• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Lomaleikin loppu

26/07/2018

25 ihanaa päivää sain leikkiä kesälomaa. Koko muun toimiston nauttiessa täysistä lomista, olin varautunut istumaan yksin toimistolla koko aurinkoisen kesäkuun. Onneksi kuitenkin pomoni on sen verran reilumpaa sorttia, että reilun kolmen viikon ajan sain tehdä töitä rennosti kotoa käsin.

PINOSSA_VINTAGE_INTERIORIMG_5329

Vaikka ruokapöydälle pystyttämäni työpiste aukesi säntillisesti kahdeksalta aamulla, pääsi etäpäiväputkessa silti pieneen lomamoodiin. Tällä kertaa minulle se tarkoitti samojen vaatteiden pitämistä koko viikon, meikittömyyttä ja vapautta käydä ruokakaupassa parhaimpaan aikaan (eli klo 14). Kun työpiste sisällä alkoi tökkimään, vaihdoin maisemaa sulavasti takapihalle nauttimaan auringosta läppäri kourassa.

Eilen ensimmäinen työkaverini palasi toimistolle ja minulle se tarkoitti ihanan lomaleikkini loppua. Aamulla toimistolle lähtemisestä ei meinannutkaan tulla mitään, sillä olin ehtinyt jo unohtaa miten toimistolle pukeudutaan ja kuinka ripsiväriä levitetään. Koko ajomatkankin kytkinjalka tuntui hieman oudolta – olo oli kuin lomalta palanneella.

PINOSSA_VINTAGE_INTERIORIMG_5350

Blogin ja kodin siivoamisen kanssa täytyisi nyt toimistolle palaamisen lomassa skarpata. Tämä helle vain tuntuu tekevän siitä mahdotonta. Ainoa asia jota kykenen iltaisin tekemään, on Masterchef Australian uuden kauden katsominen ja jäätelön syöminen.

Mutta eivätköhän nuo helteet pian hiivu ja kiinnostus imurointia ja kuvaamista kohtaan löydy siinä samalla!

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: random • by Essi • 2 Comments

Comments

  1. Vanha Jäärä

    26/07/2018 at 08:22

    Aijai, hassunhauskaa! Hihittelen täällä itsekseni…Mä oon näköjään aina töissä lomamoodissa, koska en ikinä meikkaa töihin ja saatan hyvinkin käyttää samoja vaatteita koko viikon ellen lounaalla sotke paitaani. Rentoa työmoodiin paluuta vaan sinne – mä aloitan ihan oikean loman huomenna 🙂

    Vastaa
    • Essi / Pinossa

      26/07/2018 at 11:00

      Mun työssä täytyy vähän yrittää katsoa miltä näyttää, varsinkin jos on asiakastapaamisia tiedossa 😀 Joskus kyllä ikävöin niitä hommia, joissa oli työnantajan puolesta vaatteet päätetty!

      Oijoi, ihanaa lomaa sinne! Säät ainakin nyt suosivat 🙂

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·