Ihanaa, nyt voin huokaista helpotuksesta! Pojan ristiäisiä juhlittiin eilen ja kuten arvata saattoi, kaikki siihen liittyvä panikoiminen ja stressaaminen oli täysin turhaa. Päivänsankari sinnitteli hereillä lähes koko päivän ja katseli kiinnostuneena pappia kesken juhlallisuuksien papan vanhassa kastemekossa. Edes känkkäränkkä ei ehtinyt vierailemaan meillä ennen kuin vasta illalla.
Aamuyöstä heräsin kahden aikaan, enkä sen jälkeen saanut nukutuksi kuin kevyttä koiranunta – säännöllisesti havahduin panikoimaan kakun romahtamista, ruuan loppumista tai milloin mitäkin (oikeasti jännitin kakun puolesta niin kovasti, että lähes itkin sen takia. Kanavoin kaiketi kaiken väsymyksen ja stressin juuri siihen). Päivän päätteeksi istahdettuani kotisohvalle havahduinkin siihen, etten varmaan koskaan ollut tuntenut itseäni yhtä väsyneeksi. Nyt päällimmäisenä tunteena on helpotus siitä, että seuraavat juhlat täytyy järjestää vasta 10 kuukauden päästä.
Mikähän siinä on, että kaikkia juhlia pitää niin kovasti stressata, vaikka ihan tutulle ja anteeksiantavalle porukalle niitä aina järjestää?
Ristiäisten tarjoilut olivat minulle viimeiseen asti se suurin stressinaihe. Oikeasti viisasta olisi ollut tilata kaikki valmiina, mutta 50 hengen tarjottavissa säästimme pitkän pennin tekemällä lähes kaiken itse. Tietenkin kakku tuli periaatteessa maksamaan maltaita, koska jouduin sitä varten tilaamaan ”vähän” uusia keittiövermeitä… Mutta kuten sanottu, synttärikakut tulevat tulevaisuudessa olemaan todella hienoja!
Kakun lisäksi tarjolla oli kakkutikkareita, juustokakkua mansikkamelballa, marenkeja, keksejä, tuulihattuja, kahta suolaista piirakkaa, cocktailpiirakoita ja munavoita. Keksit ja tuulihatut ostin kaupasta ja äiti auttoi toisen suolaisen piirakan kanssa, muuten onnistuin järkevällä suunnittelulla leipomaan kaiken itse. Suunnittelu oli tässä todellakin avainasemassa – kakunkin teon jaoin esimerkiksi neljälle päivälle.
Kiitoskortin kanssa päästin itseni helpolla, ja fyysisen muiston sijasta sukulaisille ja ystäville lähti WhatsAppissa matkaan tänään otettu valokuva, jossa poika poseeraa saamiensa korttien kanssa.
PS. Instan tarinoissa pojan nimi vilahtikin, mutta blogin puolella teimme päätöksen puhua pojasta vain nimen alkukirjaimella J:llä.
Muistan ekoista ristiäisistä sen, etten ollut nukkunut juuri 4kk lainkaan ja aivan kaamea väsymys! Toiset meni melkein samalla kaavalla, paitsi onneksi anoppi oli silloin apuna – mikä helpotus! Ja kylläpä oot nättinä siellä 🙂
Kiitos Sirpa <3
Meilläkin mummot olivat korvaamaton apu. Ilman heitä olisin varmaan vieläkin tiskaamassa kirkon kuppeja 😀