2017 loppuvuodesta aloin juurruttaa kaupasta ostetun ananaksen hattua, ja kivikkoisesti startannut kasvatusprojekti ei ole ollut kovin menestyksekäs viime vuosienkaan aikana.
En tiedä, mikä on ananaksen normaali kasvuvauhti, mutta tällä menolla saamme satoa joskus 10 vuoden päästä: neljässä vuodessa ananas on kasvattanut vain lehtiensä pituutta. Osa lehdistä on jo niin pitkiä, ettei ananaksella ollut enää tilaa työhuoneemme a.k.a. kasvihuoneemme pöytätasoilla. Solmin langasta nopean pika-amppelin, ja vielä samana iltana ananas muutti uuteen kotiinsa työhuoneen kattoon. Eihän tuo enää kaunis kasvi ole, mutta ei sitä näin monen kasvatusvuoden jälkeen voi hävittääkään.
Ananaksen lisäksi pieneen huoneeseen on mahdutettu kolme peikonlehteä, orkidea, reunustraakkipuu, parsa ja ihmepensas, joka on kokenut ihme-elpymisen talven jäljiltä (marraskuussa kasvi tiputti kaikki lehtensä, mutta nyt uusia alkuja on jo näkyvissä). Tehohoidossa on myös kesäisin terassilla asuva jukkapalmu, joka oli mennyt aika kamalaan kuntoon ja ”unohtui” vähän liian pitkäksi aikaa ulos syksyllä. Pirulainen ei vaan suostunut kuolemaan kunnolla, joten leikkasin sen ainoan vihertävän latvan irti ja tökkäsin uuteen multaan. Saa nähdä, kasvattaako se juuria vai ei.
Nyt kevättä kohti mentäessä ja valon lisääntyessä, pitäisi miettiä kasveille uusia mahdollisia sijoituskohteita. Ainakin yksi peikonlehti muuttaa pojan huoneeseen, ja traakkipuu pääsee takaisin terassille. Ehkä trooppinen ananaskin arvostaisi lasitetulla terassilla vietettyjä kesäpäiviä ja yli 40 asteen lämpötilaa?
