• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Retro senkin uusi elämä

18/01/2017

32063910521_fdfed9fc9c_o
31335373253_89d7979d77_o

Ehkä yksi suosikkini huonekaluistamme on tämä retro senkki, joka pelastettiin lähes varmalta kohtalolta pölyttyneestä varastosta. Senkki oli lojunut varastossa varmaan yli 20 vuotta, ja sitä oli käytetty ruuvien säilyttämiseen ja apupöytänä erilaisissa hommissa, esimerkiksi kolvaamisessa. Ajan saatossa lipasto olikin kokenut kovia, siitä muistuttivat lukuisat naarmut ja polttojäljet sen pinnassa.
Kun aloitin sisustamaan nykyistä kotiamme päätin, että nykyiselle senkin paikalle täytyy saada lipasto. Juuri siihen ruokapöydän viereen. Selailin ehdokkaita nettikirppareilta kunnes avomieheni muisti, että hänen isällään saattaisikin olla meille sopiva. Lipasto haettiin meille ja voi elämä se oli kamalassa kunnossa! Likainen senkki oli täynnä naarmuja se vaati ehdottomasti hiomista ja uutta petsiä. Lisäksi yksin vedin puuttui. Ajattelin, että jääköön nyt paremman puutteessa, mutta jotain sille pitäisi tehdä.
Mutta kuinka sitten kävikään, eräänä päivänä huomasinkin pitäväni jokaisesta pinnan kolhusta. Ne täydensivät senkin viereen tullutta kiiltävää betonipöytää täydellisesti. Uusia vetimiäkään ei koskaan hankittu. Nyt täydellisen epätäydellinen senkki on seissyt paikoillaan vuoden enkä voisi kuvitella kotiamme ilman sitä. Enkä koskaan aio hio’a sitä.
Ps. pahoittelen kuvien punaista tunnelmavalaistusta, takan loimu on niin kovin hallitseva 🙂 

Translation:

This old sideboard is one of my favorite furniture at the moment.

Filed in: sisustus • by Essi • Leave a Comment

DIY Amppeli ja suojaruukku parkkinahasta

16/01/2017

parkkinahka-amppeli1
parkkinahka-amppeli2
parkkinahkaruukku2

Huh, kylläpä viikonloppu meni nopeasti! Alunperin oli tarkoitus saada tämä postaus pihalle jo sunnuntaina, mutta tunnit vain loppuivat kesken. Eipä siinä, mieluusti kyllä käytin ne ensin kisatöissä ja sen jälkeen ystävän uudella asunnolla kasvissosekeiton ja hieman palaneiden pullien parissa 🙂 Ystäviä tulee nähtyä kyllä liian harvoin!
Viime viikolla annoin periksi pesänrakennusvimmalle ja marssin Plantageniin viherostoksille. Mukaan tarttui mm. kiiltopilea, muratti, rahapuu ja klusia (on muuten tammikuun kanta-asiakastarjouksessa). Muratin ja pilean suunnittelin amppeleihin tv:n viereen ja klusian siihen lattialle peikonlehden seuraksi, meille tuli siis oikea vihernurkkaus olohuoneeseen!
parkkinahka-amppeli3

Ruukku-osastolla ihastuin näihin perinteisiin, punasavisiin suojaruukkuihin. Erityisen hyviltä ne näyttävätkin juuri mehikasvien ja muiden paksulehtisten kasvien kanssa! Saviruukkuja hypistellessäni keksin tehdä amppelit itse parkkinahasta (sitä löytyi vielä kaapista) ja samalla päätin kokeilla tehdä siitä myös suojaruukun. Onneksi keksin, koska näistä tulikin tosi kivat!

Nämä olivat mukavat pienet DIY projektit, jotka kumpikin valmistuivat nopeasti yhdessä illassa. Alla ohjeet molempien tekoon:

Simppli amppeli nahasta, tarvikkeet:
parkkinahkaa
nahkapaska
nauhaleikkuri nahalle
terävä puukko, esim. kirurginveitsi
leikkuulauta
2 o-rengasta
sisarniittejä
vasara
Ampplien teko oli todella yksinkertaista ja aikaa yhteen meni alle 30 minuuttia. 
Ensin leikkasin nauhaleikkurilla (saa mm. Suutarintarviketukusta Nahkakunnasta, myös Ebaysta löytyy hakusanalla leather strap cutter) yhteen amppeliin kolme 10 mm leveää nauhaa. Jos strap cutteria ei ole, voi homman hoitaa puukolla ja metalliviivottimella. Toiseen amppeliin leikkasin 3 x 120 cm pitkää nauhaa ja toiseen 3 x 100 cm.
parkkinahka-amppeli

Nauhat vahasin mehiläisvahaa sisältävällä nahkabalsamilla, jonka jälkeen kiinnitin ne toisiinsa  metalliniitillä niin, että nauhat ”sojottivat” tasaisesti joka suuntaan. Nahkanauhat pujotin o-renkaan läpi, jonka jälkeen kiinnitin päät yhteen ylhäältä toiseen o-lenkkiin niitillä. Nauhat kiinnitin yhdellä niitillä niin, että yhdestä nauhasta taitoin lenkin, johon laitoin o-renkaan. Toiset nauhat laitoin tämän päälle ja saksilla lyhensin ylimääräiset päät. Nauhat voi myös kiinnittää yksitellen renkaaseen jokaisen omalla niitillään. Helppoa kuin mikä!

Vinkki!
Niitit on tarkoitus kiinnittää siihen tarkoitetulla koneella, mutta itse olen hoitanut homman jo vuosia pelkällä vasaralla.

Suojaruukku parkkinahasta ilman ompelukonetta, tarvikkeet:

Parkkinahkaa (53 x 18 cm pala jos ruukun korkeus on 17 cm ja ympärysmitta 52 cm)
nahkapaska
ompelulankaa
neula
sakset

Ruukun tein leikkaamalla nahasta suorakaiteen muotoisen palan (Pala saa juuri ja juuri ylettää ruukun ympäri). Nahkapaskalla leikkasin reiät tasaisesti 1 cm välein levyn kumpaankin päähän. Tämän jälkeen kastelin nahan läpikotaisin. Kastunut parkkinahka muuttuu pehmeäksi ja muovailuvahamaiseksi. Märän nahan reunat ompelin käsin yhteen perus pistoilla nurjalta puolelta. Tämän jälkeen käänsin sylinterin ympäri ja rypistelin sitä oikein kunnolla tekstuurin luomiseksi. Märän nahan venytin muoviruukun päälle ja annoin kuivua. Vuorokauden kuivuttuaan nahka kovettuu ja kutistuu ruukun ympärille. Valmis!

Ihastuin tuohon nahkaiseen ruukkuun niin, että ajattelin toteuttaa siitä vielä muutamia pienempiä versiota mm. työhuoneeseen kynätelineiksi! Mitä te tykkäätte?

parkkinahkaruukku1

Translation:
DIY plant hanger and pot from vegetable tanned leather.

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • 4 Comments

Kana-kookoskeitto riisinuudeleilla

12/01/2017

kana-kookoskeitto3
Olen enemmän kotonani italialaisen kuin aasialaisen keittiön parissa. Yleensä meidän keittiössä tuoksuu valkosipuli, tomaatti ja basilika, mutta kylmällä ilmalla keittiöstä leijailee kookoksen, chilin ja inkiväärin aromit. Tämä lämmittävä keitto ravitsee sielua ja sen voimalla jaksaa tehdä lumityöt isoltakin pihalta!
Kana-kookoskeitto (iso kattilallinen)
500 g kanan rintaleikkeitä
50 g punaista currytahnaa
1 l kanalientä
450 g Wok Spicy Zanju -pakastevihanneksia
2 porkkanaa
2 cm tuoretta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1 tl kuivattua korianteria
1 prk/400 ml kookomaitoa
n. 1 rkl fariinisokeria
soijaa
1 lime
riisinuudeleita
koristeluun tuoretta korianteria sekä chiliä
Paloittele kana sopiviksi suupaloiksi. Kuumenna tilkka öljyä isossa kattilassa ja lisää currytahna. Paistaa tahnaa muutama minuutti ja lisää kana. Kanan ruskistuttua lisää joukkoon kanaliemi. Kiehauta ja lisää sulatetut wok vihannekset sekä pieneksi viipaloitu porkkana. Anna kiehua, kunnes porkkana ovat melkein kypsiä (purutuntumaa saa jäädä). Lisää kattilaan kookosmaito ja mausta fariinisokerilla, valkosipulilla, inkiväärillä, soijalla sekä kuivatulla korianterilla. Maistele ja tasapainoita liemi. Lisää lopuksi limen mehu.
Tarjoilua varten kiehauta vettä ja hauduta nuudeleita siinä 2 minuuttia. Annostele nuudelit lautaselle ja kaada päälle lientä sekä kanaa ja kasviksia. Koristele korianterilla ja chilillä.

Vinkki!
Inkivääriä jää todennäköisesti yli, joten kuori koko inkivääri ja pakasta se. Jäisestä inkivääristä on helppo raastaa makua ruokaan eikä hukkaa synny 🙂

Translation:
Warm food for cold Finnish winter.

Filed in: reseptit, ruoka • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 173
  • 174
  • 175
  • 176
  • 177
  • …
  • 194
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·