• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Ikea GRATULERA-mallisto – Vuosikymmenien parhaat samassa paketissa

03/08/2018

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_10

Vintage ja Ikea, siinäpä kaksi sanaa jotka tiivistävät meidän kämpän sisustuksen. Siksi onkin enemmän kuin oikeutettua, että Ikean uusi juhlavuoden GRATULERA-mallisto tulee mainituksi täällä.

Heinäkuussa Ikea täytti 75 vuotta, ja sen kunniaksi Ikea tuo uudelleen tuotantoon menneiden vuosikymmenien suosikkeja. Tarkasti valitut 1950- ja 1960-, 1970- ja 1980- sekä 1990- ja 2000-luvun suosikkituotteet lanseerataan porrastetusti elokuusta joulukuuhun.

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_9

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_8

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_11

Ensimmäisenä uudesta erikoismallistosta shoppailemaan pääsee 1950- ja 1960-lukujen tuotteita. Lokakuussa päivänvalon näkevät 1970- ja 1980-lukujen helmet ja sokerina pohjalla ihastuttavat klassikot 1990- ja 2000-luvulta lanseerataan joulukuussa.

Tuotteet noudattelevat vahvasti valittujen vuosikymmenien ikonisia tyylejä. Ensimmäisessä lanseerauksessa klassiset linjat ja tumma puu ovat pääosassa, seuraavaksi roolin saavat kirkkaat värit ja leikkisät muodot. Viimeisessä näytöksessä päästään näkemään enemmän moderneja linjoja ja neutraaleja väripaletteja.

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_7

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_6

Vaikka omat mieltymykseni kallistuvat vahvasti ensimmäisenä lanseerattavien tuotteiden suuntaan, löytyy jokaisesta erästä itselleni mieluisia tuotteita. 1970- ja 1980-lukujen saapumiserästä silmiini osui metallinen RÅANE-lepotuoli, jonka voisin hyvin kuvitella meille. Joulukuussa lanseerattavista tuotteista minuun iski jälleen malliston tuolit (ylläri). Rottinkinen ALBACKEN-lepotuoli on hyvinkin tätä päivää kuten myös pirteän punainen BJURÅN-tuoli, joka on saanut vahvasti vaikutteita ikonisesta TON-tuolista. BJURÅN-tuoli julkaistiin alun perin 1961-luvulla ÖGLA-nimellä, ja ensimmäisen kerran se lanseerataankin uudelleen nyt elokuussa tummanruskeana. Punainen versio tuolista tulee myyntiin joulukuussa. Huonekalujen ohella myyntiin on tulossa erilaisia pienesineitä, valaisimia ja tekstiilejä.

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_1

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_4

Oma suhtautumiseni Ikeaa kohtaan on aina ollut hyvin suopea. Minusta on mahtavaa, kuinka Ikea pystyy tarjoamaan lähes kaikille meistä mahdollisuuden sisustaa koti kauniiksi ja toimivaksi ilman valtavaa budjettia. Vuosien kuluessa laatu on tullut oleelliseksi osaksi Ikean tuotteita ja esimerkiksi meidän 2,5 vuotta vanhasta Ikean keittiöstä minulla ei ole yhtäkään pahaa sanaa sanottavana.

On tietenkin totta, että shoppailemalla vain Ikeassa kodista ei tule se persoonallisin. Yhdistelemällä Ikean tuotteita kirpputorilöytöihin ja perittyihin esineisiin, voi sisustuksesta kuitenkin saada todella moniulotteisien ja kerroksellisen. Toisaalta Ikean valtava ja jatkuvasti muuttuva mallisto takaa sen, ettei ihan täysin samanlaista kotia heti tule vastaan, vaikka kaikki kodin esineet olisivatkin sieltä hankittu.

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_3

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_2

Minusta on hienoa, että Ikea kierrättää vanhoja huonekalujaan tuomalla ne uudistettuina osaksi tämän päivän mallistoa. Jos tuote on jo kerran ollut hyvä, miksi mennä keksimään pyörää uudestaan. Niinhän ne klassikot syntyvät.

Mitä ajatuksia tämä uusi juhlamallisto herättää teissä?

 

Kuvat: Ikea

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

Pihamarjat purkissa

29/07/2018

Kuivuus ei näyttänyt meidän pihan marjapuskia haittaavan, sillä ainakin punaviinimarjoja saatiin jälleen enemmän kuin tarpeeksi. Perinteisesti olen keitellyt punaviinimarjoista mehua, mutta viime aikoina mehun juonti on meidän taloudessa vähentynyt sen verran, että päätin tänä kesänä pakastaa ja hillota sadon.

PINOSSA_MARJAHILLOIMG_5354

Kaksi ihmistä ei määräänsä enempää syö hilloakaan, joten osan punaviinimarjoista pakastin ja osasta keittelin vielä iltapalaksi vispipuuroa. Myös karviaisia saimme vajaan litran, joka riitti pariin purkkiin karviashilloa. Keväällä kaadoimme marjapuskia varjostavan ja ravinteita imevän tammen, joten ensi kesänä odotettavissa on entistä parempi sato.

Jos piha marjapuskat tuottavat satoa enemmänkin, kannattaa hilloa tehdä suosiolla suurempi satsi. Kauniisti pakattu hillopurkki on kiva viedä esimerkiksi tuliaisiksi. Kesän maku purkissa ilahduttaa varmasti kesken pimeän ja kylmän talven – ja maistuuhan kotitekoinen hillo ihanalta esimerkiksi brien ja punaviinin kanssa! Astetta hienomman tuliaisesta saa askartelemalla itse etiketin hillopurkkeihin. Esimerkiksi Suomalainen Kirjakauppa myy kotiprintteriin sopivia tarra-arkkeja, joihin oman etiketin printtaaminen käy näppärästi.

PINOSSA_PUNAVIINIMARJAHILLOIMG_5385

Punaviinimarjahillo (noin 1 litra)

  • 700 g punaviinimarjoja
  • 350 g hillosokeria
  • 0,5 dl vettä
  • 0,5 tl vaniljajauhetta
  • 2 tähtianista

Yhdistä peratut marjat, vesi ja mausteet kattilassa. Kun marjat ovat kuumentuneet, lisää hillosokeri ja keitä välillä sekoittaen miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Kuori vaahto pinnalta ja jäähdytä noin 30 minuuttia. Sekoita hilloa pari kertaa jäähtymisen aikana. Säilö kuumiin lasipurkkeihin.

PINOSSA_KARVIAISHILLOIMG_5365

Karviashillo (noin 1 litra)

  • 700 g vihreitä karviaisia
  • 350 g hillosokeria
  • 0,5 dl vettä
  • 0,5 tl vaniljajauhetta

Yhdistä peratut marjat, vesi ja vaniljajauhe kattilassa. Kun marjat ovat kuumentuneet, lisää hillosokeri ja keitä välillä sekoittaen miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Kuori vaahto pinnalta ja jäähdytä noin 30 minuuttia. Sekoita hilloa pari kertaa jäähtymisen aikana. Säilö kuumiin lasipurkkeihin.

 

Lue myös: Lomalaisen marjapiirakka

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: reseptit, ruoka • by Essi • Leave a Comment

Lomaleikin loppu

26/07/2018

25 ihanaa päivää sain leikkiä kesälomaa. Koko muun toimiston nauttiessa täysistä lomista, olin varautunut istumaan yksin toimistolla koko aurinkoisen kesäkuun. Onneksi kuitenkin pomoni on sen verran reilumpaa sorttia, että reilun kolmen viikon ajan sain tehdä töitä rennosti kotoa käsin.

PINOSSA_VINTAGE_INTERIORIMG_5329

Vaikka ruokapöydälle pystyttämäni työpiste aukesi säntillisesti kahdeksalta aamulla, pääsi etäpäiväputkessa silti pieneen lomamoodiin. Tällä kertaa minulle se tarkoitti samojen vaatteiden pitämistä koko viikon, meikittömyyttä ja vapautta käydä ruokakaupassa parhaimpaan aikaan (eli klo 14). Kun työpiste sisällä alkoi tökkimään, vaihdoin maisemaa sulavasti takapihalle nauttimaan auringosta läppäri kourassa.

Eilen ensimmäinen työkaverini palasi toimistolle ja minulle se tarkoitti ihanan lomaleikkini loppua. Aamulla toimistolle lähtemisestä ei meinannutkaan tulla mitään, sillä olin ehtinyt jo unohtaa miten toimistolle pukeudutaan ja kuinka ripsiväriä levitetään. Koko ajomatkankin kytkinjalka tuntui hieman oudolta – olo oli kuin lomalta palanneella.

PINOSSA_VINTAGE_INTERIORIMG_5350

Blogin ja kodin siivoamisen kanssa täytyisi nyt toimistolle palaamisen lomassa skarpata. Tämä helle vain tuntuu tekevän siitä mahdotonta. Ainoa asia jota kykenen iltaisin tekemään, on Masterchef Australian uuden kauden katsominen ja jäätelön syöminen.

Mutta eivätköhän nuo helteet pian hiivu ja kiinnostus imurointia ja kuvaamista kohtaan löydy siinä samalla!

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: random • by Essi • 2 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 103
  • 104
  • 105
  • 106
  • 107
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·