• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Pikkupojan univahti

13/10/2018

Pinossa_boho_nurseryIMG_6150

Hoitoalustan sijasta lipaston päällä on vielä kittipurkki ja ruuvinväännin, mutta muuten voisin sanoa lastenhuoneen olevan nyt valmis. Vaikka huoneessa oli paljon tekemistä, nivoutui homma kasaan kuin itsestään, koska olin päässäni ehtinyt veivata huoneen sisustusta niin pitkään.

Hankinnoissa hyödynsimme kirpputoreja ja toisten vanhoja kalusteita, esimerkiksi pinnasängyn sain vanhalta työkaveriltani. Ne hankinnat, joita emme käytettynä löytäneet, löysimme alennuksesta tai sain näkyvyyttä vastaan. Projektissa blogini osoittautuikin varsin hyödylliseksi kanavaksi noin kustannusmielessä ajatellen. Edelleen huoneen kallein hankinta on käsintehty mobile, kakkosena tulee Annon puuvillamatto, jonka löysimme 40 % alennuksella. Tai no, oikeasti kallein hankinta on vaatekaapin säilytysjärjestelmä, mutta sitähän ei lasketa.

Pinossa_boho_nurseryIMG_6157

Olen aikaisemmin kertonut osaamiseni verhojen valinnan suhteen, joka siis rajoittuu täysin kokovalkoisiin verhoihin. Hieman riskillä päätin kuitenkin valita lastenhuoneeseen ruskean sävyiset Vallilan Doggy-verhot*. Olohuoneeseen en kyseisiä verhoja laittaisi, mutta lastenhuoneeseen ne sopivat aivan täydellisesti – melkein jo unohdin niiden olevan kuviolliset!

Pinnasängyn yläpuolelle saimme Papurinolta Metsän Kuningas -julisteen* pikkupojan unia valvomaan. Julisteen vihertävän harmaa pohja sopii täydellisesti juuri maalattuun seinään, ja ruskeat sävyt toistuvat kauniisti verhoissa ja muissa sisustuselementeissä. Alunperin suunnittelin pinnasängyn yläpuolelle taulukollaasia, mutta mallailtuamme tauluja seinälle totesimme, että parhaiten siihen sopii tämä yksittäinen juliste.

Pinossa_boho_nurseryIMG_6145

Ainoa asia, josta en niin välitä tässä nurkkauksessa, on jukkapalmun ruukku. Jukkapalmu asustelee meillä kesät terassilla, ja siitä syystä se on aikoinaan istutettu korkeaan ulkoruukkuun. Näin syksyn tullen tämä huone on ainoa, jossa on enää tilaa valtavan kokoiselle kasville, joten siitä syystä olimme hieman pakotettuja siirtämään kasvin taas talveksi tänne.

Kasvi tuo huoneeseen kivasti särmää ja vihreyttä. Toisaalta mietin, onko sen paras mahdollinen paikka juuri pinnasängyn vieressä, sillä jukkapalmuhan kuuluu helposti allergisoiviin huonekasveihin. Emme ole avomiehen kanssa allergisia millekään, joten siinä mielessä huoli saattaa olla ihan turha.

Jukkapalmun vieressä on varjoviikuna avomiehen tekemällä mäntyjakkaralla. Viime viikonloppuna kävin äitini kanssa keskustelua siitä, miksi en mäntytraumasta kärsivänä voi ottaa taatani tekemää lasten mäntyistä pirttikalustoa meille ilman pensselin heilutusta. Tässä jakkarassa on juuri se määrä mäntyä, jonka juuri ja juuri kestän. Oikeasti tämäkin jakkara on kyllä ollut maalattavien listalla jo hetken. Toisaalta jos oikein kauan odottaa, niin kohtahan kellastunut mänty voi alkaakin näyttää taas ihan kivalta?

 

*saatu näkyvyyttä vastaan

Filed in: koti, lastenhuone, sisustus, sisustusideat, yhteistyö • by Essi • 4 Comments

Comments

  1. Lisa

    15/10/2018 at 22:16

    Kauniilta näyttää pienen pojan huone. Oliko teillä ajatuksena, että hän nukkuu jo heti omassa huoneessa?

    Vastaa
    • Essi

      16/10/2018 at 09:22

      Kiitos Lisa! Ensimmäiset viikot vauva nukkuu äitiyspakkauksen laatikossa meidän makkarissa, katsotaan sitten miten yösyötöt ym. lähtee rullamaan 🙂 Mutta nyt näkisin, että mahdollisimman pian siirtäisimme hänet omaan huoneeseen, joka on heti käytävän toisella puolella.

      Vastaa
  2. Jenni S. | big mamas home

    20/10/2018 at 09:10

    Näyttää aivan ihanalta. Minulla on vähän ikävä tuota aikaa, kun saa valmistautua rauhassa vauvan tuloon. ❤ Ja voin luvata, että kunhan vauva tulee, lastenhuonekin löytää ajallaan sen oman muotonsa. ❤ Esikoiseni synnyttyä peruin itse kahdessa viikossa kaikki raskausaikaiset puheeni ja kuopuksen kanssa totesin kaikkeen: ”Katsotaan sitten.” 🙈😂

    Vastaa
    • Essi

      20/10/2018 at 17:49

      Hahaha, noinhan se varmaan menee 😀 Mulla on nyt ajatus, että tyyppi nukkuisi meidän huoneessa muutaman kuukauden, mutta katsotaan tosiaan miten homma lähtee rullaamaan. Pinnasänky ei meidän makkariin kyllä mahdu, että sen suhteen saattaa tulla ongelmia.

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·