• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Sittenkin vielä vähän vaaleanpunaista

31/03/2019

Pinossa_IMG_8345

Enpä olisi ikinä uskonut kirjoittavani tätä lausetta, mutta eilen olin isäni avecina kansainvälisissä esteratsastuskilpailuissa VIP-vieraana. Uskomattoman tästä yhdistelmästä tekee se, että emme kumpikaan harrasta hevosurheilua, emmekä oikeastaan koskaan edes käy missään kahdestaan.

Pinossa_IMG_8341

Olen tähän mennessä ollut yksin ruokakaupan lisäksi agilitytreeneissä, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa poissa niin sanotusti humpalla – ja kylläpä muuten teki hyvää! Ensi viikolla J on jäämässä ensimmäistä kertaa muutamaksi tunniksi mummun hoitoon, kun itse lähden tyttöjen kanssa syömään. Tämä oli siis hyvää harjoitusta sitä ajatellen.

Pinossa_IMG_8340

Nämä hempeät kuvat makuuhuoneesta on majaillut muistikortilla jo hetken aikaa. Vaikka ensin sanoin, ettei tämä kevät tunnu yhtään vaaleanpunaiselta, olen sittenkin alkanut taas somistaa kotia sen sävyillä. Oikeastaan aika paljonkin.

Pinossa_IMG_8344

Finlaysonilta ostin uudet pellavatyynynpäälliset, joiden sävy sopii todella kauniisti yhteen harmaan kanssa. Parivuoteen pussilakana oli vaaleanpunaisena tilapäisesti loppu, mutta en tiedä olisinko nykyisillä tuloillani edes raaskinut ostaa sitä. Tyynyliinoihin sopivan aluslakanan löysin Hemtexistä. Petivaatteiden kaveriksi kasasin sängynpäädylle sommitelman, joka toistaa samoja hempeitä sävyjä.

Pinossa_IMG_8335

Vaaleanpunaisen kaveriksi makuuhuoneeseen on jo ennättänyt tulla uusi messinkinen valaisin ja graafisia mustia yksityiskohtia. Tosiaan, samojen seinien tuijottelu näkyy nyt loppumattomana sisustusintoiluna… Muutoksien myötä makuuhuoneen ilme muuttui aika paljon, täytyykin yrittää saada teille kuvia näytille huhtikuun aikana.

PS. Joko olet käynyt osallistumassa Moccamaster-kahvinkeittimen arvontaan tässä yhteistyöpostauksessa? Vaikka olen aina tiennyt lukijoideni olevan fiksuja ja tiedostavia kuluttajia, en voi kuin ihailla vastauksianne arvontaan liittyen – niin moni näyttää siirtyneen pysyvästi kauramaidon käyttäjäksi! Siellä suositellun Oatlyn iKaffe lisäksi suosittelen Kaslink Aito Kaurajuoma Baristaa, se toimii täydellisesti suosikkikahvini (Paulig Café Parisien) kaverina.

Filed in: inspiraatio, koti, makuuhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

Vaeltava makrame

22/10/2018

Pinossa_boho_makuuhuoneIMG_6247

Sinne hurahti taas viikonloppu. Suunnitelmissani oli julkaista tämä postaus jo eilen, mutta joka viikonloppu tulen vain vakuuttuneemmaksi siitä, että lauantaissani ja sunnuntaissani on vain 18 tuntia 24 sijaan.

Maanantait ovat aina kiireisiä päiviä, sillä oikeastaan ehdin käydä kotona vain kääntymässä ja nappaamassa Villan mukaan ennen agilitytreenejä. Koska olin fiksuna tehnyt tämän illan ruuan eilen valmiiksi, on minulla nyt hetki aikaa viimeistellä postaus ennen hallille lähtöä.

Voi olla, että nämä ovatkin meidän viimeisiä treenejä ennen laskettua aikaa. Edelliskerralla juokseminen alkoi tuntua jo hieman raskaalta, ja nyt vauva on ottanut sellaisen kasvupyrähdyksen, etten varmaan jaksa enää sitäkään vähää mitä viimeksi. Tai ainakin juoksukenkien sitominen tuntuu vaikeammalta…

Pinossa_boho_makuuhuoneIMG_6255

Pinossa_boho_makuuhuoneIMG_6250

Kuten moni muukin, olen hiljalleen alkanut kärsiä ostokrapulasta. Vaikka uudet tyynynpäälliset ja viltit piristävätkin niin ihanasti kotia, tunnen silti pienen piston sydämessäni ostaessani uutena jotain kotiin, varsinkin nyt, kun vauvaa varten on tullut hankittua vaikka mitä. Onneksi kuitenkaan sisustusta piristääkseen ei aina tarvitse suunnistaa ensimmäisenä kauppaan.

Mielestäni paras (ja edullisin) tapa sisustaa kotia on käydä shoppailemassa omalla liinavaatekaapilla. Kaapin perukoille unohtuneet tyynynpäälliset näyttävät kuin uusilta, kun mieli on jo hetkeksi ehtinyt unohtaa niiden olemassaolon. Lisäksi niiden yhdistäminen vähän tuoreempiin tapauksiin saa ne näyttämään vielä vähän uudemmilta. Samalla tavalla tutut ja turvalliset koriste-esineet näyttävät aivan kuin uusilta, kun ne vain siirtää huoneesta toiseen.

Pinossa_boho_makuuhuoneIMG_6253

Pinossa_boho_makuuhuoneIMG_6259

Sain tämän kuvissa näkyvän merinovillaisen makramen työkaveriltani läksiäislahjaksi. Ensin seinävaate koriste meillä työhuonetta, josta se siirtyi muutamaksi kuukaudeksi olohuoneeseen. Viime viikonloppuna sille vapautui seinäpaikka makuuhuoneestamme, jonne se muutti yhdessä puhveli-taulun kanssa.

Pienillä muutoksilla makuuhuone näyttää taas ihanan raikkaalta ja erilaiselta – ja parastahan on tietenkin se, ettei muutos maksanut senttiäkään! Ja koska koriste-esineruletti pyörähti makuuhuoneen myötä myös muissa huoneissa, on koko kodissa jälleen ihan uudenlainen fiilis. Vielä kun kukkakaupasta kipaisee syksyisen kukkakimpun ja sytyttää muutaman kynttilän palamaan, niin kyllä kelpaa hyggeillä glögilasin äärellä (kyllä, glögikausi on korkattu!).

Filed in: koti, kuulumisia, makuuhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • 4 Comments

Lastenhuoneen seinän sävy

03/10/2018

PINOSSA_LASTENHUONEEN_MAALAUSIMG_6075

Lastenhuoneen seinien värisävy ei ollut todellakaan mikään itsestäänselvyys. Pompottelin mahdollisia vaihtoehtoja aina harmaasta tummansiniseen, johon jo yhdessä vaiheessa päädyinkin 100 % varmana. Keräsin Pinterest-taulun täyteen tummansinisiä huoneita, mutta sitten sävy alkoikin tuntua liian synkältä pienen vauvan huoneeseen.

Lopulta löysin täydellisen värikartan tulevan pienokaisen huoneeseen työmatkani varrelta Kullervontieltä. Tuolla lyhyellä tienpätkällä sijaitsee nimittäin hurmaavan kaunis vanha puutalo, jonka vihertävän harmaa sokkeli sointuu täydellisesti okran keltaiseen laudoitukseen – ja samalla myös lastenhuoneen seinään.

PINOSSA_LASTENHUONEEN_MAALAUSIMG_6073

Olen aikaisemmin saanut yhteistyössä Eskaro Oy:ltä maalit ikkunakarmien maalaamiseen, ja kuullessaan uudesta projektista lähtivät he taas mieluusti mukaan lahjoittamalla maalit huoneen maalausta varten. Eskaron Eskarocolor Harmony Synthesis-värikartasta löysin täydellisen vaalean vihertävän harmaan sävyn, D 26-B:n, jolla sävytettiin täyshimmeä Silk-sisustusmaali*.

Pesunkestävä Eskaro Silk -sisustusmaali valmistetaan Suomessa. Mattapintainen lopputulos antaa anteeksi seinän pienet epätasaisuudet ja täyshimmeä maali toistaa sävyt syvinä ja rauhallisina ilman suurempia heijastuksia – ja on näin ollen täydellinen valinta lastenhuoneeseen, jonka lounaaseen antavasta ikkunasta tulvii päivänvaloa keskipäivästä iltaan. Koska huone on toiminut meillä lähinnä varastona, olin jo ehtinyt unohtaa kuinka valoisa huone todella onkaan. Olisi pitänyt tajuta laittaa työhuone studioineen sinne! No, se juna meni jo.

PINOSSA_LASTENHUONEEN_MAALAUSIMG_6060

Maalitelan heiluessa myös huoneen sähköpatteri saa hieman uutta ilmettä. Vanha patteri on ajan saatossa kellastunut ikävän näköiseksi, mutta sen vaihtaminen ei vielä olisi kuitenkaan ollut järkevää. Vaihto ei myöskään olisi ratkaissut suurinta ongelmaa eli patterin väriä, sillä halusin sen sulautuvat seinään mahdollisimman saumattomasti. Epävirallisena vinkkinä sain Eskarolta testiin myös Luotto-tartuntapohjamaalia* ja seinän sävyllä sävytettyä Aquamaster-kalustemaalia*, joilla sähköpatterin maalaus saattaisi onnistua. Patterin maalauksessa pitää muistaa huomioida se, että vain patterin peltikuori voidaan maalata, ja että patteri ei saa lämmetä yli 80 asteiseksi. Projekti on vielä kesken, joten lopputuloksesta en vielä osaa sanoa sen tarkemmin. Korostan vielä, että valmistaja ei voi varauksetta suositella sähköpattereiden maalaamista tällä menetelmällä.

Työt lastenhuoneessa jatkuvat vielä, ja kuten kuvistakin näkyy, on projekti vielä pahasti kesken. Näistä kuvista saatte kuitenkin jo vähän osviittaa siitä, millaiselta valmis huone saattaa näyttää.

* Maalit saatu näkyvyyttä vastaan

Filed in: lastenhuone, makuuhuone, sisustus, yhteistyö • by Essi • 6 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 3
  • 4
  • 5

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·