• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Eikä, katossa reikä!

10/10/2017

IMG_0957

Voi, kun toivoisin tämän olevan yhteistyöpostaus kyseistä slogania käyttävän firman kanssa, mutta valitettavasti ei ole: meidän katossa on reikä. Viime viikolla avomies vietti kotona kesäloman viimeistä viikkoa, kun hän päivällä huomasi pisaroiden tiputtelevan sisäkaton saumasta tuossa sohvapöydän kulmalla. Onneksi avomies oli kotona, muuten vuoto olisi ehtinyt tiputella olohuoneeseen koko päivän. Vinyylilattia olisi sen vielä kestänyt, mutta meidän ihasteltu matto olisi kyllä saanut siipeensä pahasti.

Avomies paikansi vuodon meidän ja naapurin asuntojen harjojen väliin, josta pelti oli lähtenyt vuotamaan – ja tietenkin meidän puolelle. Vahinko olisi helposti korjattavissa missä tahansa muussa huoneessa, mutta tietenkin se sattui meidän lähes kuusi metriä korkeassa olohuoneen, keittiön ja ruokailuhuoneen yhdistävässä tilassa.

IMG_0967

Eristeiden lisäksi vaihtoon menee siis valtavan kokoinen (ja korkea) sisäkatto vain yhden himskatin reiän takia! Onneksi meillä on sen verran vanha vakuutus, että se korvaa sisäkaton uusimisen. Uusissa vakuutuksissa kun ei enää korvata mitään kattorakenteiden vuotoja. Rahapuu kyllä tiputti paria päivää aikaisemmin oksan, joten olisihan tämä nyt pitänyt tietää.

Vakuutusyhtiön kanssa käydyn neuvottelun tuloksena päätimme hoitaa katon korjauksen kokonaan itse ja sillä saamme hieman kuoletettua omavastuuta. Avomiehelle se ei tietenkään ole niin kivaa, kun nyt loman jälkeen saa ahkeroida oikein urakalla kotonakin. Noh, se on valintakysymys jos päättää asua vähän vanhemmassa paritalossa.

IMG_0969

Kämppä ei siis todellakaan ole kuvattavassa kunnossa, mutta toivottavasti ensi viikonloppuna edettäisiin korjauksessa jo pitkälle. Se hyvä puoli tässä sentään on, että nyt pakostakin joudutaan tekemään jotain sille parven kamalle ysäri-ristikolle (näkyy heijastuksena toisessa kuvassa) ja viimein voin valokuvata keittiötä vähän laajemmalla kuvakulmalla. Ja olihan se sisäkattokin kieltämättä vähän ikävästi kellastunut jo.

Muuten elämässä menee tällä hetkellä ihan kivasti, töissä riittää hommaa ja bloginkin kanssa tiedossa on uusia kivoja juttuja lähitulevaisuudessa 🙂 Seuraavassa postauksessa olisi tarjolla vähän kuvankäsittelyvinkkejä, joten tulkaahan kurkkamaan ne ylihuomenna.

___

Just when we though reno was over – no. Our roof is leaking.

Filed in: random • by Essi • 4 Comments

Nopea DIY-varjostin vanhasta verhosta

05/10/2017

diy lampun tuunaus 3

Moni sanoo mattojen olevan haastavinta sisustamisessa, mutta minulle ehdottomasti eniten päänvaivaa tuottavat valaisimet. Yleensä ihastun johonkin tiettyyn yksilöön, jonka hinta on auttamattomasti maileja budjetin yläpuolella. Tai sitten mikään ei vain iske. Yrityksistä huolimatta en myöskään koskaan ole tehnyt todellista kirpparilöytöä tällä saralla.

Makuuhuoneeseemme ostin pari vuotta sitten Anttilasta tämän valkoisen varjostimattoman (onko se edes sana?) valaisimen. Yksi päivä siivoillessa katselin valaisinta vähän sillä silmällä ja mietin, että nyt olisi kiva saada vähän pehmeämpää tunnelmaa tuon valaisimen tilalle. Pehmeä on muuten päivän sana sisustuksessa tällä hetkellä…

diy lampun tuunaus 4
IMG_9986
diy lampun tuunaus 2

Ennen ostoksille lähtöä ajattelin kokeilla tuunata olemassa olevaa valaisinta hieman ja säästää sillä muutaman euron. Pallottelin paria ideaa siinä imuroinnin lomassa ja sitten keksinkin, että meillä on kaapissa pari puolipitkiä pellavaverhoja;  niistähän voisi kehittää jotakin.

Leikkasin toisesta verhosta käsivaralla ympyrän ja tikkasin ison tikin käsin sen reunoille. Tikkauksen avulla rypytin ympyrän palloksi ja solmin kiinni varjostimen ympärille. Siitähän sitten tulikin ilmainen kymmenen minuutin DIY-varjostin! Lampussa on polttimona kuumentumaton led ja pellavan läpi sen tuottama valo siivilöityy todella kauniisti hieman hohtavalle tapetille.

diy lampun tuunaus 1

Eihän tämä ihan täydestä mene Flos:sta haaveilevalle, mutta auttaa se ainankin tähän hätään. Varsinkin, kun kaikki ylimääräiset eurot täytyy nyt laittaa meidän katosta paljastuneeseen vuotokohtaan. Onneksi Miksu on ollut tämän viikon vielä kesälomalla, niin vuoto huomattiin heti ensimmäisistä pisaroista. Pikkuisen silti ottaa päähän ylimääräinen rahanmeno, mutta rahapuu jo ennustikin tämän pudottamalla yhden oksan viime viikonloppuna. Prkl.

___

Translation:
Easy and quick DIY light shade from old curtain

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • 2 Comments

Pehmeää tunnelmaa kylpyhuoneeseen pikkurahalla

03/10/2017

kylpyhuoneen sisustus6

Eihän siitä ole kun pari viikkoa, kun mietiskelin kylpyhuoneen stailaamista boheemimmaksi. Olin jo päättänyt hankkia uudet pyyhkeet Annolta ja harkitsin myös maton ostamista kylpyhuoneeseen. Habitaressa tutkailinkin erään mattoja myyvän eettisen yrityksen tarjontaa. Sieltä mukaan ei mattoa tarttunut ja oikeastaan hyvä niin: seuraavalla viikolla löysin sopivan maton naurettavan edullisesti.


En kovin usein suuntaa Tokmannille tekemään sisustushankintoja, mutta nyt pyörähdin siellä nopeasti ostamassa uuden kasvoveden. Käytävän alelaarissa oli houkuttelevasti tarjolla mattoja ja kappas, sieltä pinon alta löytyi tämä ihana puuvilla-hamppumatto. Ja hintaa oli vain seitsemän euroa. Matto oli viimeinen kappale, joten kovin kauaa ei ostopäätöstä tarvinnut miettiä.

Tietenkin eettinen matto olisi ollut ajatuksena paljon parempi (varsinkin koska hiljattain kirjoitin tästä), mutta tämä tarjous oli ohittamaton. Ja matto on oikeasti todella kaunis ja kivoista materiaaleista valmistettu.

kylpyhuoneen sisustus2
kylpyhuoneen sisustus5

Näihin kuviin stailasin kylpyhuonetta vähän enemmän kun viimeksi. Nostin riisikorin keskelle lattiaa ja kannoin työhuoneesta traakkipuun sen kaveriksi. Lisäksi sytytin altaan reunalle pari kynttilää ja laitoin lasiin syksyisen kukkakimpun oksia. Vohvelikankaisen pyyhkeen heitin rennosti altaan reunalle ja tadaa, hetkessä kylpyhuone muuttui kutsuvaksi ja rennommaksi!

Stailausta varten hankin maton seitsemällä eurolla ja pyyhkeet noin 15 eurolla. Kaikki muu löytyi valmiiksi kotoa, piti vain käyttää vähän mielikuvitusta ja päättää, että esimerkiksi kirjoilla somistaminen kosteassa tilassa on sittenkin ihan okei. Erityisesti pidän myös ideastani käyttää messinkisiä kehyksiä ilman taustaa ja lasia, eli siis vain kehyksinä, altaan reunalla.

kylpyhuoneen sisustus1
kylpyhuoneen sisustus4

Oikeastihan tämä stailaus on vähän huijausta, koska riisikori on vain tiellä keskellä lattiaa ja traakkipuu ei viihtyisi ikkunattomassa kylpyhuoneessa. Kynttilöitä voisin kyllä omaksi ilokseni poltella iltaisin, mutta 100% todennäköisyydellä jätän sen tekemättä. Mutta hei, tulipahan kivoja kuvia 😉 Sen verran näissä kuvissa on realismia, että jätin hanat pesemättä ja heijastukseni photoshoppaamatta.

Pitkästä aikaa kuvasin muuten keinovalossa. En voi sanoa olevani ylpeä kuvien valaistuksesta, mutta näin myöhään illalla blogatessa ei ole muita vaihtoehtoja. Tasoero näiden ja edellisen postauksen kuvilla on jäätävä, mutta ehkä me kyetään nyt elämään sen kanssa.

___

Translation:
Earth tones and boho vibes in bathroom.

Filed in: inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 137
  • 138
  • 139
  • 140
  • 141
  • …
  • 194
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·