Joulukoti on rakennettu

Joulukoti on jo hyvällä mallilla. Tänäkin vuonna suurinta osaa näyttelevät kuusi, kukat ja tunnelmalliset valonlähteet. Bongasin alkuviikosta Instagramista lausahduksen, jossa epäiltiin joulukoristeiden määrän korreloivan epäsuorasti stressin kanssa. Luulen sen pitävän paikkansa myös minun tapauksessani – vähemmän tuntuu paremmalta joulukoristeista puhuttaessa.

”Keep it simple” on oiva ohjenuora koristuksen suhteen myös siksi, että lapsen kanssa elämä ei useinkaan ole sitä sisustuslehtimateriaalia. Leikkien jälkeisistä roinakasoista ja epämääräisistä aarteista on helpompi olla välittämättä karsitummassa ympäristössä. J:n ollessa vauva en siirtänyt tasoilta tavaraa turvallisuuden vuoksi, vaan karsintaa olen alkanut tehdä vasta nyt elämän lisääntyessä.

Joulussa rakastan eniten perinteitä, ja tänä vuonna päätin aloittaa uuden sellaisen: laiskan naisen Elf on the shelf -henkisen joulukalenterin. Löysin Rustasta tontun, jonka pystyy vääntämään eri asentoihin, ja joulukuusta alkaen tonttu saa seikkailla meillä lapsen löydettävänä. Aamulla tonttu saattaa olla kuusen latvassa, lampussa keinumassa tai sohvalla odottamassa lasta aamuohjelmien pariin kaukosäätimen kanssa.

Perinteisiimme kuuluu jo useamman vuoden takaa yhden uuden joulukoristeen ostaminen kuuseen joka joulu. Toivon, että kymmenien vuosien päästä meiltä löytyy joulukoristelaatikosta kaunis, uniikki lajitelma erilaisia koristeita, joiden ripustamisesta lapset nauttivat yhtä paljon kuin itse lapsena rakastin kuusen koristelua mummun, omasta näkökulmastani jo antiikkisilla, koristeilla. Olisinpa jo eläkeläinen ja pääsisin kertomaan lapsenlapsille, että tämän valkoisen glitterikävyn teidän isä valitsi taaperona kuuseen. (Tosin silloin sitä glitteriä ei taida olla enää juurikaan jäljellä.) 😆 Heh, ei tosiaankaan mikään pikamatka tämän perinteen pohjustaminen.

Piparkakkutalon leivonta ei ole ollut meille mikään must-have-perinne, ennemminkin vain kivaa tekemistä lapsena. Edellisestä piparitönöstäni on aikaa varmaan kymmenisen vuotta, mutta nyt päätin aktivoida lapsen ilon tähden keksiarkkitehdin taitoni. Pari kauneusvirhettä tämä itse kaavoittamani, kuvissa näkyvä piparkakkutalo sisältää, mutta tällä kokemuksella mielestäni oikein kelpo suoritus! Pikeerin kanssa en ole kovin hyvää pataa, joten hiukan täytyy vielä treenata oikeanlaiseen pursotukseen sopivaa paksuutta. Lupasin J:lle, että tämä voidaan syödä vielä hyvissä ajoin ennen aattoa, jolloin itse pääsen harjoittelemaan vielä uudemman kerran.

Ihanaa alkanutta joulukuuta ja leppoisaa tulevaa viikonloppua!