• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Moderni kynttelikkö ja ihana yllätys

18/11/2018

Pinossa_kultainen_joulukynttelikkoIMG_6347

Marraskuun sosiaaliset kiireet ja kasvavan mahan ympärillä pyörivät ajatukset ovat huolehtineet siitä, ettei blogille oikein viikolla ole jäänyt aikaa. Tänäänkin meinasi jäädä läppäri avaamatta kokonaan, kun ihanat ystäväni järjestivät minulle yllätykseksi baby showerit! Tytöt lähtivät kotiin 1,5 tuntia sitten, mutta olo on vieläkin vähän puulla päähän lyöty.

Eilen tapasimme taas pitkästä aikaa Instaporukkamme kesken, ja tällä kertaa tapaamisemme järjestettiin kätevästi lähellä Helsingissä. Päivän vaihtuessa iltaan kyselin avomiehen tekemisiä kyydin toivossa ja hieman ihmettelin, kun WhatsAppiin vilkahti vastaukseksi, että avomies siivoaa. Vaikka kummastelin avomiehen lauantai-illan puuhia, palasin tyytyväisenä siivottuun kotiin mitään epäilemättä.

Pinossa_kultainen_joulukynttelikkoIMG_6354

Aamulla avomiehen aloittaessa toisen imurointikierroksen, aloin hieman epäillä hänelle herännyttä pesänrakennusviettiä. Avomies järjesti kätevästi meidät kahvittelemaan keskellä päivää mummolaan, ja kotiin ajaessa osasinkin vähän arvata, ettemme palaisi tyhjään kotiin (helkkari, kun olin liikenteessä meikittä ja verkkarit jalassa!). Aavistukseni osuivat oikeaan, ja kotona minua odottikin ystävieni siniseksi kattama pöytä. Kiitos ihanille ystävilleni ja avomiehelle yllätyksen järjestämisestä <3

Pinossa_kultainen_joulukynttelikkoIMG_6361

Ennen it’s a boy -koristeiden näkemistä suunnitelmissani oli kirjoittaa teille tästä modernista led-kyntteliköstä*, jonka sain joululahjaksi Ikean jouluillasta. Koska perinteiset samanlaiset goodie bagit ja pr-lahjat eivät voi koskaan miellyttää kaikkia, päätti Ikea tänä vuonna antaa jokaisen valita itse itselleen joululahjan illan stailauksesta.

Tänä vuonna Ikean joulumallisto sisältää mielestäni todella ihania tuotteita, ja hyvillä mielin olisin voinut valita niistä lähes minkä tahansa. Tähän kynttelikköön ihastuin erityisesti siksi, että sen ajaton design sopii mielestäni todella moneen tyyliin, ja siksi se kestääkin elämässä mukana vuodesta ja tyylistä toiseen – lisäksi joulukoristeissani oli vielä kynttelikön mentävä aukko. 7-haaraisesta STÅLA-kyntteliköstä on saatavilla myös 5-haarainen versio.

Pinossa_kultainen_joulukynttelikkoIMG_6356

Mutta nyt suljen läppärin, ja käperryn avomiehen kainaloon sohvalle katsomaan jakson tai kaksi The Blacklistia. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa kaikille!

*pr-lahja

Filed in: fiilistely, joulu, sisustus, sisustusideat • by Essi • 4 Comments

Comments

  1. Sini

    20/11/2018 at 21:38

    Hei! Löysin blogisi instagramin kautta. Blogi vaikuttaa inspiroivalta ja sinulla on tosi kaunis koti! Saanko tiedustella millä sävyllä seinä on maalattu?
    Mukavaa joulun (ja vauvan) odotusta!

    Vastaa
    • Essi

      20/11/2018 at 22:01

      Moikka ja kiitos paljon! Seinässä on Tikkurilan Kalsiitti 🙂 Mukavaa joulun odotusta myös sinne!

      Vastaa
  2. Jantunen / Tuuletuksia

    24/11/2018 at 18:46

    Löysin juuri blogisi, aivan ihastuttava koti! Erityisesti ilahduttaa persoonallisuus ja tunnelmallinen, itsellenikin mieleinen harmooninen värien käyttö, niin viehättävää 🙂

    Vastaa
    • Essi

      25/11/2018 at 16:18

      Hei ja ihanaa, kun löysit paikalle! Kiitos paljon kauniista sanoista <3

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·