Kyllä, punainen matto on kaivettu varastosta!
Positiivisen fiiliksen ylläpitämiseksi halusin kirjoittaa teille tänään hyggeä ja torkkupeittoja pursuilevan tekstin siitä, kuinka onnellinen olen saadessani valmistautua lokakuuhun punaisella matolla lekotellen. Ihan oikeasti yritin, mutta en saanut kirjoitetuksi yhtä kappaletta enempää siitä syystä, että en ole varma haluanko punaista mattoa enää sittenkään takaisin.
Olin jo ehtinyt unohtaa, miltä olohuoneemme näytti näin suuren väri”pilkun” värittämänä. Rehellisesti täytyy myöntää, että pienoisen kuvioähkyn ehdin jo saada aikaiseksi J:n levittäessä kaikki lelunsa keskelle mattoa. Nopeasti silmä kuitenkin tottui taas uuteen ilmeeseen, ja onhan se nyt myönnettävä, että matto näyttää ihan helkkarin kotoisalta. Siltikään en ole ihan täysin varma siitä, pidänkö matosta enää yhtä paljon kuin ennen. Ainakin siinä näkyy tasan tarkkaan jokainen koirankarva, enkä ole aivan varma siitäkään, haluanko käyttää aikaani imurin varressa yhtään sen enempää.
Tunnen ehkä hieman huonoa omatuntoa siitä, että kaikkien ihastelema matto (jota jo Instagramissa kyseltiinkin takaisin), ei herätä minussa samoja tunteita kuin pakatessani sen säilöön keväällä. On ihan ok muuttaa mieltään, mutta olen teidän lukijoiden puolesta pahoillani siitä, että en ehkä pidä mattoa lattiassa enää muutaman kuukauden päästä.
Tiedän, tiedän, tiedän. Olen monen monta kertaa kertonut, kuinka totaalisen kyllästynyt olen kaikkeen kotimme kipsilevyjen sisäpuolella. Kaipaan jotain uutta ja avaraa. Jotain, missä on tilaa hengittää. Koko olohuoneen täyttävä punainen matto ei ehkä istu siihen määritelmään.
Toisaalta on mahdollista, että en olekaan kyllästynyt nykyiseen sisustukseemme vaan siihen, että uuden elämämme myötä projekteissa hieman kestää, koska ajankäyttöä täytyy priorisoida perhettä ajatellen. Minua ärsyttää ja ahdistaa, kun avomiehellä kesti kuukausi laittaa terassin oven peitelista takaisin, ja että ikkunakarmien maalaus ei edennytkään tänä kesänä yhtään. Kuukausi sitten ostin tarvikkeet kahden ruokapöydän tuolin tuunaukseen, mutta tuolla ne tarvikkeet odottavat edelleen muoveihin pakattuna.
Äitiys on opettanut minulle kärsivällisyyttä, mutta joissain asioissa olen edelleen todella kärsimätön – kysykää vaikka avomieheltä, hän on joutunut todistamaan kiukutteluani projektien viivästymisestä useasti viime aikoina.
Huh, kylläpä sain yhden maton vaihtamisen kuulostamaan dramaattiselta. No, joku varmasti ymmärtää mistä puhun, ja loput voivat viihdyttää itseään naureskelemalla sisustusbloggarin ensimmäisen maailman ongelmalle 😀
Ymmärrän täysin. Minä olen niin toinen jalka ulkona ovesta, että nykyisen kodin sisustaminen ei juuri säväytä. Kaipaan meille lastenhuonetta, kunnollista kylppäriä ja ehkä yhtä kaappia lisää. Samaan aikaan haluaisin myös luopua ihan kaikesta turhasta. Lyhyesti, haluaisin että meidän asuntoasiat etenesivät viimein.
Toinen jalka ulkona, kyllä! Miehen kanssa kovasti laskeskeltiin, olisiko budjetti millään antanut periksi yhdelle tontille ja sitä myöten mahdolliselle rakennusprojektille – valitettavasti ei antanut. Meillä on kyllä tilaa ja tarpeeksi huoneita, mutta se ei tietenkään ole syy eikä mikään viihtyä täällä :/
Meillä on myös liikaa tavaraa, ja se on alkanut ahdistaa minuakin. Vaatekaappini tekee minut tällä hetkellä vain surulliseksi, sillä varmaan puoliin vaatteista en enää koskaan tule mahtumaan lapsen saannin jälkeen.
Tuo matto on kyllä kaunis – ymmärrän, jos se tuntuu vieraalta kotiin mutta jos päätät sen pitää, niin tyylikäs ja tuo ihanasti kontrastia kotiin.
Kiitos Milla! <3 Vielä muutama kuukausi sitten rakastin tätä mattoa, joten en oikeasti tiedä mitä on tapahtunut. Tämä on ehkä väsyneiden äitiaivojen houruiluja, joten täytyy antaa matolle vielä hetki 🙂
Keskeneräisten projektien keskellä eläminen on tuttua puuhaa. Yleensä sitä sietää tasaisesti, mutta kuukauteen mahtuu niitäkin päiviä jolloin jokainen raakile hyppää silmille ja kerta kaikkiaan ahdistaa ja ärsyttää se kaikki. Se on muuten mielenkiintoista seurata oman sisustuksen elinkaarta elämänvaiheissa eikä minusta siitä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa jos jokin palanen ei enää sovikaan niinkuin ennen. Itse kaipasin valtavasti värejä viime talvena ja se näkyi kotona. En tiedä mitä tänä vuonna mutta sittenpähän sen näkee. Ps. Matto on ihana silti 💚
Kiitos Meiju! Nyt silmä on jo tottunut mattoon, etkä väri ja kuvio tunnu enää niin vahvalta. Silti epäilen oman tyylini muuttuvan vaaleampaan ja skandimpaan suuntaan – odotellaan nyt kuitenkin siihen töihin paluuseen ensin 🙂