• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

5 x TIPS FOR CREATING EYE-CATCHING WINDOW DISPLAY

04/10/2016

On jo varmaan tullut selväksi, että mielestäni minulla on ehkä yksi maailman parhaista työpaikoista. Ihan ehdoton suosikkini kuitenkin kaikista monipuolisista töistäni on Pohjoisesplanadin myymälän ikkunasomistuksen suunnittelu ja toteutus. Lyhyen urani aikana olen mm. taitellut sata origmia, ostanut Tori.fi:stä ja tuhonnut maalauksen vain saadakseni kehykset, askarrellut metrisen norsun pään ja kuljettanut autossani koko sisätilan täyttävää oksaa somistusta varten. 
Tällä kertaa halusimme myymäläpäällikkömme kanssa tähän syksyiseen ikkunaan kivan fiiliksen ja paaljon värikkäitä vaahteranlehtiä. Alunperin meidän piti laatikoiden tilalle laittaa oksa, mutta koska unohdin sen metsään, piti B-suunnittelmana käyttää puulaatikoita, jotka löytyivät jo ennestään myymälästä. Itseasiassa laatikoilla ikkunasta tulikin parempi! Livenä ikkunassa on niin hyvä fiilis, että se saa hymyilemään aivan väkisin. On kyllä parasta palautetta nähdä ohikulkijoiden pysähtyvän ja oikeasti käyttävän aikaansa ikkunan ihastelemiseen! Esplanadilla ikkunat ovat aika usein ”suomalaista designia” eli aika yksinkertaisia ja ilottomia, joten meidän ikkunamme ovat viime aikoina erottuneet ihan edukseen väreillään ja fiiliksellään 🙂
Koska itse aloitin somistuksien teon tyhjästä, ajattelin nyt jakaa vinkkini hyvän somistuksen toteuttamiseen:
1. Valitse teema
Hyvällä ikkunalla on aina selkeä teema, josta asiakas näkee heti mistä on kysymys ja mitä ikkuna esittelee. Minulla teema lähtee usein sesongista, tuotteista tai väristä. Teeman valinta auttaa myös suunnittelussa, kun perusajatus on jo kasassa. On myös ihan ok etsiä inspiraatiota esimerkiksi Pinterestistä.
2. Luo tunnelma
Tunnelmaa saa helposti luotua väreillä ja materiaaleilla. Hyödynnä mahdollisimman paljon aitoja materiaaleja, niin hyvällä tuurilla saat varastettua myös asiakkaan hajuaistin huomion. Kuvittele itsesi astumaan liikkeeseen, jossa ikkunan visuaalisen ilmeen lisäksi tuoksuu syksyinen metsä. Vaikuttavaa, eikö?. Asiakas myös osaa arvostaa sitä, jos näet vaivaa 2,5 metrisen oksan raahaamiseksi keskelle Helsinkiä.
3. Ajattele kolmiulotteisesti
Hyödynnä ikkunan korkeus asettelemalla kiintopisteitä eri korkeuksille (pidä pääpaino silmien korkeudella!). Huomio myös syvyys, saisiko somistus uuden ulottuvuuden esimerkiksi maisematapetilla? Parhaissa somistuksissa katsojan silmä vaeltelee hetken, jolloin väkisinkin on pysähdyttävä nähdäkseen koko ikkunan.
4. Muista valaistus
Liian vähäinen tai huonosti suunnattu valaistus pilaa hyvänkin ikkunasomistuksen. Ihan vain, koska kukaan ei näe sitä.
5. Älä pelkää kokeilla uutta
Aina ei voi onnistua, se on fakta. Uusia, villejä tai vaikeasti toteutettavia ideoita ei kuitenkaan kannata pelätä. Villi idea saattaa jopa toimia eduksesi erottamalla sinut kilpailijoista. Hyvän idean ei myöskään tarvitse maksaa maltaita, ajattelemalla outside the box ja käyttämällä aikaasi, voit luoda todella edullisesti vaikuttavia kokonaisuuksia. Somistukseen käytetty aika ja rakkaus usein maksaa itsensä takaisin liikkeeseen tulevana kassavirtana.
Lisää somistamiani ikkunoita löytyy portfoliostani.
Ps. Olemme niin hyvin synkassa ikkunanpesijän kanssa, että sattumalta ikkuna pestään aina sinä päivänä, kun somistus vaihdetaan. Puhtaan ja heijastan ikkunan kuvaaminen on liki mahdotonta ja yleensä saan kuvaan vain itseni ja takana olevan taksijonon!

Filed in: DIY, inspiraatio, my job • by Essi • Leave a Comment

DIY CONCRETE TABLE

03/10/2016

Kun vuosi sitten etsimme nykyistä kotiamme, ehdin suunnittelemaan keittiön varmaan viiteen eri tilaan ennen kuin lopulta löysimme meille oikean asunnon ja sain aloittaa todellisen suunnittelun. Mielessäni maalailin unelmieni keittiöihin puisia avohyllyjä ja betonisia työtasoja, mutta kuinkas siinä sitten kävikään, päädyimmekin valitsemaan teräksestä valmistetut kaapinovet keittiöön, joten betoni sai jäädä ja työtasoksi valikoitui teräksen rinnalle lämmin puu. Avomieheni käsittelee työssään paljon betonia, joten ajatus jonkin tason/esineen valamisesta jäi itämään, kunnes keväällä päätimmekin diy-projektina valaa betonista ruokapöydän. Eikä mitä tahansa pöytää, vaan pyöreän betonipöydän.

Kaikilla oli omat epäilyksensä siitä, miten pöytä tulisi onnistumaan. Kukaan ei edes uskonut, että siitä tulisi tasainen, kaunis ympyrä. Omakin uskoni oli hieman koetuksella. En nyt paljasta salaisuuttamme, mutta hyvähän siitä lopulta tuli! Pinnan valoimme pleksiä vasten, jolloin siitä tuli tasainen ja kiiltävä. Pleksin ostimme Etolasta, taisi maksaa n. 35 euroa. Valmis pinta käsiteltiin vielä eräänlaiselle betonivahalla (en kuollaksenikaan muista aineen nimeä, sillä saimme sitä pienen määrän tuttaviltamme, kiitos siitä), koska huokoinen betoni imee kaiken. Muutama kahvitahra pintaan ehti tullakin ennen käsittelyä, mutta mielestäni ne korostavat pintaa ja näyttävät jopa kuuluvan siihen. 
Tukevan, valkoisen metallijalan ostimme Ikeasta 100 eurolla. Jalka täyttää julkisten tilojen standardit, mutta siltikin sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun pöytä viimein kasattiin. Taisin myös nähdä painajaista siitä, miten jalka oli yön aikana taipunut tai vajonnut lattiaan. Kaikille vielä tiedoksi, että betonilevy on myös vahvistettu raudoituksella, joten levy ei voi haljeta kokonaan ja tipahtaa ruokailijoiden varpaille. Raudoituksen ansiosta pöytä painaa kuin synti, arvioimme sen painavan n, 160 kiloa. Onnea vaan meille seuraavaan muuttoon!
Valmiista pöydästä olin lopulta ihan super onnellinen. Koska tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa, sopii pöytä mielestäni älyttömän hyvin vanhoihin ja kierrätettyihin huonekaluihimme, kuten esimerkiksi kuvissa näkyvään lipastoon. Lipasto on todennäköisesti 50-luvulta ja pelastettu lähes varmalta tuholta avomiehen isän autotallista. Muutenkin projekti oli menestys, sen lisäksi, että sain uniikin ja keskustelua herättävän ruokapöydän, ei sen tekeminen maksanutkaan kuin n. 150 euroa, Ihan hyvä hinta lähes ikuisesta ruokapöydästä.

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

BATHROOM RENOVATION

17/09/2016

Varoituksen sana, tästä tulee pitkä tarina.
Ostimme nykyisen kotimme noin vuosi sitten. Etsimme remontoitavaa asuntoa ja päädyimme ostamaan paritalon puolikkaan, joka on valmistunut 90-luvulla. Asunto oli alkuperäisessä kunnossa ja voi hyvää päivää, se oli täynnä sisustuksen ysäriklassikoita kaariaukoista kimaltaviin kivitasoihin! Ennen muuttoa tiedossa olikin parin kuukauden ajan ei niin pientä pintaremonttia. Vanhassa rivitalo kaksiossamme asuimme viisi vuotta, mutta kalliit remontit, esimerkikis kylpyhuone, jäi tekemättä ihan vain siksi, että remontti ei olisi maksunut itseään takaisin asunnon hinnassa. Niinpä olin siis enemmän kuin tohkeissani, kun pääsin viimein suunnittelemaan unelmieni kylpyhuonetta.
Kuten näistä ennen-kuvista näkee, kylpyhuone oli elettävässä kunnossa, mutta ei se missään nimessä kaunis ollut. Itse haaveilin kokonaan valkoisesta kylpyhuoneesta ja ehkä jopa kultaisista hanoista, mutta avomieheni halusi kylppäriin isoa ja tummaa, maskuliinista laattaa. Sain päättää lähes kokonaan muut asunnon materiaalit, joten tässä annoin hieman periksi.
Ennen varsinaisen tarinan alkamista kerrottakoon, että kaikki, mikä vain oli mahdollista mennä pieleen tässä remontissa, meni.

Heti asunnon remontin alkaessa olin jo ensimmäisellä viikolla menossa valitsemaan laattoja, jotta ne olisivat päätetty, ostettu ja paikalla kun kylpyhuoneen remontin oli tarkoitus alkaa. Noh, kiireestä ja muutamasta ongelmasta johtuen laattojen osto jäi ja koko kylppärin remontti pääsi alkamaan pari viikkoa aikataulusta jäljessä (lopulta remontti myöhästyi niin, että asuimme uudessa kodissamme 3 viikkoa ilman suihkua). Suunnitelma meillä kuitenkin jo oli, tumma lattia, yhdelle seinälle samaa, tummaa laattaa ja lopuille seinille kiiltävää valkoista laattaa koossa 30×60 cm. Ja kaikki asennettaisiin 2 mm saumalla. Lisäksi iso kaluste ja leveä allas kahdella hanalla, ihan vaan koska sitten hammaspesulla ei tarvitse tapella kumpi saa sylkeä ensin. 

Emme varsinaisesti päättäneet budjettia, jonka halusimme laattoihin käyttää. Ajattelimme ensin etsiä hyvät ja sitten miettiä, olisiko niihin varaa ja mistä sitten tinkisimme. Olimme etukäteen katsoneet Laattapisteen nettisivuilta seinälaatan ja siihen sopivan lattialaatan, jotka olivat ok hintaiset ja kuvissa näyttivät tosi kivoille. Ja eikun shoppailemaan! Laattapisteen myymälässä etsimme innokkaina valitsemamme seinälaatan ja kun myyjä haki siihen kuuluvan lattialaatan pettymyksen aalto vyöryi ylitsemme: lattialaatta oli täysin eri sävyinen kuin seinälaatta. Eihän niitä sitten voitukaan ottaa. Vietimme myymälässä valehtelematta tunteja ennen kuin löysimme laatan, joka näytti hyvälle ja jossa lattia- ja seinälaatta olivat samansävyiset. Laatta oli pikkuisen kalliimpaa, kun mitä olisimme lopulta halunneet maksaa, mutta koska vain se kelpasi meille, päätimme ottaa sen. Ostopäätöstä tehtäessä varmistimme myyjältä vielä moneen kertaan, että ovathan laatat samankokoisia, määrämittaan leikattuja ja mahdollista asentaa pienen pienellä saumalla.
Ostimme Laattapisteeltä laatat, sauma-aineet yms. ja saimme tuotteet muistaakseni vielä saman viikon aikana. Lastatessamme laattoja huomasimme, että osa paketeista oli avattu ja teipattu uudelleen kasaan. Ajattelimme, että paketista on otettu näytekappale ja siksi ne olivat avattu. Myöhemmin kävikin ilmi, että paketit olivat tippuneet ja osa laatoista oli mennyt rikki. Soitto laattapisteelle ja saimme hakea uudet tilalle.

Viimein pääsimme remontissa siihen vaiheeseen, että laatoitus voitiin aloittaa. Aloitimme valkoisesta seinälaatasta ja seinäpinnat valmistuivat nopeasti ja ilman ongelmia. Tämän jälkeen oli vuorossa tumma seinälaatta yhdelle seinälle ja tässä kohtaa huomasimme, että laatat eivät olleetkaan saman kokoiset, vaikka niin oli luvattu. Valkoinen laatta oli kerrotun 30 cm sijaan 29,80 cm korkea. Kaksi milliä ei tässä kuulosta paljolta, mutta erosta johtuen laattojen saumat oli kulmassa mahdotonta kohdistaa. Pikaisen tutkimisen jälkeen selvisi, että valkoisen laatan nimelliskoko on 30×60 cm mutta laatan TODELLINEN koko olikin kaksi milliä pienempi. Siis wtf, nämähän myytiin saman kokoisina?! Pähkäilyn jälkeen päätimme laatoittaa seinän siten, että kohdistimme saumat silmien korkeudelta ja siitä sitten saumat lähtivät hammastamaan hieman. Kasvatimme myös sauman kokoa 3 millimetriin, jotta tulos olisi ihan ok. Ajattelin, että tämän kanssa kykenen elämään.

Seinien jälkeen aloitimme luonnollisesti lattian laatoituksen. Oli viikonloppu ja apunamme ollut kaverimme oli lähdössä seuraavalla viikolla lomalle. Koska remontti oli venynyt ja omaa suihkua alkoi olla jo ikävä, oli työ päätetty tehdä viikonlopun aikana, no matter what. Ja koska kaikki ei tosiaan mennyt ihan putkeen, huomasimme laattoja asetellessa että määrämittaan leikattu lattialaatta ei ollutkaan määrämittaista; itse asiassa laatoissa oli jopa 3 mm heittoja keskenään. Laatoitapa sitten 2 mm saumalla kun toinen laatta on 3 mm leveämpi. Kello oli jo sen verran paljon, että meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin laatoittaa lattia laatoilla, jotka meillä oli. Ystävämme ja avomieheni tekivät aivan mielettömän työn, jotta saivat lattian saumoista kelvolliset. Toki pari virhettä saumoihin jäi, mutta onneksi kukaan muu kuin minä ei niitä huomaa.

On kai ihan luonnollista, että olimme laattoihin hieman pettyneet. Ne olivat rikki, ne olivat eri kokoisia ja sitten vielä 3 mm heitot lattialaatoissa. Ja maksoimmekin niistä vielä ihan hyvän summan, halvoilta laatoilta olisin ymmärtänyt virheet paremmin. Maanantaina otimme yhteyttä Laattapisteeseen selvittääksemme asian.

Tilanne oli kaikin puolin ikävä, koska emme voineet vaihtaa tai palauttaa laattoja, koska meidän oli pakko saada ne asennettua. Laattapisteellä meihin asennoiduttiin hieman tympeästi, eivätkä he nähneet myyjän tehneen missään vaiheessa virhettä. Esimerkiksi meidän olisi pitänyt ostajina tajuta tarkistaa seinälaattojen nimellinen- ja todellinen koko. Saimme myös kuulla, että ”pienellä työsuunnittelulla” kahden erikokoisen seinälaatan saumat olisi voinut kohdistaa. Haluaisin kyllä nähdä sen laatoittajan, joka siinä onnistuu kasvattamatta saumakokoa…

Lattialaatoissa kuulemma heitot sallitaan, koska laattaa leikatessa terän kulma vaikuttaa siihen, kuinka leveä laatasta lopulta tulee. Ja koska meitä tämä häiritsi, meidän olisi pitänyt palauttaa laatat joista sitten Laattapiste olisi seulonut meille tasan 150×150 mm kokoiset. Ja koska Laattapisteen edustajan mukaan tässä oli vain ”sana sanaa vastaan”, eivät he nähneet olevansa velvollisia hyvittämään meille mitään. Lopulta parin viikon keskustelun jälkeen Laattapiste suostui hyvittämään meille takaisin n. 10% laattojen ostohinnasta. Ei järin paljoa siihen nähden, kuinka paljon ongelmia laatoissa oli. On kai sanomattakin selvää, että meidän kokemuksemme Laattapisteestä ei jäänyt hyväksi.

Kalusteessa yritimme säästää ja siksi hankimme allaskaapin sekä altaan Ikeasta. Tässä(kään) kaikki ei mennyt putkeen. Olin käynyt aikaisemmin mittaamassa kalusteen myymälässä, jotta se saataisiin sopimaan kuin hanska sille tarkoitettuun väliin. Tyhmänä olin mitannut ovien leveyden enkä rungon leveyttä, joka johti siihen, että koottu kaluste oli muutaman millin liian leveä! Taas meni yksi ilta rattoisasti kun hioimme kovaa, kiiltävää pinnoitetta pois kaapinrungoista muutaman millin. Myös altaan asennus aiheutti putkimiehellemme pään vaivaa, koska kalusteemme muodoistui kahdesta erillisestä kaapista, eikä niiden keskellä ollut varsinaisesti tilaa putkille. Onneksi meillä oli apuna niin mahtavia tyyppejä, että ongelmista huolimatta kaikki tuli tehtyä.
Vaikeuksien kautta voittoon ja lopulta murheenkryynistä valmistui unelmien kylpyhuone!

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 46
  • 47
  • 48

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·