• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Tervetuloa!

01/10/2018

PINOSSA_VINTAGE_SISUSTUSIMG_5686

Vau, tässä sitä nyt ollaan, oman domainin alla uunituoreella sivustolla. Syyskuu hurahti ohi vähän turhan nopeasti, ja blogin rakennus, ulkoasun ja ynnä muiden asioiden päättäminen jäi sen kuuluisan viime tipan varaan. Äkkiseltään katsottuna blogin ulkoasu onkin päivittynyt jonkin verran. Vaikka päällisin puolin kaikki on jo valmiina, niin pieniä viilauksia puuttuu vielä sieltä täältä. Kuulisin muuten mielelläni heti jo tässä vaiheessa teiltä kommentteja blogin ulkoasuun ja mahdollisiin käyttöongelmiin liittyen.

Tarkkasilmäiset myös saattoivat huomata blogin ylä- ja alareunaan ilmestyneet pienet ylimääräiset valikot. Nämä valikot tarkoittavat sitä, että siirron yhteydessä blogini pääsi osaksi Lifien vaikuttajaverkostoa, ja on näin ollen jatkossa löydettävissä myös Lifie-sivuston kautta.

PINOSSA_BOHO_BEDROOMIMG_6044

Muutto ei tule vaikuttamaan blogini sisältöön, vaan pääpaino tulee edelleen pysymään sisustuksessa ja kodissa. Raskausväsymyksen ja muiden ylimääräisten menojen johdosta (kuten esimerkiksi jatkuvan vessassa käymisen takia! Oikeasti, poika painaa nyt rakkoon niin mukavasti, että vessassa käyminen menee tuntiensa puolesta ja osa-aikatyöstä) reseptit ja DIY-projektit ovat jääneet vähemmälle, mutta silti ne eivät ole poistuneet blogin aihealueista.

Jos nyt pikkuisen ennakkoon kurkataan tuleviin postauksiin, niin kirjoituslistalta löytyy muun muassa lastenhuoneen seinän maalaus sekä pohdintaa kiltteydestä.

PINOSSA_VINTAGEHOMEIMG_5922

Mutta hei, mahtavaa että löysit tiesi tänne uudelle sivustolle! Blogin muutto aina pikkuisen jännittää, ja vähän kauhulla odotan, millainen muutos lukijamäärässäni tulee tapahtumaan sen myötä. Osa lukijoistani varmaankin jäi vanhaan portaaliin, mutta minulla on vahva luotto siihen, että jahka saan herra Google huomaamaan sivuni, saan taas kirittyä karisseet lukijat kiinni. Mutta kiitos kun olet täällä, tulehan taas poikkeamaan uudestaan vielä tällä viikolla <3

PS. Uusi osoite tarkoittaa myös sitä, etteivät kaikki blogisyötteet päivity enää automaattisesti! Jos siis seuraat Pinossa-blogia jonkin lukulistan kautta, kannattaa blogi lisätä sinne uudemman kerran. Yritän itsekin muistaa vaihtaa osoitteen kaikkiin mahdollisiin kanaviin.

Filed in: fiilistely, random, sisustus • by Essi • 2 Comments

Pam, pam, pam pam, pampaheinä

26/09/2018

Jos joku kiilaa syksyn sisustustrendeissä ruskean sävyjen ohi, se on pampaheinä. Tätä ihanan pörröistä heinää on saatu ihastella jo monessa sisustusblogissa ja Insta-kuvassa, ja heti Habitaren jälkeen minunkin piti sitä kukkakaupasta kysellä.

PINOSSA_pampaheinaIMG_5924

Sulkamainen pampaheinä toimii niin yksittäin maljakossa kuin suurempinakin nippuina. Leikkokukkien kanssa samaan maljakkoon en heti näitä yhdistäisi, mutta erilaiset muut kuivakukat ja oksat muodostavat mielenkiintoisen parin heinälle.

Jostain luin, että kuivuttuaan pampaheinä alkaa helposti pölisemään. Pölinää voi estää suihkuttamalla heiniin hitusen hiuskiinnettä. Itse en omia heiniäni vielä suihkuttanut, eikä nyt vielä 1,5 viikon jälkeen pölisemisen merkkejä ole ilmassa.

PINOSSA_pampaheinaIMG_5926

Uusien heinien ja vanhojen viherkasvien täyttäessä kohta jokaisen vapaan valoisan neliösentin, alkaa meidän asunto muistuttaa kohta pientä viidakkoa. Siirsimme viimein terassilla villiintyneen jukkapalmun ja verililjanpuun sisälle, enkä vielä ole keksinyt mihin saisin ne taas kesän jälkeen mahdutettua. Jukkapalmulla on suuren ruukun kanssa korkeutta jo puolitoista metriä, ja verililjapuunkin halkaisija on lähes metrin.

PINOSSA_pampaheinaIMG_5918

En tiedä onko kasviaddiktio tunnustettu sairaus, mutta sellainen allekirjoittaneella taitaa olla. Pari päivää sitten pyörähdin äkkiä Plantagenissa ihan muilla asioilla, mutta nähdessäni kassan lähellä pienet varjoviikunat ja kuuden euron hintalapun, en voinut vastustaa kiusausta sortua pieneen heräteostokseen. Kotona perustelin miehelle hankinnan hinnalla ja sillä, ettei meillä ollut vielä ihan tämän näköistä kasvia. Ja kyllähän vauvakin tarvitsee oman kasvin (tai parikin) huoneeseensa!

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

Te kysyitte – Minä vastaan

23/09/2018

Menipähän taas muuten hävyttömän kauan tämänkin postauksen kirjoittamiseen. Jo muutama viikko sitten kyselin Instagramissa, josko teillä olisi joitain kysymyksiä, joihin toivoisitte vastausta. Kysymyksiä tuli – kiitos niistä – ja tässä olisi nyt viimein niihin vastaukset.

Mieleni tekisi tämän pintaliitoaiheen sijaan tarttua sisustusblogeissa velloneeseen keskusteluun aitoudesta ja ”oikeista” sisustustyyleistä. Valitettavasti tästä viikonlopusta loppui tunnit kesken koiran pesun aiheuttaman takkukriisin seurauksena, joten toistaiseksi jätän aiheen pohdinnan muille.

PINOSSA_VINTAGE_SISUSTUSIMG_5895

Minkä kokoinen teidän koti on?

Tämä paritalon puolikas on vähän reilu 100 neliötä, ja työhuoneen lisäksi täältä löytyy kaksi makuuhuonetta. Toinen niistä on toiminut (tuoli)varastona, mutta parhaillaan laitamme sitä vauvalle sopivaksi. Lisäksi keittiön yläpuolelta löytyy parvi, jonne avomies on tehnyt miesluolaa kolme vuotta.

Jos saisit muuttaa yhden asian kodissasi, mikä se olisi?

Olohuoneen pohja! Unelmoin olohuoneesta, jossa voisin itse päättää, millä seinällä sohva on. Nyt olkkarimme on lähinnä pieni ”uloke”, jossa mahdollisia sohvan paikkoja on tasan yksi. Haluaisin myös saada TV:n seinälle pois ikkunan edestä.

Onko tyylisi ollut aina mid century, vai onko luurankona kaapissa maalaisromanttista home sweet home -kylttiaikaa?

Ensimmäisessä omassa kodissa kaikki sisustushankinnat tehtiin beigen erilaisissa sävyissä. Sisustustarroille ja -kylteille en koskaan kuitenkaan lämmennyt. Vielä 2015 tyylini oli sekoitus vähän kaikkea, mikä nyt Ikeassa tai kirpputorilla sattui miellyttämään silmää. Midmod-tyylin löysin vähitellen, ja nyt parin vuoden aikana tyylini on vakiintunut aika hyvin uomiinsa.

PINOSSA_VINTAGE_SISUSTUSIMG_5884

Mistä teet parhaimmat kirpputorilöydöt?

Tori.fi on ehdoton suosikkini, mitä tulee huonekaluihin. Pienempiä löytöjä teen satunnaisesti läheisiltä kirpputoreilta. Facebook-kirppiksiä välttelen viimeiseen asti, vaikka eteisen senkki onkin onnistuneesti sieltä hankittu.

Mikä on lempiruokasi?

Kaikkiruokaisena tähän on mahdotonta vastata! Nyt raskausaikana yhdeksi suosikiksi on noussut leipä, jolla voisin korvata oikeastaan kaikki ateriat. Muuten makunystyrät kallistuvat Italian ja Lähi-idän suuntaan.

Mikä on ollut haastavinta/vaikeinta raskauden aikana?

Raskausaikani on sujunut yllättävänkin helposti, ja suurimmat ongelmat ovat tulleetkin tiettyjen ruoka-aineiden välttelemisen kohdalla. Salmiakista, viinistä, juustoista ja sushista luopuminen on tuottanut ehdottomasti eniten tuskaa. Viinin ja kaikki herkkujuustot olen onnistunut jättämään pois, mutta salmiakkia en saanut karsittua kokonaan – vähentänyt olen kuitenkin reippaasti.

PINOSSA_VINTAGE_SISUSTUSIMG_5885

Kumpaa sukupuolta vauva on?

Poika <3

Koska on laskettu aika?

Tammikuun 20. päivä, joka tuntuu olevan nyt todella lähellä. Eilen hain Kelalta äitiyspakkauksen ja -rahan, ja samalla selvisi, että äitiyslomani alkaakin jo 13.12. Olin kuvitellut sen alkavan kuukautta ennen laskettua aikaa, mutta sen alkaminen lasketaankin 30 arkipäivän mukaan.

Onko vauvalla jo nimi?

Kyllä ja ei. Sukunimi on aika lailla selvä, mutta muuten pidämme vaihtoehdot vielä avoinna. Muutama suosikki meillä kuitenkin jo on.

Joko vauvan huone on valmis?

Ei todellakaan! Seinien maalaus alkoi tänään yhden tehosteseinän maalaamisella valkoiseksi, ja ensi viikolla projekti etenee oikean seinävärin kanssa. Kattolamppua, pinnasänkyä ja keinutuolia lukuun ottamatta kaikki muu on vielä hankkimatta. Tavoite olisi saada huone valmiiksi marraskuussa.

PINOSSA_VINTAGE_SISUSTUSIMG_5890

Tuhannesti kiitos kaikki kysyjille, oli todella hauskaa päästä vastailemaan teidän esittämiin kysymyksiin. Jos joku juttu jäi vielä mietityttämään, niin jatketaan keskustelua kommenttiboksin tai Instan puolella.

 

Filed in: random • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 97
  • 98
  • 99
  • 100
  • 101
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·