Olen ollut äiti maailman ihanimmalle pojalle nyt 11 päivää. Vau, huh ja apua – kuinka paljon tunteita vajaaseen kahteen viikkoon voikaan mahtua!
Päällisin puolin kaikki on mennyt mukavasti. Olemme kotiutuneet hyvin, ja omat rutiinit alkavat hiljalleen löytyä. Myös jonkinlainen vuorokausirytmi meille ja vauvalle on jo muodostunut. Syömään herätään kolme kertaa yössä, ja aamiainen sängyssä nautitaan yleensä siinä yhdeksän aikoihin.
Eilen oli ensimmäinen päivä, kun väsymys alkoi todella tuntua, eikä mikään mennyt kuten siellä Strömsössä. En ole varmaan kahteen kuukauteen saanut nukutuksi oikeasti kunnollisia yöunia, joten yllättävän pitkälle hormonit jaksoivatkin pitää minua virkeänä. Toissayönä poika heräsi parin tunnin välein syömään, enkä pystynyt kuittaamaan rikkonaista yötä nukkumalla myöhään neuvola-ajan takia. Keitetty aamukahvi jäi kokonaan juomatta, ja kotiin päästyä lounaskeittokin ehti jäähtyä lautaselle pojan päättäessä herätä juuri mikron kilahtaessa. Illalla saunassa sain sentään rentoutua rauhassa ja nauttia yhden kylmän siiderin.
Eilisen syvistä vesistä herättiin tyyneen säähän, ja kaikki onkin sujunut tänään paljon paremmin. Yöllä sain nukutuksi pidempiä pätkiä, ja päivällä poika on jaksanut syödä hyvin – myös äiti sai juoda aamulla kahvin ja syödä lounaan lämpimänä. Nyt pieni nyytti tuhisee tyytyväisenä vaunuissa lenkin jäljiltä vapauttaen pienen hetken kirjoittamiselle.
Vauvan kanssa aika todellakin lentää siivillä, ja päivät katoavat kuin tuhka tuuleen. Monta asiaa jää päivän aikana tekemättä ja hampaat ehdin harjata ehkä vasta puolilta päivin, mutta sellaistahan se pienen vauvan kanssa onkin. Kaoottista ja todellakin hetkessä kiinni elämistä.
Olen viimeisen 11 päivän aikana lausunut kiitoksia enemmän kuin koskaan eläessäni, ja vielä kerran haluaisin kiittää kaikkia onnitteluista ja vointini kyselystä. Ajoittaista väsymystä lukuun ottamatta voin edelleen loistavasti. Synnytyksen jälkeiset, noh, kylkiäiset, alkavat olla selätetty, eikä oloni ole enää ”kuin synnyttäneellä”. Turvotukset ovat kadonneet lähes kokonaan, ja eilen saunassa ihastelinkin jalkapöytäni jännettä, jota en ole nähnyt sitten elokuun.
Vauvakuplassa siis kaikki hyvin <3
Ai kamalaa, tämä ei auta mun vauvakuumeeseen ollenkaan. Tuo aika vastasyntyneen kanssa on ihan parasta. ❤ Ei siinä, on näiden vähän isompienkin lasten vanhempana hienoa. Mutta vauva-aika on niin ihanaa ja ainutlaatuista.
Minä en saa puristettua itsestäni tämän järkevämpää kommenttia, kun muistelen omaa vauvakuplaamme.
Ihan järkevä kommenttihan tämä oli 😉
Jokaisessa kehitysvaiheessa on ne omat hyvät ja huonot puolensa, mutta onhan tämä ihanaa kun pääsee ensimmäistä kertaa tutustumaan toiseen ja luomaan yhteisiä rutiineja ja tapoja. Ja onhan hän vielä aika helppo viihdytettävä tässä vaiheessa 🙂
Onnea vauvasta! Meilläkin tuhisee (tai välillä kitisee) täällä kolmeviikkoinen esikoinen ja kirjoittamasi fiilikset tuntuu niin tutuilta. <3 hän on niin ihana ja ihmeellinen, vaikka välillä kovasti valvottaakin.
Teillä on tosi kaunis koti, näissä kuvissa tosi ihana värimaailma. 🙂
Kiitos paljon Laura ja onnea pienestä tuhisijasta! Onhan tämä fiilis ihan sanoinkuvaamaton, niin paljon rakkautta mahtuu siihen kitinäänkin <3
Ihanaa kuula teidän vauvakuplasta ja arjesta pienen kanssa, hirmusesti onnea! !<3 meillä taiis olla melkeen sama laskettu, ollaan nyt laitoksella vuorokauden vanhan täydellisen tytön kanssa, joka jouduttiin käynnistää keskiviikkona, ja saapui meille pe-la välisenä keskiyönä rv39+0.
Tsemppiä arjen pyörittämiseen, elämä on niin ihanaa!
Kiitos Lotta ja onnea! Meillä on laskettu aika tänään (20.1.), mutta onneksi ei tarvinnut ihan näin pitkälle odotella. Mieluummin olen kotona vauvan kuin mahan kanssa 😀
Tsemppiä myös sinne, nopeasti se arki lähteekin rullaamaan kun pääsee kotiin!