• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Inspiroiva Instagram

12/11/2017

29.10.17 16

Tuntuu, että olen viimeiset päivät vain toistanut itseäni, mutta voi luoja mikä työviikko on taas takana! Kuuden Pop Up –myymälän pystyttäminen ja kaikki siihen liittyvä ovat vieneet aikaa ja energiaa siinä määrin, etten ole oikein ehtinyt kunnolla keskittymään mihinkään muuhun. Koko viime viikon elin kahvilla ja leivällä, ja huono ruoka saikin oloni tuntumaan vielä entistä väsyneemmäksi. Jääkaapissa olisi ollut ainekset chili-katkarapupastaan ja muihin herkkuihin, mutta iltaruuaksi söinkin vain pussillisen karkkia tai yhden satsuman.

Casaan muuton jälkeen olen alkanut saada hieman enemmän kommentteja teiltä, mikä on aivan superihanaa! Pyrin hyväksymään ja vastaamaan kaikkiin mahdollisimman nopeasti, vaikka töissä kiire jatkuukin vielä pari viikkoa. Myös Instassa roikkuminen on jäänyt harmittavan vähälle (onhan @essi.tuu jo seurannassa?) ja sielläkin vastaaminen on kestänyt normaalia kauemmin.

29.10.17 22

Pienen avautumisen jälkeen mennään nyt siihen asiaan eli ihaniin IG-tileihin. Vaikka somessa hengailu on jäänyt vähän vähemmälle, olen kuitenkin löytänyt taas inspiroivia tilejä, jotka haluaisin jakaa teidän kanssanne. Aikaisemman listan samasta aiheesta löydät täältä.

Viime aikoina olen erityisesti alkanut kiinnittää huomioita feedien väriin ja kaunis sävymaailma onkin takuuvarma keino saada minut painamaan seuraa-nappulaa.  Tummien kuvien ohella olen myös tykästynyt kuviin, jotka ovat aika pitkällekin stailattuja ja sisältävät paljon sälää. Nopea vilkaisu seuraaviin tileihin kertoo myös sen, että kuvat joissa on jotakin pyöreää iskevät ja kovaa! Ehkä siinä onkin suositun tilin salaisuus? 😉

@andablum

andablum

@tatjanas_world_

tatjanas_world_

@ezgipolat

ezgipolat

@signebay

signebay

@h.rebel

h.rebel

Mitäs tykkäsitte näistä tileistä, oliko tuttuja vai löytyikö uutta seurattavaa?

Filed in: inspiraatio, instagram • by Essi • 2 Comments

Kuinka paljon vuodessa voi kehittyä valokuvaajana?

09/11/2017

Hiljattain selasin Instagram-sivuani alaspäin ja oikein hämmästyin siitä, kuinka paljon kuvani ja tyylini kuvata onkaan kehittynyt reilussa puolessa vuodessa. Feediä selatessa eroa oli kuin yöllä ja päivällä! Olen aikaisemmin jakanut vinkkejä valokuvaamiseen (esimerkiksi tämä postaus), mutta en koskaan sen kummemmin ole analysoinut omaa oppimiskäyrääni – joka näyttää nyt jälkikäteen omasta mielestäni aika huikealta.

Kuten tällä Casan ensimmäisessä postauksessa kerroin, bloggaamisen aloittamisen myötä valokuvauksesta ja stailaamisesta on tullut minulle rakas harrastus. En alussa ollut täysin ummikko järjestelmäkameran kanssa, joten kameratekniikka ei ole tässä ajassa tullut tutummaksi. Sen sijaan olen tehnyt lähempää tuttavuutta stailaamisen, kuvakulmien ja editoinnin kanssa.

Hieman ehkä hävettää julkaista näitä vanhoja kuvia, mutta eihän kehittymistä muuten huomaa.  Tässäpä siis ennen ja jälkeen – hengessä valikoituja paloja viimeisimmältä vuodelta.

Olohuone tammikuussa 2017 ja syyskuussa 2017:

kuinka paljon vuodessa voi kehittya kuvaajana 4

Ruokakuva syyskuussa 2016 ja lokakuussa 2017:

kuinka paljon vuodessa voi kehittya kuvaajana 1

Makuuhuone lokakuussa 2016 ja 2017:

kuinka paljon vuodessa voi kehittya kuvaajana 3

Olohuone tammikuussa 2017 ja lokakuussa 2017:

kuinka paljon vuodessa voi kehittya kuvaajana 2

Huima ero, eikö? Varmaan ero johtuu paremmasta kamerasta, jonka ostin muutama kuukausi sitten? Ehei, kaikissa kuvissa olen käyttänyt samaa kameraa ja samaa objektiivia. Suurimmat salaisuudet kuvien takana ovat luonnonvalo, jalusta, RAW-kuvaus ja lukematon määrä huonoja kuvia. Eli vaikka valokuvaus välinelaji onkin, on sillä myös väliä kuka kallista ja hienoa kameraa käyttää.

Olen ottanut tuhansia kuvia ja googlaillut erilaisia vinkkejä ja tutoriaaleja parempien kuvien ottoon. Olen kokeillut vinkkejä, todennut osan huonoiksi ja jälleen etsinyt uusia tapoja kuvata tai editoida kuvia. Yhdelläkään valokuvauskurssilla en vuoden aikana ole ollut. Olen siis vain ja ainoastaan oppinut itse tekemällä ja kokeilemalla. Ja jokainen varmasti pystyy samaan!

Eli eipä siinä muuta kuin kamera kauniiseen käteen ja mukavaa torstaita kaikille 🙂

Filed in: bloggaus, valokuvaus • by Essi • 12 Comments

Tappoiko netti persoonallisen sisustamisen?

07/11/2017

29.10.17 19

Pari viikkoa sitten Hanna Sumari kirjoitti blogissaan tekstin Sisustusblogi. Itse tulkitsin kirjoituksen kannanotoksi siitä, kuinka sisustusblogit ja aina vain pienenevä maailma ovat kutistaneet myös kotien erilaisten sisustuksien kirjon. Mielenkiintoinen teksti jäi pyörimään takaraivooni ja lopulta päätin kirjoittaa oman vastineeni siihen.

”Internet toi blogit ja nettikaupat. Nettikaupasta saa minkä tahansa tuotteen, minne tahansa maailmassa. Ensimmäinen trendituote, joka levisi kulovalkean tavoin suomalaisiin koteihin, oli Gantin tähtityyny. Sen jälkeen tähdet lennähtivät kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin tuotteisiin matoista kahvikuppeihin. Minusta näytti siltä, että tähtityyny haluttiin koteihin merkiksi. Se tarkoitti: harrastan sisustamista. Se oli edullinen tapa olla mukana sisustusbuumissa.”

”Blogit toivat myös ilmiön ”blogimatto” eli pian useissa blogeissa alkoi näkyä tiettyjä samoja tuotteita. Alettiin sisustaa blogikoteja. Samaan aikaan TV-katsojat protestoivat siitä kuinka paljon ”valkoisia” koteja ohjelmissa esiteltiin. Ne ärsyttivät katsojia. Kliinisyys ja tunne siitä, että niissä on mahdotonta asua, ärsytti.”

Internet pilasi persoonallisen sisustuksen, näin minä pätkät lyhykäisyydessään tulkitsen. Olen osittain Hannan kanssa samaa mieltä, mutta toisaalta en voisi olla enempää eri mieltä.

29.10.17 20

50-luku on supertrendikästä juuri nyt, joten en tiedä kuinka persoonalliseksi voin meidän kotia tällä hetkellä kutsua. Sen kuitenkin voin sanoa, että ilman nettiä ja sen tarjoamia myyntialustoja kotimme sisustus muodostuisi pääsääntöisesti vain Ikean kalusteista. Jos ei olisi nettiä, meidän koti näyttäisi ihan samalta kuin kenen tahansa nuoren parin koti.

Enkä tarkoita tätä millään pahalla – rakastan Ikeaa! Mielestäni Ikealla on nerokkaita tuotteita. Esimerkiksi keittiöstämme minulla ei ole mitään valittamista. Mutta jos kotimme sisustus olisi muodostunut ainoastaan Ikean katalogin sivuilta, ei kotimme seinien sisällä olisi sitäkään vähää uniikkeja piirteitä, joita siellä nyt on.

Meidän kodillemme internet on siis siunaus. Istun ruokapöydän päässä kirjoittamassa tätä tekstiä ja nopea vilkaisu huoneen poikki kertoo, että ilman internettiä huoneessamme olisi vain sohva, pari valaisinta, riisikori, tv ja sen alla oleva itse tuunattu tv-taso (suuri osa Ikeasta). Mutta koska nettikirpputoreilla shoppailu on rakas harrastukseni, löytyy tilasta myös matto, rahi, senkki, sohvapöytä ja ruokailuryhmä sekä lukuisia pieniä sisustusesineitä.

29.10.17 16

Kotoamme löytyy myös sisustusblogeista nousseita suosikkeja: meillä on lokki, wieniläistyyliset tuolit, samettirahi sekä pian myös paimentolaismatto. Jos joku tarjoaisi minulle Flos:in kattovalaisinta, ottaisin sen riemusta kiljuen vastaan. Edellä mainituista tuotteista pidän kuitenkin vain niiden ulkonäön perusteella, se että ne ovat blogihittejä, on minulle täysin toissijainen asia. Kaikkihan eivät osta tavaraa vain siksi, koska kaikilla muilla on jo se.

Internet on mielestäni tuonut persoonallisia koteja kasapäin lisää, tunteita jakavat modernit ja vaaleat skandikodit vain näkyvät lehdissä ja muissa medioissa enemmän. Ja onhan niitä valkoisia koteja edelleen paljon, kuten Hanna kirjoitti: ”Yksi syy siihen on, että kokonaan valkoisella on helppoa luoda näyttävältä tuntuva sisustus. Yhden tai kahden värin paletissa ei tapahdu värivirheitä.” Olemmehan me aika perusvarmaa kansaa ja se saattaa olla yksi syy, miksi vaaleat sisustukset kiehtovat meitä niin paljon. Onneksi kuitenkin Instagramin sisustusskene voimistuu päivä päivältä, ja vaaleiden kotien vastapainoksi siellä on tarjolla upeita ja persoonallisia feedejä, joissa värivirheet ovat mahdollisia.

Internet ja erityisesti Instagram myös inspiroi minua sisustamaan ja kokeilemaan erilaisia asioita kotonamme. Tietenkin tarve tuottaa uusia kuvia tililleni on yksi syy jatkuvaan sisustusesineiden siirtelyyn, mutta samalla kun napsin uusia kuvia, löydän myös uusia tapoja yhdistellä jo olemassa olevia esineitä. Samalla tavalla saan myös inspiraatiota muiden vastaavasta työstä.

29.10.17 4

Eli ei, mielestäni internet ei tappanut persoonallista sisustamista. Se saattoi tehdä vaaleat kodit tähtityynyineen entistä näkyvämmiksi, mutta kun oikein kaivelee, löytyy pinnan alta täysin uusi persoonallisten kotien maailma.

Ps. Viimeiseksi on mainittava, että mielestäni jokainen asuu sellaisessa kodissa kuin haluaa. Ihailen heitä, jotka onnistuvat pitämään tiukan väripaletin hallinnassa ja joille vaalea koti sopii. Minä vain en ole yksi heistä vaikka ajoittain kaipailenkin vaalean ja rauhallisemman sisustuksen perään. Tämä teksti ei ole kannanotto valkoisiin koteihin, vaikka joku sen varmasti haluaa niin tulkita.

Filed in: random, sisustus • by Essi • 14 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 135
  • 136
  • 137
  • 138
  • 139
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·