• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for toukokuu 2017

Kuvausrekvisiitta löytöjä kirpparilta

30/05/2017

Olen viime aikoina innostunut ruokakuvauksesta ja varsinkin nyt uuden objektiivin myötä se innostus on vain kasvanut ennestään. On kuitenkin tylsää joutua kuvaamaan annoksia aina samoilla astioilla. Tein täsmäiskun paikalliselle kirpputorille tarkoituksena löytää pari uutta lautasta annosten kuvaamiseen ja voi pojat miten hyvä tuuri kävikään! Löysin viisi ihanaa lautasta ja maksoin niistä yhteensä vain 8 euroa. Kaksi lautasista (pieni punakirjava ja iso sininen) olivat alun perin seinälautasia. Tämähän ei minua haitannut, päin vastoin, koska lautaset olivat täysin uutta vastaavassa kunnossa.

lautasloydot 1

lautasloydot 2
Kipparilla oli tarjolla vaikka kuinka paljon kauniita astioita, mutta yllätyin siitä kuinka törkeitä hintoja ihmiset pyysivät vanhoista, parittomista ja jopa rikkinäisistä lautasista. Maksaisitko itse sellaisesta 10-12 euroa? Ymmärrän kyllä vanhan Arabian arvon, mutta jotta maksaisin siitä 15 euroa, pitäisi sen olla täysin priimakunnossa. Sitä paitsi, vein auton juuri ilmastoinnin täyttöhuoltoon joten tein periaate päätöksen olla maksamatta yhdestä lautasesta kolmea euroa enempää.

Mutta hyvät löydöt tein ja vielä alle budjetin! Kuvausrekvisiittaa alkaakin kertyä jo ihan mukavasti, milloinkohan avomies huomaa työhuoneen alkavan muistuttaa pian Avotakan studiota?

Ps. Tämä innostukseni saattaa tarkoittaa sitä, että blogin pääpaino liukuu enemmän ruuan kuin sisustuksen puolelle. Pysyttekö edelleen matkassa jos niin käy?

___

Translation:
Flea market finds to my home studio

Filed in: bloggaus, inspiraatio • by Essi • 2 Comments

KVVD: Kupliva minttujuoma

28/05/2017

Pian ympäri Suomea juhlitaan taas uusiin seikkailuihin matkaavia koulunsa päättäneitä. Monissa juhlissa kilistetään kuohuvalla ja onkin hyvä muistaa varata myös alkoholiton vaihtoehto niille vieraille, joille alkoholi ei maistu. Mocktailit ovat kasvava trendi, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää juhlien tarjoilussa. Moctail on myös loistava vaihtoehto silloin, kun haluaa tarjota vieraille jotain pommacia jännittävämpää.

kupliva minttujuoma

Tämä raikas ja kupliva minttujuoma on hyvä vaihtoehto juhlien alkoholittoman, tai miksei koko juomatarjoilunkin, hoitoon. Valmistumiseen menee muutama päivä, joten tämä kannattaa valmistella viikonloppua varten ajoissa.

Kupliva minttujuoma
4 l vettä
6 dl sokeria
3 sitruunaa
1 puntti vahvaa minttua
1 tl kuivahiivaa
Laita suureen, ainakin 5 l kattilaan puolet vedestä ja purista joukkoon kolmen sitruunan mehu. Lisää yhden sitruunan kuori (ei valkoista osaa) ja sokeri. Kiehauta. Lisää minttu ja loput 2 l viileää vettä. Jäähdytä juoma 42 asteeseen ja lisää hiiva. Sekoita hyvin ja anna juoman käydä huoneenlämmössä vuorokausi. Siivilöi juoma ja pulloja se ja anna käymisen jatkua jääkaapissa muutama päivä.
Koristele juoma mintunlehdillä ja sitruunalla. Kokeile myös aromaattista rosmariinia juoman koristeluun! Pullojen pohjalle kertyy hiivaa, joka maistuu, no, hiivalle. Se kannattaa jättää kaatamatta laseihin tarjoilun yhteydessä.

___
Translation:
Homemade sparkling mint lemonade

Filed in: KVVD, reseptit • by Essi • 2 Comments

DIY pöytä backgammon laudasta

25/05/2017

Jo yli kuukausi sitten ostin kirpputorilta pienen jakkaran ja vanhan backgammon pelin 15 eurolla, kun kesken kirpparireissun keksin yhdistää ne ja tehdä niistä pienen pöydän terassille. Vaikka kaikki tarvikkeet olivat kotona, projekti vaan jostain syystä venyi ja venyi ja vasta nyt sain aikaiseksi maalata jakkaran jalat mattamustiksi spraymaalilla ja yhdistää ne pelilautaan. Tässä projektissa suunnitteluun menikin viisi viikkoa ja itse toteutukseen alle tunti…

DIY-poyta-ennen-ja-jalkeen

DIY poyta 3psd

DIY poyta 4

DIY poyta 2

Tämän DIY pöydän toteutus oli helppoakin helpompi, pelilaudalle en tehnyt mitään muuta kuin vain pyyhin pölyt. Jakkaran jalat maalasin, irrotin ne ja sen jälkeen liimasin jalat pelilautaan asennusliimalla. Ohueen pelilautaan jalkoja oli vähän riskialtista ruuvata kiinni. Jalkojen lisäksi liimasin (tai okei, avomies hoiti tämän homman) pöydän pohjaan suoristetut kulmaraudat, jottei pöytä pääsisi taittumaan kiinni.
Kaikki tarvikkeet meiltä löytyi jo valmiiksi, joten pöytä tuli kustantamaan sen 15 euroa. Tästä tuli aika kiva ja persoonallinen, eikö? Kuvissa näkyy myös tämä tuunattu rottinkituoli, joka myös sai uuden elämän pienellä laitoilla.

___

Translation:
DIY table from flea market finds

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • 6 Comments

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·