• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Huomenna herätään Tokiosta

12/06/2018

Noin 9 tunnin kuluttua hyppään koneeseen, joka suuntaa kohti Tokiota. Lentojen ja hotellin lisäksi vain muutama asia on hoidettu, enkä koskaan ole lähtenyt näin takki auki millekään reissulle.

Pinossa 10062018 2

Pinossa 10062018 1

Tärkeimmät asiat (not) hoidin ajoissa kuntoon jo viikkoja sitten, kun ostin uuden kameran reissua varten ja hankin tämän kuvissa näkyvän Gollan repun*. Liian monta kaupunkilomaa olen kävellyt olkalaukkua raahaten, joten nyt viimein päätin aikuistua ja hankkia kunnon repun.

Sunnuntaina kävin ostamassa toisen muistikortin, tukisukat ja uudet lenkkarit. Myös yölennon asu on päätetty. MUTTA. Lista ravintoloista oli edelleen sunnuntaina tekemättä. En ollut katsonut etukäteen yhtäkään nähtävyyttä saatika sitten kirjannut ylös, millä junalla pääsemme lentokentältä hotellille.

Pinossa 10062018 4

Pinossa 10062018 3

Tokiossa on 100 000 ravintolaa, joten tuskin kuolemme nälkään, vaikka listani olisikin vähän vajavainen. Jo itse kaupungissa riittää niin paljon nähtävää, että uskon saavamme neljä päivää kulumaan ilman kolmen sivun to do -listaakin. Yhtenä päivänä meidänhän oli tarkoitus mennä käymään Kiotossa, mutta junaliput osoittautuivat niin kalliiksi, että päätimme pysyä ihan vain Tokiossa tällä kertaa.

Kevät on ollut kiireinen niin minulle kuin matkaseurallenikin, joten leppoisa kaupunkiloma ilman suorittamista tulee tarpeeseen. Yleensä olen ollut todella hyvä mahduttamaan vaikka mitä nähtävää reissuille, joten tällainen rennompi lähestyminen tuntuu todella oudolta. Uskon kuitenkin, että luvassa on mahtava reissu, jolta tullaan kotiin monta elämystä rikkaampana!

Nyt siis viimeiset tavarat kasaan ja nenä kohti lentokenttää. Läppäri jää kotiin odottamaan, mutta kuulumisia reissulta tulee varmasti Instan Storien kautta.

 

*Saatu näkyvyyttä vastaan

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: matkailu, random • by Essi • 2 Comments

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·