• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Olympus E-PL8 – Kamera reissukuvia varten

22/05/2018

Viime lauantaista tulikin astetta kalliimpi. Terassin kasvien ja koristetyynyjen shoppailun lomassa pyörähdin osittain ex tempore elektroniikkakaupassa ja lähdin sieltä kotiin uuden kameran kanssa.

IMG_4754pinossa flatlay 20052018 1

Viime vuoden joulukuussa ostin kunnollisen kamerapaketin pitkän säästämisen jälkeen. Täyskennokamerani yhdistettynä kunnon linssiin (Canon 6D + EF 24-70 mm f4 USM) painaa parisen kiloa, joten ymmärrettävästi en ole kantanut sitä mukana juuri missään. Kesällä tulevaa Japanin reissua ja muitakin kissanristiäisiä ajatellen olin jo muutaman kuukauden pohtinut kevyemmän kameran ostamista.

Olympus PEN -malliin päädyin lukuisten positiivisten suositusten kautta. PEN-mallin kameroilla on mahdollisuus kuvata RAW-kuvaa, ja se oli suositusten lisäksi yksi suurimmista syistä, miksi kallistuin juuri siihen. PEN on minijärkkäri, joten säätöjä pystyy säätämään (lähes) kuten oikeissa järjestelmäkameroissa. Kamerasta on juuri tullut markkinoille uusi E-PL9 malli, joten edellisestä E-PL8:sta hinta oli valahtanut juuri alle viiden sadan. Hinnan putoaminen olikin viimeinen naula en-osta-kameraa -arkkuuni. Onhan viisi sataa paljon kakkoskamerasta, mutta valitettavasti tämä harrastus on välineurheilua – varsinkin, kun kunnon kuvanlaatuun on kerran tottunut.

Pinossa Olympys PL8 kokemuksia 20052018 2

Olympus PEN E-PL8:n rungon mukana tuli pienellä zoomilla varustettu pannukakkuobjektiivi. Järkkäreissä runkojen mukana tulevilla kittiobjektiiveilla voi mielestäni heittää vesilintua, mutta tämä linssi vaikuttaisi kokoonsa ja hintaansa nähden ihan pätevältä. Parempiakin linssejä on kyllä saatavilla, mutta ainakin tämän vuoden pidättäydyn uusista kamerahankinnoista.

Ulkonäkönsä puolesta PEN kerää kyllä kaikki pisteet, voiko söpömpää kameraa enää ollakaan! Mustan lisäksi kameraa on ollut saatavilla valkoisilla ja ruskeilla yksityiskohdilla. Pisteitä ropisee myös siitä, että PEN:iin käy sama muistikortti ja jalusta kuin Canonin järkkäriinkin, joten uusia vempaimia ei siinä mielessä tarvinnut hankkia.

Pinossa Olympys PL8 kokemuksia 20052018 3

Tietenkin Olympus PEN ja Canon 6D eroavat toisistaan kuin yö ja päivä – ja onhan se suotavaakin kun Canonissa pelkkä runko maksaa nelinkertaisesti Olympuksen settiin verrattuna. Mutta kuten jo alussa mainitsin, olisi sulaa hulluutta kantaa reissuilla kahden kilon kameraa mukana näillä toimistotyöläisen hartioilla. Koenkin, että PEN oli paras mahdollinen kompromissi tilanteessa, jossa halusin keveyden ja hyvän kuvanlaadun. Tietenkin minijärkkäri asettaa omat haasteensa kuvaamisen kannalta, mutta edelleenkin perään kuulutan tässä sitä kuuluisaa kompromissia.

Pinossa Olympys PL8 kokemuksia 20052018 4

Ensimmäistä kuvaa lukuun ottamatta nämä postauksen kuvat on napsaistu tällä uudella minijärkkärillä. Vaikka oma silmäni on tottunut katselemaan astetta laadukkaammalla kameralla otettuja kuvia, väitän, ettei pienellä näytöllä käsiteltyjen kuvien eroa juurikaan huomaa. Vai huomaako?

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: bloggaus, valokuvaus • by Essi • 4 Comments

Varastosta löytynyt matto makuuhuoneeseen

20/05/2018

Viimeisen viikon sää on ollut huikea ja sormia oikein syyhytti päästä aloittamaan terassin ja pihan laitto! Lauantaina istutin raparperin ja korjasin todella huonoon kuntoon päässeen puukatoksen viherkaton. Terassille hankin uusia kasveja, tyynyjä, aurinkokennovalaisimet ja verhot peittämään tylsää ja kolkkoa tiiliseinää. Tänään maalasin viime kesänä tehdyn day bedin mustaksi ja nyt odottelen vielä uutta mattoa terassille. Ai että siitä on tulossa niin kiva!

Kaksi päivää onkin mennyt ulkona, joten sisällä en ole sen kummempia tehnyt. Jopa viikkosiivous jäi tänä viikonloppuna tekemättä ja sen huomaa. Kesäkuukausina meille kulkeutuu sisälle roskaa omista jaloista ja koirien tassuista, sillä takaovi on lämpiminä päivinä auki koko ajan. Pari imurointikertaa lisää on mielestäni kuitenkin pieni hinta siitä, että olohuoneen koko tuplaantuu muutamaksi kuukaudeksi. Pitäisi vaan sen verran ottaa itseään niskasta kiinni, että imuroisi edes sen kerran… En ymmärrä, koska minusta tuli näin laiska siivoaja?

Pinossa uusi matto makuuhuoneessa 20052018 2

Tämän vaaleanpunaisen persialaistyyppisen maton vaihdoin makuuhuoneemme villamaton tilalle jo joitain viikkoja sitten. Avomies löysi maton varastostamme, jossa se oli vielä pesulan muoveissa rullalla. Matto on avomiehen isän peruja, ja muutossa se oli vain jäänyt varastoon ja unohtunut sinne.

Matto on aika paljon pienempi kuin makuuhuoneessa aikaisemmin ollut matto. Vaikka vannon suurien mattojen nimeen, tuo pienempi matto huoneeseen kivaa vaihtelua. Piristystä tuo myös graafisen kuosin vaihtuminen tähän perinteisempään ja koukeroisempaan kuosiin.

Pinossa uusi matto makuuhuoneessa 20052018 3

Pinossa uusi matto makuuhuoneessa 20052018 1

Koska makuuhuoneemme pinnat ovat pääsääntöisesti valkoisia, vaihtui koko huoneen tunnelma maton ja tekstiilien vaihdolla. Ja täytyy vielä mainita nuo äskettäin valkoiseksi maalaamani ikkunakarmit, onneksi työ tuli tehtyä! Olen edelleenkin aivan rakastunut lopputulokseen, ja heti terassin valmistuttua otan olohuoneen ikkunakarmit käsittelyyn.

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: sisustus • by Essi • Leave a Comment

Savuinen paprikaburgeri

17/05/2018

Jos et vielä ole suunnitellut tulevan viikonlopun ruokalistaa niin nyt silmä tarkkana! Tässä tulee nimittäin maailmanluokan burgeri, jonka resepti kannattaa ehdottomasti ottaa talteen. Rehellisesti kerron, etten edes kaikissa ravintoloissa ole saanut yhtä hyvää burgeria kuin tämä on.

savuinen paprikaburgeri pinossa 3

Jos on kamala nälkä, suosittelen hyppäämään tämä kappaleen ohi itse reseptiin. Pikaisesti ajattelin nimittäin kertoa, että auto-asia eteni siinä määrin, ettei minulle selvästikään haluttu myydä autoa siinä liikkeessä, jossa tiistaina kävin. Sen verran huonon tarjouksen sain. Onneksi auto on kuitenkin alla, joten paniikissa uutta ei tarvitse etsiä. Nyt siis jään odottelemaan mahdollisesti uutta rahoitustarjousta ja saatan jopa harkita merkinkin vaihtamista. Let’s go with the flow.

savuinen paprikaburgeri pinossa 4

Savuinen paprikaburgeri neljälle

  • 700 g 17 % naudan jauhelihaa
  • 2 punaista paprikaa
  • 4 siivua pekonia
  • 1 punasipuli pikkelöitynä (3 dl vettä, 2 dl sokeria, 1 dl valkoviinietikkaa)
  • Santa Marian American BBQ-kastiketta (sweet and smoky chipotle)
  • Poppamiehen nestemäistä savuaromia
  • tavallista majoneesia
  • Koskenlaskija Cheddar sulatejuustoa
  • 4 burgerisämpylää
  • suolaa, mustapippuria, cayennepippuria, oliiviöljyä
  • lisäksi tomaattia, salaattia ja ketsuppia

Aloita pikkelöimällä punasipuli. Viipaloi punasipuli renkaiksi ja kiehauta 3-2-1 -pikkelöintiliemi kattilassa. Kaada etikka-sokeriliemi punasipuleiden päälle ja anna pikkelöityä vähintään 30 minuuttia.

Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla ja muotoile pihvit. Leikkaa paprikat neljään osaan ja voitele pinta oliiviöljyllä. Grillaa jauhelihapihvit, paprikat ja pekonit kypsiksi. Puolessa välissä paistoa valele pihvit Santa Marian BBQ-kastikkeella. Kun pihvit ovat kypsiä, laita sulatejuustoviipaleet sulamaan pihvien päälle.

Valmista majoneesi sekoittamalla tavallista majoneesia, BBQ-kastiketta, cayennepippuria ja nestemäistä savuaromia (varovasti tämän kanssa!). Maistele ja lisää kastiketta tai savuaromia, jotta makua tulee tarpeeksi. Majoneesia kannattaa valmistaa iso satsi, jotta siitä riittää myös ranskalaisten kanssa dipattavaksi.

Kokoa burgerit ja nauti!

savuinen paprikaburgeri pinossa 1

Lue myös: Vähän helpompi burgeri
Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Ps. Jos käyt kurkkaamassa yllä olevan reseptin, huomaa kehitys burgerikuvauksessa!

Filed in: reseptit, ruoka • by Essi • 2 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 110
  • 111
  • 112
  • 113
  • 114
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·