• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Lomalaisen marjapiirakka

22/07/2018

Oletteko huomanneet saman, että sitä lähimpänä asuvaa kaveria tulee nähtyä kaikista vähiten? Lukioaikainen kaverini asuu viiden minuutin kävelymatkan päässä meiltä, mutta silti useammin ajan Lahden seudulle iltakahville, kun kävelen hänen luokseen vaihtamaan kuulumisia. Onneksi sentään tätä lähelläkin asuvaa kaveria tulee joskus nähtyä, viimeistään silloin kun hän itse tajuaa kutsua itsensä kahville.

PINOSSA_VIINIMARJAPIIRAKKAIMG_5324

Punaviinimarjat kypsyvät pensaassa kovaa vauhtia, ja sadosta on tulossa runsas huolimatta siitä, että olen puskasta käynyt päivittäin napsimassa välipalaa. Olisikin ollut vääryys olla käyttämättä oman pihan marjoja piirakkaan, jonka leivoin ystävälleni eilen kahvin kaveriksi.

Vaikka en lomalla varsinaisesti olekaan, olen sen verran lomamoodissa, etten kovin kummoista kakkua viitsinyt alkaa leipomaan meidän helteisessä keittiössä. Niinpä syntyikin tämä helppo punaviinimarjapiirakka eli lomalaisen marjapiirakka, joka on muunnelma Valion Mamman marjapiiraasta.

PINOSSA_VIINIMARJAPIIRAKKAIMG_5325

Lomalaisen marjapiirakka

Pohja

  • 100g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl grahamjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte

  • 4 dl tuoreita punaviinimarjoja ja halutessasi ylimääräisiä koristeluun
  • 200 g kermaviiliä
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • ripaus vaniljajauhetta
  • ½ sitruunankuori raastettuna

Aloita piirakan teko pohjasta. Vaahdota voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna ja kuiva-aineet. Levitä pohja voidellun irtopohjanvuoan (n. 22 cm) pohjalle. Taikina on paksua, joten levitin sen aika summittaisesti. Taikina ei yltänyt ihan vuoan reunoille asti, mutta sillä ei lopputuloksen kannalta ollut merkitystä. Levitä marjat tasaisesti pohjan päälle. Yhdistä täytteen muut ainekset keskenään ja kaada marjojen päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.

 

Lue myös: Sitruuna-marenkipiirakka

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: leivonta, reseptit, ruoka • by Essi • 4 Comments

Shinjuku-Gyoen – Marsipaania japanilaisessa puutarhassa

19/07/2018

Kuten muutama viikko sitten kerroin, on Japani (ja erityisesti Tokio) vastakohtien maa, jonka käsittää vasta siellä käytyään. Siinä missä valtavat mainostaulut huutavat vekkihameiden ja valkoisten kauluspaitojen täyttämillä kaduilla, löytyy Tokiosta myös lähes 60 hehtaarin alue pelkkää kauniisti hoidettua nurmikkoa ja istutuksia – enkä nyt puhu golfkentästä.

Shinjuku-gyoen_Pinossa_P6150137

Shinjuku-gyoen_Pinossa_P6150120

Shinjuku-Gyoen on yksi Tokion suurimmista ja suosituimmista puistoalueista. Puistoalue sijaitsee Shinjukun alueella noin viiden minuutin kävelymatkan päässä metroasemalta. Puisto on auki yhdeksästä puoli viiteen ja sisäänpääsy sinne maksaa 200 jeniä eli noin 1,5 euroa. Puisto on erityisen suosittu keväisin kirsikoiden kukinta-aikaan. Puistosta löytyy kasvihuone sekä kolme puutarha-aluetta: japanilainen, englantilainen ja ranskalainen.

Kävimme puistossa hieman harmaana ja sateisena perjantaipäivänä. Ilma puistovierailulle oli aika optimaalinen, sillä sateen uhan takia vastaan tuli vain muutamia turisteja sekä yksi lenkkeilevä paikallinen. En tiedä voiko Tokion ilmasta koskaan puhua puhtaana, mutta sateen lakattua raikastunut ilma todella tuntui siltä.

Shinjuku-gyoen_Pinossa_P6150141

Shinjuku-gyoen_Pinossa_P6150153

Puistosta löytyy myös teehuone (Googlen mukaan kaksikin, mutta etsinnöistä huolimatta löysimme vain yhden), jossa pääsee nauttimaan perinteisen teeseremonian 700 jenillä. Ostimme liput seremoniaan teehuoneen ulkopuolella olevasta automaatista, ja varovaisesti astuimme sisään kolisevista liukuovista.

Sisältä teehuone paljastui hyvin pelkistetyksi saliksi, jonka reunoille oli aseteltu mustia pieniä pöytiä. Istuimme seinän viereen, ja pian keittiöstä esiin sipsutteli kimonopukuinen nainen. Nainen keräsi automaatista ostetut lipukkeemme, sanoi pari sanaa japaniksi ja katosi takahuoneeseen. Teehuone oli täysin hiirenhiljainen lukuun ottamatta teepannun porinaa ja sateen ropinaa katolla. Tunnelma oli niin hiljainen ja rauhallinen, että emme uskaltaneet rikkoa sitä puhumalla tai valokuvaamalla.

Shinjuku-gyoen_Pinossa_P6150140

Shinjuku-gyoen_Pinossa_P6150135

Teen valmistuttua saimme eteemme pienen kupillisen vihreää teetä sekä perinteisen japanilaisen leivonnaisen sen kanssa nautittavaksi. Kimonopukuinen nainen neuvoi meitä ensin syömään makean, jonka jälkeen voisimme rauhallisesti nauttia teen. Pieni vaaleanliila makeinen / leivonnainen eli namagashi muistutti ulkoisesti pursotettua marsipaania. Maistaminen paljasti makeisen myös maistuvan pelkälle äklömakealle marsipaanille, jonka pohjassa oli jonkinlaisia kuivattuja terälehtiä. Tietenkään makeinen ei ollut valmistettu marsipaanista vaan makeasta paputahnasta ja riisijauhosta, kuten myöhemmin Google osasi kertoa.

Vaikka kaikkiruokainen olenkin, minulla teki todella tiukkaa saada viimeinenkin pala ”herkusta” nielaistuksi. Luojan kiitos se ei ollut meidän perinteisen korvapuustin kokoinen! Sokeripommin jälkeen vihreä tee rauhoitti makuhermoja ja maistui todella hyvältä. Meidän jälkeemme teehuoneeseen uskaltautui pariskunta sekä kaverukset, joita myös paikallinen herkku näytti ihmetyttävän.

Shinjuku-gyoen_Pinossa_P6150147

Shinjuku-gyoen_Pinossa_P6150130

Puistoalue on käsittämättömän upea, vaikka kirsikankukkia tällä reissulla emme päässetkään näkemään. Erityisesti japanilaisen puutarhan kauniisti leikatut pensaat, kävelysillat ja ikivanhat valtavat puut tekivät minuun vaikutuksen kaupungin silhuetin piirtyessä niiden taustalle. Uutta ja vanhaa, modernia ja perinteistä, luontoa ja kaupunkia – täydelliset vastakohdat samassa paketissa.

 

Lue myös: Postikortteja Tokiosta

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: matkailu • by Essi • Leave a Comment

Viikonlopun huonoin päätös

15/07/2018

Kun viikonlopun sää on niin lämmin, että grillissä voisi paistaa kananmunan ilman kaasua ja sisällä sohvallakin istuminen hikoiluttaa, on tietenkin paras mahdollinen sää aloittaa ikkunakarmien maalaus.

Pinossa_PIHALLAIMG_5277

”Pitäisikö tänään maalata nuo keittiön ikkunat?”, lipsahti suustani eilen aamukahvilla ja tässä sitä ollaan nyt kaksi päivää kyykitty selkä kipeänä ja hiestä märkänä lattialla ikkunapokia maalaten. Vaikka lopputulos palkitseekin kaiken vaivan, olisi projektin silti voinut säästää vähän huonommalle säälle.

Kuten varmasti muistatte, pääsiäisenä maalasimme makkarin ikkunakarmit valkoisiksi ja projektin oli tarkoitus jatkua keittiössä ja olohuoneessa kesäloman aikana. Työpaikan vaihdokset polttivat niin omat kuin avomiehenkin lomat, joten maalausurakka täytyi saada aloitetuksi viikonlopun kynnyksellä. Nyt kun keittiön karmit ovat jo loppusuoralla, seuraa olohuoneen kolme suurta ikkunaa varmasti nopeasti perässä, sillä en varmastikaan kestä katsella erivärisiä karmeja kovinkaan pitkään.

Pinossa_PIHALLAIMG_5275

Pöly ja Villa eivät ole maalausurakasta niin stressanneet, vaan heillä pari päivää ovat kuluneet sopivaa nukkumapaikkaa metsästäessä. Jokainen laatoitettu tai kivetty pinta on käyty läpi moneen otteeseen, ja juuri tällä hetkellä sopivat makuupaikat ovat löytyneet kivetykseltä auringonpaisteesta (?!) ja varjosta salavan juuresta. Myös saunan lattia ja maalausprojektin suojapaperi ovat olleet kovassa huudossa kuluneena viikonloppuna.

Pinossa_PIHALLAIMG_5271

Ulkotoimistolleni kantautuvien tuoksujen perusteella naapurissa aloitettiin juuri grillaamaan. Ajatus keittiössä tai grillin edessä seisoskelusta ei tällä helteellä houkuttele, mutta onneksi eiliseltä jäi intialaisittain maustettua nyhtökanaa ja kookosriisiä juuri sen verran, että tänään ei tarvitse murehtia kokkaamisesta.

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: random • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 104
  • 105
  • 106
  • 107
  • 108
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·