuten ihon kutinaa, jatkuvaa janoa ja luomien kasvamista, kaikki täysin normaaleja raskausoireita, joista kukaan ei vain muistanut mainita etukäteen. Kyllä raskaana olo on ihanaa.

Pinossa_RV36IMG_7139

Mutta silti en oikeasti valita. Vaikka olenkin jo lopen kyllästynyt raskaana olemiseen, tiedän palkinnon olevan jokaisen kolotuksen, turvotuksen ja haukotuksen arvoinen. Aika ajoin täytyy myös muistutella itseään, että vaikka olo ei nyt ole sieltä hehkeimmästä päästä, olen kuitenkin päässyt todella helpolla ilman sairaspoissaoloja tai pahoinvointia. Eikä tätä tarvitse enää jaksaa kuin reilu kuukausi, eiköhän ne omat sormet ja kasvonpiirteet löydy vielä kaiken tämän turvotuksen alta.

Filed in: kuulumisia, mielipide, perhe, random, raskaus • by Essi • 8 Comments

10 x Aineeton joululahja

17/12/2018

Pinossa_boho_bedroomIMG_7079

Minne se synkkä ja pitkä marraskuu katosi, sinne samaan paikkaanko kuin kaikki pesukoneen syömät parittomat sukat? Joulukuun alku kului vielä nopeammin ja tuntuu aivan uskomattomalta, että aattoon on enää vain viikko. Onneksi kadonneen joulumielen metsästystä helpottamaan satoi tänään viimein kunnollinen ensilumi. Ilmatieteen laitos lupaili pakkasta tuleviksi päiviksi, joten pitkästä aikaa taidamme päästä nauttimaan valkoisesta joulusta!

Eilen pyörähdimme ”ihan vain pikaisesti” Jumbossa hoitamassa viimeiset tonttuhommat. Kuulemani mukaan vatsatauti ja raskaus on yhdistelmä Danten infernon alemmilta tasoilta, mutta voin kertoa, ettei jouluostoksien teko täpötäyteen ahdetussa kauppakeskuksessa ollut juuri sen mukavampaa – varsinkaan, kun ostoslistalla oli lahjojen lisäksi yhdet uimashortsit. Voitte vaan arvata, löytyikö näin joulukuussa sopivia yhdestäkään liikkeestä.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7082

Jos vielä joku Matti Myöhäinen on lahjaideoita vailla, niin kokosin pukin apulaisen hommia helpottamaan 10 kohdan vinkkilistan aineettomista joululahjoista. Sen lisäksi, että niiden avulla välttää todennäköisesti kauppaan menon, ovat aineettomat lahjat loistava valinta näin ilmastokriisin jälkimainingeissa.

10 vinkkiä aineettomaan joululahjaan

E-kirja

Luettuani ensimmäisen kirjani puhelimen näytöltä, en enää voinut väittää vastaan siitä, kuinka kätevästä keksinnöstä olikaan kyse. Vaikka aidoissa kirjoissa on oma viehätyksensä, on paperia säästävä lukukokemus aivan yhtä mukaansa tempaava. Lisäksi puhelinta jaksaa kannatella selin makuulla paljon kauemmin kuin kirjaa.

Lahjakortti hemmotteluhoitoon

Jokainen ansaitsee hemmottelua, ja lahjakortti hierontaan tai kasvohoitoon on varma tapa ilahduttaa lähimmäistä.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7074

Yhteisiä elämyksiä

Miltä kuulostaisi yhteinen aika ginin maistelun tai jännittävän pakohuonepelin merkeissä? Elämyslahjalla annat lahjan saajalle mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa ja samalla saada uusia kokemuksia.

Perinteiset leffaliput ja -herkut

Klassikko ja syystä: elokuvaliput herkkuineen toimivat aina!

Vapaalentotunti Kalasatamassa

Työpaikan pikkujoulujen aktiviteetti järjestettiin tänä vuonna kauppakeskus REDIn Fööni-vapaalentotunnelissa. Vaikka en itse päässyt lentoa kokeilemaan, näytti se todella hauskalta! Työkaverini lensivät kukin yhteensä neljä minuuttia, joka oli kuulemma juuri sopiva määrä.

Anna välivuosi ikkunanpesusta

Käsi ylös, kuinka moni rakastaa ikkunoiden pesua? En näe kovinkaan montaa kättä, joten uskallankin väittää siivouslahjakortin olevan enemmän kuin toivottu lahja. Ja parastahan siinä on se, että siivouksen voi suorittaa itse lähes ilmaiseksi tai ulkoistaa paikalliselle yrittäjälle.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7081

Trendikästä ja rentouttavaa

Savi ja erityisesti itsetehty keramiikka ovat kaikkien trendiennustuksien mukaan pinnalla vuonna 2019. Kaupan päälle keramiikkakurssista lahjan saaja saa trendikkäiden maljakoiden ja kuppien lisäksi pienen rentouttavan pakohetken arjen kiireistä. Keramiikkapajan opit haltuun saa edullisesti esimerkiksi työväenopiston kurssitarjontaan tutustumalla.

Muotia rakastavalle

Asuuko lahjansaaja lähellä vaatelainaamoa? Osta lahjaksi jäsenyys, ja lahjansaaja pääsee nauttimaan uusista vaatteista ekologisesti!

Kotimaan museot tutuiksi

Työkaverini on hehkuttanut museokorttiaan useaan otteeseen loistavaksi inspiraation lähteeksi, jota ilman ei tulisi lähdettyä katsastamaan edes oman kaupungin museotarjontaa. En itse edes muista, koska viimeksi vierailin kotimaisessa museossa, joten nyt kotiin jäätyä museokortti voisi olla ihan hyödyllinen hankinta myös omaan lompakkoon.

Ilahduta illallisella

Kaikki rakastavat valmiiseen pöytään pääsyä! Vie siis ystävä syömään tai kokkaa maittava illallinen kotona.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7080

Mitä aineettomiin lahjoihin tulee, oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Oman avun ja ajan tarjoaminen on kuitenkin lahja, jota jokainen osaa taatusti arvostaa. Tuleeko mieleesi vielä lisää hyviä vinkkejä?

Filed in: fiilistely, joulu, puheenaihe, random, sisustus • by Essi • 6 Comments

Chunky knit -rahi lastenhuoneeseen

13/12/2018

Pinossa_boho_nurseryIMG_7066

Sitten viime näkemän lastenhuoneessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Sisustuksen runko on ollut valmis jo hetken, ja nyt huone odottelee lähinnä asukasta ja hänen mukanaan saapuvia tarvikkeita, leluja ja likapyykkikoria. Ennen kuin kuitenkaan pystyin sanomaan huoneen olevan tältä erää valmis, piti sinne saada vielä yksi asia: upea käsityönä valmistettu Aza’s Handmade chunky knit -rahi*.

Pinossa_boho_nurseryIMG_7055

Keinutuoli oli ensimmäinen huonekalu, jonka ostimme aikoinaan huoneeseen – koska pitäähän vauvan huoneessa olla keinutuoli. Kaverikseen yösyöttöjä varten se vaati kuitenkin vielä ehdottomasti rahin tai poufin, jolle voisi laskea jalat. Ex-työkaverini valmistaa paksusta merinovillalangasta ihania tyynyjä ja torkkupeittoja, ja kun kuulin, että valikoimiin olisi tulossa myös rahi, tiesin heti, mistä poufin lastenhuoneeseen hankkisin. Sopivaa väriäkään ei tarvinnut kauaa pohtia, vaikka valittavana olisikin ollut monta ihanaa sävyä.

Pinossa_boho_nurseryIMG_7061

Rahi on valmistettu käsin kutomalla, ja se on täytetty (muistaakseni) styroksilla ja vaahtomuovilla. Tiivis puuvillavuori pitää huolen siitä, etteivät täytteet pääse pakenemaan rahin sisältä ajan kuluessa. Koska pehmoisen ja kevyen rahin sisällä ei ole kovaa runkoa, toimii se parhaiten juuri jalkojen lepuuttamiseen tai vaikka pienenä sivupöytänä tarjottimen kanssa.

Rahien, torkkupeittojen ja tyynyjen lisäksi Aza valmistaa myös seinävaatteita. Joku saattaakin muistaa tämän makramen, jonka sain häneltä läksiäislahjaksi keväällä.

Pinossa_boho_nurseryIMG_7064

Sisustusta rakastavalle ja kotimaista käsityötä arvostavalle rahi olisi täydellinen joululahja. Tarkoitukseni olikin vinkata tästä jo viime viikolla, mutta valitettavasti flunssa vei mehut siinä määrin, etten saanut kuvia otetuksi ajoissa. Rahin toimitus jouluksi saattaakin tehdä tiukkaa, mutta mitä ilmeisemmin muut tuotteet ehtivät vielä hyvin pukinkonttiin. Ja varmasti myös lahjakortin hankkiminen onnistuu, jolloin lahjan saaja pääsee itse valitsemaan juuri täydellisen sävyn.

*Rahi saatu lahjaksi

Filed in: inspiraatio, koti, lastenhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • 4 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • 2
  • 3
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·