Ah raha, tuo vuoden 2018 selkein blogiteema! Kuinka moni kävi lukemassa Juliaihmisen postauksen Miksi töitä ei saa tehdä rahan takia? Minä kävin ja aihe herätti sen verran ajatuksia, että ajattelin kantaa oman korteni tämän blogiaiheen kekoon. Mielestäni töitä saa tehdä rahan takia, mutta sen ei todellakaan pitäisi olla se tärkein syy.
Ajattelen, että minut on kasvatettu järkevässä ympäristössä rahaa ajatellen. Äitini on palkkatöissä ja isäni yrittäjä, joten jo pienestä pitäen minut opetettiin siihen, ettei raha kasva puissa. En koskaan kokenut, että meiltä olisi rahan takia puuttunut mitään, mutta ymmärsin myös, ettei ilman työtä tule tulostakaan.
Oikeista euroista meillä ei koskaan puhuttu, enkä esimerkiksi tänäkään päivänä tiedä, mitä äitini tienaa. Äiti tietää kyllä minun tuloni, mutta en koskaan ole uskaltanut kysyä hänen tulojaan. Vaikka osaan kuluttaa rahaa suhteellisen järkevästi (pieniä lipsahduksia lukuun ottamatta), rahasta puhuminen on silti minulle vaikeaan. Haluaisin olla niin rohkea, että voisin avoimesti kirjoittaa tienaavani xxxx,xx € kuussa. En kuitenkaan ole niin rohkea, että uskaltaisin kirjoittaa palkkaani numeroina ylös.
Tällä hetkellä koen olevani taloudellisesti aika hyvässä jamassa. Tilistä jää jonkin verran säästöön ja olen onnistunut kasvattamaan pienen puskurin. Tietenkin enemmän aina kelpaisi, eihän siinä mitään. Vähemmällä en kuitenkaan tulisi ehkä enää toimeen. Opiskeluaikoina jouduin laskemaan jokaikisen euron, joten siitäkin puolesta on kyllä kokemusta, enkä siihen välittäisi enää palata.
Minulle on parissa vuodessa muodostunut kiinteät kuukausittaiset kulut, jotka hyvin pitkälti määrittelevät sen, paljonko nykyisellä elämäntavallani minun on tienattava. Maksan kahta asuntolainaa, bensaa kuluu viikossa tankillinen ja agility-harrastukseni maksaa vähintään 50 euroa kuussa. Lisäksi arvostan hyvää ruokaa, enkä periaatteestakaan suostu ostamaan X-tra tomaattimurskaa tai syöttämään koirilleni Luppaa.
Totta h*lvetissä siis raha on minulle merkittävä motiivi tehdä töitä. Jos tyytyisin mihin tahansa elintasoon, voisin saman tien lopettaa työnteon kokonaan. Avomiestäni lainaten ”kyllä mä teen töitä ihan vaan siksi, että voisin viettää vapaa-aikaa”.
Työskentelen sillä Juliaihmisen mainitsemalla mainosalalla, jolla palkat ovat kuulemma keskimääräistä parempia. Myönnän kyllä tienaavani enemmän kuin mitä tienasin baarimikkona, mutta ei minusta siltikään olla vielä miljonääriä tekemässä. Raha ei kuitenkaan ole se ainoa motiivini tehdä töitä, vaan minun täytyy myös nauttia työstäni ja kokea voivani kehittyä siinä.
Työn mielekkyys on niin tärkeää minulle, että voisin jopa kuvitella valitsevani kahdesta eri vaihtoehdosta työn, josta pidän enemmän, vaikka toisesta saisinkin korkeamman korvauksen kuukausittaisesta panoksestani. Jos vaikka minulle nyt tarjottaisiin vanhaa baarimikon pestiäni huomattavasti korkeamman palkan kera, en varmastikaan hyväksyisi tarjousta.
Koska koen tekeväni mielekästä työtä ja olevani taloudellisesti ihan ok tilanteessa, olen ehkä jäävi keskustelemaan siitä, voittaako raha työn mielekkyyden. Tässä mielessä olen ehkä pelannut korttini oikein tai ollut vain onnekas.
En lähde kommentoimaan siihen keskusteluun, onko hoitoala kutsumusala vai ei, mutta itseäni en voisi kuvitellakaan esimerkiksi juuri hoitoalalle. Olen joskus miettinyt, paljonko minun pitäisi saada kuukausittain korvausta siitä, että työskentelisin lähihoitana kuten ihmisrakas siskoni. Voin sanoa, että nykyisen pohjapalkan saisi kertoa kolmella, jotta voisin edes kuvitella pysyväni alalla puolta vuotta pidempään. Vaikka minusta ei niin ihmisläheiseen työhön olisikaan, arvosta silti suunnattomasti jokaista, joka sillä alalla on, kutsumuksesta tai ei. Ilman heitä maailma olisi huomattavasti vaikeampi paikka elää ja he todellakin ansaitsisivat tuntuvan korotuksen palkkaansa.
Mielestäni on täysi ok sanoa, että töitä tehdään rahan takia. Mielestäni siinä ajatuksessa ei ole mitään väärää, mutta se, että epämieluisaa työtä tekee vain rahan takia, särähtää korvaani ikävästi. Jos tekee elämässään 50 000 tuntia töitä, eikö se aika pitäisi käyttää johonkin, josta jää hyvä fiilis?
Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?
Mielenkiintoista. En ole aikaisemmin lukenut tuota Julian postausta mutta nyt luen senkin.
Mä olen varmaan outo, mut oon tosi avoin yleensä ja ihan kaiken suhteen. Ei löydy kovinkaan montaa aihetta mistä en kehtaisi ääneen puhua tai kirjoittaa, joten luonnollisesti ottaudun aiheeseen ja käytän euroja. Silloin kun itse valmistuin ( 8v sitten) niin lh vähimmäisperuspalkka oli jtn 1800e. Itse olen siinä mielessä ollut aina hyvissä paikoissa töissä että peruspalkkani on sen 2110e noin + kokemuslisät ja vuorotyölisät. Jos ei vuorotyölisiä olisi, olisi minusta palkka kohtuuttoman pieni, lisät tekee ihan älyttömästi palkkaan. Minusta nykyinen palkkaus on ihan ok meillä hoitajilla, mutta siihen työn vastuullisuuteen nähden taas ihan hävytön, varsinkin kun ajattelee sairaanhoitajan työnkuvaa ja tässä kohtaa tulee itsellenikin ajatus kutsumusammatista joka se varmastikkin on ainakin itseni kohdalla, koska olen aina ollut mummun ja ukin tyttö. Ja esimerkiksi fysioterapeutit tienaavat suurinpiirtein saman verran (noin 2000t ) ja heillä on sentään amk koulutus ja esimerkiksi sairaanhoitajan peruspalkka on vain pari sataa euroa parempi kuin lähihoitajan. Tai lastentarhan opettajahan on yliopistossa opiskeltava ja miten surkea palkka heillä on koulutukseen nähden. Eli ei lähihoitajat niitä ainoita ole joiden palkkaan saisi korotuksia olla ja vaikka palkkani ei suuri ole, tulen sillä toimeen näin lapsettomana, vaikka olen toisinaan tosi holtiton rahan käyttäjä. Toivoisin oikeastaan tällä hetkellä omaan työhöni lisää muita etuja, kuten kokemuslisien kertymisen joka 5 vuoden välein koska tällä hetkellä ne kertyvät enää vain 10 vuoteen ja täydet loma oikeudet saat 15 v kokemuksella. Eli toisin sanoen olisin jo lähellä urani huippua kahden vuoden päästä palkan suhteen? Tämä toki yleisesti kunta-alalla eikä vain mulla. Tulipas avauduttua taas 😀
Aurinkoisia kesäpäiviä sinne <3
Ihanaa, saa avautua! <3
Yhdellä tuttavallani on myös sama tilanne, että uralla (nykyisessä työpaikassa) ollaan päästy siihen maksimiin palkkaa ajatellen. Asiasta on keskusteltu työnantajan kanssa ja nyt näyttäisi siltä, että duunin vaihto on ainoa mahdollisuus päästä enää ylemmäs. Syvältähän se on.
Musta on tosi kiva, että kommentoit tähän itse hoitoalalla työskentelevänä, juuri kun satuin teidän ottamaan esimerkiksi 🙂 Olen kyllä kuullut, että lisät ovat ne, millä sillä alalla eletään.
Itsekin voisin varmaan tinkiä käteisestä, jos tarjolla olisi muita etuja. Avomies saa nauttia tällä hetkellä työautosta, ja se säästää bensassa jo useita satasia kuussa!
Aurinkoa myös sinne!
Mä voin ainakin sanoa, että näin mainosalan ammattilaisena, joka on osa-aikaisessa työsopimuksessa ja saa palkkaa alle 500 euroa kuussa, että en tosiaankaan tee töitä rahan takia.
Mä kouluttauduin alkujaan autoasentajaksi, kun ajattelin, että joku perustyö kelpaa, ja että ainakin jostain saa sitten rahaa elämää varten. Kuitenkin opintojen aikana ja kesätöissä ollessani tajusin, että se ei ole mulle ollenkaan oikeanlainen ympäristö, ja päätin hakea taidealan koulutukseen. Ammattikorkeaan en päässyt autoasentajan papereillani, mutta graafisen suunnittelun opintoihin amikseen kyllä. Graafisesta suunnittelusta tuli mulle oikeasti kutsumus, ja haluan jonain päivänä olla se huikea graafinen suunnittelija, joka ponnisti Porin kaltaisesta pikkukaupungista ja joka on yksi Suomen arvostetuimpia nimiä alla 😀
Ehkä tähän liittyy sekin, kun olin hakeutumassa taidealalle – en ikinä ajatellut saavani hirveän isoa palkkaa luovuudellani, joten siihen mindsettiin jäin. Nyt olen kuitenkin parisuhteessa, ja mieheni on juuri sellainen tyyppi, joka käy töissä ainoastaan rahan vuoksi 😀
Rahan takia töiden tekemisessä ei mun mielestäni ole mitään pahaa, mutta se saattaa johtaa erittäin onnettomaan elämään. Se, että tekee pitkiä tunteja työssä, joka ei tee sua onnelliseksi, on mun mielestäni elämän tuhlaamista, ja tuleeko sitä elämää sitten vanhemmalla iällä elettyä ollenkaan, kun on vihdoin saavuttanut sen elintason, jota varten nuoruusvuotensa uhrasi?
Kiitos kommentistasi, olen samoilla linjoilla kanssasi.
Nykyisin he, jotka loppuelämäkseen työllistyvät ensimmäisen koulutuksensa perusteella, ovat varmasti harvinaisuuksia. Itsekin sain jalkinemuotoilusta paperit 2015 ja todellakaan sillä tiellä ei enää olla.
Minusta on mahtavaa, että olet asettanut itsellesi suuren tavoitteen! Eihän sitä muuten kehity jos ei ole valmis kurkottelemaan ylemmille oksille.
Ja kyllä, ennemmin elän nyt kuin sitten joskus eläkkeellä!
Kyllä minä, lastentarhanopettaja, käyn töissä just nimenomaan rahan takii. Jos rahaa tulisi jostain muualta saman verran, olisin toki kotona omien lasteni kanssa, en työpaikalla vieraiden lasten kanssa.
Lasten kasvattaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, sanotaan. Minulle maksetaan siitä, että täytän näiden vieraiden alsten henkistä pankkia. Jos saman rahan ”vain saisi jostain”, miksi en itsekkäästi keskittyisi lataamaan vain omien lasteni henkisiä pankkeja?
Eli siis huonommin palkatuillakin aloilla käydään töissä ”rahan takii”. Koska syödä pitää ja asua ja pukea jne.
Se, että käyn töissä ”rahan takii” ei toki poista rakkauttani lajiin. Olenhan hakeutunut alalle, yliopistokoulutukseen, läpi pääsykokeiden, tahtoen ja haluten. Työ on super raskasta ja vaativaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta onhan siinä oma taikansa. Kun osaa ja onnistuu, kun huomaa itse oppivansa, kehittyvänsä ja onnistuvansa.
Mutta kävisinkö töissä, jos ei olisi ”rahan takii” pakko? En varmasti.
Voisin puuhastella samalla alalla, mutta jollain kevyemmällä foorumilla.
Kiitos kommentista! Todella mielenkiintoisia näkökulmia, joita en itsekään olisi ehkä tullut ajatelleeksi.
Minusta on hienoa, että selvästi rakastat työtäsi, vaikka töissä käyminen onkin eräänlainen pakko. Onnistuminen, oppiminen ja kehittyminen ovat minkä tahansa alan ja ammatin suola.
Voisin lyödä vetoa, että jos rahaa olisi kuin roskaa, 90 % suomalaisista tekisi töitä vain harrastuksena silloin kuin huvittaa. Ainakin minä tekisin niin. Varmasti minulla olisi edelleen tavoitteita uralleni, mutta voisin ottaa suurempia riskejä ja kehittyä ehkä toisella tavalla kuin nyt kun ”on pakko” käydä töissä.