koti Archives | Sivu 23 33:stä

Rottinkisia löytöjä

14/08/2019

Jaahas, kylläpä kirjoitusinspiraatio antoi taas odottaa itseään. Kamalasta viikosta ollaan onneksi jo toivuttu, ja Villan antibioottikuuri vetelee viimeisiään. Niin, ja nopeastihan sitä tottui taas olemaan pojan kanssa päivät kahdestaan. Mitäänhän vauvanhoidon ohella en saa tehtyä, mutta sehän ei mikään yllätys ole.

Miksun loman alussa olimme muutaman päivän vanhempieni mökillä, ja kotimatkalla käväisimme pikaisesti Teiskon Viimeinen Oljenkorsi -kirpputorilla. Sieltä mukaan lähti nämä pyöreät rottinkiset amppelit sekä tumma piknikkori. Kori maksoi 8 euroa ja amppelit euron kappale.

Piknikkori toimii hyvin matalana sivupöytänä sohvan vieressä, mutta suunnittelin siitä lelukoria J:n huoneeseen. Amppelit ajattelin osaksi tauluseinää, mutta ihan visioni mukaisesti en saanut niitä istumaan seinälle yhdessä taulujen kanssa. Täytyy varmaan konsultoida Marjut The Kollaasigurua.

Mielenkiinnolla olen seurannut tätä rottingin voittokulkua kodeissamme. Olen itsekin niitä, jotka ihastuivat siihen uudestaan pari vuotta sitten, ja sen jälkeen olenkin aina haukkana syöksynyt kirppiksellä näkemieni rottinkiesineiden kimppuun. Nyt bambu on nousemassa rottingin rinnalle ja vähän jo odotankin, koska rottingin lumous alkaa jälleen hiipua.

Toisaalta luonnonmateriaalit ovat täällä jäädäkseen, joten ehkäpä rottinki ei materiaalina vanhenekaan niin nopeasti kuin olin kuvitellut. Tähän väliin muuten fakta rottingista: Tiesittekö, että sen sisus on syötävää ja lukemani mukaan hyvänmakuistakin?

Tässä kirjoittaessani tajusin, etten aikoihin olekaan ehtinyt käydä kunnolla kirpputoreilla tai edes selaamaan toria. Samaan aikaan mietin, että pitäisi tehdä omille kaapeille kunnon konmaritus ja lähteä siinäkin mielessä kirpparikierrokselle. Niin kamalasti tehtävää, mutta niin vähän aikaa.

Vaarallinen peruna ja muita huonon viikon kuulumisia

08/08/2019

Pöly meinasi kuolla, Villa sai antibioottikuurin, vauva on muuttunut oikeaksi mammanpojaksi ja samaan aikaan jäin taas yksin kotiin. Siinäpä on muuten menestyksekkään viikon ainekset.

Yritän pitää oman karmani kunnossa, mutta mikä siinä on, että kaiken huonon pitää aina sattua samaan aikaan. Meillä tämä huonojen vibojen tapahtumaketju sai alkunsa viime perjantaina, kun Pöly melkein tukehtui sormiruokailevan vauvan pudottamaan perunaan. Lähtö oli minuuteista kiinni, mutta onneksi asumme lähellä keskustaa ja sain Pölyn hoitoon ajoissa. Kiitos hengenvaarallisen perunan, Pöly joutui (onneksi vain) muutamaksi päiväksi erikoisruokavaliolle ja kolmen lääkkeen lääkekuurille.

Kotiin päästyään Pöly ei tietenkään enää edes muistanut koko tapahtumaa, mutta minä sen sijaan olin pienessä shokkitilassa pari päivää. Juuri päästyäni yli tapahtuneesta, huomasin Villalla ilkeän näköisen nisätulehduksen, johon kävimme eilen hakemassa 10 päivän antibioottikuurin. Kaiken kukkuraksi Villa on myös valeraskaana, joka pitkittyessään lisää tulehduksen ja kasvaimien riskiä.

Koiran valeraskaus ilmenee esimerkiksi siten, että koira ottaa yhden leluista pennukseen. Usein valeraskaus saadaan päättymään ottamalla ”pentu” pois hetkeksi. Villan tapauksessa pentu sattuu tietenkin olemaan J, ja vauvan nostaminen kaapin päälle muutamaksi päiväksi tuntuu hieman radikaalilta ratkaisulta.

Ja aivan kuin tämä koirien aiheuttama ylimääräinen hässäkkä ei riittäisi, on J aloittanut uuden vaiheen, jonka myötä en saa poistua huoneesta edes sekunniksi. Oikeastaan en saa kadota näköpiiristä edes vauvan selän taakse. Mikään, siis mikään arkisen yksinkertainen asia ei ole onnistunut ilman suunnitelmallista vauvalogistiikka – ja tietenkin Miksu pääsi juuri parahiksi takaisin töihin pakoon tätä kaikkea. En ole lainkaan katkera, mutta ajoitus ei varsinaisesti suosinut minua tällä kertaa.

Valoa tilanteeseen tuo se, että unikoulu meillä on sentään sujunut paremmin kuin hyvin. Yleensä J nukkuu heräämättä 20-04 välisen pätkän. Kerran hän saattaa välissä inahtaa, mutta rauhoittumiseen riittää pelkkä uudelleen peitteleminen. Lohduttaudun myös sillä ajatuksella, että meidän huono tuuri on varmasti nyt hetkeksi käytetty, ja seuraava viikko sujuu varmasti jo paljon paremmin. Ja hei, onhan huomenna jo perjantai. Luojan kiitos.

Persoonallinen häälahja

28/07/2019

Viime viikolla sain ottaa osaa uniikkiin hääjuhlaan. Hääjuhlan luonteen hengessä halusimme Miksun kanssa muistaa tuoretta avioparia persoonallisella häälahjalla, ja (epätoivoisen) pohdinnan jälkeen päädyimme personoituun The Night Sky -julisteeseen. Tunnustan muuten olevani äärimmäisen huono keksimään oikeasti osuvia lahjaideoita.

En tiedä kuinka yleisiä tavarataloihin tehdyt perinteiset lahjalistat enää ovat. Nykyisin toivotuin lahja taitaakin olla muistaminen hääparin yhteiselle pankkitilille, ja se on mielestäni enemmän kuin ok. Hyvin harvoinhan sitä enää oikeasti tarvitaan lahjaksi uusia maljakoita, aterimia tai pyyhkeitä.

Koska todistamamme hääjuhla ei ollut se perinteisin, ei pankkitilille osoitettu muistaminen tuntunut millään tavalla oikealta. Lisäksi valmiiseen kotiin on aina vaikeaa ostaa sopivaa ja tarpeellista lahjaa. Onneksi pohdittuani epätoivoisesti sopivaa lahjaideaa pari päivää, mieleni sopukoista nousi verkkokalvoilleni kuva kustomoiduista karttajulisteista ja sitä kautta The Night Sky -julisteista, joihin saa personoitua juuri tietyn hetken tähtikartan. Jo viime vuoden puolella ajattelin tilata kartan meille J:n syntymähetkestä, mutta asia on sen jälkeen jäänyt roikkumaan.

Mielestäni ajatus julisteesta, johon on painettu vihkimisen aikainen tähtikartta, oli niin romanttinen, että aivan liikutuin kertoessani ideastani muille. Myös äitini liikuttui lahjaideasta, joten pakkohan juliste oli laittaa tilaukseen. Onneksi lamppu pääni päällä syttyi ajoissa, ja juliste ehti meille hyvissä ajoin ennen juhlia – otin kuitenkin varmuuden vuoksi pikatoimituksen.

Juliste maksoi 60 euroa ja toimitus 18 euroa. Metalliset kehykset julisteeseen ostin Ikeasta.

Koska itse pidin lahjaideaa todella romanttisena ja onnistuneena, jännitin sen antamista ehkä normaalia enemmän. Lahja osoittautui juuri oikeaksi, sillä olin näkevinäni liikutusta tuoreen avioparin silmäkulmissa ojentaessamme taulun heille vihkimisen jälkeen. Seuraavana viikonloppuna näin vielä julisteen paraatipaikalla parin kotona, ja tyytyväisenä taputin itseäni olkapäälle – kerrankin keksin oikeasti täydellisen lahjan.