Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa
Marraskuussa päätin uudistaa olohuoneemme ilmettä päivittämällä sohvan yläpuolella olevat taulut pieneen taulukollaasiin. Innosta puhkuen keräsin inspiraatiota ja kävin tutkailemassa printtejä myyvien yritysten tarjontaa. Hyvistä aikomuksista huolimatta en saanut ostopäätöstä tehtyä ja ajatus taulukollaasista hautautui kokonaan ihan huomaamatta.
Joitain viikkoja sitten Desenio otti minuun yhteyttä yhteistyöehdotuksen merkeissä. Päätin, että nyt olohuoneen taulukollaasi tulee viimein toteutumaan. Tarmolla ryhdyin selaamaan valtavaa printtien valikoimaa uudelleen ja puolessa välissä urakkaa olin jo aivan pyörällä päästäni; kuinka voi olla niin vaikeaa valita yksi 20 euron arvoinen juliste, kun 1400 euroa maksaneen sohvan ostopäätöksen pystyin tekemään vartissa?
Päätin jättää valinnan seuraavaan päivään ja jäin pohtimaan, mikä päätöksen teossa oli niin haastavaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ongelma ei ollut kauniiden julisteiden liikatarjonnassa, vaan omassa ajatusmaailmassani ja siinä, että mielestäni kehyksiin pitäisi päätyä vain meille asukkaille merkityksellisiä kuvia. Ymmärsin, että viiden julisteen valitseminen oli minulle lähes mahdotonta ilman tunnesidettä yhteenkään niistä.
Olen aina ollut luova ja kiinnostunut taiteesta ehkä hiukan Matti Meikäläistä enemmän. Minulle on aina ollut itsestään selvyys, että kotona kehyksissä on roikkunut omia maalauksia ja että niitä on arvostettu kuten myös oikeiden taiteilijoiden teoksia. Myös nykyisessä kodissamme kehyksiin paraatipaikalle on päätynyt vain kuvia, joilla on ollut meille merkitystä. En ollut edes ajatellut luoneeni säännön, jonka mukaan vain merkitykselliset kuvat voisivat olla ripustamisen arvoisia.
Lopulta onnistuin tekemään päätöksen ja julisteet saapuivat. Julisteet näyttivät juuri siltä miltä kuvittelinkin ja ne sopivat kauniisti yhteen (valitsin kaikki graafiset-osion alta). Kollaasi sopi paikalleen täydellisesti ja yllättävää kyllä kevensi huoneen ilmettä. Mallia kollaasin asetteluun otin Desenion inspiraatio-sivulta. Vaikka kaikki näytti hyvältä, en tiennyt mitä niistä kirjoittaisin teille tuntematta oloani huijariksi.
Tuli seuraava ilta ja istahdimme koko perhe sohvalle viettämään leffailtaa. Mainostauolla kävin keittiössä täyttämässä viinilasini ja kun palasin takaisin sohvalle, en voinut olla hymyilemättä pienelle perheelleni, joka oli yhdessä käpertynyt sohvalle. Koirat tuhisivat umpiunessa ja Miksu selaili varmaankin Facebookin feediä siinä odotellessaan. Vähänkö mulla menee hyvin” ajattelin katsellessani olohuoneen sohvaa ja sen päällä olevaa uutta taulukollaasia.
Tuli seuraava aamu ja koirien avustuksella sain itseni viimein ylös ennen kymmentä. Silmät ristissä raahauduin keittiöön ruokkimaan koiria ja samalla katseeni käväisi sohvan päällä roikkuvassa kollaasissa. Ajattelin mielessäni eilistä iltaa ja sillä samalla hetkellä päässäni syttyi lamppu; yhdelläkään meidän kodin seinälle ripustetulla kuvalla ei ole merkitystä, jollei joku, tässä tapauksessa me, sitä ole sille antanut.
Mutta kuinka merkitys tai tunneside esineeseen syntyy? Santtu Natri kiteyttää asian hyvin tekstissään toteamalla ”Kiinnymme esineisiin, koska ne muistuttavat meitä siitä hyvästä, mitä meillä elämässä on”. Kun kaikki on digissä, suhde esineisiin voi muodostua suuremmaksi kuin ennen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki alkaisivat haalia tavaraa tai keksimään merkityksiä merkityksettömille esineille. Saatamme vain kiintyä voimakkaammiin esineisiin, jotka ovat käsin kosketeltavia ja jotka herättävät meissä edelleen tunteita.
On tietenkin osittain puhdasta sattumaa, että joihinkin esineisiin muodostuu suurempi tunneside kuin toisiin. Side voi muodostua matkamuistoon, lahjaan tai oikeastaan mitä kautta tahansa saatuun esineeseen, pääasia on, että se muistuttaa meitä siitä hetkestä tai tunteista, joita silloin koimme. Lyhyen blogiurani aikana olen saanut jos minkälaista lahjusta (tai tuotenäytettä kuten pr-ihmiset niitä kutsuvat) mutta sen kummempaa tunnesidettä en ole muodostanut niihin yhteenkään. Olen myös flat lay -kuvien rekvisiitaksi hankkinut sylillisen tavaraa, jotka varmasti voin laittaa kiertoon heti, kun niiden kuvaaminen alkaa kyllästyttää. Raivasin juuri vaatekaapistani säkillisen tavaraa, eikä ajatus niiden kiertoon laitosta tuntunut sydämessäni lainkaan.
Olenkin aina ollut hyvä luopumaan turhasta ja säästän vain ne arvokkaimmat esineet. Arvokkailla tarkoitan juuri niitä tunnearvoltaan suurempia. Tällaisia esineitä ovat mm. käsintehty pieni kameli, jonka isovanhempani ostivat minulle yhteiseltä lomamatkalta ja musta nahkalaukku, jonka ostin ensimmäiseksi ollessani työharjoittelussa Tukholmassa.
Vaikka en koe tarpeelliseksi säästää kaikkea, luon silti tunnesiteen helpommin konkreettisiin tavaroihin kuin digitaalisiin muistoihin. Ostin juuri lisää tilaa Driveen, koska tila ei enää riittänyt säilömään kaikkia valokuviani. Mutta koska viimeksi kävin edes katsomassa niitä? Siellä on kokonainen kansio täynnä muistoja Tukholman reissultani, mutta parhaiten siitä kesästä muistuttaa nahkainen laukku.
”Vähänkö mulla menee hyvin” ajattelin katsellessani siinä lasi kädessä olohuoneen sohvaa ja sen päällä olevaa uutta taulukollaasia. Niin. Vaikka muutama viikko sitten postista minulle saapui vain setti toisiinsa sopivia julisteita, ovat ne nyt jo minulle paljon enemmän kuin pelkkiä kivoja kuvia kertomani hetken ansiosta. Nyt joka kerta, kun katson sohvaamme ja sen yläpuolella olevaa kollaasia ajattelen, että kylläpä olen onnekas. Minulla on ihana avomies, jonka kanssa minulla on pieni perhe. Minulla on oma koti, jonka kauniilla sävyllä maalatulle seinälle voin ripustaa taulukollaasin.
Kiinnostaisiko sinua mahdollisuus kollaasilliseen uusia muistoja? Koodilla ESSI25 saat 25% alennuksen Desenion valikoimasta 22.3. asti (ei koske handpicked/collaboration-tuotteita tai kehyksiä).
***
Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?
