Tänään Preglife osasi kertoa raskauden edenneen jo laskennalliseen puoliväliin. En ole muutamaa lausetta enempää kertonut kuluneesta odotusajasta, joten nyt ajattelin omistaa sille ihan kokonaisen postauksen.

Tähän mennessä olen päässyt raskauden kanssa todella helpolla. En ole voinut pahoin, mitkään ruoka-aineet eivät ole kuvottaneet minua, enkä myöskään ole alkanut himoitsemaan mitään. Pahin väsymys helpotti viikon 14 tienoilla, ja väsymys onkin ollut oikeastaan ainoa menoa haittaava raskausoire. Selkeästi kaipaan vieläkin enemmän unta, mutta selviän nyt työpäivästä nukahtamatta läppärin ääreen.

Normaalitilassa olen aika tasainen persoona, joka ei turhasta kiihdy (paitsi ehkä väärin asetelluista koristetyynyistä). Erityisesti avomiehen yllätykseksi huomasimme, että raskauden edetessä mielentilani on tasaantunut entisestään. Ennen eilistä en ollut saanut yhtäkään kunnollista kiukkukohtausta! Eilinenkin kiukuttelu oli aika lievää verrattuna siihen, mitä se olisi voinut olla – menetin vain hermoni imuroidessani rikkinäisellä imurilla. Kätevänä emäntänä korjasin itse ongelman marssimalla kauppaan ja tulemalla kotiin uuden Dysonin kanssa. Voisikin ehkä todeta, että raskaus sopii mielentilalleni.

Painoa on tullut lisää kuusi tai seitsemän kiloa. Paino on mukavasti kerääntynyt lantiolle ja kasvoihin, joka on aiheuttanut muutaman kriisin tässä viimeisten viikkojen aikana. Yhdetkään treeni- tai ulkohousut eivät enää mahdu jalkaani, ja muutama löysä paitakin on alkanut kiristämään inhottavasti lantiolta. Kasvojen pyöristymisen takia olematon leukalinjani on kadonnut lähes kokonaan, eikä tilannetta helpota hormonien aiheuttamat näppylät kasvoissa ja käsivarsissa. Onneksi avomies jaksaa lähes päivittäin muistuttaa, että painonnousu ja finnit ovat vain väliaikaisia.

Tällä viikolla vauva sai oikein kunnon kasvupyrähdyksen, joka tuntui pieninä supisteluina ja vatsan kireytenä. Ensimmäistä kertaa tunsin oloni raskaaksi. Kengännauhojen solminen ilman tuoli alkaa olla haastavaa, koska maha estää jo normaalin kumartumisen. On kamalaa myöntää, mutta myös sohvalta nousemiseen pitää keskittyä nyt jo normaalia enemmän.

Ensimmäiset kuukaudet ovat menneet pelottavan nopeasti, ja hieman paniikissa odotan seuraavia kuukausia. Nyt kun vauvan liikkeet tuntuvat, kaikesta on alkanut tulla niin todellista. Olemme avomiehen kanssa olleet kahdestaan 14 vuotta, joten ajatus kolmannesta ihmisperheenjäsenestä ei ole vielä kunnolla iskostunut tajuntaani. Toisaalta liikkeiden tunteminen on saanut minut totaalisesti rakastumaan uuteen tulokkaaseen, enkä millään malttaisi odottaa hänen tapaamistaan.

Olen 100 %:sen varma siitä, että odotan poikaa, ja onneksi tiistaina rakenneultra mahdollisesti vahvistaa tuntemukseni. Olen pienestä pojasta niin varma, että meinasin jo malttamattomana ostaa kasan vaaleansinisiä vaatteita. 4D-ultraan emme ajatelleet mennä, mutta jos vauvan sukupuoli ei selviä tiistaina, kustantaa äitini sen meille – ihan vain siksi, että pääsisi itse vihdoin shoppailemaan vauvalle.

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Huh, nyt jännittää. Ikuisuudelta tuntuneen ajan olen joutunut pimittämään tätä tietoa, ja nyt kun viimein voin kertoa siitä, en oikein tiedä kuinka asiasta kertoisin. Tähän uutiseen on vaikea johdatella mitenkään nokkelin sanankääntein, joten sanotaan se ihan nyt suoraan: meille tulee vauva!

Asiasta olisi niin paljon kerrottavaa, etten oikein tiedä mistä lähtisin liikkeelle. Aloitetaan vaikka siitä, että meitä ei ole koskaan pidetty sellaisena lapsirakkaana parina. Moni tutuistamme varmasti ajatteli, ettemme koskaan edes halua hankkia lapsia. Olemme suuresti nauttineet ajastamme kahdestaan, emmekä ole kokeneet minkään puuttuneen – päinvastoin. Vauva-asia kuitenkin nousi esille reilu vuosi sitten, jolloin en vielä ollut aikeissa vaihtaa työpaikkaa. Lopulta sattuman, onnen sekä pienen vahingon seurauksena huomasin olevani raskaana juuri, kun muste uuden työsuhteen allekirjoittamisesta oli ehtinyt kuivua.

Olin päättänyt keskittyä uuteen työhöni parin vuoden ajan, joten kaksi viivaa raskaustestissä tulivat totaalisena shokkina. Seuraavalla viikolla avomiehen puhelin soi, ja hänellekin tarjoutui mahdollisuus työpaikan ja alan vaihtoon. Avomies kertoi reilusti iloisista uutisista ennen työsopimuksen allekirjoittamista, ja saikin allekirjoittaa sopimuksensa. Itse uskalsin kertoa asiasta töissä viime maanantaina viikkoa ennen koeaikani loppumista. Pelkäsin uutisen kertomista, mutta onnellisena ja huojentuneena voin todeta, että kello soi aamulla edelleen herättäen minut töihin.

Ensimmäisen kolmanneksen kärsin todella pahasta väsymyksestä, joka luonnollisesti verotti blogissa ilmestyvien postauksien määrää. Myös Instagramissa julkaisutahtini hiipui siinä määrin, että osa jopa ehti huolestua hyvinvoinnistani. 17. raskausviikko alkoi tänään, ja onneksi oloni on jo huomattavasti virkeämpi. Melkein voisin jopa unohtaa olevani raskaana, jos en kärsisi ajoittain uniongelmista ja selkäsärystä.

Tässä sitä siis eletään keskellä uusia työkuviota ja samalla odotetaan esikoista. Kaikki raskauteen ja ylipäätään vauvoihin liittyvä on meille uutta ja vierasta, ja tuntuu, että tammikuuhun ja laskettuun aikaan viikkoja on aivan liian vähän jäljellä. Maha on kasvanut jo sen verran, että vanhat vaatteet alkavat hieman puristaa. Samaan tahtiin kuin olen selaillut äitiysvaatteita nettikaupoista, olen tallentanut salaiseen Pinterest-tauluuni ideoita vauvan huoneen sisustamisesta.

Suuri elämänmuutos tulee varmasti näkymään myös täällä blogissa. Äitiysblogia tästä tuskin on tulossa, mutta ajoittain tulen varmasti kertomaan raskaudesta ja tietenkin vauvan huoneen sisustamisesta.

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?