• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Uutta makuuhuoneessa

05/05/2019

Postaus sisältää saatuja tuotteita

Pinossa_IMG_9588

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan olen kotona vielä viisi kuukautta ennen töihin paluuta. Äitiyslomani viisi edellistä kuukautta ovat menneet niin nopeasti, että saapuva lokakuu alkaa jo hieman hirvittää. Toisaalta en malta odottaa töihin paluuta ja sitä, että kotona oleminen alkaa taas tuntua kotona olemiselta päivtyön sijaan. Loppuvuodesta on taatusti tulossa raskas, mutta samoihin seiniin kyllästyneenä taatusti nautin taas uudesta arjesta.

Pinossa_IMG_9592

Myös kukkaro kiittää töihin paluusta. Tietenkin tuloni ovat nyt äitiyslomalla hieman laskeneet, mutta samaa tahtia euroalamäen kanssa olen alkanut hankkia uutta pientä kivaa kotia piristämään. Näin ahkerasti en ole sisustanut pitkiin aikoihin! Osa uusista hankinnoistani on lipsunut nimenomaan sinne uuden puolelle, eivätkä ne näin ollen ole ihan linjassa itselleni tehdyn ilmastolupauksen kanssa. Pienenä puolustuksena kuitenkin todettakoon, että väsyneenä on todella vaikea sanoa ei heräteostoksille, oli kyseessä sitten suklaapatukka tai maljakko.

Pinossa_IMG_9586

Suurimmat muutokset ovat tällä hetkellä tapahtuneet makuuhuoneessamme, joka on oikeastaan aika ironista, koska siellä käydään nykyisin nimenomaan vain pyörähtämässä muutaman tunnin pätkissä. DIY sängynpäädyn päällä oleva taulukollaasi vaihtui kevyisiin seinähyllyihin*, ja lisäksi yksi suuri taulu nousi tasolta seinälle. Tauluun olisi tarkoitus vaihtaa uusi juliste, kunhan sopiva vain sattuu ensin kohdalle.

Pinossa_IMG_9587

Olen jo vuoden verran harkinnut päätyseinän ja sängynpäädyn maalaamista samalla sävyllä, esimerkiksi tämän vuoden trendikkäimmällä sävyllä korallilla, mutta nyt näiden hyllyjen myötä se muutostoive jää ainakin hetkeksi. Mustat metallihyllyt tuovat kaivattua kontrastia muuten niin vaaleaan huoneeseen. Lisäksi kevyet seinähyllyt saavat huoneen näyttämään korkeammalta. Myös valkoinen kattovalaisin vaihtui uuteen messingin sävyiseen valaisimeen*, tosin näissä kuvissa sävy näyttää ehkä enemmän kullalta.

Pinossa_IMG_9595

Näiden muutoksien myötä avomiehen puoleinen hopea valaisin jäi hieman ulkopuoliseksi. Täytyykin siis pitää silmät kirppareilla auki uuden pöytävalaisimen toivossa.

*Saatu osana Instagram-yhteistyötä

 

Seuraathan blogiani nyt myös Facebookissa?

Filed in: inspiraatio, koti, makuuhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

Pieniä päivityksiä lastenhuoneen sisustuksessa

26/04/2019

Pinossa_boho_nurseryIMG_9558

Taas on tovi vierähtänyt siitä, kun pojan huone viimeksi näkyi täällä. Syykin on aika selvä, sillä vaikka huoneessa onkin jo nukuttu pari kuukautta, ei siellä sisustuspuolella ole tapahtunut muutoksia. Tai no, peitinhän minä pinnasängyn reunat kahdella Marimekon Unikko-pyyhkeellä reunapehmusteiden puutteessa, mutta päätin nyt luopua niistä pojan alettua nukkua hieman rauhallisemmin.

Pinossa_boho_nurseryIMG_9573

Pinossa_boho_nurseryIMG_9550

Laittaessamme huonetta viime syksynä, olin ajatellut tehdä vanhoista koiratauluistani kollaasin pinnasängyn yläpuolelle. Mobilen ja julisteen kanssa taulut olisivat olleet liikaa, joten harmikseni en saanut uudelleen kehystettyjä koirakuvia silloin seinälle. Nyt keksin tehdä pienen tauluseinän huoneen nurkkaan keinutuolin päälle. Koirien lisäksi seinälle pääsi Papurinon pupu, joka oli meillä pitkään makuuhuoneessa.

Pinossa_boho_nurseryIMG_9563

Pinossa_boho_nurseryIMG_9561

Muutama päivä sitten löysin kirpputorilta kauniin rottinkikorin seitsemällä eurolla. Lastenkirjojen säilytys oli pojan huoneessa vielä ratkaisematta, ja kori sopi erinomaisesti siihen tehtävään. Rottinki tuo huoneeseen myös lisää lämpöä, jota sinne olenkin kaivannut. Huone kaipaisi mielestäni vielä vähän lisää keltaisen tai okran sävyjä, sillä erityisesti talvisin huoneessa on aika kylmä valo, joka syntyy valon heijastuessa seinistä. Harkitsinpa tuossa jo lipaston maalaamista jollakin aurinkoisella sävyllä.

Pinossa_boho_nurseryIMG_9553

Pääsiäisenä ostin Plantagenista ihmepensaan lastenhuoneeseen. Ennen sitä huoneessa oli hetken aikaa varjoviikuna, mutta onnistuin tappamaan sen muutamassa viikossa. Vasta tämän jälkeen minulle selvisi, ettei vetoinen ikkunanedusta ollut sille paras mahdollinen paikka.

Pinossa_boho_nurseryIMG_9575

Vihreistä puheen ollen, tänään ruokakaupassa poika meinasi aloittaa omatoimisesti kiinteiden maistelun. Kärrytilan (taas) jäädessä liian pieneksi, hankin lisätilaa ostoksille laittamalla kevyet yrtit pojan kantokopan jalkopäähän. Hammastahnojen kohdalla pojan käsi olikin jo löytänyt tiensä korianterin suojamuovin sisäpuolelle, ja nyrkkiin rutistetut lehdet olivat kovaa vauhtia matkalla kohti suuta.

 

Seuraathan blogiani nyt myös Facebookissa?

Filed in: koti, lapset, lastenhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

7 Ideaa kevätmessuilta

09/04/2019

Pinossa_kevatmessut_IMG_9198

Kevätmessut 2019* järjestettiin Messukeskuksessa kuluneena viikonloppuna. Messut kokosivat saman katon alle näytteilleasettajia niin sisustuksen, rakentamisen, puutarhan kuin mökkeilynkin saralta. Samaan aikaan käynnissä oli myös Lähiruoka & Luomu -tapahtuma.

Pinossa_kevatmessut_IMG_9223

Pinossa_kevatmessut_IMG_9202

Pinossa_kevatmessut_IMG_9146

Pinossa_kevatmessut_IMG_9165

Suunnistimme koko perheen voimin messuille vasta sunnuntaina agendana hankkia kotiin kevätkukkien ohella uusi chili. Viime kesänä kaksi avomiehen rakkaudella hoitamaa chiliä kasvoi valtaviksi pensaiksi, kunnes kirvojen invaasio kukisti kummatkin syksyllä. Lopulta kasvien sijasta mukaan messuilta tarttui metallinen kranssikehikko, puolen kilon pala parmareggio reggiano -juustoa sekä takkatarjous. Kotona tarjous meni kuitenkin hylkyyn, sillä huomasimme ettei katselemassamme mallissa ollut lainkaan tuhkaluukkua.

Konkreettisen tavaran sijaan messuilta jäi enemmän käteen sisustusideoita – parempi ehkä niin.

Pinossa_kevatmessut_IMG_9220

Pinossa_kevatmessut_IMG_9187

Hyönteishotelli

Hyönteishotelli taitaa olla nyt se the juttu, sen verran monta kertaa silmäni bongasivat sellaisen messujen vilskeestä. Hyvin rakennettu hyönteishotelli tarjoaa turvallisen ja luonnonmukaisen pesäpaikan puutarhan kannalta tärkeille hyönteisille kuten leppäkertuille, jotka huolehtivat ekologisesta tuholaistorjunnasta (sille olisikin ollut tarvetta kirvojen hyökkäyksen aikana). Luonnon pieniä sekatyöläisiä auttaakseen ei tarvitse omaa puutarhaa, vaan hotellin voi pystyttää myös parvekkeelle.

Pinossa_kevatmessut_IMG_9161

DIY roikkuvat pöytäkoristeet

Pilttipurkkeihin sommitellut kukat saa näyttävästi pöydän yläpuolelle roikkumaan esimerkiksi tämän koristetelineen avulla. Kukkien ohella telineeseen voi virittää kesällä aurinkokennolla toimivan koristevalosarjan.

Pinossa_kevatmessut_IMG_9224

Moderni ja tyylikäs tulipesä

Kevyt tulipesä on näppärä siirtää tunnelmanluojaksi sinne, missä sitä tarvitsee. Aikaisemmin en ollut ajatellut tulipesän hankkimista, mutta nyt näin itseni sielun silmin terassilla nauttimasta liekkien lämmöstä viinilasi kädessä.

Pinossa_kevatmessut_IMG_9217

Pihamuuri leikatuista luonnonkivistä

Erikokoisista luonnonkivistä rakennettu pihamuuri sopii täydellisesti yhteen kuntan kanssa. Leikkaamalla kivistä pohja ja päällinen pois, onnistuu niiden muuraaminen ilman isoja muuraussaumoja, jolloin lopputuloksesta tulee ilmava ja luonnollinen. Loistava idea esimerkiksi mökkipihaan!

Pinossa_kevatmessut_IMG_9174

DIY autorata ylijääneistä laudoista

Simppeli ja hauska idea pihaleikkeihin, jonka toteutus onnistuu myös lasten kanssa.

Pinossa_kevatmessut_IMG_9228

DIY pihahevonen

Kepparin sukulainen lauttari (eli lautahevonen, heh, heh) viihtyy monenlaisissa pihoissa. Lapsen väritoiveista ja maalausinnosta riippuen niitä tavataan monenlaisissa väreissä ja kuoseissa.

Pinossa_kevatmessut_IMG_9211

Laseihin purettu kukkakimppu

Yksittäinen kukkakimppu muuttuu vaikuttavaksi pöytäkoristeeksi, kun purat kimpun ja asettelet kukat yksittäin kauniisiin laseihin. Lasit voi asetella ympyräksi esimerkiksi tarjottimen päälle tai pitkittäin pöydän keskelle. Korkeutta asetelmaan saa erilaisilla laseilla ja esimerkiksi oksilla. Tulevaan pääsiäiseen sopii tietenkin erinomaisesti pajunkissat.

 

*Liput tarjosi messukeskus

Filed in: DIY, fiilistely, inspiraatio, koti, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 30
  • 31
  • 32
  • 33
  • 34
  • …
  • 41
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·