• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Kuinka asentaa Ikean keittiö itse?

14/10/2016

Vinkki-postaukset tuntuvat olevan suosittuja, joten päätin jakaa lukijoiden kanssa omat vinkkini Ikean keittiön asennukseen, olkaa hyvä!

IMG_8471

Keittiömme remontoitiin viime vuoden lopulla. Olin pitkään haaveillut uudesta keittiöstä, joten olin haltioissani, kun viimeinkin pääsin suunnittelemaan unelmieni keittiötä. Koska budjettimme oli pieni, päätimme hankkia kaapit Ikeasta. Ikeassa oli myös myynnissä teräksiset ovet, jotka ehdottomasti halusin. Latasin keittiön suunnitteluohjelman ja mallailin sillä erilaisia vaihtoehtoa. Kun hyvä malli löytyi, suunnistimme Ikean keittiöviikoille shoppailemaan. Koska olemme tee-se-itse tyyppejä, päätimme hoitaa koko homman kotiin itse. Olihan meillä aikaa, vähän taitoa ja pakettiauto. Ja siis kuinka vaikeaa keittiön asennus muka voi olla, haet tavarat, kasaat kaapit ja asennat seinään.

Koska olin jo suunnitellut keittiön etukäteen, tarvikeluettelon tulostaminen myymälässä sujui joutuisasti myyjän avustuksella. Oli todella kätevää saada valmiiksi tulostettu lista osista, sillä jo meidän pieneen keittiöön listoja tulostui kaksi A4:sta. Sitten vain kärryt itsepalveluvarastosta ja osia keräämään! Tässä tehtiin ensimmäinen virhe; tavaraa oli kaksi täyttä A4:sta eli paljon suuria ja painavia osia sekä pieniä, täysin turhalta vaikuttavia osia. Kaksille kärryille etsimme ja kasasimme tavaraa varmaan pari tuntia silmät ristissä tarkistaen ja sillä minikynälle merkaten, että meillä on kaikki tarvittavat. Kärryt olivat painavia ja niiden ohjaileminen suoraan käytävillä oli mahdotonta. Lisäksi kun kärryn kerran sai liikkeelle, ei sitä enää saanut pysäytettyä oikean hyllyvälin kohdalla.

IMG_8057

No, saimme tavarat kerättyä ja oli aika suunnistaa kassalle. Silloin huomasin virheen numero 2; olimme kassajonossa koko Uudenmaan ihmispopulaation kanssa. Siis aivan loistava idea tulla sunnuntaina Ikeaan keittiöviikkojen aikana! Seisoimme kassajonossa ikuisuuden. Jonot olivat niin pitkiä, että niissä piti tarjoilla jo naposteltavaa, jotta ihmiset eivät nääntyneet vaelluksellaan kohti maksupäätettä. Kun viimein pääsimme kassalla, tajusimme, että olimme kasanneet tavarat kärryihin vähän miten sattuu eikä kassa päässytkään käsiksi kaikkiin enareihin, hyvä me! Uuvuttavan koettelemuksen jälkeen saimme ihmeen kaupalla tavarat maksettua (pisteet kassalle joka oikeasti löysi lukijallaan joka ikisen tuotteen!) ja lastattua autoon. Oli nälkä, jano ja kynsikin oli lohjennut reissun aikana.  Hiljaisuuden vallitessa matkalla kotiin olin varma, että ero tulee ennen kuin keittiö on asennettu.

Koitti keittiön kasaaminen. Yhden Ikean yöpöydän kasaaminen voi olla mukavaa, pariskunnan yhteistä tekemistä. Pöytä kasataan tunnissa, viedään paikalleen ja sen jälkeen juodaan lasi viiniä ja ihastellaan työn jälkeä. Keittiökaappien kasaaminen on kaikkea muuta! Epämääräisillä ohjeilla ja katkeavalla ajatuksen juoksulla etsit kuumeisesti oikeaa pahvilaatikkoa kahdenkymmenen samanlaisen pahvilaatikon joukosta muun remonttiroinan keskeltä. Siirtelet pariakymmentä samanlaista pahvilaatikkoa huoneesta toiseen, koska koko ajan ne ovat tiellä ja aina, siis AINA se tarvitsemasi laatikko on pinon alimmaisena.

Kun vihdoin suomalaisella sisulla saat kaikki kaapit kasattua, huomaat vielä kasanneesi kaikki mahdolliset kulmakaapit väärin päin. Tässä välissä vielä hävität tai tuhoat kaikki kärkisarjat, joten viimeiset osat joudut ruuvaamaan käsin sillä saatanan pienellä, ruuvipussissa mukana tulevalla työkalulla. Mutta koska periksi ei anneta, saadaan kaikki kaapit kasattua. Polvet, selkä, hermot ja ehkä parisuhdekin ovat tässä vaiheessa jo riekaleina, mutta kaapit on kasattu.

IMG_8467

Koottujen kaappien asennus seinään sujuu ilman kokemusta yllättävänkin helposti jos A) Olet ruotsalainen insinööri B) Asennat työksesi keittiöitä tai C) Et asenna uutta lattiaa. Meillähän siis kävi niin, että kun viimein kryptasimme asennusohjeet auki, ehdimme jo unohtaa, että aiomme asentaa olemassa olevan lattian päälle n. 5 mm paksun vinyylilattian. Asensimme alakaapit, suoristimme, tarkistimme, kiilasimme ja sitten purimme ne ihan vain nostaaksemme asennuskiskoa 5 mm ja tehdäksemme kaiken uudelleen.

Kaikesta tästä opin, että Ikean keittiön asennus toimii persoonallisuustestinä siinä missä musteläikät tai BB-talo; kun asennus on kestänyt pari viikkoa, löydät itsestäsi täysin uudenlaista vahvuutta ja/tai taannut 4-vuotiaan lapsen tasolle. Kun vihdoin saat asennettua vetolaatikot paikoilleen ja huomaat, että roskakaappi ei mahdukaan kiinni viemäriputken takia, kykenet vain istumaan lattialla ja itkemään, miten siitä metallisesta takalevystä voi nyt sahata putkelle lisää tilaa. Suunnittelet, piirrät ja mittaat, jonka jälkeen muistat, että saat Ikeasta myös vain 40 cm syviä laatikoita. Onneksi kaikki laatikot on jo kasattu, joten et voi vain vaihtaa laatikkoa toiseen vaan ostat yhden ylimääräisen. Mitä suurempi projekti, sitä enemmän niitä osia jää yli, kokonaisesta keittiöstä jää nähtävästi yksi vetolaatikko. Mutta yhtään ainutta ruuvia ei jää yli!

IMG_8042

Jos Ikean keittiön asennus lopulta onnistuu ja elät edelleen parisuhteessa, voit onnitella itseäsi: teidän juttunne kestää mitä tahansa. Jotta tuleville sukupolville koettelemus olisi edes hieman helpompi, tässä muutama vinkki:

 Vinkit Ikea-keittiön ostoon ja asennukseen:

Älä mene Ikeaan sunnuntaina

Älä kuvittelekaan kerääväsi tavaroita itse. Maksa poimintapalvelusta muutama kymppi, se kannattaa. Sama kuljetuksen kanssa, jos asut niin onnekkaalla alueella, että kuljetus ei maksa satasia, maksa siitäkin.

Jos rahaa liikenee yhtään lisää, maksa jollekin myös kaappien kokoamisesta.Älä kuvittele saavasi kaikkia tarvikkeita kerralla. Jotain listalta jää kuitenkin puuttumaan, esimerkiksi asennuskisko. Uusi reissu Ikeaan kannattaa kuitenkin ajoittaa tiistaiaamuun sunnuntain sijaan.

Jos yhdistät keittiöön toisen valmistajan tuotteita, varaudu siihen että asennus kestää kaksi kertaa pidempään.

Jos asennat keittiön itse ja elät parisuhteessa: Ennen asennuksen aloittamista, keskustele kumppanisi kanssa tulevaisuudesta ja päätä lähteä vaikka lomareissulle kun keittiö on valmis. Ilman tulevaisuuden suunnitelmia suhde todennäköisesti kaatuu projektin aikana.

IMG_8044

Vaikka tekstini ei ehkä annakaan ymmärtää, olemme nyt valmiiseen keittiöön oikeasti todella tyytyväisiä kun aika on vähän kullannut muistoja projektista. kaappien laatu on hyvä, ehkä jopa vähän parempi kuin odotimme. Keittiön pieniä yksityiskohtia on ajateltu eli kaappien suunnittelukin on hyvää. Rahassa säästimme paljon muihin verrattuna ja keittiö on nyt juuri sitä, mitä toivoimme. Ikean keittiön kasaus ja asennuskin on mahdollista, siihen vain tulee varautua kuten talvisotaan.

Filed in: DIY, sisustus • by Essi • 8 Comments

5 x TIPS FOR CREATING EYE-CATCHING WINDOW DISPLAY

04/10/2016

On jo varmaan tullut selväksi, että mielestäni minulla on ehkä yksi maailman parhaista työpaikoista. Ihan ehdoton suosikkini kuitenkin kaikista monipuolisista töistäni on Pohjoisesplanadin myymälän ikkunasomistuksen suunnittelu ja toteutus. Lyhyen urani aikana olen mm. taitellut sata origmia, ostanut Tori.fi:stä ja tuhonnut maalauksen vain saadakseni kehykset, askarrellut metrisen norsun pään ja kuljettanut autossani koko sisätilan täyttävää oksaa somistusta varten. 
Tällä kertaa halusimme myymäläpäällikkömme kanssa tähän syksyiseen ikkunaan kivan fiiliksen ja paaljon värikkäitä vaahteranlehtiä. Alunperin meidän piti laatikoiden tilalle laittaa oksa, mutta koska unohdin sen metsään, piti B-suunnittelmana käyttää puulaatikoita, jotka löytyivät jo ennestään myymälästä. Itseasiassa laatikoilla ikkunasta tulikin parempi! Livenä ikkunassa on niin hyvä fiilis, että se saa hymyilemään aivan väkisin. On kyllä parasta palautetta nähdä ohikulkijoiden pysähtyvän ja oikeasti käyttävän aikaansa ikkunan ihastelemiseen! Esplanadilla ikkunat ovat aika usein ”suomalaista designia” eli aika yksinkertaisia ja ilottomia, joten meidän ikkunamme ovat viime aikoina erottuneet ihan edukseen väreillään ja fiiliksellään 🙂
Koska itse aloitin somistuksien teon tyhjästä, ajattelin nyt jakaa vinkkini hyvän somistuksen toteuttamiseen:
1. Valitse teema
Hyvällä ikkunalla on aina selkeä teema, josta asiakas näkee heti mistä on kysymys ja mitä ikkuna esittelee. Minulla teema lähtee usein sesongista, tuotteista tai väristä. Teeman valinta auttaa myös suunnittelussa, kun perusajatus on jo kasassa. On myös ihan ok etsiä inspiraatiota esimerkiksi Pinterestistä.
2. Luo tunnelma
Tunnelmaa saa helposti luotua väreillä ja materiaaleilla. Hyödynnä mahdollisimman paljon aitoja materiaaleja, niin hyvällä tuurilla saat varastettua myös asiakkaan hajuaistin huomion. Kuvittele itsesi astumaan liikkeeseen, jossa ikkunan visuaalisen ilmeen lisäksi tuoksuu syksyinen metsä. Vaikuttavaa, eikö?. Asiakas myös osaa arvostaa sitä, jos näet vaivaa 2,5 metrisen oksan raahaamiseksi keskelle Helsinkiä.
3. Ajattele kolmiulotteisesti
Hyödynnä ikkunan korkeus asettelemalla kiintopisteitä eri korkeuksille (pidä pääpaino silmien korkeudella!). Huomio myös syvyys, saisiko somistus uuden ulottuvuuden esimerkiksi maisematapetilla? Parhaissa somistuksissa katsojan silmä vaeltelee hetken, jolloin väkisinkin on pysähdyttävä nähdäkseen koko ikkunan.
4. Muista valaistus
Liian vähäinen tai huonosti suunnattu valaistus pilaa hyvänkin ikkunasomistuksen. Ihan vain, koska kukaan ei näe sitä.
5. Älä pelkää kokeilla uutta
Aina ei voi onnistua, se on fakta. Uusia, villejä tai vaikeasti toteutettavia ideoita ei kuitenkaan kannata pelätä. Villi idea saattaa jopa toimia eduksesi erottamalla sinut kilpailijoista. Hyvän idean ei myöskään tarvitse maksaa maltaita, ajattelemalla outside the box ja käyttämällä aikaasi, voit luoda todella edullisesti vaikuttavia kokonaisuuksia. Somistukseen käytetty aika ja rakkaus usein maksaa itsensä takaisin liikkeeseen tulevana kassavirtana.
Lisää somistamiani ikkunoita löytyy portfoliostani.
Ps. Olemme niin hyvin synkassa ikkunanpesijän kanssa, että sattumalta ikkuna pestään aina sinä päivänä, kun somistus vaihdetaan. Puhtaan ja heijastan ikkunan kuvaaminen on liki mahdotonta ja yleensä saan kuvaan vain itseni ja takana olevan taksijonon!

Filed in: DIY, inspiraatio, my job • by Essi • Leave a Comment

DIY CONCRETE TABLE

03/10/2016

Kun vuosi sitten etsimme nykyistä kotiamme, ehdin suunnittelemaan keittiön varmaan viiteen eri tilaan ennen kuin lopulta löysimme meille oikean asunnon ja sain aloittaa todellisen suunnittelun. Mielessäni maalailin unelmieni keittiöihin puisia avohyllyjä ja betonisia työtasoja, mutta kuinkas siinä sitten kävikään, päädyimmekin valitsemaan teräksestä valmistetut kaapinovet keittiöön, joten betoni sai jäädä ja työtasoksi valikoitui teräksen rinnalle lämmin puu. Avomieheni käsittelee työssään paljon betonia, joten ajatus jonkin tason/esineen valamisesta jäi itämään, kunnes keväällä päätimmekin diy-projektina valaa betonista ruokapöydän. Eikä mitä tahansa pöytää, vaan pyöreän betonipöydän.

Kaikilla oli omat epäilyksensä siitä, miten pöytä tulisi onnistumaan. Kukaan ei edes uskonut, että siitä tulisi tasainen, kaunis ympyrä. Omakin uskoni oli hieman koetuksella. En nyt paljasta salaisuuttamme, mutta hyvähän siitä lopulta tuli! Pinnan valoimme pleksiä vasten, jolloin siitä tuli tasainen ja kiiltävä. Pleksin ostimme Etolasta, taisi maksaa n. 35 euroa. Valmis pinta käsiteltiin vielä eräänlaiselle betonivahalla (en kuollaksenikaan muista aineen nimeä, sillä saimme sitä pienen määrän tuttaviltamme, kiitos siitä), koska huokoinen betoni imee kaiken. Muutama kahvitahra pintaan ehti tullakin ennen käsittelyä, mutta mielestäni ne korostavat pintaa ja näyttävät jopa kuuluvan siihen. 
Tukevan, valkoisen metallijalan ostimme Ikeasta 100 eurolla. Jalka täyttää julkisten tilojen standardit, mutta siltikin sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun pöytä viimein kasattiin. Taisin myös nähdä painajaista siitä, miten jalka oli yön aikana taipunut tai vajonnut lattiaan. Kaikille vielä tiedoksi, että betonilevy on myös vahvistettu raudoituksella, joten levy ei voi haljeta kokonaan ja tipahtaa ruokailijoiden varpaille. Raudoituksen ansiosta pöytä painaa kuin synti, arvioimme sen painavan n, 160 kiloa. Onnea vaan meille seuraavaan muuttoon!
Valmiista pöydästä olin lopulta ihan super onnellinen. Koska tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa, sopii pöytä mielestäni älyttömän hyvin vanhoihin ja kierrätettyihin huonekaluihimme, kuten esimerkiksi kuvissa näkyvään lipastoon. Lipasto on todennäköisesti 50-luvulta ja pelastettu lähes varmalta tuholta avomiehen isän autotallista. Muutenkin projekti oli menestys, sen lisäksi, että sain uniikin ja keskustelua herättävän ruokapöydän, ei sen tekeminen maksanutkaan kuin n. 150 euroa, Ihan hyvä hinta lähes ikuisesta ruokapöydästä.

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·