• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Jänniä uutisia: Blogin nimi vaihtuu!

17/10/2017

14.10.17. 5

Reilu vuosi sitten blogiurani alussa päätin valita blogini nimeksi St. Black, sillä käytän pääasiassa mustia vaatteita ja mielestäni nimi oli todella cool. Puoli vuotta tuosta tajusin, että olenkin sisustusbloggari ja että nimeni on aivan p*ska. Blogissa ollaankin nyt siis jännän äärellä, sillä kuun vaihteessa nimi menee vaihtoon!

Voin rehellisesti myöntää katuneeni ottamaani nimeä. Kuinka perustaa hyvä blogi -oppaissa ensimmäisenä kehoitetaan valitsemaan sopiva nimi (jopa ehkä suomenkielinen), joka kuvaisi blogia jollain tavalla. Itsehän en tätä neuvoa noudattanut lainkaan ja jätin myös googlaamisen hieman liian vähälle; st. black taitaa nimittäin kaiken kukkuraksi olla vielä automalli…

Uusi nimi onkin vähän pidempään kypsynyt kuin aikaisempi ja kuun vaihteessa blogin nimi ja osoite sen myötä muuttuu. Pohdin uutta nimeä pitkään, kunnes kipinä uudelle nimelle tuli Miksun pikkusiskon suusta kysymyksen muodossa: ”miks teillä muuten on näin paljon kirjapinoja joka paikassa?” Pinossa. PINOSSA. Siinä se oli.

Marraskuussa siis blogin banneriin vaihtuu komeilemaan nuo seitsemän kirjainta. Mutta miltä se banneri näyttäisi? Olen pohtinut muutamia vaihtoehtoja, ja nyt haluaisin kuulla teidän mielipiteen!

1.
pinossa-banneri4

2.
pinossa-banneri3

3.
pinossa-banneri2

4.
pinossa-banneri1

Kolahtiko joku ylläolevista? Tai oli muuten vain parempi kuin toinen? Vai olisiko sinulla kentien vieläkin parempi idea?

Nimenmuutoksen lisäksi blogissa tapahtuu vielä muutama muutos ennen joululomalle hiljentymistä. En millään malttaisi olla kertomatta, mutta pidetään suu supussa nyt vielä hetken 🙂

Ja jutulle Eikä, katossa reikä! on tullut myös jatkoa. Viikonloppuna saatiin uudet paneelit paikalleen, ja nyt olohuone vaatisi vähän listoitusta ja maalia. Täytyy sanoa, että kattopaneelien vaihtamisella oli todella iso vaikutus tilan ilmeeseen, vaikka kyseessä on niinkin korkea huone. Kirjoitan siitä tarkemmin kunhan loput pikkuhommatkin valmistuvat.

___

Translation:
1st of November blog’s name will change to Pinossa, which means ”on pile” in Finnish. Yay, I’m so exited!

Filed in: bloggaus, random • by Essi • 12 Comments

Suppilovahvero-vuohenjuustopizza

15/10/2017

suppilovahvero-vuohenjuustopizza

Ensin niitä ei pitänyt tulla yhtään ja sitten metsät täyttyivätkin niistä parissa päivässä; suppilovahveroista. Mummu on innokas noukkija ja syksyisin sukulaisten pakastimet täyttyvät marjoista ja sienistä, joita meillekin tuli jo valtava pussillinen. Sieniä riittää lukuisiin kokkailuihin ja nyt niistä on tullut tehtyä jo pizzaa sekä risottoa.

Hehkutan pizzan olevan yksi bravuureistani, mutta koskaan aikaisemmin en ollut kokeillut suppiksia pizzan päällä – nyt kokeiluun tarjoutui helppo tilaisuus kun kassillinen tuoreita sieniä ilmaantui eteiseemme juuri pizzapäivänä. Ja täytyy sanoa, että vuohenjuuston kanssa ne muodostivat taivaallisen liiton kuohkean ja rapean pohjan päällä!

Tärkeintä pizzassa on mielestäni pohja ja se, että täytteitä ei ole liikaa. Tässä pizzassa täytteitä on vain kolme, mutta täydellisellä pohjalla enempää ei tarvitakaan.  Mitä muuten tykkäätte näistä kuvista? Olisi kiva kuulla kommentia mihin suuntaan kuvaus etenee 🙂

suppilovahvero-vuohenjuustopizza2

Suppilovahvero-vuohenjuustopizza

 200-300 g vuohenjuustoa
5-7 dl tuoreita suppilovahveroita
200 g parmankinkkua
2 rkl sokeria
1 rkl kuivahiivaa
5 dl vettä
n. 11 dl vehnäjauhoja
2 prk Muttin kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
2 valkosipulinkynttä
hyvää oliiviöljyä 
tuoretta basilika
suolaa, pippuria 

Aloita pizzan valmistus pohjasta ja tomaattikastikkeesta, ohjeet alla.

Kauli pizzapohjasta haluamasi mallisia pohjia. Levitä päälle tomaattikastiketta ja vuohenjuuston paloja. Taittele rennosti juustopalojen väliin parmankinkkua, siihen saa jäädä kohoumia jotka paistuvat uunissa ihanan rapeiksi. Ripottele päälle sienet ja paista mahdollsimman kuumassa uunissa (250-270 astetta) noin kymmenen minuuttia.

Maailman paras pizzapohja (15 minipizzaa/2 pellillistä)

1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
1 rkl kuivahiivaa
1 rkl oliiviöljyä
5 dl vettä
n. 11 dl vehnäjauhoja

Mittaa kulhoon sokeri, suola, hiiva, öljyä sekä 42 asteinen vesi. Sekoita haarukalla ja jätä seos sivuun noin 15 minuutiksi. Tuona aikana hiiva alkaa käymään ja pinnalle muodostuu vaaleaa vaahtoa.  

Aloita lisäämään jauhoja taikinaan. Älä lisää kaikkea kerralla. Sekoita taikinaa haarukalla niin kauan kuin pystyt ja loppuvaiheessa sekoita jauhot taikinaan käsin. Varo lisäämästä liika jauhoja. Vaivaa taikina ja jätä se liinan alle lepäämään jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.

Ennen pohjan paistoa ota se lämpiämään noin tuntia ennen. Jos teet minipizzoja, voit pyöritellä taikinasta valmiiksi 15 taikinapalloa liinan alle lepäämään.

Tomaattikastike

2 prk Muttin kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
2 valkosipulinkynttä
1 rkl sokeria
1 rkl hyvää oliiviöljyä 
suolaa, pippuria 
tuoretta basilikaa (noin puolet kaupan basilikasta)

Tomaattikastike kannattaa tehdä samaa aikaan pohjan kanssa maustumaan. Hienonna valkosipuli ja yhdistä se kulhossa öljyn, sokerin ja hienonnettujen tomaattien kanssa. Lisää mukaan toisen purkin tomaattimehu. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon hienonnettu basilika juuri ennen paistoa.

___

Translation:
Goat cheese and mushroom pizza for autumn hygge.

 

Filed in: reseptit, ruoka • by Essi • 4 Comments

Kuvankäsittelyvinkit flatlay-kuviin

12/10/2017

kuinka muokkaan kuvia valmis

Edellisessä postauksessa lupasin tänään jakaa vähän kuvankäsittelyvinkkejä. Ottaessani tavallisia sisustuskuvia, en käsittele niitä juuri nimeksikään. Ruoka- ja flatlay-kuvia taas käsittelen hieman enemmän. Jos flatlay-aiheen aikasempi postaus 8 vinkkiä kauniisiin flatlay-kuviin on jäänyt lukematta, niin suosittelen lukaisemaan senkin läpi.

Innostuin kesällä ottamaan näitä asetelmakuvia, kun yritin opetella paremmaksi tummempien kuvien otossa. Samalla tykästyin myös tähän kuvakäsittelytapaan, jota lähes jossain muodossa sovellan nykyisin aina ruoka- ja flatlay-kuvissani. Esittelenkin nyt kikkani käyttäen esimerkkinä tätä postauksen alussa olevaa kuvaa. Ohjeet ovat kirjoitettu siitä näkökulmasta, että kuvankäsittely on jo tuttua. Jos joku kohta ei aukea tai tulee kysyttävää, laita ihmeessä viestiä!

Ensimmäiseksi kuvankäsittely lähtee tietenkin kuvasta, jossa on hyvä valo ja sommitelma. Vinkit näihin löytyvät tuosta aikasemmin linkkaamastani tekstistä. Itse kuvaan aina RAW-kuvaa luonnonvalossa.

kuinka muokkaan kuvia case flatlay alkuperainen
Alkuperäinen kuva

Tässä on alkuperäinen kuva sellaisena, kun se tuli kamerasta koneelle. Raw-formaatista johtuen kuvan sävyt ovat latteat, joten kuva täytyykin ”kypsyttää” valmiiksi esimerkiksi Photoshopilla tai Lightroomilla. Itse suosin Photoshoppia siihen tottuneena, mutta sama homma onnistuu loistavasti myös Lightroomissa.

Tässä kuvassa näkee myös todellisuuden kuvan takana. Kuvasin tämän asetelman vähän liian pienen puupalan päällä meidän takapihan terassilla. Vieressä on kaikki rompe, jota en kuvaan halunnut mukaan. Lisäksi vieressä vasemmalla näkyy kulma koirien luusta.

kuinka muokkaan kuvia case flatlay ekat säädöt camera rawlla
Camera Raw:lla kypsytetty kuva

Kun RAW-muotoisen kuvan avaa Photoshoppiin, aukeaa se ensin Camera Raw -ikkunaan. Tässä ikkunassa säädän kuvan valotusta, tummennan/valotan varjoja, lisään eloa ja vähennän kylläisyyttä. Parhaan tuloksen saa kokeilemalla ja liuttamalla säätöjä eri suuntiin. Kuvan tarkat säädöt pääset kurkkamaan tästä.

Tässä vähän käsitellyssä kuvassa sävyt ja konstrastit ovat jo aavistuksen paremmat kuin alkuperäisessä. Mikäli tämä olisi ihan vain sisustuskuva, en todennäköisesti käsittelisi kuvaa enempää vaan tallentaisin sen someen sopivassa muodossa.

kuinka muokkaan kuvia case flatlay linkkikorjaus ja rajaus
Rajattu kuva, jossa on suoritettu linssikorjaus

Seuraavaksi linssikorjasin kuvan. Linssikorjauksen suoritan kuviin, jotka olen joutunut ottamaan perusobjetiivin laajakuva-zoomilla (eli polttoväli alle 40mm). Tämä toiminto ei ole välttämätön, mutta joissain tapauksissa siitä on etua kuvalle. Esimerkiksi laajakulmalla otetuissa sisustuskuvissa vääntyvät seinät saa korjattua tällä. Lightroomissa toiminto löytyy sivupalkista, Photoshopissa linssikorjaus löytyy suodin-valikon alta.

Linssikorjauksen jälkeen rajasin kuvan neliöksi. Nämä kuvat rajaan aina neliöiksi, mutta muissa kuvissa suosin 4:5 kuvasuhdetta.

kuinka muokkaan kuvia case flatlay teal savy varjoihin
kuinka muokkaan kuvia case flatlay teal peitto 38
Sävy/kylläisyys-toiminnolla luotu peitto ja vähennettynä se n. 30%:iin.

Kuviini haluan tunnelmallista sävyä, ja se onnistuu taittamalla varjoja hieman sinivihreään. Sinivihreä sävy myös hillitsee taustalla olevan puun luonnollista punaisuutta. Varjojen sävyn muuttaminen onnistuu seuraavasti:

Valitsen Sävy/kylläisyys-toiminnon ja täppään siitä päälle väritä-täpän. Tämän jälkeen liu’utan sävy- eli hue-sliderin noin väriarvon 160 kohdalle (parhaan sävyn löytää kokeilemalla, toimintoikkunasta voi kurkata kuvan täältä). Kuvaan tulee päälle ikään kuin sinivihreä kalvo.

Epäluonnollisen näköinen kalvo saadaan sulautumaan kuvan sävyihin tuplaklikkaamalla tasoa eli layeria, joilloin aukeaa tason tyyli-ikkuna (kuva täällä). Alimmaisena säätönä ikkunassa on alla oleva taso -palkki, jonka oikean puoleisesta sliderista otan kiinni ctrl+alt pohjassa ja liu’utan sen palkin lähes toiseen reunaan. Slider puolittuu ja sinivihreä sävy jää vain kuvan varjoihin kadoten kuvan kirkkaimmista kohdista.

Tämän jälkeen säädän tason täytön n. 30%:iin.

kuinka muokkaan kuvia case flatlay curves ja varjot
kuinka muokkaan kuvia case flatlay curves ja varjot peitto 17
Käyrät-toiminnolla tummenetut varjot ja niiden peitto noin 20%:ssa.

Seuraavaksi lisään kuvaan tummuutta ja kontrastia käyrät eli curves-toiminnolla. Käyrän säädön vedän aivan alas, jolloin kuvasta tulee todella tumma. Tämän jälkeen suoritan käyrät-tasolle saman kuin edelliselle sävy-tasolle, eli tason tyyli-ikkunassa poistan tummuuden kuvan kirkkaimmista kohdista. Tämän jälkeen valitsen tason täytöksi n. 20%.

kuinka muokkaan kuvia case flatlay säädöt ja tarkennus
Lähes valmis kuva.

Tässä vaiheessa kuvassa on siis kaksi filtteriä, sinivihreä sävy sekä tummat varjot. Hion kuvan loppuun testailemalla näiden kahden sopivia yhdistelmiä muuttamalla tasojen täyttömäärää. Saatan myös ”kumittaa” jotain tasoa pois tasomaskin avulla, tässä kuvassa jätin tumman filtterin pois kahvikupista ja kekseistä

Kun kuva on mielestäni valmis, terävöitän ja tallennan haluamaani muotoon. Simple as that!

Tämä on helppo ja aika nopea tapa saada kuviin vähän tunnelmaa – kun säädöt tulevat tutuiksi tekee peruskäsittelyn kymmenessä minuutissa. Kivaa loppuviikkoa kaikille!

___

Translation:
How I edit my moody flatlay photos.

Filed in: inspiraatio, valokuvaus • by Essi • 4 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 136
  • 137
  • 138
  • 139
  • 140
  • …
  • 194
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·