Lainakissat Sarppa ja Ilpo palasivat omaan kotiin maanantaina ja voidaan sanoa, että rauha on palannut kotiimme. Ainakin jos karvalapsilta kysytään.
Vaikka kissojen hoito vaatii huomattavasti vähemmän aikaa ja vaivaa kuin koirien hoito, huomaa arjessa silti sen kun kotona on joku ”ylimääräinen”. Aamuisin tämän huomasi niistä parista minuutista, jotka myöhästyin joka aamu kun täytettäviä kuppeja olikin kahden sijasta neljä ja rapsutettavia korvantaustojakin tuplaten.
Koiria selvästi ahdisti pöydille ja jääkaapin päälle hyppivät kissat ja täytyy myöntää, että myös minulla alkoi mitta täyttymään siihen pöydälle hyppimiseen. Kun on tottunut siihen, että karvat pysyvät vain lattialla, on todella vaikea ymmärtää, miten sitä karvaa voi olla keittolevyllä, kahvimukissa ja leivänpaahtimessa. Kissankarva on myös rakenteeltaan erilaista verrattuna koirankarvaan ja eron huomasi juuri esimerkiksi siivotessa. Ja tietenkin puhtaan valkoinen karva myös erottuu pinnoilta paljon selkeämmin, varsinkin siltä mustalta keittotasolta.
Tässä vaiheessa avomies tuli kurkkimaan tekstiäni olkani takaa ja käski kirjoittaa kissoista jotain positiivistakin koska hän kuulemma ”rakasti niitä kissoja”. Lupasin muuten olla kirjoittamatta tämän. Noh, ollaan mieliksi ja kerrottakoon, että olivat pojat ihan mukavia vieraita kissamaisuudestaan huolimatta. Avomies on aina ollut kissaihmisiä ja haluaisin kissan, mutta kuten jo aikasemmin kerroin, itse en ole koskaan kokenut varsinaista yhteenkuuluvutta niiden kanssa.
Eläinrakas olen kuitenkin aina ollut ja varmasti oppisin kissojenkin kanssa elämään. Olenhan joskus oppinut siihenkin, että koirien pyyhkeitä ei pidä koskaan pestä omien kanssa samalla kertaa (karvat uudessa pyyhkessä, jes) tai että tuulikaapin ovea ei pidä jättää auki pennun ollessa talossa (syödyt nahkakengät, tupla jes). Eli varmasti oppisin myös pyyhkimään keittotason ennen sen päälle laittamista ja tarkistamaan lasin reunan ennen juomista.
Koirat sen sijaan eivät ehkä oppisi niin helposti ymmärtämään, miksi kissanruoka tuoksuu niin paljon paremmalta, mutta miksi sen herkun sijaan kupista löytyy samaa kuivaa nappulaa ja lihaa kuin eilenkin. Koirilla olisi myös oppimista siinä, miksi kissat saavat tai pääsevät hyppämään pöydälle aina silloin kun äiti avaa tonnikalapurkin tai pääsevät muuten seuraamaan kokkaamista paraatipaikalta.
Avomies varmasti yrittää vielä viedä eteenpäin tätä kissa-asiaa, mutta Pölylle ja Villalle lupaan, että vielä hetken he saavat olla ainoat karvastajat tässä perheessä.
***
Lue myös: Lainakissat Sarppa ja Ilpo
Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?
