• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Vain parasta karvalapsille – Paimentolaismatto työhuoneessa

11/01/2018

Yhteistyössä Sukhimatot

Uskon aitoihin materiaaleihin niin sisutuksessa kuin pukeutumisessakin ja villa kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Vaatekaapistani löytyy hyllykaupalla villaneuleita ja eteisen kaapissa villahuiveja roikkuu yksi lähes jokaisessa värissä. Ja villasukat (7 veljeksen langasta neulottuna) ovat tietenkin parhaat mahdolliset sukat, joita voi käyttää säästä riippumatta syyskuusta huhtikuuhun. Myös blogikoirat Pöly ja Villa rakastavat villaa ja erityisesti Pöly petaa pedikseen huivin tai neuleen heti, kun siihen aukeaa mahdollisuus. Nyt neuleet saavat kuitenkin jäädä rauhaan, sillä työhuoneen lattialta löytyy ihanan pehmeä paimentolaismatto.

pinossa sukhimatot 4

Kirjoittaessani tai käsitellessäni kuvia työhuoneessa, kulkeutuvat kumpikin koira jalkoihini torkkumaan ja pitämään silmällä luovaa prosessia. Kun siirryn keittiön tai olohuoneen puolelle, jää aina toinen koirista työhuoneen matolle jatkamaan uniaan. Eikä mikään ihme, onhan sieltä hienot näkymät koko asuntoon ja ulko-ovikin on optimi etäisyydellä kutsumattomia vieraita ajatellen. Pitkään työhuoneessa majaili hieman kulahtanut nukkamatto, joka viikottain imi sisäänsä valtavan määrän koirista irtoavaa karvaa ja hiekkaa. En kuitenkaan raaskinut heittää sitä pois ja samalla viedä koirilta petiä ennen uuden maton hankkimista.

Kun yhteistyössä Sukhimattojen kanssa sain mahdollisuuden valita uuden maton työhuoneemme lattialle, oli minulla heti selvät sävelet sen suhteen, millaisen maton laajasta valikoimasta haluaisin. Edeltäjänsä tavoin halusin matosta vaalean ja pyöreän mallin ajattelin sopivan loistavasti pieneen ja kulmikkaaseen työhuoneeseemme. Kotona vielä vain konsultoin karvalapsia maton kuvioinnista, jotta siitä tulisi varmasti mieleinen – tuleehan matto ensisijaisesti heitä varten!

pinossa sukhimatot 3

Perinteisten vaaleapohjaisten paimentolaismattojen lisäksi Sukhin valikoimasta löytyy nyt myös mustia, harmaita, ruskeita ja pinkkejä paimentolaismattoja. Mattoja on mahdollista myös räätälöidä  juuri omaan makuun ja kotiin sopivaksi vaihtelemalla pohjan ja kuvioiden väriä. Kuvion ja värin lisäksi myös koko ja hapsut ovat valittavissa. Kävin katsastamassa uudet värivaihtoehdot ja voi että kuinka harmaa villamatto hapsuilla houkuttelisi olohuoneeseen! Tai jos sisustaisin värikästä lastenhuonetta, harkitsisin vakavasti patchwork tai huopapallomattoa.

pinossa sukhimatot 2

Paimentolaimatto on ollut meillä koekäytössä nyt pari viikkoa, ja Pöly ja Villa ovat pyynnöstäni valmistelleet siitä kattavan raportin teille lukijoille jaettavaksi:

  • Heti paketin aukaisun yhteydessä matto sai pisteet tuoksusta, se oli juuri täydellinen sekoitus koiran nenällä havaittavaa lammasta ja eksoottista Marokkoa. Taustalla tuoksussa lämmitti kaneli ja kurkuma. Oma haju saatiin mattoon hinkattua jo ensimmäisen illan aikana, eikä silmiin tai suuhun irronnut karvaa prosessin yhteydessä.
  • Käsinkudotussa matossa on ihanan pehmeä pohja, joten sitä on loistava pedata ja myllätä (josta äiti ei kyllä tykkää). Satikutia tulee myös silloin, jos matolle juoksee suoraan pihalta kuivaamatta tassuja. Vielä kuitenkaan vaaleassa matossa ei näy lainkaan tassun kuvia vaikka ulkona onkin ollut märkää ja mutaista. Äiti arveli sen johtuvan villan luontaisista ominaisuuksista.
  • Tassupesun jälkeen testasimme kuvion värin pitävyyttä ja totesimme, ettei se päästä väriä tassuihin tai maton vaaleaan osuuteen. Myöskään puruluun kautta eritetty kuola ei saanut väriä irtoamaan.
  • Pehmeä villamatto käyttäytyy hauskasti leikkiessä, sillä matolla pystyy liukumaan koko huoneen poikki yhdellä loikalla.
  • Ainoa miinus matossa on se, ettei molempien ego mahdu sille samaan aikaan.

pinossa sukhimatot 5

Pölyn ja Villan raportti siis puoltaa paimentolaismaton hankintaa ja itsekin olen siihen vallan tyytyväinen!

Filed in: sisustus, yhteistyö • by Essi • 6 Comments

Paahdettu paprikadippi

22/10/2017

Yhteistyössä Udda Finland ja Livia

PAPRIKADIPPI RESEPTI 4

Erilaiset dipit ovat helppoja ja nopeita valmistettavia illanistujaisiin. Heität vain ainekset blenderiin ja käden käänteessä syntyy maukas herkku, joka sopii esimerkiksi ruisnachojen tai kasvisten kanssa dipattavaksi. Makuja voi vaihdella aina klassisesta hummuksesta esimerkiksi paahdettuun paprikaan, joka vegaanisena vaihtoehtona sopii lähes kaikille.

Tämä herkullisen oranssi paprikadippi syntyy uunissa paahdetuista punaisista paprikoista ja se sopii nachojen lisäksi myös esimerkiksi grilliruuan tai falafel-pyöryköiden lisukkeeksi. Aina aikaisemmin olen valmistanut erilaiset dipit ja tahnat säälittävällä sauvasekoittimellani, mutta nyt sain testiin ihan oikean blenderin Udda Finlandilta.

PAPRIKADIPPI RESEPTI 1

Udda Finland on suomalainen pienkodinkoneiden maahantuontiyritys, joka valmistuttaa myös omaa Livia-tuotemerkkiään. Livia-tuotteet ovat jokaiselle sopivia, perushyviä kodinkoneita joissa hinta-laatusuhde on mietitty tarkaan toimivaksi. Laitteet ovat edullisia, mutta ne toimivat ja ennen kaikkea näyttävät hyviltä. Siis loistava valinta kotikokille. Yritys on hiljattain avannut Livia-tuoteperheelle myös omat kotisivut, jotta laitteisiin pääsee tutustumaan helposti ennen jälleenmyyjälle suunnistamista.

Sain heiltä testiin Livia BL-10RST tehosekoittimen, joka on edullinen perustehosekoitin 300W moottorilla. Tehosekoittimen lasinen kannu ja rosterinen alaosa kestävät katseen eikä sitä tarvitse piilottaa keittiön kaappeihin käyttökertojen välillä (toisin kuin meidän muutama muu keittiöhärpäke…). Itselläni ainakin nuo kaapissa lojuvat kodinkoneet jäävät arjessa täysin käyttämättä.

PAPRIKADIPPI RESEPTI 2

 Paahdettu paprikadippi
2 punaista paprikaa
1 valkosipuli
1 chili
1 dl kuorittuja manteleita
1 dl pinjansiemeniä
oliiviöljyä
1 tl paahdettua paprikajauhetta
suolaa, pippuria
 

Halkaise paprikat ja poista niistä siemenet. Hiero pintaan oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja paahda paprikoita 180 asteisessa uunissa noin n. 30 minuuttia yhdessä halkaistun chilin kanssa. Kääri kokonainen valkosipuli folioon ja paahda uunissa paprikoiden kanssa 30-40 minuuttia. Sinä aikana paahda pähkinöitä kuivalla pannulla niin, että niihin tulee hieman lisää makua.

Kun paprikat ja valkosipuli ovat paahtuneet, poista paprikoiden kuori ja laita ne tehosekoittimeen. Lorauta päälle tilkka öljyä ja hurauta soseeksi. Lisää joukkoon muut aineet ja paahdettua valkosipulia maun mukaan. Vinkki! Valkosipuli on helppo kuoria painamalla kynnestä pehmennyt sipuli pois veitsellä. Aja tasaiseksi tahnaksi, mausta ja lisää tarvittaessa öljyä notkistamaan dippiä

PAPRIKADIPPI RESEPTI 3

Translation:
Roasted red pepper dip.

Filed in: reseptit, ruoka, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

6 tapaa sisustaa torkkupeitoilla

27/08/2017

20.8.17 15

Minulla on kolme fetissiä mitä tulee sisustamiseen: tuolit, lasiesineet ja torkkupeitot. Meillä on tarpeeksi torkkupeittoja lähes jokaiselle istuttavalle huonekalumme, joten illanistujaiset vähän viileämmässäkin onnistuvat helposti. Ja koska erilaisia peittoja riittää, olen myös tutustunut erilaisiin tapoihin hyödyntää niitä sisustuksessa.

Ennen ideoiden esittelyä, puhutaanpa hetki täydellisestä torkkupeitosta. Ja niistähän minä tiedän yhtä jos toista, koska vilukissa ja neuroottisen siitä, että myös kesäisin saan jotain jalkojeni päälle heitettäväksi sohvalla. Ajatus TV:n katsomisesta jalat paljaana tuntuu äärimmäisen väärältä.

Täydelliseltä torkkupeitolta vaaditaan ainakin ulkonäköä, kokoa sekä laatua. Sisustukseen sopimattomalla akryylitorkkupeitolla, joka sähköistyy eikä edes lämmitä kunnolla, ei tee mitään. Varsinkaan jos se on niin pieni, ettei sen alla voi edes kunnolla ottaa päiväunia. Itse suosin materiaaleissa puuvillaa ja villaa. Näin loppukesästä täydellinen materiaali on myös villan ja pellavan sekoitus, jota myös tämä kuvissa esiintyvä Jokipiin Pellavan uusi Graniitti-torkkupeitto* (60% villaa, 40% pellavaa) on. Mutta nyt niitä ideoita:

1. Sohvalle heitettynä

Tämä on varmaan se luonnollisin tapa käyttää torkkupeittoa osana sisusta. Mutta sen sijaan, että viikkaisit peiton käsinojalle, kokeile rennosti heittää torkkupeitto selkänojan päälle. Vanhakin sohva saa näin ihan uutta ilmettä.

20.8.17 10

2. Osana petausta

Kahden aikuisen kodissa ei varsinaisesti ole tarvetta päiväpeitolle, joten torkkupeitto on kätevä tapa tuoda lisää volyymia petaukseen. Kerroksellisuus onkin avain sisustusblogeissa esiintyviin kutsuviin petauksiin.

20.8.17 9

3. Osana kattausta

Tämä onkin jo vähän jännittävämpi tapa käyttää torkkupeittoa! Jos mielit käyttää torkkupeittoa rentona pöytäliinana, kannattaa valita mahdollisimman sileä ja tiheä kudonta. Todella paksu ja muhkea villapeitto saattaa näyttää vähän hassulta, mutta esimerkiksi juuri tämä pellavan ja villan sekoitus toimii todella kivasti.

20.8.17 12

4. Korissa tuomassa kodikkuutta

Torkkupeitto korissa on varma sisustusbloggarin stailauskikka, jolla saa hetkessä luotua kodikkuutta ja pehmeyttä moderniinkin olohuoneeseen. 

20.8.17 11

5. Tuolin selkänojalla

Blogipostausta on todella paljon mukavampi näpytellä sillä supertyylikkäällä (ei niin ergonimisella) tuolilla istuen, kun selkänojalle on heitetty torkkupeitto pehmusteeksi.

20.8.17 14

6. Nosta se seinälle

Pinnalla oleva boho-tyyli suorastaan vaati seinätekstiilejä, joten miksi et kokeilisi nostaa torkkupettoa seinälle roikkumaan?

20.8.17 7

*Saatu Jokipiin Pellavalta.

En muuten tiennyt aikasemmin, että Jokipiin Pellavalta saa myös näitä olohuoneeseen sopivia sisustustuotteita. Tämä torkkupeitto on superihana ja erityisesti materiaalista isot plussat. Pellava pehmenee ihanasti käytössä ja luulen, että 100% villainen Pentik väistyy nyt hetkeksi tämän tieltä.

___

Translation:
Few ways to use blankets.
*Grey blanket gifted.

Filed in: inspiraatio, sisustus, yhteistyö • by Essi • 4 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uuden kodin uusi kotimainen sohva
  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2026 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2026 · Pinossa ·