• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Bambulyhty ja bloggaamisen parhaita puolia

06/03/2018

Viime viikolla JYSK järjesti ihanassa Meripaviljongissa #JYSKgoesKESÄ pressi-illan tulevaa kesää ja sen uutuustuotteita ajatellen. Kunnon pr-tapahtuman etiketin mukaisesti paikalla olleet sisustusvaikuttajat (heh, outoa kutsua itseään siksi 😀 ) saivat lähtiessään mukaan goodie bagit, joista paljastui muun muassa tämä ihana bambulyhty.

pinossa vaalea makuuhuone 4.3.18 2

JYSKistä olen viime kesänä hankkinut meille pari muutakin lyhtyä sekä koristetyynyjä (juttu täällä ). Mustat metallilyhdyt ja tyynyt asuivat meillä terassilla ja luulen, että myös tämä uusi tulokas pääsee muuttamaan sinne kunhan kevät tästä etenee. Kaiken teakin keskellä bambu näyttää omaan silmääni sisällä vähän liian vaalealta, vaikka kyllähän se näissä kuvissa toimii ihan kivasti.

pinossa vaalea makuuhuone 4.3.18 3

Nämä yritysten järjestämät pressitapahtumat kuuluvat mielestäni ehdottomasti bloggaamisen parhaimpiin puoliin. Tapahtumissa on yleensä tarjolla valmiiksi pureskeltu kattaus tulevan sesongin trendeistä tai tuotteista yrityksestä riippuen, joten lahjuksien lisäksi tarjolla on aina aimo annos inspiraatiota ja hyviä ideoita. Eikä pidä tietenkään unohtaa tarjottua viiniä joka maistuu aina niin paljon paremmalta kuin itse ostettu!

Illan ajaksi Meripaviljonki oli sisustettu kokonaan JYSKin uusilla tuotteilla ja muutamia ihan kivoja juttuja sieltä osuikin silmiini. Ravintolaan oli tuotu myös matoksi keinonurmea ja se yhdistettynä pakkaspäivän auringonpaisteeseen sai mielen väkisinkin kesämoodiin. Pääsisipä jo istuttelemaan kukkia terassille!

pinossa vaalea makuuhuone 4.3.18 4

pinossa vaalea makuuhuone 4.3.18 5

Ja ihan vakavasti puhuen, bloggaaminen on aika yksinäistä puuhaa. Monella ainoat hyvät hetket kirjoittamiseen ovat iltaisin lasten mentyä nukkumaan tai avomiehen lähdettyä lätkämatsiin. Siksikin on välillä todella kiva päästä ihmisten ilmoille moikkamaan tuttuja ja luomaan uusia kontakteja. Blogimaailmasta tuttujen tyyppien kokoontuessa paikalle on myös hauska näin uutena tulokkaana leikkiä muistipeliä yhdistäessä kasvoja oikeisiin käyttäjä- tai bloginimiin. Ja kyllä, kukaan ei työpäivän jälkeen näytä samalta kuin profiilin promokuvassa ja siksi se onkin yllättävän vaikeaa!

Pidän näistä pr-tapahtumista myös siksi, että niissä on ammatinkin puolesta kiva käydä katsomassa millaisia iltoja muut yritykset järjestävät. Oman ammattini puolesta olen ollut järjestämässä pressi-iltoja ja hyviä ideoita niihin ei koskaan voi olla liikaa varastossa. On myös hyvä nähdä se, mitkä elementit tekevät illasta onnistuneen vieraan näkökulmasta ja mitkä asiat voisi tehdä paremminkin.

pinossa vaalea makuuhuone 4.3.18 1

Mutta siinäpä kaikki tältä erää, mukavaa päivää kaikille!

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: inspiraatio, sisustus • by Essi • 4 Comments

Comments

  1. Hanna H

    06/03/2018 at 19:20

    Ihana tuo bambulyhty. <3 Varmasti kivoja nuo tapahtumat. Olen muutaman kerran saanut kutsun itsekin, mutta täältä Jumalan seljän takaa on vähän vaikea poiketa arki-iltana työpäivän jälkeen pääkaupunkiseudulle. xD

    Vastaa
    • Essi / Pinossa

      07/03/2018 at 19:37

      Se on totta, että osallistumista kummasti helpottaa täällä asuminen 😀 Tai no, itsehän asun Helsingin hujakoilla mutta työt löytyvät aika läheltä keskustaa. Toivottavasti joskus törmätään jossain!

      Vastaa
      • Hanna H

        29/03/2018 at 19:56

        Olisi kyllä tosi kiva törmätä joskus jonkun tapahtuman merkeissä. 🙂

        Vastaa
        • Essi / Pinossa

          01/04/2018 at 17:22

          No niinpä! On oikeasti kiva saada kasvot tutuille nimille, profiilikuvat kun eivät oikeasti vastaa todellisuutta ihan 100%:sti 🙂

          Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·