• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

JOULUTUNNELMAA MINIMALISTISEEN MAKUUN

02/12/2016

rosmariini1rosmariini2
2.11. Ei vitsi, on jo marraskuu! Täytyy laittaa jouluvalot viikonloppuna.
10.11. Huh kun on pimeetä, pitää muistaa laittaa ne valot.
14.11. Taas jäi ne valot laittamatta. No ensi viikonloppuna sitten.
20.11. Ei ole vieläkään niitä jouluvaloja. Missäköhän meidän kuusi ja koristeet on?
28.11. Valoja ei ole vieläkään, kuusi on kyllä löytynyt (Mr. ruumis varaston ylähyllyllä) mutta koristeista ei ole mitään tietoa.
Tänään. Ei vieläkään valoja tai muitakaan joulukoristeita ellei kynttilöitä, riisipuuroa ja havuja lasketa.
Syytän sitä kuuluisaa työkiirettä, kun kaikki jouluttamiset ovat jääneet täysin (okei, kokosin eilen  ULTIMATE JOULUTUS -soittolistan Spotifyhin). Vahingossa kuitenkin tulin yhden jouluisen koristuksen tehneeksi, kun tätä postausta varten nappasin lenkin varrelta mukaan muutaman havun. Samalla kun kuvasin postauta, järjestin myös meidän viherkasvi/yrttikokoelmaa uusiksi kasvivalon alle. Samalla päätin myös siirtää rosmariinin keskelle pöytää lähimmäksi takkaa, sillä kaikista kasveistamme juuri se taitaa todella nauttia vuolukivitakasta hehkuvasta lämmöstä.
Yksin rosmariini näytti kuitenkin niin surkealta, että keksin heittää kuvauksesta ylijääneet havut metallikoriin rosmariinin seuraksi ja sehän näyttikin kivalle! Rosmariinin ja havujen muotokieli toimii kivasti yhteen ja havujen kanssa rosmariinista tulee hetkessä jouluinen kasvi siinä missä joulutähtikin. Sehän muistuttaa oikeastaan pientä kuusta.
Minun minimalistinen silmä tykkää, mitä mieltä te olette? Ja nyt sitten otan itseäni niskasta kiinni ja laitan joulun kotiin viikonlopun aikana.

Jotkut ovat varmaan huomanneetkin nuo sivupalkkiin ilmestyneet mainokset (ei näy mobiilissa). Sorruin itse oman mainokseni uhriksi ja tilasin maistettavaksi suklaata viinin kanssa nautittavaksi sekä terva-salmiakki suklaata. Laitan niistä kommentteja kunhan saapuvat! 

Translation:
Together with spruce branches rosemary starts to look like Christmas!

Filed in: DIY, inspiraatio, joulu, sisustus • by Essi • Leave a Comment

WINTER WINDOW DISPLAY

14/11/2016

Työrintamalla on ollut muutaman viikon järjetön kiire ja tuntuu, että osan hommista olen vain suorittanut sen sijaan, että olisin kunnolla perehtynyt niihin. Siltä tuntui myös myymälän uuden jouluikkunan kanssa, kun edellisellä viikolla tajusin: shit, jouluikkuna on suunnittelematta ja sekin pitäisi ehtiä tehdä nyt! 
Olin jo aikoja sitten alustavasti suunnittelut tätä somistusta ja tavoitteeni tälle olivatkin kovat. Ajanpuutteen vuoksi en kuitenkaan saanut totetutettua ideoitani, joten lennosta piti keksi B-suunnittelma, jonka pystyisin toteuttamaan vain muutamassa tunnissa. 
Mielessä pyöri sininen/harmaa/vaalea winter wonderland idea ja jotenkin siitä idea jäätiköistä muodostui. Myymäläpäällikkö toivoi, että saisimme peitettyä ikkunan sivutkin, joten siitä sain pohjaa idealle ja sille, miltä valmis ikkuna näyttäisi. ”Jäätiköt” tein kapalevystä ja tyhjät pahvilaatikot käärin silkkihuiveihin värikkäiksi paketeiksi. Kokonaisuus viimeisteltiin tekolumella. Vaikka en saanutkaan paneutua tähän ikkunaan sillä ajalla kuin olisin halunnut ja vaikka joudun muuttamaan suunnitelmani täysin, olin lopulta ihan tyytyväinen somistukseen. Pari edellistä somistusta olivat todella onnistuneita, joten kolmas putkeen olisin ollut vähän liikaa vaadittu 😉

Loppuviikko töissä onkin niin kiire, että blogia ehdin päivittämään varmaan vasta viikonloppuna. 

Translation:
My hands are now so full with everything at the office so I feel like I don’t  have time to spend on something I really would like to concentrate. One of this things was our new window display. One month ago I had big plans for this display but last week I realized: shit, we have to do this window display next week and I don’t have no plans for it! 
I needed to make up a plan that would be quick to do just in few hours. I was thinking blue/grey winter wonderland theme and somehow I decided to make ice fields and mountains and gifts covered with actual silk scarves.
Even though I didn’t have all the time I would like to spend to this display and I had to changed plans, I’ think the results are ok. For the time I had, the outcome could not be better.

 

Filed in: DIY, inspiraatio, my job • by Essi • Leave a Comment

THE BEST OF PINTEREST: DIY IDEAS

09/11/2016

Koti alkaa olemaan viittä vaille valmis, mutta aina on tilaa loistaville DIY-ideoille! Olen Pinterestiin koonnut taulun parhaista, kokeilun arvoisista DIY-ideoista, joista yllä muutama.
Suurena viinin ystävänä ja entisenä käsityöläisenä, joka juurikin erikoistui nahkaan, ajatus nahkaisesta viinipullotelineestä houkuttaa. Nerokkaan simppeli idea ja sopii täydellisesti skandinaaviseen tyyliin! Lisäksi kotoa löytyy jo parkkinahkaa ja ruuveja eli teline on vain tekemistä vaille valmis. Luulen, että tuo ilmestyy meidän integroidun jääkaapin seinään joku viikonloppu.
Myös tuo vanhojen kirjojen kierrättäminen yöpöydäksi maalaamalla näyttää todella hienolta, voi olla että laitan kokeiluun senkin vielä tämän vuoden puolella.
Translation:
Our home and renovation is almost done, but there is always time for great DIY ideas! These great ideas from above are from my Pinterest board. 
As a great friend of  wine and former craftsman (specialize to leather crafts) that wine bottle holder is perfect match for me. Genius, simple idea and just perfect to Scandinavian style. We also have leather and nails at home already so I just have to cut leather straps and attache them to wall. I’m pretty sure I’m going to do it before holidays! 

Filed in: DIY, inspiraatio • by Essi • 4 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·