• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Pesuaineet, joita ei tarvitse piilottaa kaappiin

12/11/2019

Pesuaineet saatu, pippa m.

pinossa_PIPPA_M_PESUAINEETIMG_2488

Olen muutaman viikon ajan ujuttanut postauksiini ajatusta helpommasta arjesta. Aluksi ajattelin tekeväni aiheesta postaussarjan, mutta näppiksen naputuksessa aiheet jäivät hieman sivuosaan, eikä varsinaista vinkkisarjaa helpommasta ja kauniimmasta arjesta päässytkään syntymään.

pinossa_PIPPA_M_PESUAINEETIMG_2475

Ajatukseni kaiken takana on se, että nyt palattuani töihin aikani kotona on todellakin rajallista, eikä esimerkiksi kotitöihin ole aikaa enää samalla tavalla. Siksi pyrin minimoimaan arjessa niitä pieniä juttuja, jotka saattaisivat ärsyttää tai muuten aiheuttaa ”turhaa” lisätyötä. Esimerkiksi hiusvärini päätin vaihtaa juurikin siitä syystä. Haaveilen myös robotti-imurista, joka osaltaan helpottaisi arkisiivousta.

pinossa_PIPPA_M_PESUAINEETIMG_2486

Yksi askel kohti kauniimpaa ja helpompaa arkea on hankkia käyttötavaroita, jotka ovat kauniita sellaisinaan ja joita ei tarvitse piilottaa kaappiin. Itselläni tämä konkretisoitui näkyvimmin tiskiaineen ja keittiösuihkeen muodossa – tiskipöytä näytti niin paljon siistimmältä, kun värikkäät purkit olivat piilossa tiskialtaan alla. Samaan aikaan olin liian jaksa laittaakseni ne aina takaisin kaappiin käytön jälkeen.

Tiedän, maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin tiskiharjan väri tai pesuaineen etiketin fontti, mutta jos sisutukseen sopivan pesuaineen löytäminen tekee kiireisen äiti-ihmisen onnelliseksi, se hänelle sallittakoon. Parannetaan maailmaa sitten myöhemmin.

pinossa_PIPPA_M_PESUAINEETIMG_2471

Etsiessäni J:n päikkäriaikaan silmää miellyttäviä pesuaineita, päädyin Googlen kuvahaun seurauksena kotimaisen pippa m.:n verkkokauppaan, joka myy pesuaineita seuroille ja kouluille varainhankintaan. Pippa m. pesuaineet valmistetaan Suomessa, ne ovat biohajoavia, eikä niitä ole testattu eläimillä. Tuotteita ei siis voi ostaa yksityishenkilönä, paitsi tietenkin myyvän seuran tai koulun kautta. Suositushinta pesuaineille on 10 €/kpl, ja siitä summasta myyvä seura tai luokka saa tuottoa kolme euroa.

pinossa_PIPPA_M_PESUAINEETIMG_2484

Käyttötavaralle – ja vieläpä kauniisti pakatulle sellaiselle – on aina tarvetta, ja mielestäni pesuaineet ovatkin hyvä tapa kartuttaa esimerkiksileirikoulukassaa. Pesuainetta voi myös hyvällä omatunnolla ostaa varastoon, toisin kuin esimerkiksi karkkia (koska kuka muka oikeasti ostaa karkkia varastoon, never happened here).

Filed in: keittiö, koti, sisustus, sisustusideat, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

Viikko töissä – Miltä tuntuu?

08/11/2019

Koira makaa harmaalla sohvalla ja katsoo kameraan. Sohvan edessä on sohvapöytä, jolla on kukkakimppu.

Äitiyslomani loppui todellakin kunnon pamaukseen, kuten jo vähän ennustelinkin aikaisemmassa postauksessa. Kahteen päivään työtunteja tuli 25, ja siinä välissä ehdin käydä vähän pikkujouluissakin. Kiitettävä suoritus, vaikka itse sanonkin.

Pinossa_IMG_1831

Ensimmäinen viikko toimistolla sujahti ohi ennen kuin ehdin edes ”keittikö joku jo kahvia” sanoa. Alkuviikko meni oikeastaan vain kaikkea ihmetellessä, mutta torstaina huomasin jo jonkin työmoodin kytkeytyneen päälle aivoissani. Kiva huomata, ettei ne taidot olekaan kadonneet mihinkään tässä vuoden aikana (vaikka jokainen somen hallintatyökalu olikin mennyt päivittymään).

Pinossa_IMG_1827

Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin kaiken sujuneen todella kevyesti. J edelleen valvoo öisin, ja vaikka Miksulla onkin nyt suurempi vastuu yöheräämisistä, en silti saa nukutuksia kunnollisia yöunia. Olen toki jo niin tottunut väsymykseen, etten oikeastaan edes tunne olevani väsynyt enää. Olen kyllä myös unohtanut, miltä tuntuu, kun aivot toimivat täydellä teholla.

Pinossa_IMG_1832

Illat kotona tuntuvat – ja ovat – aivan liian lyhyitä. J:n kanssa ehdin viettää 2–3 tuntia ennen nukkumatin saapumista, ja väkisinkin halikiintiööni tuntuu jäävän vajavaiseksi. Tämähän on kuitenkin ihan sitä normaalia lapsiperhearkea, mutta tietenkin tottuminen ottaa oman aikansa. Ehkä tunnen saavani taas lisää aikaa iltoihin sitten, kun iltaa jaksaa venyttää taas yhdeksän yli – nyt on vaan pakko painua pehkuihin aikaisin.

Pinossa_IMG_1836

Mutta muuten töissä on ihanaa! Ihanaa saada taas keskustella aikuisten kanssa. Ihanaa saada taas haasteita ja pohdittavaa. Ihanaa saada olla taas persoonana yksin ilman vauvaa. Ja ihanaa saada viettää taas lähes kaksi tuntia autossa radiota kuunnellen. Yksin. Mutta kaikista ihaninta on ehkä se, että vielä näin viikon jälkeen Miksu on sitä mieltä, ettei hän enää halua palata takaisin töihin (kotona olo on kuulemma kuin lomaa, we’ll see).

Viiden päivän aikana olen huomannut, kuinka paljon ehdinkään jo ikävöidä ulkona syötyjä lounaita ja sopivan ravintolan valintaa Woltista. Vaikka keskeneräistä Kalasatamaa ei voi edes verrata keskustan mukulakivikatuihin, kaipasin silti Helsingin ilmapiiriä ja jopa sitä jäätävää tuulta, joka ei koskaan tyynny.

Pinossa_IMG_1823

Ja hei, se flunssa ei ikinä päässytkään alkamaan kunnolla. En tiedä oliko syynä sinkkisuihke ja valkosipulien pitäminen sukissa yön yli, mutta kumpaakin metodia voin nyt suositella alkavaan flunssaan. Tosin valkosipulisukat saattavat aiheuttaa makuuhuoneessa hieman hajuhaittoja, ihan vain tiedoksenne. 😀

Filed in: äitiys, fiilistely, kuulumisia, perhe, puheenaihe • by Essi • 2 Comments

Kippis, seepra-sisko!

05/11/2019

Kaupallinen yhteistyö, EMBRAZEN ja Indieplace

Nainen kantaa tarjotinta, jolle on aseteltu juustoja, hedelmiä ja punaviinipullo.

Olen äärimmäisen onnekas, koska lähipiiriini kuuluu uskomattomia ihmisiä, joilta olen saanut ottaa oppia. Isäni rakensi yrityksensä 90-luvun lamassa, ja taatani tulee toimimaan aina mittarina puhuttaessa loistavasta tarinankerronnasta. En varmasti koskaan tule tapaamaan toista yhtä viihdyttävää insinööriä. Kuitenkin kun EMBRAZEN kysyi, kenelle haluaisin tänään nostaa lasillisen, ajattelin heti siskoani.

pinossa_EMBRAZENIMG_2274

pinossa_EMBRAZENIMG_2269

Siskoni on hölmö, jääräpäinen ja raivostuttavan ärsyttävä – onhan hän sentään pikkusiskoni. Toisaalta hän on myös huolehtiva, empaattinen ja joissain asioissa käsittämättömän pitkämielinen. Fyysisesti hauras siskoni on henkisesti uskomattoman vahva, ja hän ammentaa elämänasenteensa kautta voimaa, jota ei voi kuin ihailla. Siskoni saattaakin olla vahvin tuntemani ihminen, ja siksi haluaisin kohottaa maljani nyt hänelle.

pinossa_EMBRAZENIMG_2301

Olen aikaisemmin jakanut siskoni tarinan, postauksen pääset lukemaan täältä. Siskoni sairastaa harvinaista geneettisistä sidekudossairautta Ehlers-Danlosin syndroomaa. Syndrooma on moniulotteinen ja siihen kuuluu erilaisia liitännäissairauksia, mutta lyhyesti kerrottuna syndrooma vaikuttaa siskoni elämään kovina jatkuvina kipuina ja löystyvinä nivelinä. Siskoni elämään kuuluu kipujen lisäksi epävarmuus tulevasta. Voi olla, että lähihoitajan työskentelevä siskoni päätyy pyörätuoliin seuraavan 10 vuoden sisällä. Silti hän kieltäytyy elämästä sairautensa ehdoilla.

pinossa_EMBRAZENIMG_2276

EMBRAZEN-viinit ovat kunnianosoitus vahvoille naisille, sellaisille kuten siskoni. EMBRAZEN Red Blend -punaviinin etiketistä löytyy tutkivan journalistin Nelli Blyn kasvot, joka vastoin kaikkia odotuksia teki maailmanympärysmatkan yksin 72 päivässä vuonna 1888. EMBRAZEN Red Blend on pehmeä ja hedelmäinen punaviini, joka sopii erinomaisesti vaikkapa illanistujaisissa tarjottavaksi sellaisenaan tai juustolautasen kaverina. Toisaalta jos EMBRAZEN Red Blendin haluaa helposti yhdistää ruokaan, niin se toimii hienosti esimerkiksi uunifetapastan kanssa.

Punaviini lisäksi EMBRAZEN-viinistä on saatavilla myös pirteä ja hedelmäinen EMBRAZEN Chardonnay. Valkoviinin etiketissä on Amy Johnson, joka lensi ensimmäisenä naisena yksin Englannista Australiaan vuonna 1930.

pinossa_EMBRAZENIMG_2368

pinossa_EMBRAZENIMG_2438

Koska viinien etikettejä tähdittävät vahvat ja itsenäisen naiset, on aivan luonnollista, että he pääsevät itse kertomaan tarinansa. Living Wine Labels -applikaatio herättää etiketit henkiin, ja antaa Nellin ja Amyn itse kertoa saavutuksistaan. Kannattaa ladata appi puhelimeen ja testata itse.

pinossa_EMBRAZENIMG_2336

Siskoni ei ole kuuluisa maailmanmatkaaja tai lentäjä, mutta minulle hän tulee aina olemaan malliesimerkki siitä, kuinka luovuttaminen ei koskaan ole vaihtoehto. Toivon, että hän tulee opettamaan saman vielä J:lle. Olen monta kertaa pohtinut, mistä siskoni kaivaa sen uskomattoman henkisen voiman, joka auttaa meitä kaikkia jaksamaan tämän epätietoisuuden. Vaikka hän kantaa sen raskaimman taakan, jaksaa hän silti edelleen olla huolissaan meistä muista.

pinossa_EMBRAZENIMG_2420

Meistä kahdesta minulle taitaa taas olla raskaampaa kirjoittaa tämä teksti. Siskoni kertoo ja näyttää avoimesti elämäänsä EDS:n kanssa, jotta vaikeasti diagnosoitava ja tuntematon sairaus saisi enemmän näkyvyyttä. Lokakuun alussa laulaja Sia kertoi Twitterissä sairastavansa myös Ehler-Danlosin syndroomaa, ja toivottavasti hänen ulostulonsa on osaltaan lisännyt monien tietämystä tästä harvinaisesti syndroomasta.

pinossa_EMBRAZENIMG_2430

Joten siis kippis, seepra-siskoni! Kenelle esikuvalle sinä haluaisit nostaa lasillisen?

 

***

Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholia koskevia kommentteja en voi julkaista, mutta muuten sana on vapaa.

Filed in: fiilistely, perhe, puheenaihe, ruoka, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 60
  • 61
  • 62
  • 63
  • 64
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·