• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Ikea GRATULERA-mallisto – Vuosikymmenien parhaat samassa paketissa

03/08/2018

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_10

Vintage ja Ikea, siinäpä kaksi sanaa jotka tiivistävät meidän kämpän sisustuksen. Siksi onkin enemmän kuin oikeutettua, että Ikean uusi juhlavuoden GRATULERA-mallisto tulee mainituksi täällä.

Heinäkuussa Ikea täytti 75 vuotta, ja sen kunniaksi Ikea tuo uudelleen tuotantoon menneiden vuosikymmenien suosikkeja. Tarkasti valitut 1950- ja 1960-, 1970- ja 1980- sekä 1990- ja 2000-luvun suosikkituotteet lanseerataan porrastetusti elokuusta joulukuuhun.

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_9

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_8

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_11

Ensimmäisenä uudesta erikoismallistosta shoppailemaan pääsee 1950- ja 1960-lukujen tuotteita. Lokakuussa päivänvalon näkevät 1970- ja 1980-lukujen helmet ja sokerina pohjalla ihastuttavat klassikot 1990- ja 2000-luvulta lanseerataan joulukuussa.

Tuotteet noudattelevat vahvasti valittujen vuosikymmenien ikonisia tyylejä. Ensimmäisessä lanseerauksessa klassiset linjat ja tumma puu ovat pääosassa, seuraavaksi roolin saavat kirkkaat värit ja leikkisät muodot. Viimeisessä näytöksessä päästään näkemään enemmän moderneja linjoja ja neutraaleja väripaletteja.

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_7

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_6

Vaikka omat mieltymykseni kallistuvat vahvasti ensimmäisenä lanseerattavien tuotteiden suuntaan, löytyy jokaisesta erästä itselleni mieluisia tuotteita. 1970- ja 1980-lukujen saapumiserästä silmiini osui metallinen RÅANE-lepotuoli, jonka voisin hyvin kuvitella meille. Joulukuussa lanseerattavista tuotteista minuun iski jälleen malliston tuolit (ylläri). Rottinkinen ALBACKEN-lepotuoli on hyvinkin tätä päivää kuten myös pirteän punainen BJURÅN-tuoli, joka on saanut vahvasti vaikutteita ikonisesta TON-tuolista. BJURÅN-tuoli julkaistiin alun perin 1961-luvulla ÖGLA-nimellä, ja ensimmäisen kerran se lanseerataankin uudelleen nyt elokuussa tummanruskeana. Punainen versio tuolista tulee myyntiin joulukuussa. Huonekalujen ohella myyntiin on tulossa erilaisia pienesineitä, valaisimia ja tekstiilejä.

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_1

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_4

Oma suhtautumiseni Ikeaa kohtaan on aina ollut hyvin suopea. Minusta on mahtavaa, kuinka Ikea pystyy tarjoamaan lähes kaikille meistä mahdollisuuden sisustaa koti kauniiksi ja toimivaksi ilman valtavaa budjettia. Vuosien kuluessa laatu on tullut oleelliseksi osaksi Ikean tuotteita ja esimerkiksi meidän 2,5 vuotta vanhasta Ikean keittiöstä minulla ei ole yhtäkään pahaa sanaa sanottavana.

On tietenkin totta, että shoppailemalla vain Ikeassa kodista ei tule se persoonallisin. Yhdistelemällä Ikean tuotteita kirpputorilöytöihin ja perittyihin esineisiin, voi sisustuksesta kuitenkin saada todella moniulotteisien ja kerroksellisen. Toisaalta Ikean valtava ja jatkuvasti muuttuva mallisto takaa sen, ettei ihan täysin samanlaista kotia heti tule vastaan, vaikka kaikki kodin esineet olisivatkin sieltä hankittu.

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_3

PINOSSA_IKEA_GRATULERA_2

Minusta on hienoa, että Ikea kierrättää vanhoja huonekalujaan tuomalla ne uudistettuina osaksi tämän päivän mallistoa. Jos tuote on jo kerran ollut hyvä, miksi mennä keksimään pyörää uudestaan. Niinhän ne klassikot syntyvät.

Mitä ajatuksia tämä uusi juhlamallisto herättää teissä?

 

Kuvat: Ikea

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

Asuntomessut 2018 – 6 tärppiä

06/07/2018

Asuntomessut 2018 Porissa alkoivat virallisesti tänään. Itse pääsin kuuluisan Insta-porukkamme kanssa tutustumaan kohteisiin jo ennakkoon eilen. Kaikkialla muualla Suomessa satoi kaatamalla, mutta Porissa meitä hellittiin auringonpaisteella ja pressipäivän tarjoiluilla. Tarkoitukseni oli näpytellä tämä postaus ulos jo eilen, mutta kolmen tunnin ajomatka kotiin saikin minut illalla toisiin aatoksiin.

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050009

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050004

Näin alkuun täytyy hieman latistaa tunnelmaa toteamalla, etteivät messut tänä vuonna täyttäneet odotuksiani ihan kuten olisin toivonut. Messukodit sijaitsevat upealla paikalla joen rannalla, mutta kohteissa vieraillessa niiden upea sijainti pääsi unohtumaan kokonaan. En tiedä johtuiko se kaavoituksesta vai mistä, mutta yhtään ainoata terassia tai parveketta huikealla jokinäkymällä emme päässeet näkemään. Toki näkymiä joelle oli, mutta yksikään niistä ei sykähdyttänyt niin, että olisimme jääneet porukalla ihastelemaan sitä. Ehkä sisustukselliset ratkaisutkin veivät osittain huomiotamme, mutta tämä fiilis minulle alueesta jäi.

Muutama talo osoittautui arkkitehtuurin puolesta todella mielenkiintoiseksi, mutta harmillisesti sisustus jäi monissa taloissa todella samankaltaiseksi. Bingoa olisi voinut pelata muun muassa ruskealla nahkasohvilla, tummanharmailla kylpyhuoneilla, rottingilla ja pyöreillä peileillä. Vain muutama kohteista jäi mieleen sisustuksensa puolesta ja ne ajattelinkin tässä postauksessa nostaa paremmin esille. Nämä alkupään kuvat ovat muuten Honkarakenteen Kontti-mökeistä, joiden pintamateriaalien ja sisustuksen suunnittelusta on vastannut ihana Maru.

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050006

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050003

Sen verran yleisesti sisustuksia täytyy kuitenkin kehua, että tänä vuonna en nähnyt sisustusta, joka olisi huutanut ”katsokaa, tähän on upotettu tonttu jos toinenkin!”. Tietenkin kohteisiin oli saatu rahaa palamaan, mutta todella mahtipontista ja rahalla mässäilevää fiilistä ei yhdestäkään asunnosta tullut (eikä nyt sitten aloiteta keskustelua noista viiden tonnin nahkasohvista 😉 ).

Fiskarhedenvillan Pohjanvalo, 4

Pohjanvalon sisustuksessa minua miellytti erityisesti se, ettei valkoisia seinäpintoja täällä nähty juuri yhtään. Kodikas sisustus sisälsi erilaisia rouheita materiaaleja kuten nahkaa ja taljoja, ja niiden kokonaisuus oli onnistunut todella hyvin. Kodin sävymaailma oli myös läpi talon todella kaunis.

Bingosta voitiin rastia tässä kohteessa nahkasohva, pyöreä peili ja tumma kylpyhuone, mutta se ei oikeastaan minua haitannut. Ainoa todellinen miinus oli yläkerran kylpyhuoneen omituinen ja epäkäytännöllinen kotelo-/tasoratkaisu, jolle ei löytynyt loogista selitystä (ja josta en tietenkään ottanut kuvaa).

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050044

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050047

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050046

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050048

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050049

WinNovan tähti, 7

”Tämä koti ei ole leijan lennättämistä varten”, kertoi esittelijä suunnittelijan ajatuksista tätä kotia tehdessä. Lausahdus oli minusta äärimmäisen sopiva, sillä tässä kohteessa oli todella lämmin, intiimi ja kodikas tunnelma. Kohteen mielenkiintoiset tapettiratkaisut yhdistettynä muuhun värimaailmaan jäivät mieleen, olohuoneen upeasta 50-luvun sohvasta puhumattakaan. Tämä oli hyvällä tavalla erilainen!

Kylpyhuoneen allas on kotimaisen Woodien tuotantoa, joka yhdistää altaissaan puuhakkeen ja hartsin.

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050034

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050030

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050031

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050036

Bunkkeri, 16

Bunkkeri on varmasti eniten ennakkoon huomiota saanut kohde. Yli 80-vuotias talo toimi aikoinaan Shellin toimistona ja varastona. Rakennus hylättiin ja nykyisen omistajan ostaessa sen Porin kaupungilta 5000 eurolla, kasvoi sen sisällä kuulemma puita ja asui lintuja.

Kohteessa on hienosti yhdistettynä uutta ja vanhaa. Suurin osa kalusteista on Hakolan mallistosta ja kotimaisuuden arvostus näkyy sisustuksessa muutenkin. Upeat värikkäät valaisimet ja taideteokset sopivat täydellisesti vanhaan rakennukseen. Tämä kohde taisi olla ryhmämme suosikki!

Ainoan miinus tuli keittiön rouheasta betonitasoista, joilta ei todellakaan pyyhitä pois tomaattikastiketta.

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050013

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050015

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050018

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050027

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050022

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050020

OP:n Kotoisa, 18

Tämä kohde oli nimensä mukaisesti kotoisa asunto. Bingoon saatiin jälleen lisää rasteja, mutta muuten värien käyttö kohteessa oli mielestäni onnistunutta ja tunnelma asunnossa oli hyvä.

Erityisesti ihastuin työhuoneen kirjahyllyyn ja yläkerran intiimiin terassiin, jonka läpi kuljettiin huikeaan koti spahan.

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050059

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050060

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050061

Villa Karhu, 19

Villa Karhu on Frida Steinerin ja SPR:n Kontti kierrätystavaratalon yhteistyön aikaansaannos. Koko asunto on sisustettu konteista löytyneillä huonekaluilla ja esineillä, eikä kiinteitä ratkaisuja lukuun ottamatta kohteesta löydy mitään uutta. Kenellekään ei tule varmaan yllätyksenä, että tätä kohdetta itse odotin eniten ja tästä minulla olisikin myös eniten sanottavaa.

Vanhat kalusteet saivat asunnon tuntumaan heti kodikkaalta. Arvostin myös Fridan päätöstä otattaa kulkua rajoittavat messumatot pois pressipäivää varten, sillä niin pääsimme liikkumaan asunnossa kuin oikeassa kodissa.

Vaikka kokonaisuus oli onnistunut, olisin toivonut kohteeseen vielä jotain vähän villimpää DIY-hengessä toteutettua seinä- yms. ratkaisua. Asuntoa ei ole ilmeisesti vielä myyty, joten siinä mielessä ymmärrän, miksi kohteen seinät jätettiin aika koskemattomiksi.

Kierrätys on ollut nouseva trendi nyt jo vuosien ajan, joten oli hienoa viimein nähdä sitä kunnolla myös asuntomessuilla. Toivottavasti kohde inspiroi muitakin, jotta ensi vuonna pienen budjetin kierrätyskoteja nähtäisiin vielä lisää.

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050053

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050051

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050058

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050054

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050056

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050052

Talo Haltijatar, 26

Tämä talo oli arkkitehtuurin näkökulmasta ehdottomasti mielenkiintoisin. Tämän kohteen kohdalla väsymys alkoi jo painaa, joten harmillisesti napsaisin vain muutaman kuvan tästä muuten niin mielenkiintoisesta kohteesta.

En usein sano tätä, mutta täällä taisi olla vähän liikaa puuta minun makuuni. Asunnon lähes jokainen pinta oli paneloitu, ja vaikka joissain kohdissa se toimi todella kivasti, joissain kodissa siitä taas tuli taas hieman keskeneräinen fiilis. Alakerran pohjaratkaisu ei ollut ihan makuuni, mutta yläkerran pohjaratkaisusta pidin kovasti.

Sisustus muuten ei sykähdyttänyt, mutta muuten kokonaisuus oli todella mielenkiintoinen. Hetkinen, sanoinko jo että tämä kohde oli mielenkiintoinen?

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050068

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050064

Pinossa_ASUNTOMESSUT_2018P7050070

Siinä siis tärppini Porin Asuntomessuille matkaaville! Joko ennätit tänään paikalle vai suuntaatko messuilemaan hieman myöhemmin?

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • 4 Comments

Läksiäislahja makramee

08/04/2018

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 2

Viime torstaille minulla oli vain yksi tavoite, ja se oli olla itkemättä viimeisenä työpäivänäni. Mentaaliharjoittelu toimi, ja onnistuin selviämään jäähyväispuheista ja läksiäislahjojen ojenteluista kuivin silmin. Salmarin, luksushuivin ja ravintolalahjakortin lisäksi yksi työkaverini muisti minua itse tekemällään makrameella.

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 3

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 6

Nyt jo ex-työkaverini Aza tekee paksusta merinovillalangasta torkkupeittoja ja tyynyjä nimellä Aza’s handmade (Insta-tili löytyy täältä). Pienten käsityöläisten tukeminen on taas todella ajankohtaista algoritmimuutoksienkin myötä, joten olisi ihanaa jos kävisitte osoittamassa tukea ja klikkaamassa seuraa-nappia! Tuotteita voi tällä hetkellä ostaa Etsystä, mutta tätä ihanaa makramea sieltä ei vielä löydy, toivottavasti Aza lisää sen sinne pian.

Luonnonvalkoisen lisäksi valittavana on vaikka mitä ihania värejä, mutta onneksi minulle Aza valitsi tämän sävyn, sillä se sopii aivan täydellisesti meidän työhuoneeseen paimentolaismaton kaveriksi. Ja tarvitseeko edes sanoa kuinka ihanan pehmeä se on! Olin muuten niin tohkeissani tämän kuvaamisesta, että unohdin kokonaan pöyhiä ja asetella seinävaatteet hapsut kuviin…

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 5

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 3

Palatakseni vielä niihin läksiäisiin, en ole kummoinen puheiden pitäjä ja hallitsemattoman itkukohtauksen pelossa tyydyinkin muistamaan tulevia ex-työkavereitani vain sitruuna-marenkipiirakan muodossa. Jos joku teistä nyt kuitenkin tänne vielä eksyy tätä lukemaan, niin kiitos teille kuluneista vuosista, teidän kanssa oli ihana tehdä töitä <3

 

Lue myös: Uusi alku

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • 1 Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 38
  • 39
  • 40
  • 41
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·