Blog | Pinossa

Olohuoneen päivitetty tauluseinä

21/03/2019

Kotona oleminen ja samojen seinien tuijottelu on väkisinkin ajanut minut tekemään pieniä muutoksia sisustuksessa. Samalla olen astetta tiukemmalla sisustussilmällä katsellut kodin nykyisiä ratkaisuja. Mattokriisi on edelleen ratkaisua vailla, ja hiljattain tajusin myös sohvan verhoilun nukkaantuneen aika ikävän näköiseksi. Uusi sohva ei kuitenkaan tähän budjettikriisin mahdu, joten helpotusta sisustuskuumeeseen hain päivittämällä sen yläpuolella olevan tauluseinän.

Muutos käynnistyi Pölyn ja Villa muotokuvista*. Kuvituksien kaveriksi tilasin pari uutta julistetta kevään trendivärissä, ja samalla päätin kasvattaa kollaasin kokoa yhdellä taululla. Suuri sininen juliste sai jäädä toistaiseksi paikoilleen, vaikka näin kevääksi sen tilalle voisi vaihtaa vaaleamman. Muiden taulujen kanssa se tuo kuitenkin kivasti kontrastia seinään.

Olohuoneen seinä alkaa kohta muistuttaa reikäjuustoa. Taulujen paikat eivät ole vaihtuneet kovinkaan montaa kertaa, mutta taulujen paikkojen mittaamisessa tapahtuneet virhearviot näkyvät parina ylimääräisenä reikänä. Jos seinä olisi yhtään helpompi maalata, voisi reiät kitata umpeen ja seinän sävyäkin vaihtaa siinä samalla. Muistan kuitenkin maalausprojektin kolmen vuoden takaa vielä liian hyvin, joten kittilasta ja tela saa vielä toistaiseksi pysyä varastossa.

Viikonloppuna tiedossa olisi pientä hemmottelua hotellilakanoiden ja valmiin pöydän muodossa. Innolla odotan pientä ensimmäistä perhelomaamme, mutta samalla jännitän, kuinka pojan ensimmäinen yö vieraassa paikassa sujuu – huonoimmassa tapauksessa tulemme sunnuntaina kotiin väsyneempänä kuin minilomalle lähtiessä. Pieni maisemanvaihdos tekee joka tapauksessa taatusti hyvää ainakin omiin seiniin kyllästyneelle äidille.

Päivällä mielessäni oli parikin asiaa, joista voisin vielä tänään kirjoittaa. Nyt kuitenkin sohvalla tuijotteleva (ja hikotteleva) silmäpari pitää huolen siitä, etteivät ajatukseni kanavoidu näppäimistön kautta toivotusti. Täytyykin siis sulkea läppäri ja siirtyä seurustelemaan pikkutyypin kanssa.

Ainiin, viikonloppuna Instassa tarinat päivittyvät sitten niillä minilomatunnelmilla, joten käykäähän kurkkimassa 🙂

*koirien kuvat saatu

New York cheese cake

18/03/2019

Suunnitellessani ja leipoessani koeversioita ristiäisten tarjottaviin, olin kyllä moneen kertaan onnellinen siitä, että minulla on vauva, joka nukahtaa jo haalaria pukiessa. Leipomista, kirjoittamista ja äidin lounashetkiä helpottaa huomattavasti se, että tyyppi suostuu nukkumaan ulkona päiväunet kiltisti ilman tuudittelua ja hyssyttelyä.

Nytkin sain kätevästi yhdistettyä oman ajan, lounaan ja kirjoittamisen. Kerran jouduin nousemaan pöydästä tutin tipahdettua suusta, mutta nyt poika vetelee hirsiä makoisasti raikkaassa ulkoilmassa.

Vauva-arjen alettua oma aika tuntuikin olevan kortilla erityisesti päivisin, jolloin olin pojan kanssa kotona kaksin. Nyt kun rutiinit ovat hiljalleen löytyneet ja pojan luonne alkanut paljastumaan, on aikaa helppo vapauttaa keskeltä päivää pienellä aikatauluttamisella. Tietenkään kovin suuria suunnitelmia ei päikkäreiden ajalle voi tehdä, ikinä kun ei tiedä vieraileeko Nukkumatti meillä 20 minuuttia vai kaksi tuntia – onneksi yleensä aika on lähempänä toista tuntia.

Instagramissa reseptiä tähän uunissa paistettuun juustokakkuun kysyttiinkin pariin kertaan, ja kesti taas luvattoman kauan kirjoittaa se tänne blogiin. Resepti ei tietenkään ole omaa käsialaani, vaan tästä maukkaasta iltapäiväkahvin kaverista saa kiittää Valion koekeittiötä. Resepti on suunniteltu 24 cm:n vuokaan, mutta itse tein onnistuneesti samalla reseptillä myös 21 cm:n kokoisen kakun. Kakun kylkeen hurautin nopeasti raikkaan mansikkamelban, joka keventää kivasti tuhtia juustokakkua.

New York cheese cake

Pohja

200 g Digestive-keksejä
100 g voita
½ tl kanelia

Täyte

600 g maustamatonta tuorejuustoa
2 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
1 rkl raastettua sitruunankuorta
2 tl vaniljasokeria tai 0,5 tl vaniljapulveria
150 g ranskankermaa

Päällinen

300 g ranskankermaa
2 rkl sokeria
2 tl sitruunamehua

Aloita tekemällä pohja. Murskaa keksit ja sekoita niiden joukkoon sulatettu voi ja kaneli. Sekoita seos tasaiseksi ja painele voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Apuna painelussa voi käyttää lusikkaa. Nosta pohja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Vinkki: Keksien murskaus kannattaa hoitaa tuplasuljettavassa pakastuspussissa. Samassa pussissa voin sekoittaminen tapahtuu kätevästi, eikä tiskiä synny.

Laita huoneenlämpöinen tuorejuusto kulhoon, ja vatkaa se notkeaksi (n. 1 min). Lisää joukkoon sokeri ja vatkaa, kunnes sokeri on liuennut tuorejuustoon. Lisää joukkoon munat yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää vaniljasokeri/-pulveri, sitruunankuori sekä ranskankerma. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos jähmettyneen pohjan päälle. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa n. 45 minuuttia. Tämän jälkeen sammuta uuni, avaa luukkua hieman ja jätä kakku kypsymään jälkilämpöön tunniksi. Vinkki! Kakusta irtoaa rasvaa, joten kannattaa laittaa pelti uunin alaosaan.

Tee päällys sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Kaada seos kakun pinnalle, peitä kakku kelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivään.

Koristele halutessasi vadelmilla tai mansikoilla ennen tarjoilua.

Mansikkamelba

250 g mansikoita
Tomusokeria maun mukaan

Soseuta mansikat sauvasekoittimella ja lisää joukkoon tomusokeria maun mukaan. Kastike saa jäädä raikkaaksi, joten varo lisäämästä tomusokeria kerralla liikaa. Siivilöi kastike halutessasi.

Matto- ja unipäivityksiä

14/03/2019

Tarkoituksenani oli kertoa teille olohuoneen mattojumpasta ja sen myötä tästä kevyemmästä (jo hävinneestä ilmeestä), mutta olen liian fiiliksissäni parista viime yöstä pysyäkseni sisustusaiheessa. Meillä ollaan nimittäin nukuttu!

Sunnuntaina jouduin haikeana toteamaan, ettei Mini J mahdu enää nukkumaan äitiyspakkauksen laatikossa sänkymme vieressä. Poika kasvaa pituutta hurjaa vauhtia, ja öisin levottomat nyrkit kopsuivat vasten laatikon seiniä herättäen hänet. Pääkin ehti jättää jo pienet rasvajäljet laatikon päätyyn. Pinnasänky ei meidän makkariimme mahdu, joten itku kurkussa ja järkyttävää huono äiti -fiilistä kokien peittelin pojan sunnuntai-iltana omaan sänkyyn omaan huoneeseensa (jonka ovi on metrin päässä omastamme).

Ensimmäinen yö omassa huoneessa meni täysin reisille. J ei rauhoittunut nukkumaan kunnolla, ja lopulta aamuyöstä luovutin, ja siirsin kitisevän pikkutyypin takaisin huoneeseemme. Maanantai-iltana käynnistettiin uusi yritys, ja herätessäni pojan nälkäiseen ääntelyyn ensimmäisen kerran vasta kolmelta, piti minun oikeasti hieraista silmiäni – kahden tai kolmen tunnin välein syövä poika oli nukkunut kuusi tuntia putkeen omassa huoneessaan!

Oli kerrassaan hämmentävä tunne herätä aurinkoiseen tiistaiaamuun lähes virkeänä. Siitä huolimatta aikainen neuvola-aika piti huolen siitä, etten ehtinyt kotona hörpätä kupillista kahvia. Neuvolan jälkeen suuntasin Jumboon, jossa päätinkin juhlistaa hyvin nukuttua yötä yli kuuden euron hintaisella aamukahvilla. Ajaessani kotiin tuplaespresson virittämillä aivoillani, pilviseksi muuttunut taivas näytti edelleen yhtä aurinkoiselta kuin herätessänikin.

Ja niin saapui seuraava yö. Itsevarmana uudesta onnistumisesta peittelin pojan jälleen nukkumaan, mutta edellisen yön tapahtumat, tai oikeastaan niiden puute, oli muisto vain. Yö heräiltiin ihan normaalin rytmin mukaisesti. Ajattelin megaunien jääneen yksittäiseksi vahingoksi, mutta mitä vielä, tähän aamuun herättiin jälleen yhden syötön taktiikalla! Tähän oikeasti voisi tottua.

Jottei nämä kuvat jäisi ihan kuvituksen tasolle, niin mainittakoon niistä sen verran, että kotikriisin seurauksena testasin olohuoneeseen uutta ilmettä pienemmillä matoilla. Oma silmäni ei tottunut pieniin mattoihin, joten parin päivän päästä levitin punaisen maton takaisin paikoilleen.

Juhlatunnelmia eiliseltä

10/03/2019

Ihanaa, nyt voin huokaista helpotuksesta! Pojan ristiäisiä juhlittiin eilen ja kuten arvata saattoi, kaikki siihen liittyvä panikoiminen ja stressaaminen oli täysin turhaa. Päivänsankari sinnitteli hereillä lähes koko päivän ja katseli kiinnostuneena pappia kesken juhlallisuuksien papan vanhassa kastemekossa. Edes känkkäränkkä ei ehtinyt vierailemaan meillä ennen kuin vasta illalla.

Aamuyöstä heräsin kahden aikaan, enkä sen jälkeen saanut nukutuksi kuin kevyttä koiranunta – säännöllisesti havahduin panikoimaan kakun romahtamista, ruuan loppumista tai milloin mitäkin (oikeasti jännitin kakun puolesta niin kovasti, että lähes itkin sen takia. Kanavoin kaiketi kaiken väsymyksen ja stressin juuri siihen). Päivän päätteeksi istahdettuani kotisohvalle havahduinkin siihen, etten varmaan koskaan ollut tuntenut itseäni yhtä väsyneeksi. Nyt päällimmäisenä tunteena on helpotus siitä, että seuraavat juhlat täytyy järjestää vasta 10 kuukauden päästä.

Mikähän siinä on, että kaikkia juhlia pitää niin kovasti stressata, vaikka ihan tutulle ja anteeksiantavalle porukalle niitä aina järjestää?

Ristiäisten tarjoilut olivat minulle viimeiseen asti se suurin stressinaihe. Oikeasti viisasta olisi ollut tilata kaikki valmiina, mutta 50 hengen tarjottavissa säästimme pitkän pennin tekemällä lähes kaiken itse. Tietenkin kakku tuli periaatteessa maksamaan maltaita, koska jouduin sitä varten tilaamaan ”vähän” uusia keittiövermeitä… Mutta kuten sanottu, synttärikakut tulevat tulevaisuudessa olemaan todella hienoja!

Kakun lisäksi tarjolla oli kakkutikkareita, juustokakkua mansikkamelballa, marenkeja, keksejä, tuulihattuja, kahta suolaista piirakkaa, cocktailpiirakoita ja munavoita. Keksit ja tuulihatut ostin kaupasta ja äiti auttoi toisen suolaisen piirakan kanssa, muuten onnistuin järkevällä suunnittelulla leipomaan kaiken itse. Suunnittelu oli tässä todellakin avainasemassa – kakunkin teon jaoin esimerkiksi neljälle päivälle.

Kiitoskortin kanssa päästin itseni helpolla, ja fyysisen muiston sijasta sukulaisille ja ystäville lähti WhatsAppissa matkaan tänään otettu valokuva, jossa poika poseeraa saamiensa korttien kanssa.

PS. Instan tarinoissa pojan nimi vilahtikin, mutta blogin puolella teimme päätöksen puhua pojasta vain nimen alkukirjaimella J:llä.

Neutraalin sävyinen leikkimatto

06/03/2019

Leikkimatto ja mobile saatu Lastentarvikkeelta

Meidän kotia katsomalla ei ehkä uskoisi, mutta olen oikeastaan aika värirajoitteinen persoona. Värit sinänsä eivät nostata kylmää hikeä otsalleni, mutta perusvärien riemunkirjava sekamelska ei minun väripalettiini sovi. Onneksi kuitenkaan nykyisin edes lapsen saaminen ei tarkoita sitä, että koti pitäisi täyttää kaikilla sateenkaaren väreillä, vaan tarjolla on sävyiltään sisutukseen sopivia vaihtoehtoja.

Poika on päivisin aika aktiivinen vauva, kuten myös äitinsä oli, ja hän saattaa nukkua päivässä vain parit 40 minuutin päiväunet – jos edes sitäkään. Jotta saisin edes jotain tehtyä päivisin, olen tähän asti hämännyt poikaa Huvila ja Huussi -sarjan uusinnoilla. Enää en kuitenkaan uskalla näyttää pojalle jakson jaksoa, sillä pian hän alkaa varmasti luulla remonttitiimin oikeasti asuvan meillä. Muuta ajanvietettä ja viihdykettä tarjoamaan sain yhteistyössä Lastentarvikkeelta Tiny Love Gymini Magical Tales black & white -leikkimaton* ja samaan sarjaan kuuluvan matkamobilen*.

Lelujen värimaailma on kuin tehty pojan huoneeseen. Mustan ja harmaan sävyjä piristää vaalea turkoosi ja kirkas keltainen. Leikkimaton ja mobilen graafiset kuviot on suunniteltu niin, että ne ovat vauvalle suuren kontrastinsa vuoksi helppo hahmottaa. Hahmojen suuret silmät kiinnostavatkin poikaa kovasti, samoin erilaiset rapisevat ja helisevät osat, joihin on helppo tarttua.

Leikkimaton kaikki osat ovat irrotettavia, joten niitä voi käyttää erikseen helistiminä tai esimerkiksi vaunuihin kiinnitettyinä. Myös kaarien asentoa pystyy helposti muuttamaan tarpeen mukaan. Viimeksi käytin yhtä kaarista sitterin päällä ikään kuin ongenvapana, jonka päässä tämän hetken lempparilelu rapisevine häntineen roikkui.

Myös karvalapsia matto kiehtoo kovasti, mutta olen aika hämmästynyt siitä, kuinka helposti roikkuvat helistimet jäivätkään rauhaan. Tilaisuuden tullen Pöly kyllä asettuu päiväunille eläinhahmojen alle.

Matkamobile toimi erinomaisena viihdykkeenä ja hämäyksenä sunnuntaisaunan ajan. Pyörivä ja soiva mobile riitti pitämään pojan kiireisenä juuri sen verran, ettei jokaisen kauhallisen välissä pitänyt nousta asentamaan äänenvaimenninta uudelleen. Mobilen viisi eri melodiaa ehdittiinkin kuunnella moooneen kertaan löylyjen lomassa.

Mobilen säädettävä ja kääntyvä kiinnityspää mahdollistaa sen kiinnittämisen erilaisiin asentoihin mm. pinnasänkyyn ja pöydän reunaan. BabyBjörnin sitteriin en saanut sitä tukevasti kiinni, mutta ongelma ratkesi siirtämällä sitteri pöydän viereen.

Ensimmäisellä kerralla kun kokeilimme leikkimattoa, poika ei siitä juurikaan perustanut. Nyt vajaan parin viikon käytön jälkeen on kuitenkin ihana huomata, että poitsu alkaa hiljalleen tajuamaan jutun juonen, ja näin ollen oikeasti viihtyykin matolla. Lelujen huitominen ja niihin tarttuminen ovat tietenkin vielä vahinkoja ja refleksejä, mutta eipä sillä ole merkitystä. Pääasia, että äiti saa edes kerran viikossa juoda päiväkahvit rauhassa.

*tuote saatu

DIY: Pojan ristiäiskutsu

03/03/2019

Huhheijakkaa, pojan ristiäisiä vietetään jo ensi viikonloppuna! Testikakun viimeinen (ja hyväksytty) versio on syöty, ja oikean kakun kakkupohjat leivottu pakkaseen valmiiksi. Tänään kävin kaupassa hakemassa monta kassillista raaka-aineita kaikkiin muihin leivonnaisiin, ja jääkaapin jokainen tyhjä kolonen onkin nyt ahdettu täyteen tuorejuustoa, kermaa ja voita. Ensi viikko mennään varmasti eineksillä, sillä uunifetapastan aineksia lukuun ottamatta kaikki ”oikea ruoka” jäi nyt ostamatta tilanpuutteen vuoksi.

Tällaisena DIY-tyyppinä tein tietenkin itse kutsut pojan kastejuhlaa varten. Less is more -ajattelu on toiminut kantavana voimana joulukorttiaskarteluissani jo useamman vuoden, ja samaa ajatusta sovelsin nyt myös näihin kutsuihin – pienet siniset varpaat, rusetit ja kultaiset tekstitarrat jäivät tällä kertaa pois näistä ristiäiskutsuista.

Kutsukorttien linnut leikkasin Fiskarsin kuvioleikkurilla, ja samalla stanssilla ajattelin leikata myös lintukonfettia juhlapöytää koristamaan. Paperilintujen lisäksi kirkon juhlatila tullaan koristelemaan sinisellä serpentiinillä ja kukilla. Ja löytyyhän paikalta myös huonomuistisia varten hopeiset foliopallot, jotka muodostavat pojan nimen.

Ja kun kerran nimestä tuli nyt puhe, niin arvatkaa onnistuinko lipsauttamaan sen pari päivää sitten perheeni kuullen? Monta viikkoa onnistuin pitämään suuni kiinni, mutta nyt olin niin tohkeissani näyttämässä pojasta kuvaamaani videota, etten edes tajunnut kytkeä suodatinta päälle ennen suuni avaamista. Helkkari! Toista nimeä en sentään vielä paljastanut, eli saavatpahan nyt elää ainakin jonkinasteisessa jännityksessä ensi viikonloppuun saakka 😉