• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Moderni kynttelikkö ja ihana yllätys

18/11/2018

Pinossa_kultainen_joulukynttelikkoIMG_6347

Marraskuun sosiaaliset kiireet ja kasvavan mahan ympärillä pyörivät ajatukset ovat huolehtineet siitä, ettei blogille oikein viikolla ole jäänyt aikaa. Tänäänkin meinasi jäädä läppäri avaamatta kokonaan, kun ihanat ystäväni järjestivät minulle yllätykseksi baby showerit! Tytöt lähtivät kotiin 1,5 tuntia sitten, mutta olo on vieläkin vähän puulla päähän lyöty.

Eilen tapasimme taas pitkästä aikaa Instaporukkamme kesken, ja tällä kertaa tapaamisemme järjestettiin kätevästi lähellä Helsingissä. Päivän vaihtuessa iltaan kyselin avomiehen tekemisiä kyydin toivossa ja hieman ihmettelin, kun WhatsAppiin vilkahti vastaukseksi, että avomies siivoaa. Vaikka kummastelin avomiehen lauantai-illan puuhia, palasin tyytyväisenä siivottuun kotiin mitään epäilemättä.

Pinossa_kultainen_joulukynttelikkoIMG_6354

Aamulla avomiehen aloittaessa toisen imurointikierroksen, aloin hieman epäillä hänelle herännyttä pesänrakennusviettiä. Avomies järjesti kätevästi meidät kahvittelemaan keskellä päivää mummolaan, ja kotiin ajaessa osasinkin vähän arvata, ettemme palaisi tyhjään kotiin (helkkari, kun olin liikenteessä meikittä ja verkkarit jalassa!). Aavistukseni osuivat oikeaan, ja kotona minua odottikin ystävieni siniseksi kattama pöytä. Kiitos ihanille ystävilleni ja avomiehelle yllätyksen järjestämisestä <3

Pinossa_kultainen_joulukynttelikkoIMG_6361

Ennen it’s a boy -koristeiden näkemistä suunnitelmissani oli kirjoittaa teille tästä modernista led-kyntteliköstä*, jonka sain joululahjaksi Ikean jouluillasta. Koska perinteiset samanlaiset goodie bagit ja pr-lahjat eivät voi koskaan miellyttää kaikkia, päätti Ikea tänä vuonna antaa jokaisen valita itse itselleen joululahjan illan stailauksesta.

Tänä vuonna Ikean joulumallisto sisältää mielestäni todella ihania tuotteita, ja hyvillä mielin olisin voinut valita niistä lähes minkä tahansa. Tähän kynttelikköön ihastuin erityisesti siksi, että sen ajaton design sopii mielestäni todella moneen tyyliin, ja siksi se kestääkin elämässä mukana vuodesta ja tyylistä toiseen – lisäksi joulukoristeissani oli vielä kynttelikön mentävä aukko. 7-haaraisesta STÅLA-kyntteliköstä on saatavilla myös 5-haarainen versio.

Pinossa_kultainen_joulukynttelikkoIMG_6356

Mutta nyt suljen läppärin, ja käperryn avomiehen kainaloon sohvalle katsomaan jakson tai kaksi The Blacklistia. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa kaikille!

*pr-lahja

Filed in: fiilistely, joulu, sisustus, sisustusideat • by Essi • 4 Comments

RV31 – kuulumiset ja vähän nolo raskausoire

12/11/2018

Pinossa_rv31IMG_6495

Herätyskello soi vielä 21 kertaa ennen äitiysloman alkua. Siis vain 21 kertaa! Aika on mennyt kyllä käsittämättömän nopeasti, ja vaikka kaikki alkaa olla valmista, on silti vaikea uskoa kuinka lähellä pojan syntymä jo on.

Koko raskaus on sujunut minulla tähän asti todella hyvin, ja voin todeta päässeeni helpolla. Vaikka sitä kuuluisaa hehkua ei tänne tullutkaan, olen koko raskausajan jaksanut tehdä asioita normaalisti ilman pahaa oloa tai muita hidastavia tekijöitä. Liitoskivut meinasivat kyllä lamauttaa minut pari viikkoa sitten, mutta onneksi sain ne nopeasti kuriin. Rauhalliset kävelylenkit, sauna ja iso krokotiilipehmolelu jalkojen välissä öisin auttavat paljon. Eipä osannut avomies pikkupoikana arvata, mihin käyttöön pehmolelu vielä päätyy!

Pinossa_rv31IMG_6473-2

Eniten liitoskivut vaivaavat öisin, ja huolimaton kääntyminen tuntuukin aivan puukoniskulta alavatsaan. Kunnon kasvupyrähdyksen ottanut maha alkaa myös haitata unia, ja viimeiset pari yötä olenkin nukkunut todella huonosti. Vielä ei sentään vessaan tarvitse nousta monta kertaa yössä, mutta ei sekään enää kaukana ole. Oikeastaan näin unen kannalta tuo 21 herätystä kuulostaa sittenkin ihan hyvältä – eihän tämä ainakaan helpommaksi ole muuttumassa.

Koska olen päässyt niin helpolla, ei minulle ole tullut kummoisia raskausoireitakaan. Mielialani on edelleen tasaisempi kuin ennen raskautta, enkä ole saanut yhtäkään itkukohtausta sen juustohylly-episodin jälkeen (jos unohdin asiasta mainita, niin aloin itkemään Cittarin juustotiskillä kun katselin mitä kaikkia herkkuja en saa juuri nyt syödä). Sokerihammastani on selvästi kolottanut normaalia enemmän, mutta kuitenkin kokishimoni laantui itsestään pari viikkoa sitten. Nyt vain suklaa maistuu erityisen hyvälle, mutta se on maistunut sille jo vuosia.

Pinossa_rv31IMG_6430 copy

Yhden hassun raskausoireen olen kuitenkin saanut: kuuloni on herkistynyt ja siinä samalla ASMR herkkyyteni on lisääntynyt. En tiedä kuinka tunnetusta ilmiöstä on kyse, mutta lyhyesti sanottuna ASMR tarkoittaa tiettyihin ääniin reagoimista rentoutumalla (lisää voi lukaista äkkiä Wikipediasta). Ennen raskautta en varsinaisesti ollut perehtynyt ASMR-ilmiöön, mutta olin siitä kyllä kuullut. Olin joskus huomannut saavani ASMR-aistielämyksiä esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa, ja osasinkin laskea yksi plus yksi lukiessani artikkelin aiheesta vuosia sitten. Nyt raskauden edetessä ja alkaessani sietää ennen inhoamiani syömisääniä, aloin kiinnittää asiaan enemmän huomiota.

On ehkä vähän noloa myöntää, mutta olen ihan hitusen koukuttunut Gentle Whispering -YouTube-kanavaan. Nolostumista vähän onneksi helpottaa se, että tilillä on 1,5 miljoonaa tilaajaa, joten en todellakaan ole fiksaationi kanssa yksin…!

Filed in: fiilistely, kuulumisia, perhe, random, raskaus • by Essi • 2 Comments

Niitä päiviä, kun mikään ei huvita

28/10/2018

Pinossa_vintage_homeIMG_5644

Joskus on niitä päiviä, kun mikään ei vain huvita. Tänään oli juuri sellainen päivä.

Aamulla herätessäni ihanaan auringonpaisteeseen kirjoitin kuvitteelliselle muistilistalle ylös, mitä kaikkea tänään pitäisi saada tehtyä. Piti siivota, käydä kaupassa, ottaa valokuvia ja kirjoittaa postaukset ikkunakarmien ja patterin maalaamisesta. Lisäksi piti pyöräyttää pesukoneessa sohvanpäälliset, ja luonnostella muutama rivi hyvästä somekeskustelusta jatkoksi Kiltteys-postaukselle.

Arvatkaa vain, sainko yliviivattua mitään tuolta listalta. Suurella tarmolla aloittamani aamu tyssäsi ja aamukahvi-vaiheeseen kun tajusin, ettei minua huvita tehdä tänään yhtikäs mitään.

Pinossa_vintage_homeIMG_6214

Aina ei tarvitse jaksaa. Joskus on enemmän kuin ok päästää itsensä vähän vähemmällä. Kuitenkin blogin aloittamisen jälkeen noita viikonloppuja, kun voisin yksinkertaisesti olla tekemättä yhtään mitään, on ollut aika harvassa. Ongelmahan on ihan omasta valinnastani johtuva, joten siinä mielessä en valita.

Vaikka kovasti yritin koko päivän olla stressaamatta blogin pienestä postaustauosta, en saanut mielenrauhaa ennen kuin edes hetkeksi istahdin läppärin ääreen näpyttelemään. Blogimuuton jälkeen osasin odottaa lukijamäärässä pientä notkahdusta, mutta silti Google Analyticsin avaaminen riipaisee tällä hetkellä sydämestä – eikä viikon postaamattomuus ainakaan nosta sen näyttämiä lukemia.

PINOSSA_BOHO_BEDROOMIMG_6057

Jotain lohtua saan kuitenkin saamastani Instagram-kommentista; vaikka mielestäni en mitään järkevää tänään ole tehnytkään, olen kuitenkin taas koko päivän valmistanut pieniä sormia ja varpaita. Se, jos jokin on ihan tarpeeksi.

Nyt siis vain odotan avomiestä saapuvaksi kotiin yllätysillallisen kanssa (on muuten vaikea esittää ruokatoivetta, kun ei huvita edes syödä), ja sitten linnoittaudun sohvalle loppuillaksi katsomaan Black Listin uusia jaksoja.

PS. Yllätysillallinen osoittautui pakastepizzaksi, eli ei niin kovin suureksi yllätykseksi. Tällä pizzan syönnillä pitäisi jo hankkia sponssisoppari Dr. Oetkerilta.

Filed in: fiilistely, kuulumisia, random • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 35
  • 36
  • 37
  • 38
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·