Uusi koti

Tämän postauksen kirjoittamisen olen aloittanut päässäni kymmeniä kertoja. Alun jälkeen ajatukseni ovat levinneet ympäriinsä, enkä ole saanut haravoitua niitä nätiksi, blogipostausta muistuttavaksi, nipuksi. Kuluneen kahden kuukauden aikana on tapahtunut enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna, joten eihän se mikään ihme ole.

Minun, J:n ja koirien uusi koti on 63 neliön paritalokaksio lähellä edellistä kotiamme. Tarjouksen asunnosta tein elokuussa alussa, mutta pankin hidastelun takia sain avaimet vasta syyskuun lopussa (kuitenkin viikkoa ennen sovittua päivämäärää).

Matka tänne tuntui pitkältä, ja pitkähän se minun kärsivällisyydelle olikin. Kesäkuussa tein päätöksen lähteä edellisestä kodistamme, mutta kovat kriteerini täyttävää asuntoa ei noin vain ollutkaan tarjolla. Täydellisessä maailmassa olisin halunnut kolmion, mutta lopulta tämä kaksio ei tunnu tippaakaan kompromissilta: pohja on enemmän kuin toimiva ja kaikki muut vaatimukseni täyttyivät.

Pinnoiltaan asunto oli siistissä kunnossa. Näkyi, että sitä oli laitettu ja pidetty ajatuksella. Makumieltymyksien ja käytännöllisyyden vuoksi vaihdoin parkettilattian vinyyliin ennen muuttoa (tästä on tulossa yhteistyö myöhemmin). Lisäksi seinäpinnat saivat uudet sävyt ja asensin verhokiskot. Vuoroaan odottelevat aita, eteisen seinät ja keittiön pintaremppa. Sisustus hakee vielä paikkaansa, eikä etenekään tämän pidemmälle ennen sohvan saapumista. Nämä kuvat ovat tarkkaan kuratoitua nurkkia kohdista, jotka ovat jo edes jossain kunnossa.

Viimeiset viikot olen siirrellyt, nostellut, pakannut, purkanut, kantanut, kurkotellut ja kyykkinyt, mutta löytämäni uudet lihakset eivät ole mitään verrattuna siihen henkiseen vahvuuteen, jonka olen löytänyt.

Pitkän suhteen jälkeen olen vastuussa ja päätän ensimmäistä kertaa yksin. Ylipäätään olen ensimmäistä kertaa aikuisiällä vain minä, en me. Se pelotti, mutta ei pelota enää. Yksin remontoiminen on ollut niin voimaannuttava kokemus, että tällä hetkellä tunnen selviäväni oikeastaan mistä tahansa. Olen toki saanut apua perheeltä ja ystäviltä aina, kun olen sitä pyytänyt, mutta yllättävän paljon olen onnistunut saamaan aikaiseksi kahdella kädellä.

Rehellisesti myönnän, että olen tässä siirtymävaiheessa taas lipsahtanut tuttuun ja turvalliseen suorittamiseen. Pitämällä itseni jatkuvasti kiireisenä en ehdi viettää liikaa aikaa niiden ei-niin-kivojen ajatusten kanssa. Mutta tässä on myös hyviä puolia, koska koti rakentuu huomattavasti reippaampaa tahtia.

Sohvan puuttuminen on pitänyt minut irti turhasta somen selailusta ja suoratoistopalveluista, ja sekin on edistänyt hommia – kokeilkaa joskus pistää sohva viikon käyttökieltoon. Yllätytte, kuinka paljon saatte tehtyä ihan muita asioita!

Odotan innolla, millaiseksi arkemme täällä uudessa kodissa rakentuu. 1,5 viikon asumisen jälkeen arki ei tunnu vielä vakaalta, mutta ainakin alan jo muistaa, mihin keittiön laatikkoon purin minkäkin tavaran.