• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Messinkiset kynttilänjalat

10/04/2018

Viikonloppu meni aika liki nollaillessa viimeisen ja ensimmäisen päivän aiheuttamaa väsymystä. Torstai- ja perjantai-illan kärsin kamalasta päänsärystä, kun mitä ilmeisemmin stressi työpaikan vaihdosta pääsi viimein purkautumaan. Perjantaina minun piti korkata joululahjaksi saamani shampanja, mutta sinne jääkaappiinhan sen sitten jäi.

pinossa messinkiset kynttilanjalat 8.4.2018 3

Johtuiko sitten stressin purkautumisesta, auringosta vai lauantaina aloittamastani sitruunavesikuurista (testaan sitä mielenkiinnosta pari viikkoa), mutta viikonloppuna tunsin oloni pitkästä aikaa todella energiseksi. Kotona touhusin vaikka mitä, hauduttelin lasagnea taas tunteja ja pitkästä aikaa käväisin myös meidän paikallisella kirpparilla. Kyseisen kirpputorin valikoima ei yleensä ole kummoinen tai ainakin kaikki on ylihinnoiteltu, mutta joskus sieltä saattaa tehdä mielettömiä löytöjä.

Näiden messinkisten kynttilänjalkojen ohi kävelin jo kerran, mutta puolessa välissä kierrosta ne alkoivatkin kummittelemaan mielessäni niin, että minun oli pakko palata messinki-harakkana hakemaan ne. Kynttilänjaloissa on vähän oudot mittasuhteet, ja mietinkin mihin näin korkeat kynttilänjalat edes voisin sijoittaa. Hintaa niillä oli kuitenkin yhteensä vain viisi euroa, joten päätin pienellä riskillä ostaa ne.

pinossa messinkiset kynttilanjalat 8.4.2018 4

pinossa messinkiset kynttilanjalat 8.4.2018 2

Suunnittelin laittavani nämä kesällä terassille, mutta sitä odotellessa stailasin senkin päällisen uusiksi näillä. Vaikka ajattelin näiden olevan senkin päälle aivan liian korkeat, näyttivätkin ne oikeastaan aika kivoilta siinä. Saavat siis jäädä ainankin ensi viikonloppuun asti. Kynttilöitä näihin ei kyllä nyt voi laittaa.

Vaikka olen yrittänyt pitää viikonloput sattuneesta syystä vapaana, on huhtikuun jokaiselle viikonlopulle tullut taas ohjelmaa ihan kuin itsestään. Ensi lauantaina olen osallistumassa ensimmäistä kertaa Inspiration Blog Awardseihin ja sitä seuraavana viikonloppuna debytoin myös Mansen blogikirppiksellä. Blogikirppiksestä sen verran, että näillä näkymin tulossa on myyntiin enemmän vaatetta kuin sisustusjuttuja. Kirjoitan siitä vielä lisää myöhemmin, mutta laittakaahan päivä jo kalenteriin; nähdään Tampereella 22.4.!

pinossa messinkiset kynttilanjalat 8.4.2018 1

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: sisustus • by Essi • 2 Comments

Läksiäislahja makramee

08/04/2018

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 2

Viime torstaille minulla oli vain yksi tavoite, ja se oli olla itkemättä viimeisenä työpäivänäni. Mentaaliharjoittelu toimi, ja onnistuin selviämään jäähyväispuheista ja läksiäislahjojen ojenteluista kuivin silmin. Salmarin, luksushuivin ja ravintolalahjakortin lisäksi yksi työkaverini muisti minua itse tekemällään makrameella.

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 3

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 6

Nyt jo ex-työkaverini Aza tekee paksusta merinovillalangasta torkkupeittoja ja tyynyjä nimellä Aza’s handmade (Insta-tili löytyy täältä). Pienten käsityöläisten tukeminen on taas todella ajankohtaista algoritmimuutoksienkin myötä, joten olisi ihanaa jos kävisitte osoittamassa tukea ja klikkaamassa seuraa-nappia! Tuotteita voi tällä hetkellä ostaa Etsystä, mutta tätä ihanaa makramea sieltä ei vielä löydy, toivottavasti Aza lisää sen sinne pian.

Luonnonvalkoisen lisäksi valittavana on vaikka mitä ihania värejä, mutta onneksi minulle Aza valitsi tämän sävyn, sillä se sopii aivan täydellisesti meidän työhuoneeseen paimentolaismaton kaveriksi. Ja tarvitseeko edes sanoa kuinka ihanan pehmeä se on! Olin muuten niin tohkeissani tämän kuvaamisesta, että unohdin kokonaan pöyhiä ja asetella seinävaatteet hapsut kuviin…

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 5

pinossa azashandmade macrame 7.4.2018 3

Palatakseni vielä niihin läksiäisiin, en ole kummoinen puheiden pitäjä ja hallitsemattoman itkukohtauksen pelossa tyydyinkin muistamaan tulevia ex-työkavereitani vain sitruuna-marenkipiirakan muodossa. Jos joku teistä nyt kuitenkin tänne vielä eksyy tätä lukemaan, niin kiitos teille kuluneista vuosista, teidän kanssa oli ihana tehdä töitä <3

 

Lue myös: Uusi alku

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • 1 Comment

Ikkunakarmien maalaus valkoisiksi

05/04/2018

Kun ilmoittaa maalaavansa ikkunakarmit valkoisiksi, herättää se samanlaisen reaktion, kun julistautuisi vegaaniksi kesken metsästysseuran kevätkokouksen. Me ennen 2000-lukua rakennetuissa kodeissa elävät kuitenkin tiedämme vähän turhankin hyvin, miltä haaveilu valkoisista ikkunapokista tuntuu.

ikkunakarmien maalaus Pinossa 3.4.2018 5

”Herranen aika ihmisillä on mielipiteitä meidän karmeista!” Ajattelin, kun ensimmäisen kerran kerroin aloittavani projektin, joka kuulopuheiden perusteella on varsinainen Via Dolorosa. Päätös projektin aloittamisesta ei kuitenkaan syntynyt kevyesti, sillä koko täällä asumisemme aikana olen pohtinut urakkaan ryhtymistä.

Pitkään venytin päätöstä ikkunakarmien maalaamisesta järjettömän työn ja huonon jäljen pelossa, mutta lopulta kokeilunhaluni kasvoi liian suureksi. Laitoin viestiä Eskarolle, josta sainkin projektia varten maalit testiin. Tarkoitukseni olisi tämän vuoden aikana maalata myös olohuoneen ikkunakarmit, mutta ensimmäisen testin päätin suorittaa makuuhuoneen ikkunaan.

ikkunakarmien maalaus Pinossa 3.4.2018 1

ikkunakarmien maalaus Pinossa 3.4.2018 2

Kotimme on rakennettu 90-luvun alussa ja alkuperäiset ikkunat ovat sen mukaiset. Ikkunat ovat kolmikerroksiset, joten jo ennen projektin aloittamista tiesin työtä olevan. Mielestäni kuitenkin tummat karmit rikkovat seinäpinnan ja saavat huoneen näyttämään levottomalta, joten olin valmis uhraamaan pääsiäiseni urakkaa varten. Yhden ikkunan maalaamiseen kului lopulta kolme päivää (aktiivista hommaa riitti muutamaksi tunniksi joka päivä).

Maalaamisen aloitin irroittamalla metalliosat ja kaksi sisimmäistä ikkunaruutua karmeista. En hionut karmeja lainkaan, vaan pölyjen pyyhinnän jälkeen maalasin ne kahteen kertaan Luotto-tartuntapohjamaalilla. Pohjamaalin annoin kuivua maalauskertojen välissä muutaman tunnin. Ikkunan uskalisimme sulkea yöksi noin kuuden tunnin kuivumisen jälkeen.

ikkunakarmien maalaus Pinossa 3.4.2018 3

Pohjamaalin jäljiltä tumma petsi kuulsi vielä hieman läpi (kuvassa yksi kerros), mutta ikkunan sisäpinnoilla yksi paksu kerros Windoora -ovi- ja ikkunamaalia riitti peittämään sen. Näkyvimmät pinnat maalasin kahteen telalla. Pintamaalin Eskaro sävytti minulle maalarinvalkoiseksi, jolloin karmit sulautuvat kauniisti vaaleaan seinään. Puhtaan valkoisena karmit olisivat pompanneet seinästä liikaa.

En teipannut ikkunoiden lasipintoja maalarinteipillä, vaan maalin kuivutta rapsuttelin lasiin menneet maalit pois metallisella lastalla. Enimmät maalit kaavin pois ja loput tökin karmin alle pitämällä lastaa aika pystyssä lasiin nähden. Näin reunoista tuli todella siistit ja varmasti paremmat kuin pelkästään teippaamalla.

ikkunakarmien maalaus Pinossa 3.4.2018 10

En missään vaiheessa ollut aliarvioinut tarvittavan työn määrää, mutta lopulta onnistuin saamaan projektin valmiiksi jopa yllättävän nopeasti ja helposti. Siinä ensimmäistä ikkunaa maalatessani laskeskelin, että kahden viikon kesäloman pitäisi riittää hyvin olohuoneen ikkunoiden laittoon…

Mutta nyt siihen miljoonan dollarin kysymykseen, kannattiko kaikki vaiva? Netistä googlattujen ennen ja jälkeen –kuvien perusteella osasin odottaa huoneen ilmeen raikastuvan hieman, mutta käsi sydämellä vannon, etten ikinä edes uskaltanut haaveilla eron olen näin suuri! Koko huone raikastui huomattavasti ja tuntuu, kuin se olisi saanut korkeuttakin lisää muutaman sentin. Kyllä, karmien maalaus oli todellakin kaiken vaivan arvoista.

ikkunakarmien maalaus Pinossa 3.4.2018 6

Ja tässä vielä loppuun pieni vinkkilista heille, jotka samaan projektiin ovat ryhtymässä:

Vinkit ikkunakarmien maalaukseen:

  • Käytä laadukkaista tarvikkeita. Hyvä maali on itsestäänselvyys, mutta panosta myös pensseliin ja telaan. Halvalla siveltimellä maalausjäljestä tulee huono.
  • Hanki metallinen lasta lasipintojen viimeistelyä varten. Näin säästyt lasien teippaamiselta.
  • Sävytä maali seinään sopivaksi.
  • Maalaa myös listat. Näin laiskan maalarin ei tarvitse edes irroittaa listoja ennen maalauksen alkua ja kokonaisuudesta tulee yhtenäinen.
  • Suunnittele työ hyvin, varsinkin jos ikkuna pitää saada yöksi kiinni. Mieti myös, mitkä pinnat vaativat eniten huomioita. Kaikkia pintoja ei tarvitse maalata yhtä huolellisesti, jos ikkunassa on esimerkiksi sälekaihtimet. Tätähän en sitten sanonut ääneen.

ikkunakarmien maalaus Pinossa 3.4.2018 4

Seuraathan blogiani nyt myös Facebookissa?

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • 10 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 113
  • 114
  • 115
  • 116
  • 117
  • …
  • 194
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·