• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

5 x Valkoinen tiililadonta keittiön välitilassa

04/03/2018

Muistatteko kun jokin aika sitten kirjoitin teille siitä, miltä unelmieni keittiöni näyttäisi nyt? Meillähän on tällä hetkellä valkoinen laatta tiililadonnalla keittiön välitilassa ja jos nyt lähtisin remontoimaan keittiötä uudestaan, valitsisin varmasti valkoisen laatan ja asettelisin sen samaisella tavalla.

Nykyiseen keittiöömme valitsimme kiiltävän laatan, jonka reunat ovat hieman viistetty eli ns. metro-laatan. Sauman väriksi valitsimme valkoisen, vaikkakin nousussa oleva tumma ehti käydä mielessä. Saumavärin ohella erilaista ilmettä laatoitukseen saa laatan kiiltoasteella, muodolla sekä laatoitettavalla pinta-alalla. Vaikka valkoinen laatta tiililadonnalla siis ehkä kuulostaakin trendikkyydestään huolimatta tylsältä, on sillä oikeasti mahdollista vaikuttaa koko keittiön ilmeeseen todella paljon.

Tähän postaukseen kokosin viisi erilaista keittiötä, joita kaikkia yhdistää sama välitilan valkoinen laatoitus. Kaikki niistä ovat kuitenkin täysin erilaisia keskenään. Näiden esimerkkien jälkeen kukaan ei voikaan väittää että valkoinen laatta olisi tylsä!

alvhem 1
Kuva Alvhem

Tässä ensimmäisessä keittiössä on hyvin samanlainen laatoitus kuin meilläkin eli kiiltävä viistetty laatta lähes kattoon asti ladottuna. Kiiltävä pinta muodostaa sopivan kontrastin kauniille tiiliseinälle, ja valkoinen laasti rauhoittaa laatoitusta juuri sopivasti antaen paraatipaikan vanhalle tiilelle.

alvhem 4
Kuva Alvhem

Myös tässä toisessa keittiössä on jätetty vanha tiiliseinä näkyviin mutta toisin kuin edellisessä keittiössä, tämän ilme on nuorekkaampi ja astetta trendikkäämpi. Valkoisen sijaan kaapinovet ovat harmaan ja valkoinen kiiltävä laatta onkin trendikäs neliö. Tummalla saumalla laatoitukseen on saatu vielä vähän lisää ilmettä.

reveny 4
Kuva Reveny

Myös tässä keittiössä on kiiltävä neliölaatta tummalla saumalla, mutta tyyli on täysin erilainen kuin edellisessä kuvassa. Kaapinovet ovat koristeellisemmat ja hopean sijaan keittiössä toistuu messinki. Messinki ja laatoitus tuovat keittiöön mukavasti rustiikkista ilmettä.

reveny 6
Kuva Reveny

Tämä keittiö on esimerkki siitä, että tiililadonnasta on myös mahdollista saada aikaan todella hillitty ja rauhallinen tausta muulle keittiölle. Laatoitus sulautuu seinään ja keittiön yleisfiilis on rauhallinen ja moderni.

reveny
Kuva Reveny

Tässä viimeisessä kuvassa hyvin yksinkertaiseen keittiöön on saatu ilmettä mustalla saumalla. Ilman tummaa saumaa laatoitus olisi huomaamaton ja keittiön ilme saattaisi jäädä hieman vaisuksi. Tummalle saumalle kannattaa siis ehdottomasti antaa mahdollisuus!

Siinä siis viisi todella erilaista keittiötä samantapaisilla välitilanratkaisuilla. Näiden kuvien myötä harkitsen todellakin tumman sauman laittamista seuraavaan välitilaan, millaiset fiilikset teillä on värillisistä saumoista?

 

***

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

 

 

 

 

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

Sisustusblogien most wanted 2017

26/12/2017

Vieläkös joku muistaa viime vuonna hilpeyttä herättäneen Sisustusblogien most wanted -listan? Hyvä, koska nyt se tulee taas!

Mitä vuosi 2017 tarkoitti sisutusblogeissa? Mitä tuotteita saimme ihastella ja mistä nousi todellisia some-ilmiötä? Moni viime vuonna listalle päässyt piti edelleen pintansa tänä vuonna ja esimerkiksi ennusteeni mukaisesti eukalyptus jatkoi kotiemme valloitusta. Myös jättimäisistä torkkupeitoista ja paimentolaismatoista saimme nauttia runsaasti! Mutta mitä uutta listalle nousi kuluneen vuoden aikana?

29.10.17 8

Sametti

Samettia siellä, samettia täällä… Tänä syksynä minä ja moni ihastui samettiin todella! Erityisesti sininen sametti istumiseen tarkoitetuilla huonekaluilla on ollut todella in.

CH24-01_3

Rottinki

Oikeastaan kaikki luonnonmateriaalit olivat tasaisessa nousussa koko vuoden, mutta erityisesti rottinki ihastutti sisustuskansaa yksittäisissä kalusteissa.

ikea sinnerlig valaisin pinossa blogi

Ikean Sinnerlig-valaisin

Rottingin noussut suosio selittää osittain myös tämä valaisimen menestystarinaa. Kaunis ja kevyt varjostin on kuulemma parhaimmillaan sammutettuna tai todella himmeän polltimon kanssa – ellei sitten kaipaa paria saikkupäivää migreenin takia.

3791

Hay-tarjotinpöytä

Kuka olisikaan voinut välttyä Hayn tarjotinpöydiltä? Yksin, kaksin, olohuoneessa tai terassilla! Keväällä pöytä kruunattiin vaaleanpunaisella pionikimpulla, joka aseteltiin huolettomasti pyöreään maljakkoon.

poufit

Poufit

Paimentolaismattojen innoittamana marokkolaiset poufit eli lattiatyynyt (aika kasaria…?) rantautuivat myös minimalistisiin skandikoteihin. Trendikäs konjakki villitsi ja taisi jopa nousta suursuosikki valkoisen ohi. Kuluvana vuonna trendikäs sisustaja yhdisti nahkaisen poufin rottinkiseen nojatuoliin ja tyräkkiin.

place for my taste

Makramee

Boheemin istuintyynyn kaveriksi sopii täydellisesti makramee. Näppärä sisustaja solmi seinävaatteensa itse luonnosta haettuun oksaan. Ennustan, että solmuvillitys laajenee pian varjostimiin ja muihin pienesineisiin.

flos

Flos

Flos-kattokruunu on jo klassikko, mutta tuntuuko muistakin siltä, että todella moni sai lamppuun tarvittavat säästöt kasaan juuri nyt?

coffee

Cooee-maljakot

Syksyn tullen kirkkaat pyöreät lasimaljakot saivat väistyä puuteristen Cooee Designin maljakkojen myötä. Maljakoiden runsas värimaailma miellyttää monia, mutta suureksi yllätykseksi harmaita vilahteli Insta-kuvissa eniten.

desenio

Desenion julisteet

Kukaan ei voi kieltää, etteikö Desenio olisi tehnyt loistavaa markkinointia sosiaalisessa mediassa! Kaikki meistä varmasti tunnistavat Kate Mossin, intiaaninaisen sekä sumuisen metsämaiseman. Desenio myös raivasi tietä kilpailijoille, joita tuntui ilmestyvän kuin sieniä sateella. Oma suosikkini on personoitavia tähtitaivaita kaupitteleva The Night Sky!

***

Listan perusteella sanoisin, että vuosi 2018 tulemaan olemaan todella boho. Vaikka haluaisin uskoa värien ja tummien sävyjen tulemiseen, vaalea, lähes valkoinen boho tulee takuulla dominoimaan kenttää. Vaalea puu ja nahka tulevat mukaan osaksi väripalettia ryhdittämään valkoista, mutta todellista värien ilotulitusta ei tulla näkemään vieläkään.

Oletko samaa mieltä listasta, jäikö joku puuttumaan? Kommentoi alle!

Kuvien lähteet: Rottinki, Sinnerlig-valaisin, Hay, Desenio, poufit, Flos, Cooee, makramee

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 39
  • 40
  • 41

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·