• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Kesän 2017 trendikkäin kasvi: Lutukka

25/04/2017

lutukka 2
lutukka 3

Unohda eukalyptys, nyt tulee lutukka!
Kävin eilen hakemassa hieman myöhäisen perjantaipuskan ja kukkakauppiaallani sattui olemaan aivan täydellisiä leinikkejä. Valkoisten leinikkien seuraksi kaipasin jotain ”hörhelöä” ja kauppias ehdotti lutukkaa. 
Lutukka (Capsella bursa-pastoris) on pienikokoinen, yksivuotinen ristikukkakasvi, jota tavataan laajasti pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen tunnistaa helpoiten lituhedelmiensä kolmiomaisesta muodosta. Lutukka kukkii toukokuun alusta lokakuuhun saakka.
Lutukka on rikkaruoho, mutta sitä on käytetty rohtona esim. verenvuodon tyrehdyttämiseen. Lutukan tuoreista tai kuivatuista versoista tehty rohdos sisältää muun muassa koliinia sekä diosmiini- ja rutiini-nimisiä flavonoideja. Lutukka sisältää paljon  kaliumia ja sen lähdissä on sinappimainen maku. 
Lutukasta on ennustettu kesän 2017 trendikasvia erityisesti hääkimpuissa. Lutukalla saa helposti luotua luonnollisen näköisiä ja rentoja kimppuja, toinen trendi kimpuissa onkin tänä kesänä luonnollisuus (tiukkaan sidotut, matalat kimput saavat jäädä, jee!). Lutukka tekee itse pienen valkoisen kukinnon varren päähän, mutta parhaimmillaan se on toiseen, hieman suurempaan kukkaan yhdistettynä.
Ihastuin tähän rikkaruohoon ihan täysillä, täytyy katsella jos kesällä sitä löytäisi oman lenkkipolun varrelta! 
___
Translation:
Capsella bursa-pastoris, the most trendy weed in 2017.

Filed in: inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

Sitruunaiset arancini-pallot mozzarella sydämellä

23/04/2017

arancini riisipallot 
Pääsiäisenä vietimme tyttöjen iltaa viinin, saunan ja hyvän ruuan merkeissä. Alkupalaksi söimme pannulla paistettua parsaa hollandaisekastikkeella ja pääruuaksi sitruunarisottoa paistetulla kuhalla. Aterian kruunasi vielä täydellisesti hyytynyt valkosuklaapannacotta passionhedelmällä. 
Tein risottoa neljälle hengelle ja kolmelta syöjältä sitä jäi yli n. 500 g. Uudelleen lämmitetty risotto ei kuitenkaan napannut, joten seuraavana päivänä pyörittelin siitä ruokaisat arancini- eli friteeratut riisipallot. Puolesta kilosta risottoa pyörittelin kymmenen noin 5 cm kokoista palloa.
Arancini-pallot mozzarella sydämellä
n. 500 g ylijäänyttä sitruunarisottoa
n. 80 g mozzarellaa
2 munaa
n. 1 dl vehnäjauhoja
n. 2,5 dl korppujauhoja
2 tl raastettua sitruunankuorta
1,5 l öljyä friteeraukseen
suolaa, pippuria
Pilko mozzarella n. 1,5 cm kokoisiin paloihin. Pyörittele risotosta palloja ja paina jokaisen sisään palanen mozzarellaa (jos risotto on edellisenä päivänä valmistettu huolella, on pallot todella helppo pyöritellä kun tärkkelys hieman lämpenee käsissä). Sulje pallot hyvin, laita ne leivinpaperin päälle lautaselle ja nosta jääkaappiin 20 minuutiksi.
Pallojen levätessä valmistele leivitystarvikkeet. Laita ensimmäiselle lautaselle vehnäjauhoja. Riko toiselle lautaselle munat ja vatkaa niiden rakenne rikki. Kolmannelle lautaselle laita korppujauhot ja mauste ne hyvin suolalla, pippurilla ja sitruunankuorella.
Leivitä riisipallot näin: Pyörittele pallo ensin kunnolla vehnäjauhossa, koputtele ylimäärinen jauho pois. Pyörittele riisipallot kananmunissa kauttaaltaan ja sen jälkeen korppujauhoissa. Painele riisipallo kiinteäksi ja leivitä se uudelleen vielä muna- ja korppujauhoseoksella. Nosta leivitetyt pallot jääkaappiin vielä 20 minuutiksi.
Kuumenna öljy 180 asteeseen ja friteeraa riisipalloja kunnes ne ovat kullanruskeita (n. 4 minuuttia). Nosta friteeratut pallot talouspaperin päälle jäähtymään hetkeksi.
Tarjoile lämpimät arancinit esimerkiksi tomaattikastikkeen tai lämpimän tomaatti-rucolasalaatin kanssa. Arancinit ovat hyvin ruokaisia, joten kolme palloa riittää hyvin yhtä syöjää kohden.
___
Translation:
Arancini balls from left over lemon risotto.

Filed in: reseptit, ruoka • by Essi • Leave a Comment

Sarjassamme random: Hakusanat, jotka ovat johtaneet blogiini part 1

20/04/2017

10.4.2017 9jpg
Keittiö on kamalassa kaaoksessa, mutta siivoaminen ei just nyt huvita. Eikä pääkään liiku sitäkään vähää, että saisin jonkin järkevän tekstin pihalle. Luvassa on siis random hakusanat alkuperäisessä kirjoitusasussaan, joilla on päädytty St. Black blogin pariin, olkaa hyvä!
Suutarintarvike tukku
On totta, että koulusta minulle jäi yli jonkin verran nahkatarvikkeita. Ihan jopa tukuksi asti. Laita yv niin sovitaan hinnoista tarkemmin!
Mikä juoma uuteen vuoteen
Kyllähän multa, oman elämäni baarimestarilta, muutama drinkkivinkki irtoaa!
Lumo asunnot
Kokemusta asuntojen vuokraamisesta kyllä löytyy, mutta valitettavasti nyt yhtäkään 3h + k + s ratkaisua ei ole tarjolla.

Mutti tomaattimurska
The one and only. Pitäisikö pyytää niitä sponsoriksi?
Valkosipuli-katkarapupasta
 Tämä olikin hyvä ohje (kiitos Mutti-murskan), toivottavasti maistui! Btw, linkkiä varten kirjoitin Google hakukenttään ”St Black katkara” ja toisena hakutuloksena oli Alko. Että silleen.

10.4.2017 10jpg

WC paperiteline diy
En ole tehnyt, mutta vinkkaa jos tulee vastaan hyvä idea. 
Valkoinen makuuhuone
Muuta valkoista täältä ei löydykään, sori (paitsi kirjoittajan ihon sävy joka on sävyltään täydellinen kopiopaperi). 
Flådis blog
Okei, Flådis on Ikean kori ja blog-osuudenkin tajuan. En silti tajua mitä tällä hakusanalla haettiin, kuvaa riisikorista blogissa? Pls, sen löytämiseen ei edes tarvitse hakusanaa!
Chileille valoa öisin
Tarkoititko ”chileille” valoa öisin? Meidän chili (kuten kuvasta näkyy, myös peikonlehti osoittaa mieltään) kuoli muutossa, joten minusta ei taida olla avuksi. Suosittelen Kallion chili-kauppoja, sieltä saat varmasti sopivan kasvatuslampun!
***
Kiitos ja näkemiin, viikonloppuna palailen taas järkevän asian ja siivotun keittiön kanssa. Tarkoituksena olisi julkaista nimittäin Arancini-pallojen resepti. Tein ne sitruunarisoton ylijäämästä ja voi pojat oli hyviä!
___
Translation:
Random stuff and random keywords.

Filed in: bloggaus, random • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 162
  • 163
  • 164
  • 165
  • 166
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·