Hei, olen Essi, some-addikti ja keskittymiskyvytön.
Ennen luin todella paljon kirjoja. Kesällä 2013 kahlasin lähes koko Tess Gerritsenin tuotannon läpi (15 kirjaa) ja saatoin päivässä lukea yhden 300-sivuisen romaanin. Lukeminen oli rakas harrastus ja lähes joka ilta tartuin kirjaan yöpöydälläni. Nyt minulla on edelleen kirja yöpöydällä, mutta se vain nimenomaan on. Koristeena. Joulun välipäiviksi lainasin kirjan ajatellen että ihanaa, nyt on aikaa lukea! Koko viikolla en avannutkaan kirjaa, sen sijaan avasin Instagramin varmaan 1000 kertaa päivässä.
Somen ja teknologian kehittymisen myötä ihmisen keskittymiskyky on nykyään sekunnin huonompi kuin kultakalalla. Siis ihan oikeasti?! Valitettavasti kyllä tunnistan tuon itsessäni ja ihan rehellisesti myönnänkin sen. En selviä enää mainostaukoa katsomatta Instagramia. Kun töistä tullessa istahdan hetkeksi sohvalle ennen ruuanlaittoa, istahdan siihen puhelimen kanssa. Toisella kädellä rapsutan koiraa ja toisella surffailen feediä pidemmälle. Illalla viimeiseksi ennen nukahtamista tarkistan vielä Instan. Ja paras aikahan on julkaista ja kommentoida illalla 20-22, sillä silloin kaikki muutkin ovat siellä!
Viime aikoina olen nukkunut levottamasti ja kasvavan insta-addiktioni myötä olen alkanut ajatella, että unettomuuteni ja hullut uneni johtuu juuri siitä. Jotain on nyt tehtävä, sillä aamuisin herääminen on mahdotonta. Olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat vähintään 8 tuntia unta ja jotka voivat viikonloppuisin nukkua heittämällä 12 tuntia putkeen. Iltaisin menen nukkumaan 22.00 ja nukahdan heti. Herätyskellon soidessa 5.50 en ole vielä mitenkään valmis nousemaan. Aamut ovat yhtä tuskaa, en ikinä pääsisi töihin ajoissa ilman maksimissaan 10 minuutin torkutusta sallivia koiriani.
Tammikuussa tein itselleni haasteen, josta olen pitänyt kiinni tähän asti. Instagramin pyrin sulkemaan joka ilta klo 21.30 ja viimeisen puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa luen. Nostan moottorisängyn ihanaan lukuasentoon ja tartun nyt menossa olevaan, kohta luettuun, Wilbur Smithin Petolinnut-romaaniin, jossa lähes 700 sivun ansiosta riittää luettavaa hetkeksi.
Olen nyt kolme viikkoa lukenut lähes joka ilta ja sulkenut somen ajoissa. Väitän huomaavani eron uneni laadussa. Nukun sikeästi enkä heräile keskellä yötä omistuisiin uniini. Herääminen aamulla on ehkä hiuskarvan verran helpompaa. Tuskaa edelleen, mutta saatan selvitä siitä.
Huomasin eron myös lukemisessani: ensimmäisellä viikolla lukeminen oli oikeasti vaikeaa ja jouduin keskittymään rivi riviltä menossa olevaan sivuun. Luin ehkä vartin, jonka jälkeen olin valmis nukkumaan. Toisella viikolla lukeminen oli jo sujuvampaa ja viikon lopulla huomasin ajattelevani: Täytyykin katsoa jakso sitä hyvää sarjaa – Hetkinen, eihän mulla ole sarja kesken vaan kirja! Kolmannen viikon maanantaina luin lähes 1,5 tuntia huomaamattani ajan kulumista lainkaan.
Fiilis on ihan mahtava, osaan sittenkin lukea ja sivut tempaavat mukaansa ihan kuin kesällä 2013! Tästä tavasta täytyy pitää kiinni, seuraava kirjakin on jo tiedossa: Smithin toinen teos Joen Jumala.
Luetaanko teillä, jos ei, niin pitäisikö?
Translation:
I realized, thanks to my Instagram addiction, that I started to sleep really restless. End of January I promised to my self to put down phone 9 pm and started to read half an hour for every night. It’s working, I’m sleeping a lot better and mornings are little bit easier than few weeks ago.
Reading is the best drug!
Lukeminen on ihanaa! Tartuin loppuvuodesta toimeen ja aloitin säännöllisen lukemisen ja oi, miten ihanaa se onkaan olla kirjakoukussa! Tosin en tehnyt sitä some-koukun vuoksi vaan siksi, koska olin ollut jo kauan ärsyyntynyt siitä, miten vähälle on vuosiksi lukeminen jäänyt. 🙂
Kyllä, lukeminen on ihanaa! Rakastan sitä tunnetta, kun tarinaan tempautuu mukaan aivan täysillä ja oikeastaan unohtaa lukevansa vaan kuvittelee katsovansa mielettömän hyvin lavastettua elokuvaa 🙂
Kiitos hyvästä postauksesta! Olen itsekin todella paljon pohtinut omaa SOME-käyttäytymistäni ja tunnistin itseni tekstistäsi hyvin. Olen rehellisesti sanottuna hävennyt tätä, joten ihanaa kun uskalsit ottaa asian esiin. Monella on varmasti sama ongelma ja itsekin aion asettaa rajat omaan Insta-selailuun. 🙂
Kiitos paljon Jenna kommentistasi! Oman liikakäytön tunnistin osittain avomiehen ansiosta joka vitsillä kommentoi, että taasko mä päivitin jotain. Onhan se oikeasti surullista, että koko ilta menee yksin kännykän ruutua tuijottaen. Itse ainankin ajattelen, että jos on pakko ruutua tuijottaa, niin edes sitten puolison kanssa yhdessä television ruutua, jolloin se olisi sitä "laatuaikaa" 🙂 Vaikka vielä parempi olisi mennä lenkille!