kuulumisia Archives | Sivu 19 34:stä

Syksyn enteitä

04/08/2019

Aurinko näytti paistavan matalammalta kuin eilen. Käväisin keittiössä juomassa jo ennen kuutta, joten varmaankin auringon sijainti tosiaan vain näytti muuttuneen edellispäivästä. Kahdeksan aikaan vauvan herätessä aurinko näytti normaalilta, mutta valossa tuntui silti olevan jotain erilaista.

Herätessäni sisäilma tuntui hieman viileältä. Paksut karvalla vuoratut tossut vaikuttivat hyvältä idealta. Oikeasti sisälämpötila oli normaali 22 astetta, mutta helteiden jälkeen viiden asteen pudotus sai sen tuntumaan hieman liian viileältä. Pitkästä aikaa laitoin hupparin päälle.

Aamupäivällä lenkillä tuuli tuntui kylmältä ja pakotti vetämään collegetakin vetoketjun ylös asti kiinni. Oikeastaan kyseessä oli ennemminkin viima kuin hentoinen elokuinen tuulenvire. Aurinko lämmitti pilvien lomasta ihanasti, mutta aukealle päästessä viima karkotti lämmön. Piti kävellä vähän lujempaa.

Kuivan kauden jäljiltä maa kellertää jo. Kuten syksyllä. Lenkkimme varrella on viljapeltoja, joissa kasvaa kauraa, ohraa ja mallasohraa. En erottaisi mallasohraa tavallisesta ohrasta, mutta viljelijä on merkinnyt pellot sympaattisilla itsetehdyillä kylteillä, joissa lukee mitä viljaa kullakin palstalla kasvaa. Viljakin on jo keltaista, ja se heiluu hypnoottisesti kylmässä viimassa. Hiljaa huojuvassa viljassa on jotain rauhoittavaa. Kuvaan siitä pätkän somevideota varten.

Kotimatkalla taitan ojasta muutaman kauniin heinän maljakkoon laitettavaksi. Niiden kaveriksi haen takapihalta oksia. Osassa oksista roikkuu vielä hieman kurttuisia marjoja, joita linnut ovat syöneet viimeiset pari viikkoa. En tiedä onko kyseessä aronia, mutta ainakin sen marjat värjäävät maan oksien alta kuten mustikat.

Kylmä jää päälle. Iltapäivällä lämpötila varjossa on lähes 20 astetta, mutta silti sormenpäitä paleltaa. Tekisi mieli laittaa karvatossut taas jalkaan. Tuntuu syksyltä. Sisäinen kelloni on pahasti etuajassa.

En vielä ole valmis ottamaan syksyä vastaan – onhan vielä kesä. Toisaalta odotan jo syksyä, sillä vuodenaikojen vaihde on aina inspiroinut minua. Loskainen marraskuu ei sitten niinkään. Tänä vuonna en kuitenkaan tiedä, odotanko syksyä yhtä paljon kuin vuosi sitten. Syksy tarkoittaa, että aikani kotiäitinä päättyy, ja se on innostavaa ja haikeaa samaan aikaan. Todellakin uuden alku.

Mökillä

22/07/2019

Terveisiä mökiltä! Miksun kauan odotettu loma alkoi viimein, ja näin loman alkajaisiksi hurautimme muutamaksi päiväksi vanhempieni mökille.

Pari päivää mökillä on sujunut helteisissä ja laiskoissa tunnelmissa. J on nauttinut olostaan täysin rinnoin lötköttelemällä alasti terassilla päivänvarjon alla ja tutkimalla uusia maisemia. Yötkin ovat mökin parvella menneet ihan ok, kiitos ilmalämpöpumpun. Helteestä onkin paljon mukavampi nauttia päivä ulkona, kun illalla pääsee sisälle viileään.

Koirat ovat niin onnellisia täällä mökillä. Lääniä riittää missä kuljeskella mustikoita napostellen ja päiväunipaikkoja etsien. Järvi on lähellä pieniä uimaretkiä varten, ja samalla rannasta saattaa löytää kuolleen kalan, josta voi hieroa autenttista Eau de Toilet fish -lomatuoksua turkkiin.

Eilen aamusta lähdin äitini kanssa kalaan, ja onnistuimmekin nappaamaan muutaman hyvän kokoisen ahvenen savustettavaksi. Vaikka saalis jäi toivottua pienemmäksi, olisi veneessä jaksanut istua pidempäänkin ihan vain hiljaisuudesta ja yksinolosta nauttien (vaikka J:n unikiukuttelu kantautuikin aika kiitettävästi järven toiselle puolelle asti).

Illalla istuessani kahdestaan Miksun kanssa rantasaunan terassilla mietin, että kyllä ihmisen on aika hyvä olla täällä. En varsinaisesti ole mökki-ihmisiä, mutta näin kerran vuodessa mökillä vietetty pitkä viikonloppu tekee kyllä hyvää. Huomenna pakkaamme muuttokuorman takaisin autoon, ja jatkamme lomaa kotosalla. Ainakin pihalla olisi hirveä määrä hommaa, joka on jo keväästä asti odottanut tekijäänsä.

30 tunnin häät

18/07/2019

Maanantaiaamuna saimme Miksun kanssa kunnian todistaa, kun kaksi ystäväämme sanoivat toisilleen tahdon. Vihkimistä ei seurannut perinteinen hääjuhla, vaan 30 tunnin mittainen hääseikkailu meidän neljän kesken.

Vihkiminen tapahtui Lahdessa, ja ennen ”virallista ohjelmaa” pysähdyimme ottamaan hääkuvat Tönnön sillalla, joka on muuten Suomen ensimmäinen kaarisilta. Todistajana olon lisäksi sain toimia myös virallisena hääkuvaajana. Ydinosaamiseni valokuvauksen suhteen ei ole henkilökuvauksen puolella, mutta vaikka itse sanonkin, tuli kuvista todella hyviä. Toisaalta mitä muuta sitä voikaan odottaa, kun kuvauslokaatio on mitä kaunein ja kuvattavat umpirakastuneita.

Kuvaamisen jälkeen matkamme jatkui kohti Helsinkiä ja Kauppatoria. Siellä astuimme Doris-laivaan, kilistimme tuoreelle avioparille ja söimme lounasta lipuessamme pitkin saaristoa. Lounaan jälkeen suuntasimme Mustikkamaalle Korkee-seikkailupuistoon. Etukäteen vähän jännitin, kuinka puissa kiipeily sujuisi, sillä lihaskuntoni ei vieläkään ole entisellä tasollaan. Kärsin myös pienestä korkeanpaikankammosta. Kiipeily oli kuitenkin todella hauskaa, ja selvisin seinäkiipeilyä lukuun ottamatta kaikista radoista. Jos kaipaatte aktiivista tekemistä kesälle, niin suosittelen ehdottomasti kiipeilyä Korkeessa!

Kiipeilyn jälkeen suuntasimme hotellille ja Flamingo Spa -kylpylään. Lämpimässä altaassa nautittu vadelmamojito oli juuri täydellinen rentouttamaan kiipeilyn väsyttämiä lihaksia. Illallisen söimme La Famigliassa, joka on Flamingon ravintolatarjonnasta suosikkimme.

Kävellessämme puolenyön aikaan ravintolasta hotellille viilentyneessä kesäillassa viini tarjotessa sisäistä lämmikettä, tunsin itseni hetkellisesti taas huolettomaksi 15-vuotiaaksi. Kävelymatka oli niin lyhyt, ettei sinä aikana ehtinyt nauttia edes koko tölkillistä taskulämmintä siideriä, jonka miehet olivat kävelymatkaa varten hankkineet odotellessaan meitä naisia kylpylästä ravintolaan. En myöskään muista enää, mistä matkalla puhuimme, mutta silti se oli yksi parhaimmista kävelyistä naismuistiin (otimme tilanteesta muistoksi selfien, mutta kuten arvata saattaa, se ei ole kovin julkaisukelpoista materiaalia).

Viileän rapsakoissa hotellilakanoissa nukutun yön jälkeen ajoimme Myllypuroon Formula Center Helsinkiin, jossa meille oli varattu mikroautorata 40 minuutin ajoa varten. Ajoimme kolmessa osassa; ensin lämmittely, aika-ajo ja viimeiseksi ajoimme 18 minuutin GP-kisan. Silmälasini eivät mahtuneet kypärän sisään, mutta siitä huolimatta suoriuduin ajosta suhteellisen hyvin. Kisassa miehet veivät voiton, mutta se johtui varmasti pelkästään painoedun suomasta paremmasta pidosta 😉

Ei ehkä uskoisi, mutta mikroautoilu on rankka laji. Ajon jäljiltä sain rakon kumpaankin peukalooni ja käsivarsieni lihakset huusivat hoosiannaa. Lihakset eivät olleet vielä kunnolla palautuneet edellisen päivän kiipeilystä, eikä nyt ohjaustehostimen puute yhtään auttanut asiaa. Morsiamenkin selkä oli seuraavana päivänä täynnä kuppipenkin reunojen aiheuttamia mustelmia.

30 tuntia kestäneen seikkailun jälkeen oli ihana palata kotiin vauvan luokse. Reissu oli ensimmäinen kerta, kun pääsin kahdestaan Miksun kanssa yöksi pois kotoa tai ylipäätään minnekään kahdestaan. Vaikka vauvan hoitoon jättäminen pelotti ja huolestutti, kotona kaikki oli sujunut hyvin, ja pari päivää ennen reissua alkaneen unikoulun ansiosta J nukkui kiltisti lähes koko yön.

Kaiken kaikkiaan ihanan erilaiset häät, joihin oli suuri kunnia saada osallistua. Ainoastaan kaivelemaan jäi Miksun tappio sulhaselle kartingradalla – haaste uusintaan onkin jo heitetty.