• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Koti tuoksuu jälleen painomusteelta

12/07/2018

Eihän siitä ole kauaakaan, kun meidän koti komeili Meidän Talo -lehden kannessa. Pitäisikin varmaan nyt pistää kämppä myyntiin ”lehdestä tuttu”-sloganilla, sillä meidän kotimme voi taas löytää painomusteentuoksuisilta sivuilta – tällä kertaa Kotiblogit-lehdestä.

Pinossa_KOTIBLOGITIMG_5262

Jutun teko erosi aikaisemmasta lehtijutusta paljon, sillä tällä kertaa meillä ei käynyt toimittajaa tai kuvaajaa, vaan koko artikkeli on omaa käsialaani. Kesänumero olisi auttamatta kaivannut kuvaa meidän lasitetusta terassista, mutta viime kesältä en kelpuuttanut yhtäkään kuvaa painettavaksi (kamalaa, kuinka vuoden takaiset kuvat ja postaukset ovatkin omaan silmään niin surkeita). Jos jutun deadline olisi ollut muutamaa viikkoa myöhemmin, olisin onnistunut nappaamaan uunituoreeltaan kuvan tältä kesältä.

Pinossa_KOTIBLOGITIMG_5263

Kotiblogit-lehden 112 sivua takaavat sen, että tuhdissa kesänumerossa luettavaa riittää hetkeksi. Minun lisäkseni lehdessä on esittelyssä 13 muutakin bloggaajaa ja grammaajaa, muun muassa Rosie’s Bubble, ja Jellinadetmar. Sisustuksen ohella juttuja löytyy niin matkailusta, ruuasta kuin puutarhastakin.

Uusin Kotiblogit on siis nyt myynnissä, käyhän hakemassa omasi!

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: inspiraatio, random • by Essi • Leave a Comment

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·