• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Meidän koti numeroina

01/07/2019

Vaalea ja boheemi keitiö

101,5 m² – Meidän kodin neliöt muodostuvat yleisten tilojen lisäksi kahdesta makuuhuoneesta, työhuoneesta, kodinhoitohuoneesta ja erillisestä vessasta. Lisäksi meiltä löytyy parvi, jota ei ole huomioitu pinta-alassa.

2 koiraa – Ja lukematon määrä nurkissa pyöriviä villakoiria.

Pinossa_IMG_9884

22 ikkunaa – Niin monta ikkunaa ja silti niin vähän luonnonvaloa.

4 vintage-lipastoa – Kolme lipastoa on muuttanut meille kirppikseltä ja yksi on peritty. Tilaa olisi vielä ainakin yhdelle.

30 kehystettyä valokuvaa ja julistetta – Ennen laskemista en olisi uskonut, että meiltä löytyy todellakin näin monet kehykset.

Pinossa_IMG_9887

1 tänään puhjennut hammas – Ja sitä myöten yksi kiukutteleva vauva.

6 riisikoria – Riisikorit ovat kuuluneet suosikkeihini jo pitkään. Meillä niissä säilytetään mm. lapsen ja koirien leluja. Lisäksi yksi löytyy senkin alta ruokapöydän vierestä, koska sinne kätevä piilottaa jatkojohto ja ulkoinen kovalevy silloin, kun ne eivät ole käytössä (koska työhuonetta en edelleenkään käytä).

Pinossa_IMG_9883

9 tuolia ja punaviinilasia – Yhdeksän hengen illanistujaiset it is.

42 Koristetyynynpäällistä – Tyynynpäällisiä löytyy vino pino, mutta aktiivisessa käytössä niistä taitaa olla vain kymmenen.

10 huonekasvia – Ja varmasti tuplamäärä jo täältä iäisyyteen siirtyneitä viherkavereita.

Pinossa_IMG_9880

Idean listaukseen sain Instagramissa pyörineestä haasteesta. Instassa en ottanut siihen osaa, joten päätinkin koota listan tänne blogin puolelle. Haaste taitaa oikeastaan olla alun perin jo monen vuoden takaa, mutta väliäkös sillä.

Ja hei, nyt on jo muuten heinäkuu. Mihin, siis mihin tämä aika oikeasti katoaa?

Filed in: fiilistely, keittiö, koti, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

Flunssaoireita, kasvaimia ja talohaaveita – eli arkisia kuulumisia

27/06/2019

Pinossa_IMG_9514

Juhannuksen sometauko pääsi venymään blogin puolella hieman suunniteltua pidemmäksi, ja tarkoitukseni olikin kirjoittaa aivan eri aiheesta kuin arkisista kuulumisista. Kuitenkin inspiraation puute alkuviikosta ja myöhemmin flunssa vetivät pidemmän korren tällä kertaa.

Pinossa_IMG_9523

Juhannuksen jälkeen avomies valitteli hieman kurkkukipua, mutta ajattelimme sen johtuneen ikkuna auki nukkumisesta ja vedosta. Tiistaina minunkin kurkussani alkoi kasvaa kaktus, mutta en vielä varsinaisesti ollut kipeä. No, keskiviikkona stressin lauettua flunssa iskikin oikein kunnolla päälle.

Keskiviikoksi olin varannut Pölylle leikkausajan, sillä muutaman vuoden takainen nisäkasvain oli uusinut. Tultuani äidiksi olen nähnyt vain kauhuskenaarioita kaikkialla, ja pelkäsinkin leikkauksen menevän pieleen tai Pölyn vatsan olevan täynnä pahalaatuisia kasvaimia. Leikkaus meni (tietenkin) hyvin, eikä vatsasta löytynyt kuin yksi tarkkareunainen kasvain. Päästyäni kotiin turhasta stressaaminen vaihtuikin kertaheitolla jatkuvaan niistämiseen ja yskimiseen, ja tämä päivä onkin mennyt saikuttaessa. Vaikka eihän kotiäiti tunne termiä ”sairasloma”.

Pinossa_IMG_9521

J onneksi antoi minun nukkua yön heräten vain kahdesti, mutta silti en aamupäivällä jaksanut muuta kuin painaa kaukosäätimestä uuden Frendit-jakson pyörimään paska mutsi -fiiliksen tykyttäessä takaraivossa. Sekä lapsi että koira kaipaisivat haleja ja hellyyttä, mutta itse jaksan keskittyä lähinnä vain siihen niistämiseen ja kaukosäätimen painamiseen. Lisäksi pelkään flunssan tarttuvan vauvaan, ja sehän tästä kuviosta vielä puuttuisikin.

Pinossa_IMG_9525

Otsikossa lupasin talohaaveita, ja niitä todellakin on nyt ilmassa. Edellisessä kodissa viihdyimme viisi vuotta, ja tässäkin kodissa on jo pian neljä vuotta täynnä. Ajatus muutosta ja uudesta kodista on käynyt sekä minun että miehen mielessä, ja varovaisen toiveikkaina olemmekin katselleet lähiseudun tonttitarjontaa. Omassa mielessäni seikkailin vielä astetta pidemmälle, ja etsin jo Designtalon sivuilta meille sopivan talomallin.

Vaatimuksia uudelle kodille ovat yhdistetty avokeittiö ja niin sanottu ”open concept”. Lisäksi käynti saunasta takapihan terassille ja toimiva kodinhoitohuone ovat ehdottomasti listalla. Myös vaatehuone, erillinen vessa ja isohko eteinen hyvillä säilytystiloilla olisivat mukava lisä.

Pinossa_IMG_9518

Tylsä realismi pistää talohaaveille kapuloita rattaisiin, koska emme mitenkään pystyisi rakennuttamaan taloa ja muuttamaan sinne ennen tämän kodin myymistä. Se tarkoittaa sitä, että tästä kodista pitäisi muuttaa hetkeksi vuokralle mahdollisesti puolet pienempään asuntoon. Omassa mielikuvitusmaassani pankin luotto ja meidän maksukykymme riittäisivät siihen, että pystyisimme asumaan tässä asunnossa uuden kodin valmistumiseen asti. Niin ideaali tilanne ei kuitenkaan ole, ja se jos jokin on omiaan hautaamaan haaveet toistaiseksi. Ehkä. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Mitäpä teidän viikkoon kuuluu?

Filed in: fiilistely, koti, kuulumisia, random • by Essi • 4 Comments

Oman elämäni masterchefinä

20/06/2019

Kaupallinen yhteistyö, Maldon ja Tabasco

karitsatartar, Gohan Wine Bar

Tähtihetkeni oman elämäni masterchefinä ovat hieman kärsineet tässä viime aikoina, koska aikaa ja energiaa uusien ruokien kokkailuun ei juurikaan ole ollut. Älkääkä antako nyt niiden kakkujen hämätä, sillä leipominen on ollut viikonloppuisin sitä kuuluisaa omaa aikaani – ”oikean ruuan” syönti on arkisin pyörinyt lähinnä pakastepizzan ja uunifetapastan ympärillä.

Pinossa_IMG_9584

Maldon sea salt, summer edition

Pinossa_IMG_9545

Maldon ja Tabascon kutsumana pääsin ottamaan osaa Gohan Wine Barissa järjestettyyn kokkauskurssiin, eikä varmaan tarvitse erikseen mainita, kuinka innoissani olin mahdollisuudesta päästä ammattilaisen oppiin ammentamaan lisää inspiraatiota ruuanlaittoon. Rento kokkauskurssi pidettiin kymmenen vaikuttajan voimin, ja meistä jokainen pääsi vuorollaan keittiöön Marcos Goisin oppiin valmistamaan yhden osan nauttimaamme ateriaan. Ruokien lisäksi pääsimme tutustumaan myös muutamien drinkkien reseptiikkaan Juri Kautton toimiessa kartturina.

Pinossa_IMG_9558
Tilasiko joku Bloody Maryn?

Pinossa_IMG_9568

Pinossa_IMG_9550
Kyllä, tämä työpiste oli siisti vielä ammattilaisen jäljiltä.

Menu oli suunniteltu illan isäntiä silmällä pitäen. Tabascoa löytyi perinteisesti tartarista ja myös hieman yllättäen jälkiruuan ”raparperifroyosta” eli vuohenmaitojugurttijäätelöstä. Kylmän jäätelön ja tulisen Tabasco Habanero -kastikkeen yhdistelmä oli muuten ihan mieletön! Maldonin suolalla maustettiin ja viimeistiin luonnollisesti jokainen pöytään kannettu annos.

Pinossa_IMG_9594
Alkuruoka eli tabascolla maustettu tartar luomukaritsasta, samettikukkamajoneesia, lehtikaalisipsejä ja isomaksaruohoa. Kokin vinkki annoksen viimeistelyyn: suihkauta päälle omenaviinietikkaa!

Pinossa_IMG_9613

Pinossa_IMG_9600
Iltaa varten pystytetty ja samalla käyttöön vihitty Gohan Wine Barin terassi viihtyisällä sisäpihalla.

Tiesitkö muuten, että Maldon ja Tabasco ovat kumpikin jo aika kunnioitettavaan ikään ehtineitä brändejä? Maldonin pyramidinmallisia suolakristalleja on saanut vuodesta 1882, ja Tabascolla taasen ruokaa on pystynyt maustamaan jo vuodesta 1868.

Pinossa_IMG_9628
Pikainen ohjeistus keittiössä ja sitten hommiin!

Pinossa_IMG_9694

Pinossa_IMG_9732
Tortellinien taittelu ei sujunut ihan kuten ammattilaiselta, joten nimesin nämä persoonalliset nyytit artesaanitortellineiksi.

Kuuluin pääruokaryhmään, ja minun vastuulleni jäi jalotofulla täytetyt tortellinit. Pastataikinan käsittely sujui hyvin, mutta itse tortellinien taittelu ei sujunut ihan niin ammattimaisesti – syytän siitä vähän liian pitkiä kynsiäni. Tortellinit keitettiin pecorinolla maustetussa vedessä (5 dl vettä, 250 g pecorino-juustoa ja 1 tl suolaa, juusto siivilöidään pois ennen pastan lisäämistä), ja keitinvedestä pasta imi ihanasti suolaista makua.

Juuri ennen tarjoilua grillasin makrillivartaat japanilaisella hiiligrillillä. Makrilli ei ollut minulle ennestään tuttu kala, mutta aloittelijan tuurilla sain kypsyyden aika hyvin kohdilleen.

Pinossa_IMG_9785
Makrillit tulisilla hiilillä.

Pinossa_IMG_9791
Hiillostettua makrillia, mätimajoneesia ja villiyrttisalaattia.

Pinossa_IMG_9798
Jalotofutortellineja ja karhunlaukkaa, uutta sipulia, fermentoitua tomaattia ja villiyrttisalaattia.

Rauhallisella sisäpihalla olisi voinut istua vaikka kuinka kauan, mutta illan viiletessä siirryimme odottamaan jälkiruokaa sisätiloihin. Vaikka sieluni olisi kaivannut vielä yhtä tai kahtakin lasia viiniä, päätin iltani aika pikaisesti jälkiruuan jälkeen. Kotona ensimmäinen yöherätys olikin jo yhden aikaan, joten päätös osoittautui viisaaksi.

Pinossa_IMG_9810
Sokeritaikina tuulihattutaikinan päällä saa aikaan rapean ja halkeilevan ”crack bun” -kuoren

Pinossa_IMG_9813
Crack bun -tuulihattu, raparperi-tabascofroyo sekä ketunleipää ja orvokkeja

Kotiin viemisiksi sain kassillisen Maldonin suolaa ja Tabascon maustekastikkeita. Chilikastikkeita katsellessa onni kiilui avomiehen silmissä, sillä monta kertaa hän on kaupassa katsellut erilaisia Tabascoja, mutta pihinä jättänyt ne ostamatta. On muuten hassua, miten mies voi ostaa yli 200 euron pikkutakin sen enempää miettimättä, mutta muutaman euron arvoinen maustekastike jää hyllyyn. Onneksi tuli nyt korjattua tilanne kertaheitolla, kiitos siis Tabasco ja Maldon.

Vaikka aikaa ilta ei tuonutkaan lisää arkeeni, sain taas uutta energiaa ja inspiraatiota keittiössä häärimiseen. Yli puoli vuotta kaapissa seissyt pastakonekin alkoi jälleen huutelemaan nimeäni, ja täytyykin pian ottaa uusintaottelu tortellinien kanssa.

Filed in: fiilistely, kuulumisia, ruoka, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 71
  • 72
  • 73
  • 74
  • 75
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·